24. marraskuuta 2014

Salo vanhoissa kuvissa

Taidemuseoturisti ja näyttelyn yksi suosikki kuvia

Taidemuseo Veturitallilla Salossa on parhaillaan esillä hyvin mielenkiintoinen valokuvanäyttely Salo vanhoissa kuvissa. Näyttely sukeltaa muistoihin ja kadonneen Salon maailmaan vanhojen valokuvien välityksellä. Miten suloinen kauppala Salo onkaan ollut - ihania leveitä käyntiväyliä  kerrassaan suloisen puutalomiliön ympäröimänä. Sellaista oikeaa vanhanajan pienen kauppalan tunnelmaa.

Voitaisiinko palata takaisin noihin tunnelmiin?

Näyttelyn hienointa antia on valokuvat, jotka kertovat kauppalan todellisesta elämästä. Esillä olevien valokuvien joukossa on paljon harvinaisia valokuvia. Vanhin tiedossa oleva valokuva Salosta on J.J. Reinbergin ottama näkymä Salon torista ennen paloa. 1900-luvun alussa velokuvaaminen suoritettiin pääasiassa lasinegatiiveille, joita lasin haurauden vuoksi on säilynyt meidän päiviimme saakka hyvin vähäisiä määriä.. Näyttelyvedoksia on tehty näistä juuri tälläisistä lasinegatiivi harvinaisuuksista

 Minusta näyttelyn hienointa antia ovat Salon Uusi Valokuvaamo -ateljeen kuvat. Ateljeessa toimi naiskuvaaja Paula Axelsson-Martelin ja hänen ikuistamia valokuvia on näyttelyssä esillä olevien vedosten joukossa runsaasti. Nainen valokuvaajana on ollut todellinen erikoisuus 1900- luvun alun suomessa,  puhumattakaan että nyt jossakin keskipienessä kauppalassa on naisella ollut näin hieno ja harvinainen mahdollisuus kuin työskennellä valokuvaajana. Aika mieletöntä, että Salossa tälläinen naisvalokuvaajan vetämä valokuvaamo on ollut ihan arkipäivää.

Hieno lisä valokuvien joukossa kiertelyyn ja katseluun on museoon rakennettu vanhan valokuvaamon tunnelmaa henkivä studionurkkaus. Nurkkauksessa on mahdollisuus lainata vanhojen valokuvien tunnelmaa henkiviä vaatteita ja asettua taustafondin eteen kuvattavaksi.

Erityiskiitosta näiden studionurkkaukseen tuotujen pukujen osalta on annettava todella hyvästä kokovalikoimasta. Myös meille plussakokoisille avautuu tilaisuus heittäytyä todellisiin vintage tunnelmiin.

Valokuvausateljee ja Salo vanhoissa valokuvissa -näyttely on auki aina 18.1.2015 asti.




Onko joku teistä piipahtanut katsomassa tätä näyttelyä?


Mukavaa maanantaita!

Rakkaudella,
Sallamari

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Salossakin tapahtuu jotain jännää ja mielenkiintoista joskus :D Oon harkinnut tämän näyttelyn katsastamista jo pari viikkoa, mutta nyt viimeistään tän postauksen myötä innostuin ihan kunnolla! Täytyy ehdottomasti käydä kurkkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi - näyttely on huikea ja veturitallit aivan ihana ympäristö. On tunnustettava, että mä vierailin tätä näyttelyä katsastaessani veturitalleilla aivan ensimmäistä kertaa *tähän kohtaa vähän noloa punaa poskille* ja oikeasti mä olin siellä muista syistä kuin pelkästään tämän näyttelyn inspiroimana.

      <3 omin silmin on todettu, että Salossa on kulttuuria tarjolla - ettei aina tarvi lähteä maailman äärin kulttuurin perässä

      Poista
  2. Siis ihan mieletön toi kuvausmahdollisuus, sopii hyvin puhelin tohon sun kuvaan :D Tosta vois teettää ihan taulun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kuvanurkkaus oli mahdottoman hauska <3 siellä oli hyvä valikoima erilaisia asuja ja muuta rekvisiittaa. Tuo on ihan sillätavalla pilke silmäkulmassa puolivahingossa räpsästy kuva ja siitähän tuli varsin hieno.

      Poista