Kauneusostoksia

Innostuin taas kerran ostoksille Ebayssä - tälläkertaa ostoskoriin etsiytyi 30 paria irtoripsiä ja 10 uutta meikkisivellintä. Tuollatavalla lukuina ilmoitettuna ostokseni kuulostavat valtavalta ahnedinnalta, ehkäpä jopa ylenmääräiseltä hoarding - käyttäytymiseltä, mutta oikeasti näissäkin ostoksissa on kyllä järkiperäisyys mukana. 

Ensinnäkin ostan ripsiä tukkupakkauksena 10 paria kerrallaan - laatu on korealaatua, jäykkää muovipintaista karvaa ja hinta tukkupakkauksessa erittäin. Kymmenen paria korearipsiä, joiden ulkonäöstä ja siitä miten ne silmissä käyttäytyy pidän, yksien henkkamaukkaripsien hinnalla.  Niin että tosiasiassa ostin kolmet erilaiset ripset, tosin kymmenen parin pakkauksen kutakin. Onhan siinä enemmän kuin riittävästi ripsiä omiin tarpeisiin, sitä en kiellä - varsinkin kun käytän ripsiä pääsääntöisesti juhlatilanteissa tai vastaavissa erikoisolosuhteissa. No, tarpeen tullen olen aina valmis lainaamaan ja lahjoittamaan ripsiä eteenpäin joten tuskinpa tästä yhtään paria käyttämättä jää. Tämän tästä ilmaantuu eteen yllättävissä tilanteissa joku tientynsorttisia ripsiä kaipaavia - joten täältä löytyy.

Penssilet puolestaan ovat pakettiostos ja tuikitarpeellinen hankinta, kun tämän hetkinen käytössä oleva pensseliarsenaalini suurelta osin on reilusti yli vuosikymmenen ikäisiä. Eipä sillä, hyvä pensseli oikein säilytettynä on iätön. Pensselivalikoima kaipaa myös vähän päivitystä, sillä mun valikoimista uupuu ainakin varjostuksien luomiseen sopiva skarppi pensseli ja hyvä toimiva häivytyspensseli.

Kosmetiikan saralla tällä hetkellä etsinnän alla on oikean savyinen varjostusväri. Kaikki sellaisten contour and highlight -palettien tai valmiiden sarjojen värit ovat minun iholleni (ja mieltymyksille) aivan liian lämpimän sävyisiä, haussa on siis kylmään taittava sopivasti rusehtava värisävy.

Muutama vinkki on jo tullut - joten teoriassa tiedän mitä etsin.

Palataan tuohon varjostusvärin metsästykseen myöhemmin, kun jotakin sopivanoloista on löytynyt.

nämä kuvat lainattu Ebay kauppiaan/ L'Orealin sivulta

Hetkittäin ihminen jää kiinni oletukseen - uskoo olevansa jonkinlainen tai omaavansa jonkin tietyn ominaisuuden tai vastaavan koska joku on joskus sanonut asian olevan niin tai huomattanut asiasta. Minulle yksi tälläinen oletus-johon-olen-jumitunut- visusti-kiinni on ripset - minä sitkeästi uskon olen uskonut omistavani lähes olemattoman harvat tynkäripset, joilla ei oikeastaan itsellään ole mitään virkaa, Kerran reilu kymmenen vuotta sitten minua kuvauksiin meikannut ystäväni huomatti minulle tuosta ripsieni olemattomuudesta - se oli aikaa kun tukka putosi ja keho voi muutenkin todella huohosti - ja siitä lähtien minä olen vakaasti uskonut tuohon tosiasiana - minulla ei ole juuri minkäänlaisia ripsiä luontoäidin luomana.

Ripsiväri on sellainen meikkituote, joita omistan todella vähän - tai joiden ostamista olen kartellut ja vältellyt sen viimeisen kymmenen vuotta. Että mihinkäs minä sellaista tarvitsen, kun ei minulla ole niitä ripsiä joihin sitä väriä sutia - tai jos onkin niin ne ovat niin onnettomat, että se on aivan se ja sama mitä väriä niihin sutaisee. Olen salaa - siis salaa itseltäni kaiketi - huomannut viime kuukausina lukevani tarkasti kosmetiikkablogien ripsivärivertailuja ja löytänyt itseni vuosien varrella kerran jos toisenkin hipelöimästä hajuvesien sijaan ripsiväriputkiloita Tax-Free myymälään eksyessäni.

