Kesäleirikateus

Kiljavan Leirikesän vierailupäivä herätti minussa kaipuun kesäleiriläiseksi

Muistatteko lapsuuden kesäleirit?

Nukuttiin teltassa, paistettiin nuotiolla tikkupullaa ja uitiin riemuiten hyisessä vedessä. Oltiin huoltettomia, vapaita ja elettiin täysillä hetkessä mukana. Sadekeli ei haitannut, oudot lihaklimpit lounaskeitossa aiheutti vain hetkellisen nenän nyrkistyksen kun tiesi, että seuraavassa hetkessä oli jotakin uutta kivaa odotettavissa

Minä kuuluun siihen lapsijoukkoon jonka kesä alkoi koko alakouluajan kesäleirillä. Minun muistikuvissani nuo lapsuudessa eletyt kesäleirithetket olivat iloisia ihania kokemuksia. Tahtoisin väittää, että lapsuuteni kesäleirit olivat täynnä aurinkoa ja riemua - niin se aika kultaa muistot.

Pieni pala leirielämää - kiitos tästä 

Voisiko joku järjestää aurinkoisen kesäleirin aikuisille. 

Sellaisen leirin, jonne leirialueelle saavuttaessa nakattaisiin ensimmäisenä kännykät, tittelit, sosiaalinen asema ja muu arkirekvisiitta koriin. Pidettäisiin normi arjestamme mukana vain oma nimi ja astuttaisiin olemaan Minä Leiriläinen - niinkuin lapset tekevät kesäleirille mennessään.

Nukuttaisiin teltoissa, syötäisiin leirikeittiössä toisten laittamaa ruokaa ja nautittaisiin meitä leiriläisiä varten laaditusta leikkimilelisestä ohjelmasta avoimin ajatusten ja ilolla. Opeteltaisiin (tai ehkä vain kerrattaisiin) nnäitä ihmisyyden perustaitoja - ystävyyssuhteiden luomista, yhdessä toimimista ja hetkeen täysillä mukaan heittäytymistä.

Leiri, joka olisi yksinkertaisuudessaan vain kesäleiri. Ilman hienoja mainoslauseita ja ilmaann heitettyjä odotuksia selvitymisseikkailusta tai syvästä itsetutkiskelusta. Paluu lapsuuteen - leikkimisen, hetkeen heittäytymisen ja yhdessäolon riemun äärelle.

Oltaisiin Minä ja Sinä, täysin samalla viivalla ja saman arvoisia.

Vailla titteleitä, vailla sosiaalista asemaa - valmiinä tutustumaan toiseen ihmiseen. Olemaan tarvittaessa oman kerttuneen elämänkokemuksen avulla auttamaan toista oppimaan uusia taitoja leirin eteen heittämien tilanteiden myötä, samalla tietenkin myös sallien itsensä ammentaa oppia toisen kokeneemman ihmisen myötävaikutuksesta.

Miltä kuulostaa, lähtisitkö mukaan?

Katsokaa näitä puitteita - ottaisin viikon leirielämää, kiitos.

Tekstin otsikoksi valittu "kesäleirikateus" heräsi minussa eilen - hyvässä ja innostusta herässävässä mielessä sivulauseena huomautettakoot -  Kiljavan Leirikesän vierailupäivän aikana.  

PikkuS sai viettää näissä huimaavan hienoissa puitteissä elämänsä ensimmäisen ikimuistoisen kesäleirin. Leiritunnelmia vierailupäivänä fiilistellessä heräsi väkisin  sellainen tunne, että kunpa minäkin pääsisin arjesta irti - vaikka vain pariksi-kolmeksi päiväksi - juuri tällaiselle kesäleirille.

PikkuÄssän omia sanoja lainaten viikon kestänyt kesäleiri oli "Aivan PARAS!" Ensi kesän leiriä suunnitellaan jo yhdessä uuden leirikaverin kanssa.

"Pääsisinkö minäkin kesäleirille ensikesänä, jooko!"

Näin huutaa todellinen minäni suureen ääneen.

Tunnustaudun kesäleiri-ihmiseksi.

Sinä olet kenties kesämökki-ihminen - hienoa se!

Kesämökki on minulle vieras juttu - meidän perheellä ei koskaan ollut sellaiseen varaa. Kesäleireihin minulla oli mahdollisuus ja olen siitä suunnattoman kiitollinen. Kesäleiri on sekin yksi sellainen kokemus elämässä, johon aivan jokaisella ei ole lapsena ollut mahdollisuutta. Puhumattakaan siitä, että kaikkien leireille päätyneiden kesäleirikokemukset olisivat yksiselitteisesti iloisia ja onnellisia - onnellinen kesäleirimuisto on sekin jollakin tavalla etuoikeus.

Olisi hienoa, että aikuisena voisi olla mahdollista kokea positiivinen ja iloinen leirikesä - kun sisäisen leiriläisen kutsun todellisen minän äänessä kuulee - oli lapsena saanut olla onnellinen leiriläinen tai ei.

It is never too late.
Ensi kesän suunnitelmat ovat siis hautumassa. Odotan innolla millainen ihana elämys tästä positiivisen kesäleirikateuden nostattamasta inspiratiosta  lopulta muodostukaan.

to be continued...

Rakkaudella,

Sallamari