Juhlat ohi - paluu arkeen edessä.
Kuten tavallista, ajatukset pörivät pari seuraavaan päivää ravintoneuvojan tapaamisen jälkeen pääsääntöisesti ruoan ympärillä.
syödäkö - eikö syödä
tarpeeksi vai liian vähän
voinko ottaa vai eikö pitäisi
hämmentävää.
Miksi sitten jatkan tällä tiellä enkä luovuta ja nappaan ensimmäistä eteenosuvaa kitudiettiä?
Koska haluan oppia kohtuuden.
Haluan irtautua joko-tai ajattelumallista.
kuulostaa yksinkertaiselta.
tosiasia on toinen, kohtuutta ei maailmassani ole olemassa.
ei ole ollut enää hetkeen
maailmani rakentuu vastakkainasetteluista
kieltäytymystä ja mielitekoja
panttausta ja ahmintaa
padottuja himoja ja sortumisia
voittaja ja häviäjä
laiha ja läski
sortumisen hetkellä mikään ei riitä - on aina pakko saada enemmän
kun kerran sortuu niin sortuu kunnolla
mitä millään on väliä
Tajuan vastakkainasettelun.
Ja se häiritsee.
Päivä päivältä enemmän.
Uskon, että maailmassa on pakko olla jotakin muuta.
Yksinkertaista ja tasaista.
Siksi jatkan Patrikin viitoittamalla tiellä kitukuurien sijaan.
Patrikia lyhyesti kompaten
' Kun päähän on joskus muodostunut ajatus, että jotakin herkkua ei pitäisi
syödä niin seurauksena tutkimustilanteissa on aika säännönmukaisesti
noin 2-3 -kertaistunut herkkujen syöminen. Tämä kuvastaa mieliteon
kasvua kielteisen ajatuksen seurauksena ja on alku sille ajatukselle "ettei suklaapatukasta tule kuin vihaiseksi, levy sen olla pitää!" '
Pystyn samaistumaan edellä nähtyyn lauseeseen täysin.
Niin kiukuttavan haastavaa tämä pyrkimys muutokseen on.
'Yleensä kun sitä kohtuutta sitten aletaan opettelemaan, niin syöminen
lähtee edelleen käsistä - sitä pelästytään, usko kohtuuden
mahdollisuuteen itsellä luhistuu ja toiminta palaa vanhaan välttämiseen.'
Mikäpä neuvoksi?
Tiistaiset evästykset.
Syömisrytmin tasaus
Pakolliset herkkupäivät
Ja terapia.
Jotta mieli edes joten kuten kestäisi olo tässä kehossa.
Nyt suuntaan Hentun luokse.
Terapiatunti on kohta käsillä.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja