14. marraskuuta 2014

Honey, what's on TV



Huomasin taannoin, että elämässäni on olemassa paljonkin sellaisia asioita joista en ole maininnut täällä blogin puolella vielä sanaakaan. Hassunkuuloinen ajatus jopa itselle, olenhan asennoitunut blogiin siten, että blogi on ikään kuin minulle itsellenikin jonkinlainen realistisen todenmukainen ikkuna elämääni. Sitä kuvittelee kirjoittavansa aivomesti ja rehellisesti aivan kaikesta, kunnes hetkessä huomaan että oikeastaan mä kirjoitan aika pitkälti vain tietyistä asioista.

Now it is time for some change - aika jakaa jotakin täysin uutta.
Tänään puhun rakkaudesta TV-sarjoihin
Minä nollaan itseni ja ajatukseni iltaisin TV-sarjojen ääressä. TV-sarjat ovat minulle se paras ja tehokkain tapa päästää irti päivän tapahtumista ja ottaa hetki aikaa itselle. JunttiPeelle ja minulle tärkein yhteinen hetki päivästä tapahtuu aika usein television edessä.

JunttiPee ja minä istahdamme normi-iltana siinä yhdeksän jälkeen sohvalle kyhnäämään kainaloikkain - jakso tai kaksi teeveesarjaa ja sitten nukkumaan. Teeveen ääressä kyhnääminen on ollut "meidän juttu" aika lailla yhdessäolon alkumetreiltä lähtien - tämä juontaa juurensa kaukaa vuosikymmenen takaa, kun avioliiton ensimmäisinä vuosina teimme kumpikin työtä sellaisessa vuorokausirytmissä että sarjojen seuraaminen TVstä oli lähdes mahdotonta, siinä ajan saatossa tavaksi meille muodostui katsoa kiinnostavia sarjoja DVD-boksien muodossa kainaloikkain kyhnäten aina yhteisien vapaapäivin koittaessa.  

Vuodet kuluvat, DVD-bokseina kerätyt sarjat vaihtuvat Netflix tarjontaa - kainaloikkain sohvalla kyhnääminen TV-sarjojen parissa on ja säilyy. Minut tiukkojen tilanteiden yli kantava voima - yksi sellainen peruspilari elämässä - on tietoisuus siitä, että rankan päivän päätteeksi on luvassa tuttu ja turvallinen muuttumaton juttu - hetki hellyyttä, läheidyyttä ja yhdessä oloa sohvan nurkassa kyhnäten. Aivojen nollausta ja lupa vain olla - olla ajattelematta, pohtimatta tai suorittamatta yhtään mitään. Lupa tuijottaa TV-ruutua aivot narikassa ja nautiskella niskaa rapsuttavan käden kosketuksesta telvisiossa näkyviin seikkailuihin uppoutuessaan.

Parhaat sarjat sisältävät kourallisen toistuvia henkilöhahmoja (jotta aavistuksen heikon kasvomuistin/kasvotunnistuskyvyn omaavakin pysyy mukana henkilöissä), paljon aivotonta actionia, sopivasti draamaa ja vähemmässä määrin opettavaa pohdiskelevaa filosofiaa - toimivat siten kokonaisvaltaisesti täydellisenä aivot-narikkaan -nollausviihteenä.

Ensimmäinen yhdessä JunttiPeen kanssa seuraamani sarja - se josta kaikki alkoi -  on Alias. Koko tuotanto löytyy tänäpäivänäkin kätevästi työhuoneen kirjahyllystä ja on saatavilla kun iskee Alias -mieliteko Sidney Bristow saa minut vieteltyä seikkailuihinsa yhä tänäänkin - 13 vuotta sarjan ensimmäisen jakson julkaisuajankohtaa myöhemmin. Alias kestää katsomisen - uudelleen, uudelleen ja uudelleen - vaikka sarjan edetessä on hetkiä, jolloin sarja ikäänkuin eksyy itseensä ja tiedossa on kymmenien jaksojen verran ei-aivan-niin-laadukasta -viihdettä.

