6. huhtikuuta 2015

Viikonlopun menovinkki - burleskia Turussa

 Viikon ehdottomasti parhain menovinkki.

Virallinen mainosjuliste

Tulevana perjantaina valloittava burleskiklubi Hylätty Huvipuisto Turun Kårenilla tarjoilee kerrassaan huiman kattauksen ihastuttavia kotimaisia burleskitähtiä.

Yllätys, yllätys - jollakin tavalla minäkin olen lusikkani saanut upetettua tähän kattaukseen.
No tottapuhuakseni, tuskinpa se nyt oikeasti ole mikään yllätys, että jotenkin minäkin olen tässä huvissa mukana
- se mitä, miten ja millaisessa asussa paljastuu sitten perjantaina.

Suosittelen lämpimästi Kåren vierailua jokaiselle kynnelle kykenevälle.
Tarjolla on taatusti ikimuistoinen ja ihana ilta - I quarantee!


Pääsiäisen askarteluprojekti on vihdoin valmis - olen aavistuksen ylpeä itsestäni.
12 työtuntia, 2000 timanttia ja yhä tuntuu, että korsetissa on enemmän tyhjää pintaa kuin kimalletta.
Voiko glitteria ja swarovskeja koskaa olla tarpeeksi paljon?

Uups, joko saa jännittää?

Aavistuksen jännittää - ei siis, se että on saanut iskeä lusikkansa ihanaan kattaukseen vaan enemmän tuo pieni kurkun perällä kolkutteleva flunssanpoikanen. Tänään olen maannut sohvalla flunssalääkkeiden voimin ja manannut ilmoille kaikki tietämäni flunssankarkoitusloitsut.

Nyt sormet ristissä toivotaan että loitsut, lääkkeet ja lepo tekee tehtävänsä ja minä olen perjantaina täydessä iskussa. Eiköhän tämä tästä - flunssa, miksi juuri nyt? Oi Miksi?

******

In English

Upcoming Friday Hylätty Huvipuisto brings on stage
super talented Finnish Burlesque artist at Kären club in Turku.

I am happy to announce, that I have also involved myself on  this super fun evening.
What and how? - come and see it yourself on Friday.

Im so exited.
This is going to be so much fun!

*****

Toivottavasti nähdään perjantaina!

Rakkaudella,
Sallamari


4. huhtikuuta 2015

Circle Lenses - piilolinssejä HoneyColorilta

Piilolinssi lähetys ja kauniisti pakatut tuotteet

Tilaan muutaman kerrran vuodessa itselleni uuden satsin piilolinssejä. Olen nykyisellään vannoutunut iiristä suurentavien korealaisien Circle Linssien ystävä - viimeiset kolme vuotta olen käyttänyt pääasiassa pelkästään näistä isokokoisempia linssejä.  Koska näitä linssejä ei minun vahuudella varustettuna saa suomesta, tilaan linssit kätevästi lähipostiin toimitettuina netin kautta.

Huolimatta siitä, että tilaan linssini netin kautta käyn säännöllisesti optikolla tarkastuttamassa silmäni. Piilolinssien aiheuttamia vammoja silmässä kun ei pidä vähätellä - huonolla hoidolla ja suoranaisella linssien väärinkäytöllä silmiin saa aikaa pahaa jälkeä.
Trust me - olen kokeillut - joten uskallan pystyssä päin väittää tietäväni mistä puhun. Toki vahingossa, mutta kokeiltua tuli kuitenkin. Haavainen iiris tai punapolyyppien aiheuttama silmätulehdus ei naurata siinä vaiheessa, kun silmä muistuttaa viikon pöydällä seissyttä tomaattia eikä silmällä näe enää kunnolla. Viikon kuluessa palasi normaali ulkomuoto ja näkökyky - kokemus viisastutti huolehtimaan entistä tarkemmin niin käsien kuin linssien hygieniasta ja muistuttaa minua takastuttamaan silmien kuntoa säännöllisesti.

Suosin linsseissä pääasiassa luonnollisia sävyjä ja verrattaen pientä kokoa - suurimmat linssini tässä tilauksessa ovat halkaisijaltaan 16mm. Linssien kaarevuus on perusluokkaa 8,6mm. Minun linssini ovat vahvuudeltaan -6,0. Julmasta miinusvoimakkuudesta huolimatta linssivalikoimaa eri väreissä ja malleissa on löydettävissä runsaasti.