Rohkaistuin viimein ja ostin itselleni monen vuoden tauon jälkeen paljon kehutun ja kokeillut ripsivärin - ihan sellaisen perus markettiripsivärin kylläkin, mutta iso askel positiiviseen suuntaan tämä on. Meikkipussissani komeilee nyt L'Orealin Manga Eyes ripsiväri jota olen viimeisen viikon ajan opetellut joka aamu harjaamaan huolellisen kerroksen ripsiini.

Olen salakavalasti havainnut, että eihän nuo minun ripset nyt hyväkuntoisina olekaan niin pituudeltaan olemattomat ja onnettoman harvat kuin mitä olen kuvitellut.

Ne surullisen kuulusait tynkäripset yhden Manga Eyes kerron jäljiltä

Eilisen päivän asua piristävät kumpparit. Kun aamulla ensimmäinen ääni jonka kuulee heti herättyään on ulkoa kaikuva tauoton sateen lotina, lienee parasta - ellei liki pakko - inspiroitua kasaamaan asukokonaisuus kumisaappaiden ympärille. Mekko on vanha tuttu - vaihteeksi ilman alushametta - luonnostaan valuvana. Jotenkin luonnollinen valumisefekti sopii näiden sateisten päivien henkeen. Taivas valuu ja niin myös mekkoni - suunta on alas päin kaikilla.

Aurinkoa ja tyllihamefiilistä odotellessa.

Rakkaudella,

Sallamari

Isänpäivän tunnelmia

Isänpäiväviikonloppu vierähti meillä tosi perinteisissä mekeissä. Lauantaina piipahdettiin Turussa nauttimassa isänpäivälounasta Ravintolalaiva Borella. Olisikohan ollut neljäs vai jo peräti viides kerta kun yhdessä JunttiPeen perheen kanssa kokonnuttiin Boren lounapöydän ääreen. Täytyy sanoa, että isänpäivälounas Boella on todella mukava perinne.

Asuksi perhelounaalle valikoitui jälleen kerran tuo musta luottomekkoni - tälläkertaa ilman pöyhkeää alushametta, mustalla huiviturbaanilla ja mustilla korkonilkkureilla varustettuna.

A-linjainen kokomekko on niin ehdoton suosikkiasuni. Miten ihanasti mekosta saakaan tyyliteltyä eri asusteilla niin moneen eri tilanteeseen istuvan kokonaisuuden. Koska meidän isänpäivän perhelounas on luonteentaan puoliarkinen tilaisuus, pyrin pitämään asun tilaisuuden mukana - vähän juhlavana, mutta kuitenkin pelkistettynä - mutta kivasti juhlavana.

Huiveista kiedotut turbaanit ovat tämän hetken suosikkiasusteeni. Turbaanit pelastavat kätevästi rumatukkapäivän ja turbaani on helppo tyylitellä pienillä irtokoristeilla tilanteeseen sopivaksi - turbaanipäähineidn kehittelyssä vain oma mielikuvitus on rajana.

Tälläkertaa tyydyin pelkistettyyn mustaan perusturbaaniin, johon koristeeksi asettelin helmillä koristellun hiuskamman. Olen kovin ilahtunut itsekin siitä, miten hyvältä turbaani näyttää asun kanssa. Perin onnistunut kokonaisuus kaikenkaikkiaan.

Launtai-iltana pääsin PikkuÄssän seurana katsastamaan paikallisen koripallojoukkueen kotiottelun. Lapset saivat koulusta pari vapaalippua otteluun - ilmeisesti isä-lapsi korismatsi ajatuksena - koska minä olen perheestä se enemmän urheilusta innostunut, lupauduin minä siis PikkuÄssän seuraksi otteluun. Kertakaikkisen mukava äiti-lapsi -ilta meillä tuolla korismatsissa. Kotijoukkue vei voiton ja ottelu oli kaikenkaikkiaan ihan jännittävä kokemus.

Sunnuntaina sitten kotoiltiin isänpäivätunnelmissa parin hyvän elokuvan merkeissä.


Mitsä tykkäätte viikonlopun asukokonaisuudesta?

Mukavaa maanantaita!

Rakkaudella,
Sallamari

Käsiteltyjä kuvia

Huomatkaa huikea fanipaita, tämän kuvan ainoa oleellinen asia.

Monessa blogissa on viimeksi kuluneiden viikkojen aikana puhuttu paljon reaalimaailman ja blogimaailman eroista - lähinnä kuvienmuokkauksen näkökulmasta ajateltuna.

Hyviä ja paljon ajatuksia herättäviä kirjoituksia.