Tällä hetkellä meillä on seurannassa Elementary (suomessa esitetään Holmes NYC -nimellä). Uuden sarjan valitsee aika usein JunttiP (koska en tykkää lukea lukea teeveesarja-arvosteluja - mä löydän uuden sarjan yleensä vasta sitten kun kaikki muut on jo sen katsoneet) - tai no oikeastaan pikemminkin JunttiP esittää vanhan sarjan viimeisien jaksojen aikana ideoita että tälläisestä ja tuollaisesta olen lukenut, että ne voisivat olla hyviä joten voitaisiinko katsoa pilotti vaikka tästä ja jos ei niin sitten katsotaan jakso tuota.

 Lähtökohtaisesti meidän molempien tulee pitää sarjasta, jotta sarja päätyy meidän yhteisen hetken tarjontaan. Osa minua kiinnostavista sarjoista ei innosta JunttiPeetä ja toisinpäin, joten niistä tulee sitten sellainen Minun Juttu jota seuraten nollaa aivojaan niin hetkinä kun toinen on poissa.

Yhteisinä sarjoina katsotaan enemmän seikkailu/supernatural/actionsarjoja  ihmissuhdedraamat, rikossarjat ja Chick Flick -tarinat ovat sitten niitä kokonaan Minun Juttja. Viime vuosina on tullut katsottua aika monipuolisesti sarjoja -  Continum, Sons of Anarchy, Warehouse 13, Grimm. Heroes, Supernatural, Eureka, House, Orange is the New Black, Weeds, Breaking Bad - ihan muutamia suosikkeja tässä nimeltä mainiten.





Tv-sarjoihin liittyen voisi tässä paljastaa salaisuuksiakin - sellaisia oikeita hys-hys juttuja. Minä tykkään katsoa tiettyjä sarjoja uudelleen ja uudelleen, kerta toisensa jälkeen - me likes, me watches. Sex and The City sarjan olen katsonut kokonaisuudessaan ainakin neljästi - yksittäisiä jaksoja silloin tällöin varmaan useamminkin. Bones on tullut katsottua kaikkinensa pariin kertaan (tämä sarjahan jatkuu yhä), Housen älyvapaille jutuille ja yllätykselisille Lupus -diagnooseille jaksan nauraa yhä uudelleen ja uudelleen.

JunttiP ei alkuukaan käsitä tätä jo-kertalleen-nähtyjen sarjojen uudelleen katsomisen viehätystä. Ei ole yksi, eikä kaksi kertaa, kun ollaan käyty keskustelu " - Etkö sä oo muka jo nähnyt tota jaksoa? - Joo. Nyt mä katson sen uudelleen kun se oli niin hyvä. - Just."

I still like it.

Isoja aukkoja yleisivistyksessäni löytyy näiden TV-sarjojen kanssa, en nimittäin ole ikinä katsonut ainoatakaan jaksoa tuosta kaikkien hehkuttamasta Game of  Thrones -sarjasta
Never.

 ER -sarjan päätösjakson olen katsonut sen sijaan kahdesti.
Tiedän myös miten päättyy Frendit, Beverly Hills 90210 ja Charmed.
Salkkareiden juonikuvioista ei ole hajuakaan.

 DrWho on ehkä yksi suuri suosikkini ylitse muiden - laadukasta brittiläistä TV-viihdettä. DrWho on yksi niitä harvoja sarjoja jonka fanituotteita olen vakavasti harkinnut hankkivani. Miettikää nyt itse - onko olemassa täydellisempää esinettä kuin Tardis teepannu?

Sellainen olisi aivan ihastuttava joululahja,
eikö?

Nyt olisi hyvä hetki tunnustaa vähän lisää "salaisuuksia". Paljastaa, että minä fanitan myös hassuja kulttimaineeseen nousseita sarjoja - Xena the Warrior Princess, Puffy the Vampire Slayer ja Wonderwoman ykkösinä näistä sarjoista. Ei sovi unohtaa mainita myöskään X-files ja Twin Peaks -sarjoja.
 
Voiko parempaa tarjontaa sellaiselle hiljaiseloviikonlopulle - niitä viikonloppuja kun haluaa vain käpertyä sohvan nurkkaan, tiedättehän - kuin Twin Peaks maratooni?
Pari tuotantokautta Buffyä toimii myös.
 
 
Mitäs sarjoja te seuraatte?
Nyt on muuten oiva tilaisuus suositella jotakin uutta TV-sarjaa minulle.
May I fall inlove with your favorite too?