Olen tilannut kaikki aikaisemmat circle lenses hankintani Uniqso sivun kautta, mutta yrittäessäni tehdä tätä viimeisintä tilausta kohtasin valvatavan määrän ongelmia sekä tilauksen tekemisessä että maksuvaihtoehtoja valitessa. Minusta Uniqso vaikuttaa nykyisin aavitusken epävarmalta toiminnaltaaN - minua kaihertaa heidän toiminnassaan DHL ainoana toimistusvaihtoehtona plus PayPal tilausprofiiliini ilmestynyt aivan tuntematon ylimääräinen toimitusosoite. Kaikista pienistä epävarmuustekijöitä johtuen päädyin tilaamaan linssit toisaalta.

Tilasin linssit tällä kertaa HoneyColor sivuston kautta.
Tilaus oli helppo ja yksinkertainen tehdä, linssien maksu hoitui PayPal tilin kautta. Toimitusajaksi arvioitiin noin 14 päivää ja toimitus saapui kirjattuna kirjeenä postiin arvioidun toimistusajan puitteissa. Hauska huomio pakettia postista noutaessani oli paketin päältä löytyneet saksan postin lähetysmerkinnät. Lähetyksen alkuperäksi oli merkittyä yksinkertaisesti aasia, mutta ilmeisesti postitus on lähtenyt minun suuntaani liikkeelle jostakin päin Saksaa.

Yksittäisen piilolinssiparin pakkaus ja suloinen, bonuksena tullut piilolinssikotelo (joka parille omansa)

Vassen Color linssit, sävy : ruskea - Beaucon linssit, sävy : metsän vihreä  - Messish linssit, sävy : luonnollinen sininen

Messish linssin halkaisija on 16mm, muiden linssien halkaisija 14,6mm

Kaikki paketista löytyneet yksittäiset linssiampullit olivat merkinnöiltään täydelliset ja sinetöinniltään vahingoittumattomat. Avasin ensimmäiset linssiampullit - siniset linssit - muutama päivä sitten ja laitoin linssit päähän koekäyttöön. Hyvältä näyttävät ja tuntuvat nuo Messish linssit silmissä.

tältä näyttävät nuo luonollisen siniset Messish linssit silmissä

In English

Once a year I order myself few pair of Circle Contact Lenses.
I am so in love with these eye enlarging Korean Circle Lenses. I have been using them like three years now - and I see no reasons to return back to ordinary contact lenses.

I used to by my lenses via Uniqso website. Unfortunately my latest visit to Unisqo site was not very pleasant - I could not place my order, and when I finally managed to place my order payment did not go through and this site presented me very odd delivery address option on my own client profile - I ended searching for new website offering fair priced Circle Lenses.

I ordered my lenses via HoneyColor website. 
HoneyColor was easy to use and they have PayPal as one of their payment option. Estimated delivery time was 14 days and my order was delivered to me on registered letter form within estimated delivery time.

I tried on the natural blue colored Messish lenses the other day. All the markings in the lens bottles were pristine and sealing was intact. These lenses are very nice to handle and they feel super comfortable to wear. I ordered total of 3 pairs of lenses - Vassen Color in Natural Brown, Beaucon in Super Green and Messish in Natural Blue. All my lenses have -6,0 in power.

I absolutely will be ordering my next lenses from HoneyColor.

ps. this post is not marketing or a result of collaboration

*****

Tämä postaus ei ole maksettu mainos tai yhteistyön tulos.
Postauksessa esitetyt linssit on ostettu.


Rakkaudella,
Sallamari

1. huhtikuuta 2015

Huhtikuun ensimmäinen - on aihetta juhlaan

MangosForFlamingos -blogi täyttää tänään 3 vuotta!

Project 333 vaatekaapiajattelu on ollut osa elämääni yhden vuoden ajan
Tänään tulee täyteen tasan yksi vuosi nykyisessä työpaikassani.

Olen täysin huomaamattai onnistuut ajoittamaan monta hienoa juttua tälle yhdelle ja samalle päivälle. Tämä huhtikuu ensimmäien näyttää minun elämässäi olevan kovin suotuisa päivä
 tuoda jokin uusi asia osaksi elämää.


