Level Up

If there were no schools to take the children away from home part of the time,
the insane asylums would be filled with mothers.
~Edgar W. Howe

 

PikkuÄssän ensimmäinen koulupäivä.

Harvinaisia ainutkertaisia aamuja meidän perheessä, sillä sekä minä että JunttiPee oltiin molemmat aamulla saattamassa lasta matkaan. Lapsen ensimmäinen koulupäivä on niitä päiviä, hyvin merkityksellisiä hetkiä, joita minäkään en jätä väliin.

Salla, I have understood that you don't do those kind stuff much?

Thats kinda mommy stuff, and you not the traditional type of a mother.

Nuo lauseet totesi pilke silmäkulmassaan, esimieheni minulle kun kerroin että tänään minä teen työpäivän etänä kotoakäsin, koska tänään on niitä tärkeitä äitijuttuja.

Totesin nauraen olevan A Cherry Mom, sellainen äitityyppi, jolla äitiyden suhteen on etuoikeutena suotu tilaisuuksia napsia kaikki kirsikat kakkujen päältä - olla läsnä niinä lapsen elämän kaikista tärkeimpinä päivinä mutta perusarjessa olla sitten se tyyppi joka ei ole kaikissa arkipuuhissä läsnä. Tarha-aikana olin mukana viemässä lasta aamuisin tarhaan parisenkymmentä kertaa, lapsen hain tarhasta kahden käden sormilla laskettavan määrän. Pianotunneille lapseni vie isä, baletista lapsen hakee se samainen tyyppi. Minä olen toisaalla noina hetkinä - vaikka perinteisessä ajattelussa lapsen harrastuksiin saattaminen ja tarhakuljetuksen koetaan helpoki sellaiseksi äitien hoitamaksi jutuksi. Siis ihan super traditionaalisesti ajateltuna.

My mom type is more a career mom, than a soccer mom.

Ehkä juuri tästä etuoikeudestani kiitollisena, minä nostan hattua kaikille heille, joka kasvattavat lasta yksikseen. Siinä mielessä siis että läsnä säännöllisessä arjessa ei ole toista aikuista jakamassa tehtäviä. Viime aikoina olen itse kiitollisena pannut merkille, että vaikka olenkin paljon poissa arjesta (ja saanut äidiksi tulon jälkeenkin luoda omaa uraa) onnistun olemaan yllättävän monessa tärkeästtä tilanteessa lästä. Vaikka enimmäkseen yritänkin väittää olevani uraa luovan etä-äidin perikuva, olen tarkemmin tarkasteltuna hyvinkin kiinteästi jakamassa JunttiPeen kanssa lapsiperhearkea.

Olen joutunut uudelleen määrittelemään oman äitikäsityksen itsestäni.

Tähän asti olen kuvaillut kaikille kiihekästi olevani vähän etäinen paljon poissa oleva, aika huono äiti - jolle on luontaisinta sysätä vastuuta lapsesta ja lapsen kasvatusta yksinomaan isän harteille.

Jokin minusta on kovasti halunnut esittäytyä maailmalle etäisenä äitinä Soccer Mom -äidiksi tunnistauduksi joutumisen pelossa. Oli aikoja jolloin etäinen äiti ja Soccer Mom -äiti olivat käsitekartassani äitiyden ainoat (ja toisistaan täydellisesti eroavat) vaihtoehdot.

Soccer Mom -rooli tuntui minusta niin vaativalta - että pitäisi olla ehdoitta lapsen eteen kaiken tekevä ja lapsensa kautta elävä superkodinhoitajaäiti.

Onneksi on itsenään kasvamisen myötä nyt löytynyt listää vaihtoehtoja mistä valita.

Uuden ekaluokkalaisen myötä tehtävien jako meni aavistuksen verran uusiksi.

Minun tehtäväkseni uskottiin uusien koulukirjojen päällystäminen, väritykseen ja taiteeliseen näkemykseen liittyvien tehtävien tarkastus ja kouluvaatteiden valinta. JunttiPee lupasi huolehtia "lopuista käytännön järjestelyistä" koskien pikapuoliin alkavia harrastuksia ja kouluaamujen ruokatarjontaa. Perusteluina että kun sä tuut töistä kotiin millon sattuu, ja jääte helsinkiinkin aina milloin sattuu, niin parempi että mä huolehdin kaikesta tarpeellisesta ja siitä että asiat sujuu.

Arki on palannut.

Olen siitä äärimmäisen kiitollinen.

Mitenkäs teidän viikko on alkanut?

Muistatko jotakin erityistä omasta ensimmäisestä koulupäivästäsi?

Rakkaudella,

Sallamari