Mukavaa perjantaita!

Rakkaudella,
Sallamari

10 kommenttia:

  1. Ihanaa kun kirjotat tälläsestäkin :D Mä rrrrakastan x-filesiä ja twin peaksia! Nytkyään nollaan Catfish-tv:n äärellä, mutta Simpsonit uppoaa myös. Ja Big Bang theory. Sairaalajuttujs inhoan, paitsi Housea. Ihanaa perstaita Salamander-kulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat Simpsonit oli aivan huippuja, nyttemmin mä luultavasti olen vähän pudonnut kelkasta Simpsoneiden vitseistä - en mä oo kyllä hetkeen yhtää simpsoneita katsellut. Pitääpä googlat tuo kissakalatelevisio :) newthingnewthings <3

      Poista
  2. Ai ni. kai sä oot kattonu Pitkänjussin majataloa? En tiedä onko se Flicksissä, mutta tubesta löytyy ainaki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkän Jussin majatalo osuu ja uppoaa - mun suosikkihahamoja on Majuri ja iäkäs leidikaksikko.

      Poista
  3. Puuttuiko Criminal minds ja NYPD Blue listaltasi? Ne on kaksi kaikkien aikojen parasta tv-sarjaa, aivan erityisesti jälkimmäinen. Nurse Jackiesta tykkään myös, sen näkee ilmaiseksi netistä.

    Muutenkin tykkään tosi paljon samoista sarjoista (paitsi Bonesista, joka on surkeinta kuraa ikinä!) ja rakastan tv:n katselua, nimenomaan sarjojen, en niinkään elokuvien. Ja minäkin olen katsonut suosikkejani niin moneen kertaan, että osaan vuorosanat ulkoa. :D Ei se sitä katselunautintoa vähennä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Criminal mindia ole koittanut katsoa, mutta jotenkin se ei auennut mulle ihan kokonaan, tai sillätavalla että katsoisin sitä innokkkaana. NYPD Bluen kanssa on vähän sama juttu - katson jakson sieltä toisen täältä jos noita sarjoja tulee teeveestä kun mä olen tekemässä olohuoneessa jotakin (mulla on tapana tehdä hommia koneella teevee auki)

      vuorosanoja mä en teeveesarjoista kyllä osaa ulkoa yhtää :(

      Poista
  4. Minäkin rakastan "Sinkkuelämää"-sarjaa. On niitä tullut monta kertaa katsottua, mutta enää en niin katso, enkä ole pitkään aikaan seurannut aktiivisesti, kun on ne jo monta kertaa nähnyt. Toinen vanha lemppari, jota myös alettiin juuri näyttää uusintana on: "Rimakauhua ja rakkautta". Uudemmista sarjoista parhaita ovat: "Vain elämää", (jonka kausi tosin juuri päättyi), "Putous, Vinoshow, ja Tanssii tähtien kanssa. Tositv:tä tulee nykyään enimmäkseen seurattua. Ainiin, "Valheen vangit" on kans tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Rimakauhua ja Rakkautta sarjaa on useampikin tuttava kehunut . silmi minä en ole vielä ehtynyt siihen tutustumaan. Valheen vangit on aivan uusi tuttavuus ja pikaiden googlauksen perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta.

      Vain elämää sarjasta katsoin muistaakseni tuon toisen tuotantokauden kipeänä ollessa, kun se tuli uusinta sillätäväll kaikki-jaksot-parissa-päivässä. Aika vähän kyllä muistikuvia on siitä kun sitä sohvalla torkkuessa katselin. Putouksen suhteen olen "salakatselija", sillä olen kaikkien tuotantokausien aikana löytänyt tietyistä hahmoista sellaisia vitsejä jotka putoavat minun huumorivalikoimaan ja niitä olen sitten itsekseni naueskellen katsellut netistä :) - tällä kaudella löydän Svetlanasta paljon sellaista joka naurattaa

      Poista
  5. Pakko sun on kattoo game of thrones, ittee vähä hävettää et toi uusin tk on vieläki kattomatta :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä keskiviikkona hotellikuoleman kourissa innostun katsomaan parit Gamesit....

      Poista