Taidetta ja krapula

Pilkkuja, palloja, falloksia ja päättymätöntä viivaa.

Piipahdin viikko sitten sunnuntaina pikkujoulujen jälkitiloissa Helsingin Taidemuseossa katsastamassa Yayoi Kusaman In Infinity -näyttelyn.

Koulun pikkujoulut ovat ensimmäiset pikkujoulut vuosikausiin, joihin palavasti halusin osallistua.  Uskomattomalta tuntuu tämä neurooseista toipuminen - minä joka vihasin ihmisiä sekä sosiaalisia tapahtumia, olen riemusta kiljuen ilmoittautumassa juhliin ensimmäisten joukossa. Buukkasin itselleni hotellihuoneen bileillaksi - ei huolta bussiaikatauluista ja siitä että tarvisi kiirehtiä kotiin bileistä kesken illan.  Ehdottoman plussana hotellihuoneajatuksessa  siinsi mielen perukoilla haave bileitä seuraavana aamuna nauttimastani hotelliaamiaisesta sekä ajatus piipahtaa katsomassa taidenäyttely, jota en arjen kiireessä ehdi missään välissä katsastaa.

Aamiainen typistyi kahteen appelsiiniin, muuhun en kyennyt.

Niin petollista on booli.

Krapulainen omakuva

Vettä, peilejä ja värikkäitä palloja - oli pakko jättää tämä teos kokematta koko loistossaan
kun pelkkä varovainen kurkkaus ovelta teoksen sisälle sai koko maailman ympärilläni liikkeeseen.

Tätä teosta hetken tuijoteltuani huomaisn koko maailman liikkuvan hiljalleen.
Iski akuutti Mulla on paha olo -tuntemus.

Kusama on aivan must see -juttu. Pienessä sunnuntaidarrassa näyttelykokemus on kerrassaan intensiivinen. Väitän - herkästä mielentilastani johtuen - päässeeni hetkittäin aivan käsittämättömän lähelle taulujen syntyperää, vainoharhojen synnyttämää pelottavaa ahdistuksen tilaa. 

Kun krapulaisessa mielentilassa teosten täpliä ja viivoja antautui tuijottamaan liian syvällisesti ne lähtivät liikkeelle. Kuviot alkoivat elää ihan omaa elämäänsä asettuen mitä kummallisempiin muotoihin ja huone ympärillä hivuttautui salakavalasti liikkeelle. Oli pakko tuijottaa hetkittäin paljasta lattiaa syvään hengitellen.

Älä tule paha olo,

 tule hyvä kakku.

Sunnuntaidarrassa osaa teoksista on parempi ihailla varovasti silmäillen hivenen kauempaa. 

Ihailen Kusaman töissä sitä lohdullista kerronnallista lahjaa, jonka kautta Kusama saa tuotua kauhujen täyttämän maailmansa kauniiden värejen paljonpuhuvaksi kokonaisuudeksi. 

Teoksista jää kokonaisuudessaan hyvä fiilis.

Nuolen päässä näkyy minun panokseni näyttelyn yhteisteokseen

Kusama on juuri nyt kuuminta hottia Helsingissä. Se näyttely, jota taiteesta mitään välittäväksi itsensä luokittelevankaan ei kannata jättää välistä. Jos tilaisuus osuu kohdalle, mene avoimin mielin katsastamaan In Infinity näyttelyn tarjonta. 

Retrospektiivisten näyttelyiden paras puoli on se, että taiteilijan tuotannosta voi huoletta hyppiä yli kaikki ne kaudet jotka ei itseä hetkauta millään tavalla ja keskittyä uteliaana tarkastelemaan helppojen aikakausien tuotantoa. Kusaman kohdalla se tarkoittaa värikkäitä pilkullisia teoksia. Kaikkea missä on punaista, valkoista, mustaa tai keltaista pintoina ja pilkkuina.

Mikäli vaan onnistun mitenkään sovitelemaan Helsinki-aikataulujani suotuisiksi, haluaisin käydä katsastamassa tämän näyttelyn uudelleen ilman sunnuntaikrapulan läsnäoloa.

Oletko sinä käynyt jo katsastamassa Kusaman tuotantoa Helsingissä tai muualla?

Mikäli olet, mitäs tykkäsit?

Isänpäivän tunnelmissa ilman sunnuntaidarraa suunnataan taas kohti uutta viikkoa!

Kiva kun piipahdit lukaisemassa tämän päivän tarinat.

Rakkaudella,

Sallamari

ps. sunnuntaidarra mainittu tekstissä noin 17 kertaa, sillä krapula on kaikkinensa minulle varsin harvinainen olotila. Se mikä toisille kielii ongelmasta ja on sitä kautta todella negatiivinen juttu jo pelkkänä sanana, on minulle iso askel toipumisen tiellä. Se että onnistun onnellisena ja avoimin mielin vailla mitään katumuksen tunteita tekemään uusia juttuja on minulle iso iloinen asia. Siksi minä hehkutan krapulaani - koska kerrankin kykenin sellaiseen onnellisena vailla itsesyytöstä mistään.

Kiitos.