Torstai-iiltapäiväni oli ihana, ihmeellinen ja vähän jännittävä. Sain nimittäin viettää iltapäivän ja illan studiolla valokuvaaja Mirkku Merimaan vieraana. Onn illo ja kunnia saada tutustua lahjakkaisiin luoviin ihmisiin ja päästä avustamaan mitä mielenkiintoisempien projektien äärelle.
Minulle tämä studiovierailuni oli kaikin tavoin jännittävä ja äärimmäisen terapeuttinen kokemus. Kameran edessä en ollut eilen ensimmäistä kertaa elämässäni. Eilinen kyllä oli sillä tavalla aikaisempiin kokemuksiin nähden erilainen, että olin ensimmäistä kertaa elämässäni kuvattavana aidoti omana itsenäni.
Kameran eteen heittäytyminen pelosta vapain ja uteliain mielin oli minulle todella iso askel.
Olla kuvattavana, katsottavana - toisen ihmisen rehellisen katseen ja kameran edessä - iloiten tilanteesta ja nauttien itsenään olemisesta täysin siemauksin. Olla rohkeasti minä - liikkua, nauraa, istua, hymyillä ja katsoa toista ihmistä kameran takana. Työskennellä toisen ihmisen ohjauksessa itseään kadottamatta.
Olla yhtäaikaisesti vahvasti minä ja kuitenkin kuuliainen taipuva avustaja toisen ihmisen visioissa.
Kuvauksen kohteeksi heittäytyminen oli ehkä eräs vahvistavimpia kokemuksia toipumustarinani varrella. Se määrä itse rehellisyyttä ja omanarvon tietoisuutta, jota eilen kameran edessä koin on jotakin sanomattoman vapauttavaa. Itsensä vapauttamisessa onnistumista.
Seisoa kirkkaiden lamppujen loisteessa kuvaajan katseen ja kameran edessä rohkeasti todeten
että tässä mä nyt olen ja mitäs tehdään.
Rohkaistua vastaanottamaan avoimin kiitollisin mielin kameraa pitelevältä tulevat positiiviset lausahdukset
kyllä, kyllä ja kyllä
joo, joo, joo
valoja, valoja, valoja...ja...action |
tälläisiä eleitä, tuollaisia otteita...kokeillaan niin, yritetään näin |
tiimityötä - kameran edessä ja kameran takana |
kuvaaja uudelleenkohdistaa valoja, kuvauksen kohde lepuuttaa kipeää jalkaa kulisiien reunailla |
Ilta oli pitkä ja niin antoisa.
Kameran edessä minä koitin pysyä mahdollisimman pikään aloillani yhdessä asennossa, kulissien takana kuvaaja juoksi ja visioi. Kyse kun ei näiden kuvien osalta ollut pelkästään glitteristä, tyllistä ja huvittelusta, vaan osa kuvauksesta oli täyttä työtä kuvaajan hyväksyntää odottavaa opintosuoritusta varten - haastavaa paikallaanpönötystä ja monimutkaista valaistushaastetta.
Hienoa työtä me saatiin Mirkun kanssa yhdessä aikaan (tässä kohden on sopiva väli kiittää meikkaajaa ja assistenttejä kaikesta kulissien takaisesta taikuudesta), vaikka kameran edeessä hepeneissään keukkuloivalle ekstranahaasteena kuvioissa mukana oli murtumasta parantuva jalkapöytä ja kameran takana hyörivälle haasteita lisäsivät tulehtuneet keuhkoputket
Ihana, ihana ilta.
something like this |
Odotan innolla seuraavaa tapaamistamme Mirkun kanssa - uusia ideoita ja rohkeita kokeiluja.
Kiitos Mirkku, että saan olla kanssasi tekemässä kaikkea tälläistä kivaa.
Olen pohtinut tänäänn sitä, miten eheyttävä kokemus valokuva voikaan olla.
Lisää tarinaa eheyttävistä valokuvakokemuksista luvassa myöhemmin.
Tämän kuvauskerran voimakuvia on myös luvassa näytille kunhan ne valmistuvat.
Mukavaa viikonloppua!
Rakkaudella,
Sallamari
Apua oot aivan mahdottoman kaunis jo näissä kuvissa! En malta oottaa että tulee kuvaussession hedelmät tännekin näytille :> <3
VastaaPoistaKiitos Mikla <3 Kuvittelin jo kerran kirjoittaneeni kommenttiisi vastauksen, mutta se on ilmeisesti humahtanut bittiavaruuteenn se kommentti.
PoistaWell, better late than never.