Kerrankin vapaalla hiljaisessa kodissa

pientä struktuuria pitää päivissä olla

Toinen arkinen 'kotoilujakso' on siis käsillä.
Idea 'kotoilupäiviin' lähti työterveyslääkärin kehoituksesta harkita työlle antamani ajan määrää. Johtuen pitkistä työmatkoista, minähän en juurikaan arkisin ole kotosalla ihmisystävälliseen aikaan.
Päädyi kokeilemaan miltä tuntuisi olla muutama päivä kuukaudesta kotona. Omistaa muutama työpäivä kuukaudessa kokonaan itselleen ja omille puuhasteluille. Luopua tuosta jatkuvasta suorittamiskeskeisyydestä , siis sellaisesta klassisesta oravanpyösässä ravaamisesta,  hiukan.

Pohdinnan jälkeen tulin tulokseen, että haen kevennystä työaikaan.
Loppuvuodelle sain haluamani työaikakevennyksen toteutumaan käyttämällä jäljellä olevia lomapäiviä. Ensi vuoden osalta työaikaneuvottelut ovat keskeytyksissä tällä hetkellä henkilöstopuolella tapahtuneiden vaihdosten johdosta, mutta en siitä huolimatta ole haudannut ajatusta työaikakevenyksestä.
Ihan hirmuista tarvetta kevennykselle ei henkisen jaksamiseni kannalta juuri nyt ole. Sisäisesti voin päivä päivältä paremmin. Ahdistus on  määrältään vähäistä ja syömishäiriö viettää enimmäkseen hiljaiseloa - selvimmin kuuluva ääni ajatuksissani on nykyään sisäisen minä ääni.
Olen oppinut todella kuutelemaan itseäni.

Nyt alkanut 'kotoilujakso' on ensimmäinen ilman 'toimintasuunnitelmaa' toteuttamani kotoilujakso. Miksi toimintasuunnitelmat ovat olleen minulle niin merkityksellisiä? Koska oleminen on minulle vaikeaa. On ollut vaikeaa vain olla, rentoutua ja keskittyä itseensä.
Olen useasti täällä bloggissa kertonut miten rakastan arkipäiviä - tiivistä tunnelmaa ja muuttumattomia rutiineja. Arkirutiinit ja minä - sellainen viharakkaussuhde.
Arkipäiväni menee kaavalla:
heräät - mene töihin - teet töitä - tulet kotiin - tee jotakin perheen kanssa - menet nukkumaan.
Tuollaisessa rytmissä on helppoa unohtaa oma olemassaolonsa. Oma tarve ja sisäisen minän todelliset pyynnöt  on helppo tukahduttaa. On helppo mennä eteenpäin elämättä ollenkaan.

Tuota elämättömyyttä, sisäisen minän huutavaa tuskaa, olen ruokkinut itsetuohoisella käytöksellä.
Tukahduttamalla tunteet, mielihalut ja sisäisen minäni äänen.
Kääntänyt rakkauden elämää kohtaa suunnattomaksi elämän peloksi.

Tänään uskallan elää.

Olen ottanut isoja askelia vapautta kohden omassa elämässäni viimeisen viikon aikana.

All Black is back - pikkujouluasua.
Mustaa mustalla, niin sanoakseni.

Osallistuin työpaikan pikkujouluihin - osallistuin ja olin oikeasti läsnä.

Olin mukana pikkujouluissa ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella. Sillä päätinhän jo vuosia sitten, että pikkujoulut eivät minusta ole mitenkään erityisen mukava tapahtuma - sosiaalinen toiminta ja yhdessä olo, puhumattakaan heikkojen ihmisten alkoholintarpeesta on aina ollut TheAnalCunt-tyyppisesti ajattelevan näkyvän minäni mielessä jokseenkin säälittävää ja yliarvostettua.

And now, I have quit of being TheAnalCunt.

(mahtava sanaparadoksi muuten tuo määritelmä)

Minä olin mukana pikkujouluissa täydellä sydämellä.

Pikkujouluissa on oikeasti kivaa.

Ohjelmanumerona saimme nauttia Onnellisuusopiston ohjaajan näyttelijä Elina Aallon vetämästä pienimuotoisesta työpajasta, jossa käsiteltiin ihmisten välistä vuorovaikutusta ja omana itsenä olemista ylästatuksilla ja alastatuksilla leikitellen. Kaukana vaivaannuttavasta toiminnasta, positiivinen kokemus tuo Elinan vierailu. Elina rempseästi kehoitti meitä huikan nauttimisen varjolla ottamaan rohkeasti pienenpienet mokailut henkilökohtaisina tähtihetkinä. Jos putosi tahdista sai huikkaa siis.

Erilaisena olemisesta tuli hetkessä vähemmän pelottavaa.

