Mitäs meille tänään kuuluu?
....aloitti aikanaan avoimen kuntoutumisosastoston lääkäripalveluista huolehtiva psykiatri jokaisen tapaamiskertamme. Minä istuin sohvalla ja mietin keistä kaikista muodostuu lääkärin käyttämä subjekti "me". Minä istun sohvalla yksin ja huoneen ainoa minun havaitsemani henkilö lisäkseni on kysymyksen esittänyt lääkäri, eikä minulla ole hajuakaan siitä, mitä lähes eläkeikäiselle psykiatrian erikoislääkärille mahtaa kuulua satunnaisena sateisena lokakauisena maanantaina kello 12:23.
Hallussani olevien tietojen valossa oli mahdotonta vastata kysymykseen yksiselitteisesti oikein.
Päädyin kerta toisensa jälkeen kertomaan lääkärille, että juuri nyt minä osaan kertoa ainoastaan siitä mitä minulle jatkaen, että meidän yhteisen hetken kuulumisista osaisin kertoa vasta huoneesta poistuessani.
Sama kysymys-vastauspari toistui keskustelun aloituksena kerta toisensa jälkeen.
...enkä vieläkään tiedä keistä kaikista muodostuu "me".
 |
Vuoden 2017 Maailman Mielenterveyspäivän teema on Toivoa Kirjallisuudesta.
Satu Lindmanin teos Häpeä! on toipumismatkallani yksi minua kovasti puhutelluista teoksista. Tämän teoksen kautta olen löytänyt paljon armollisuutta ja anteeksiantoa minä -suheeseeni. Häpeä on mielenkiintoinen yhteiskunnallinen teema, itsensä vapauttaminen sosiaalisien normien kautta ilmenevistä häpeän kahleesta on suurinta rakkautta mitä itselleen voi osoittaa. |
Tiedätkö sinä, mitä ystävällesi kuuluu juuri tänään?
Keneltä kysyit viimeksi aidon kiinnostuneena, "Mitä sulle kuuluu"
Tärkeitä kysymyksiä. Juuri tänään, äärimmäisen ajankohtaisia sillä tänään 10.10 vietetään kansainälitä maailman mielenterveyspäivä. Mielenterveyteen keskittyneen teemapäivän tavoitteena on tiedottaa ja kouluttaa ihmisiä mielenterveyteen liittyvistä asioista. Tuoda näkyväksi mielenterveyden haavoittuvuuden yleisyyttä ja mielenterveyden haasteiden kanssa elämisen jokapäiväisyyttä.
Tuttua juttua sinulle aktiivisempi lukijani, mutta kerrottakoot se jälleen kerran.
Minäkin olen yksi heistä, mielenteveyspotilas.
Juuri tänään viimeksi mietin, että olisipa mieleni epätavallisuus sellaista laatua, että sen tasaisi säännöllisesti kerran tai kaksi päivässä napattua tablettia. Että olisi lääke, joka helpottaisi oireilua ja antaisi minulle kyvyn aistia maailmaa enemmistön kanssa samala tavalla.
Juuri tässä hetkessä tuntuu, että pimeys nielaisee minut.
Positiivinen näkökulma on se, että nukun juuri nyt todella hyvin. Nukahdan nopeasti ja mitä uskomattomimmissa paikoissa. Elämänlaatua heikentävät seikat ovat määrittämättömienn pelkotilojen lisääntyminen, vahva tunne ulkopuolelle/ylkopuoliseksi jäämisestä kaiken yhteisöllisen toiminnan osalta, keskittymisongelmat sekä poissaolevuus. Jaksamisen laita on vähän niin ja näin. Jaksan käydä töissä ja tehdä töitä ja jaksan hiukan kivoja juttuja. Kaiken muun olen sovinnolla jättänyt jaksamisen ulkopuolelle.
Kaaos on hiljaa hivuttaen vallannut kotini - minun sairauteni aktiivinen vaihe näkyy aina sotkuisena kotina, minua itseäni katsoessa sairauden aktiivisuustilaa on mahdotonta havaita. Minä en ulkoisesti näytä sairaalta huonoimmallakaan hetkellä.
Kirjanpitäjä kiittää kun en saa toimitettua hänelle tarvittavia dokumenttejä.
Blogi on hiljaisempi kuin milloinkaan aikaisemmin.
Olen antanut kaiken jaksamattomuuden itselleni anteeksi.
Kerron mieleni ongelmist ja jaksamiseni tämän hetkisestä tasosta avoimesti ja häpeämättä. What you see is what you get - enempää ei ole annettavaksi.
Tälläisenä minä riitän.
Tilanteen hyväksyminen ja sen myötä armollisuus itseä kohtaan on suurinta rakkautta,
jota voi osoittaa itselleen. Armollisuuden kautta olen saannut valoa pimeimpiin hetkiini. Olen oppinut elämään sopusoinnussa mieleni epätasapainotilojen kanssa normaalia elämää.
Minun normaalia elämääni.
It's only in your head.
Aina lopulta valo voittaa pimeyden. Muuta ei voi kuin rauhallisesti hengitellen kulkea läpi synkät päivät siihen saakka, että valo jälleen pilkahtaaa esiin.
Sitä odotellessa.
Rakkaudella,
Sallamari
