1. tammikuuta 2018

Morjesta, morjesta 2018

Instagram kertoo, että nämä iloiset kuvaruudut ovat muistoja joistakin vuoden 2017 parhaista hetkistä.

Vuodelle 2018 asetan itselleni tavoitteeksi jakaa pieniä paloja elämästäni hieman edellisvuotta ahkerammin täällä blogin puolella. Mielialat heilahtivat heti alkusyksystä niin syvästi aallon pohjalle, ettei bloggaaminen ole huvittanut yhtään. 

Blogin kirjoitus tuntui enemmän pakkopullalta kuin elämääni ilahduttavalta asialta. Ehkä sinä, lukijani, olet saattanut havaita puhtaan ilon puuttuneen tekstistäni. 

Valoa näköpiirissä! Mielialani ovat selkeästi noususuunnassa. Olen innolla täytellyt alustavia päivämäärä varauksia uuteen kalenteriini. 

Uutta kalenteria lähdin täyttämään ihmiset edellä - halua vapaapäivinä tavata ystäviä, joiden kanssa vietettyjä yhteisiä hetkiä olen kaivannut. Kakkosena kalenteriin on merkitty sellaiset päivät, jolloin tarjolla on jokin kiva tapahtuma;  workshop, burleski event, hyvä keikka tai jotakin muuta vastaavaa. Omia työpajoja on kalenteriin merkitty jo kolme! 

Lopuksi jäljelle jäävät päivät omistan ansiotyölle ja kotivapaille. Arkiselle aherrukselle, joka työtä ja vapaata tadapainottaen tuo sekä rahat kivojen asioiden tekemiseen että pitää kodissa yllä järjestystä.

Yksi takuuvarmasti ikimuistoiseksi muodostuva hetki on myös tallennettu varauksena kalenteriini. Kesäloma ja 40 -vuotis syntymäpäiväni. Hieman suunnitelmat ovat muuttuneet alkuperäisestä, Las Vegasin sijaan on perheemme majoittava huone heinäkuun 19. päiväksi varattuna Lontoosta. Syntymäpäiväni ympärille on rakennettu Pariisin, Lontoon ja kanaalin junalla alituksen sisältävä kesälomareissu.

Hiukan kirpaisee, että joudun luopumaan Las Vegas on 40th B-Day unelmasta, mutta Lontoolla on onneksi erityinen paikka sydämessäni. Onhan Lontoo Se Kaupunki, johon 19 -vuotias naivi maalaistyttö minä rakastui ihan täysillä.

Uskon olevani onnellinen Lontoossa.


2017 vuoden viimeinen asuinspiraatiokuva

Tukka-tilannepäivitys 31.12.2017


Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Päivä kului puuhailessa vuoden viimeisten asiakkaiden hiusten parissa. Töiden jälkeen ilta kului kotona perheen ja ystävien seurassa lautapelien parissa flunssaista oloa lämpimällä totilla lääkiten.

Puolen yön aikaan keräännyttiin perinteisesti kotikadun varteen naapureiden kanssa toivottamaan tämä uusi vuosi tervetulleeksi muutaman raketin ja kuohuviinilasillisen voimalla.

Iloinen ja ihana uudenvuoden aatto.


Miten sinulla sujui vuodenvaihde?
Ohjelmarikasta juhlintaa vaiko rauhallisempia tunnelmia ehkäpä kotona?

Rakkaudella,
Sallamari


Ei kommentteja