Mokaaminen sai pienen etunaolemisen statuksen.

pikkujoulujen jälkitunnelmissa - tyhjä ja hiljainen toimisto

I made it - selvisin siis pikkujouluista.

Tässä kohtaa en kehtaa sanoa, että ensimmäisistä näin laaja-alaisista totuttujen käyttäytyimismallieni ulkopuolle heittäytymisestä selviäisin ihan ilman itkua ja hammastenkiristystä.

Noup.

Kaksi kevyttä huutoraivoamiskohtausta lauantaina, heti pikkujoulujen jälkeen.

Vahinkosaldona huuotkonsetista vielä tänäänkin poissaolollaan loistava ääni (toivottavasti en vaurioittanut äänihuulia pysyvästi). Kehitysaskeleena pidän onnistunutta ahdistuksen kanavointia itsestä pois.

Selittelyähän se kyllä vaatii - raivoaminen kun pitää paikata oman virheen myötämisellä, rehellisillä anteeksipyynnöillä ja isolla määrällä selitystä pienelle ihmiselle.

Että ei se sinusta johdu kun äiti huutaa, vaan siitä että äidin sisällä tänään kuplii liikaa.

Millä sitä muuten selittäisi. Kun huutaminen ja ahdistuminen ei edes johtunut siitä, että olisi huono olla. Enemmänkin siitä, että on hyvä olla ja minä olen kerrankin onnistunut.

Olen onnistunut rikkomaan kaavan.

Muutamaan itselleni tyypilliseksi muodostuneita toimintamalleja.

Mutta lauantaistakin selviittiin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Onnellisina ja sulassa sovussa päästiin kaikki nukkkumaan.

lämmintä juotavaa ja vihreitä ajatuksia

viime sunnuntaina Hyvän mielen torilla

Omien totuttujen tapojen muuttaminen tekee kipeää totta vie,

mutta on sen arvoista.

Viikon suuria positiivisiä saavutuksia minulla on uudessa ruokarytmissä pysyminen.

Painonpudotusprojektia ei katkaiseet pikkujoulut, 

eikä hyvän mielen Torilla nenän edessä notkuneet leivosherkut. 

Minä siis laadin itselleni realistisen hyvin proteiini pitoisen kalorimäärältään ehkä epämukavankin niukahkon ruokavalion, lääkärin suosituksesta. Mielivaltaisesta ateriamallista hetkeksi hiukan säädellympään aikataulutettuun ja jokseenkin rajoitettuun ruokailumalliin.

Ajatuksena on tarkkailla radikaalisti erilaisen ruokavalion vaikutusta painoon ja väsymyksen määrään.

Aikaisemmissa blogissa olen kertonut lääkärikäynneistä ja siitä miten haastavalta alati nousukäyrällä vipottava painoni lääkärille avun tarjoamisen näkökulmasta vaikuttaa.

Plussaa on se, että lääkäri tuntuu ottaneen kaikki vastaanottohuoneessa sanomani asiat oikealla vakavuudella. Miinusta on helppojen suoraan käteenojennettavien ratkaisujen olemattomuus.

Laihdutusleikkauskaan ei ole sinulle varteenotettava vaihtoehto.

Elämän kevennyt, valintojen radikaali uudistaminen - siitä lähdetään.

Päästään tämän päivän otsikkoon.

Elämän rauhoittamiseen, sisäisen minän kuunteluun ja toisenlaisten valintojen pariin.

Täällä minä siis istun keskellä kiireistä arkea, oman kodin hiljaisuudessa antaen aikaa itselle.

Tuntuu rehellisesti aika luksukselta.

On mahtavaa, että voin rehellisesti tänään sanoa tämän tuntuvan luksukselta.

Edellisellä kotoilukerralla totesin kaiken tuntuvan pelottavalta.

Miten minä selviän ja miten kykenen tähän.

Ja nyt, minä koen vapaapäivän arjen kerskellä hiljaisessa kodissa luksuksena.

En tunne syyllisyyttä, enkä tietoisesti ajattele, että minun tulisi olla muualla.

olla hyödyllisempi tai parempi.

Osaan ääneen sanoa, että tämä on minun hetkeni ja minä tarvitsen tämän tilan itselleni.

Että maailmassa on päiviä jolloin minä olen enimmäkseen vain minua varten.

Päiviä jolloin ajattelen ja kuuntelen enimmäkseen itseäni.

Päivitän blogia kerrankin rauhassa. 

Järjestelen asioita kotona niin että kotona on hyvä ja miellyttävä olla.

Syö rauhassa.

Nautin hiljaisuudesta ja siitä, että juuri nyt minun ei tarvitse vastata kenenkään kysymksiin.

Lataan akkujani.

maanantaikahvit Lindan kanssa

Juuri nyt olen todella kiitollinen.

Olen kiitollinen itselleni, 

että olen viimeinkin kyllin rohkea muutokseen.

Rakkaudella,

Sallamari