Heitänpä nyt  siis minäkin lusikkani tähän soppaan.

Minä pidä photoshoppauksesta ja muokatuista kuvista - radikaali aloitus heti kättelyssä. Jatketaan vielä toteamalla, että minun mielestäni esimerkiksi muoti- ja kauneusblogeissa kuvanmuokkaus on suotavaa, ellei jopa suositeltava toimenpide. Ollakseen inspiroiva on nähtävä vähän vaivaa - let's make some photoshop magic. Reaalielämä nyt vaan on aavistuksen ankeaa - elkääkä ristiinnaulitko minua tässä kohtaan, kyllähän tosielämäkin ja reaalimaailma kaunista on en minä  tätä nyt sillä kirjoita - blogitodellisuus vaan on ajoittain mitä parhainta pakoa esimerkiksi tästä hetkestä - esimerkiksi nyt marraskuun loskatodellisuudesta.

We all need a little peak of fantasy.

Maailmaan mahtuu niin laaja skaala blogeja - jokaiseen tarkoitukseen.

On blogeja, joissa juuri valokuvat ovat se inspioivin juttu. Toisia blogeja jaksaa lukea ilman kuvia, silkasti hyvin kirjoitetusta tekstistä inspiroituen. Photoshop on taidetta siinä missä maalaus tai piirrustus tai hyvin loihdittu meikki tai taidokkaasti tehty kampaus - syö käyttäjältä aikaa ja vaatii halua nähdä vaivaa. Kuvankäsittelyhommissa tuota aikaa ja vaivaa on kulutettu vähintääkin opiskeluvaiheessa, riippumatta siitä miten paljon automaattikomentoja ja valmiiksi luotuja työkomentomalleja olisi käytössä.

Originaali täysin käsittelemätön kuva vs. mielenkiintoinen näinä harmaina kausina käyttämäni mv. editointi

Yleisin kuvamuokkaukseni, lämmitetty värimaailma kuvassa vs. minun silmääni oikealta todellisuudelta näyttävä kuva

Minäkin editoin blogissa esitettyjä kuviani.

...and so is the Cat out of the Bag.

Yleisin editointi on kuvan värimaailman sävyttäminen aavistuksen lämpimämmäksi. Tämä editointi on lähtöisin ihan itsekkäistä lähtökohdista - minun silmäni vierastavat kameran kautta välittyvää kylmäsävyistä maailmaan. Olen toisnaan pohtinut olenkohan minä värisokea, tai pikemminkin kai värilämpötilasokea, koska minusta reaalimaailma ja kuvien kautta välittyvä maailma ovat kovin erisävyisiä. Tosimaailma omin silmien katsottuna vaikuttaa jotenkin paljon lämpimämmältä.

Jotta minun on kivempi katsoa omia kuviani, pyrin löytämään tuota tosielämässä kokemaani lämmintä sävymaailmaa myös kuviini.

Useimmiten teen kuvien editoinnit puhelimen avulla - suuin osahan tämän blogin kuvituskuvista on puhelinkameralla taltioitu - Iphonellehan on saatavilla ainakin 101 vänkää editohejlmaa joiden parissa kuvien kanssa voi leikkiä. Suosikki play platform kuvien kanssa touhuamiselle on yllätysyllätys Instagam ja suosikki filtterini Earlybird.

Koneella pyörittelen kuvat PicMonkey ohjelman (vai pitääkö tässä kohtaan sanoa sivusto, kun kyseessä on kerran online editor - valistakaa minua tietävämmät) kautta. Filtterillä vähän lämpöä kuviin ja rajaustyökalulla kuva haluttuun kokoon.

That's it.

Photosopia en omista. Olen viimeksi avannut Photarin varmaan viitisen vuotta sitten - hassua sinäänsä, että teinhän sen kanssa joskus oikeita töitä. En tee kuviin retusointia tai säätötoimenpiteitä Photarin avulla ja rehellisesti sanottuna vain koska Photoshop taitoni ovat niin auttamatta ruosteessa. Saan Photarilla todennäiköisesti aikaan enemmän hallaa kuin hyötyä.

Ehkä pitäisi kokeilla Photoshoppia tai jotakin vastaavaa online versiota joku päivä.

Kamerakännykällä napattu tilannekuva ja Pixlromatic retusointi

Tulee valokuvista ja photosoppauksesta puhuttaessa aina elävästi mieleen eräs heinäkuinen treffi - jep, minulla on profiili online deittipalstalla ja käyn aika ajoin kahvittelemassa uusien ihmisten kanssa (se on sitä polyelmää, josta on ollut täällä aikaisemminkin ollut puhetta - jos haluaa uusia ihmisiä elämäänsä, on otettava riski ja poistuttava turvallisuusalueelta ihmisiä tapaamaan). Jokatapauksessa, treffi totesi ensi sanoikseen minulle, että
Sä et kyllä alkukaan näytä just samalta kun siinä profiilikuvassasi.

Wonder why.

Heinäkuun yli 30 asteen helteessä hionneena hektisen työpäivän päälle, sitä useampi meistä saattaa näyttää jokseenkin raadollisemmalta kuin oikeasta kulmasta hyvällä hetkellä napatussa valokuvassa.

 Silti kumpikaan tilanne ei ole toista vähemmän minun tosielämääni.

Minä olen omassa elämässni kumpaakin

- sekä helteessä hionnut työpäivä väsyttämä arkinen tavis

kuin viehkesti valloittaen hymyilevä beibe.

Eikä profiilikuva valehtele yhtään sen enempää kuin se tosikohtaaminen

- kummassakin olen minä, se todellinen minä -

tilanne ja olosuhteet ovat vain luomat oman tunnelmansa ulkoiseen habitukseen.

Blogielämän ja tosielämän suhde on sekin hyvin yksikäsitteinen

- paska bloggarin elämästä ei katoa pois vaikka kuvan miten kauniiksi photosoppaa.

Naama kukkii ja pullat palaa - ihan sama mitä kuvat asiasta kertovat.
On hetkiä, kun itsekin haluaa vapaata niistä elämän paskoista puolista - poissa silmistä, poissa mielestä. Yksi oikealainen kuva saattaa pelastaa paskasti alkaneen päivän - pistää hymyilemään ja saa latistuneen mielen virkoamaan.

That's all it takes.
Eikä se ole pakoa tosielämästä,
se on selvitymistä ihan samalla tavalla kun itkeminen.
Nauroit tai itkit, tilanteet muuttuvat ja kojautuvat omassa tahdissaan.

Pääasia on se, että olo helpottaa.
Että juuri tässä hetkessä tuntuu enemmän kivalta.

Finni on poskessa koko päivä, vaikka kuvasta se hetkessä onkin kadotettu - tuttua juttua meistä jokaiselle - not a secret. Pahimmassa tapauksessa se finni hengaa siinä poskessa viikon ja sattuu aivan perkeleesti - asia jota kukaan meistä ei mielellään mieti mielessään, kun siitä perkeleen finnistä viimein pääsee eroon. Kukaan ei kaipaa muistutusta siitä, miten kivulias ja ikävä leuassa muhiva mätäpääfinni on - aniharva siltä kokemukselta on elämässään välttynyt. 

Miksi sen finnin sitten jättäisi siihen kuvaan 

- kiusaamaan itseä ja muistuttamaan tuosta kipeästä hetkestä

  (puhumattakaan siitä, miten finnin näkeminen automaattisesti vie ajatuksen seuraavaan uhkaavaan out-beak hetkeen ja kun universaali fakta elämässä on, että sen saa mitä kiihkeimmin ajattelee on seuraava finnin kutsuttu ajatuksen tasolla jo kylään).

Jos finnin siistiminen kuvasta vie viitisentoista sekuntia, niin minusta ei ole mitään syytä olla tuota hetkeä kuvalle antamatta - ihan jo itsensäkin takia. Vaikka välttyäkseen kuukauden päästä tuota blogitekstiä lukiessaan kutsumasta finnin aiheuttaman murehtimisen seurauksena uutta finniaaltoa kylään. Ihan vain itsensä takia, vähän taikasauvaa kuvalle ja se on siinä.

Your time and you are worth it.

Kuvankäsittely ei muuta todellisuutta.

Kuvankäsittely ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa.

Meitä bloggareita on niin moneen tarpeeseen,

yksi kertoo raakaa totuutta toinen maalaa maailman kauneimpia kuvia sanojensa voimin.

Yksi haluaa tulla nähdyksi tuollaisena,

toinen tälläisenä,

kolmas epäröi ja on hiukan peloissaa siitä miten tulla nähdyksi

Kaikille on tarve.

Kaikille on tilaa.

Ydinkysymys kuuluukin,

mistä minä pidän?

Tuota pitämisjuttua kannattaa aika ajoin kysäistä itseltään,

ja vastauksen itsestä kaivettuaan toimia sen mukaisesti.

That's all you can.

Rakkaudella,

Sallamari