 


Tänä vuonna ei tämä huhtikuunn ensimmäinen ole tuonut mukanaan mitään uutta elämääni. Olen yksinomaan tänään keskittynyt kiitollisena iloitsemaan näistä aikaisempina vuosina tällä päivämäärällä aloittamistani projekteista.

Blogin osalta olen iloinen, että muutaman viikon mittainen "no mä nyt koita miltä tälläinen kirjoittaminen tuntuu" -ajatus on kasvanut vuosien kuluessa rakkaaksi ja kovin tärkeäksi harrastukseksi. Tänään haluan ääneen ilmaista lämpimän kiitoksen jokaiselle blogissani joskus vierailleelle lukijalle - on ilo jakaa paloja elämästäni kanssanne.

Työpaikan osalta ensimmäienvuosipäivä vierähti sairasloman merkeissä.
Yöllinen migreenikohtaus, pienen huippauksen ja pitkään jatkuneiden rytmihäiriöiden kanssa verotti sen verran voimia, että tänäänn katsoin parhaaksi pistäytyä työterveyslääkärin luona konsultaatiossa ja pitäytyä reissaamisesta tämän päivän ajan. Mitään vakavaa vikaa ei löytynyt, täsmälääkitys lähiaikoina aktiivisemmin minua vaivaamaan alkaneeseen migreeniin jäi mietinnän alle. Jospa mahdollisesti saataisiin rytmhäiriöt ja migreeni onnistuneesti kuriin yhden ja saman lääkkeen voimin. Palaan näihin kuulumisiin, kun lääkäri ottaa yhteyttä koetulosten valmistuttua.

Project 333 vuosipäivää juhlistin hankkimalla itselleni uuden laukun. Olen pitkään pohtinut uutta arkilaukkua - pallottelin ajatuksia hintavamman Designer Piece -vaihtoehdon ja edullisemman ketjuliikkeen valikoimista löytyvän vaihtoehdon välillä.

Lopputuloksena valitsin sen edullisen vaihtoehdon.
Mustan tilavan pelkistetyn Tote -mallisen laukun H&M valikoimista..

Laukku on riittävän tilava ja tukeva kanniskelemaan sisuksissaan työtietokoneen sekä muut tarvittavat arkipäivieni oheistavarat - meikkipussin, lompakon, puhelimet, vesipullon ja mitä niitä nyt onkaan.
Laukun malli on yksinkertainen ja pelkistetty - laukun muotoilui itsessään puhuu minulle isoin kirjaimin arkipäivästä. Musta väri helppo ja turvallinen valinta.




In English

Hip hip hooray! 
It is time to celebrate.

MangosForFlamingos -blog turns 3 today!
Today is also the first anniversary of my Project 333 -journey. 
And I have been in my new job exactly one whole year today.

So many super awesome anniversaries at the same day. I must admit that 1st of April seems to be very prosperous day in my life - golden opportunity to start something new.

But this year I do not introduce anything new in my life. I simply focus to enjoy and cherish all these awesome thing I already have in my life.

I am happy to have such an amazing hobby as blogging.
I love to share pieces of my life with other people - inspire and encourage other people to search bravely their own path on this life.
So to you, whomever you are, just now reading my text,
I like to say thank you from the bottom of my heart.

And today I have been at home for a sick leave - nothing major though, so no need to worry. I just had an awful migraine attack during last night - and I fainted a little. All that combined with random arrhythmic heartbeat I have undergone recently, I figured that it will be vise to visit a doctor for quick consultation. I ended up with a request to stay home and rest for today.

I bought my self a new bag for the latest (and upcoming) P333 collection. 
I have played for some time around about this idea of a new bag juggling with different option.
I thought about buying a designer bag, but eventually decided to by nice simple chain store one.

I like my new bag a lot.
My bag is from H&M and costed only 40 Euro.

It is elegant and feminine,
yet big and burly to carry laptop and other workday items in it.
As color black is the easy and safe pick.

Happy Aprils Fools everyone!
Have anyone fooled you today?

*****

Oikein hyvää aprillipäivää!
Onnistuiko joku narraamaan sinua tänään?
Minä olen hymyillyt tänään lehtien aprillipiloille.

Rakkaudella,
Sallamari