OOTD I - Kirkkaassa päivänvalossa kelpaa paistatella viiksekkäänä |
Elokuun kolmas lauantai pursuaa kaikkea ihanaa - ihana keli, ihania ystäviä ja ihana tunnelma.
Ihana Turku Pride
Pride marssi ja iltabileet - ihanat etkot ja jatkot.
Iso osa kiitoksista ihanan päivän ja illan osalta kuuluu Elämäni 17. Tärkeimmälle Ihmiselle - Marille, Hän houkutteli minut mukaan bileisiin - järjesti etkot, jatkot ja majoituksen. Hänen luonaan lapseni sai yöpyä yökyläseurassa luottettavan hoitajan vahdissa, sillä aikaa kun me biletettiin.
Yhdessä me marssittiin Pride kulkueessa..
Marssimme sellaisen maailman puolesta,
jossa lapsemme voivat vapaina rakastaa
- yhtä ihmistä, kahta tai useampaa -
kaikkia niitä valloittavia ihmisiä,
joiden kanssa tiet on tarkoitettu tässä elämässä risteämään.
Marssimme sellaisen maailman puolesta,
jossa voi ilman pelkoa ilmaista itseään ja omaa sukupuoltaan,
juuri oikeaksi katsomallaan tavalla
tälläisenä, tuollaisena, moninaisena
ennenkaikkea juuri tähän hetkeen itselle parhaiten sopivimpana.
Marssimme sellaisen maailman puolesta,
jossa minä voin olla juuri minä
jossa sinä voit olla juuri sinä,
jossa me kaikki olemme yhtä arvokkaita,
jossa me kaikki saamme rakastaa.
Minä rakastan lastani, ystäviäni, elämäni täkeitä ihmisiä
- ja sinuakin - kaikkia heidän itsensä vuoksi,
heidän lumoavat ajatuksensa,
heidän ihastuttavat ideansa,
heidän tapansa ilmentää maailman kauneutta
niitä minä katselen
en sukupuolikrosomeja,
roolimallikäsityksiä
tai virallsiin asiakirjoihin merkittyjä määritelmiä.
Ihastuttava rakastettava ihminen itsenään,
kaikki muu on epäolennaista.
Marssimme vapauden ja rajoittaattoman itseilmaisun puolesta.
Marsimme paemman huomisen puolesta.
Tänä kesänä toisen kerran,minä marssin kehorakkauden puolesta.
Kiitollisena vein kulkueessa eteenpäin itseensä rakastumisen ilosanomaa.
#rantakunnossa näkyi Turku Pridella minun ja kahdenkymmenen flyerin voimin.
Mukana oltiin.
Kiitos.
OOTD II - .Illan hämyssä vaihdoin viiksikarvat höyheniin. |
Kiitos ihanasta illasta!
Kiitos uusista tuttavista,
kiitos vanhojen ystävien tapaamisesta,
kiitos naurusta,
kiitos kaueudesta,
kiitos rakkaudesta.
Kiitos vapaudesta
Vapauttavasta tunteesta miten hyvältä tuntuu olla minä.
Kiitos itseilmaisun vapauden oivaltamisen lahjasta.
Kiitositseäni ja omaa kehoani kohtaanlöytämästänni rakkaudesta,
joiden kautta minä olen oppinut ilmaisemaan rakkauttani toisia ihmisiä kohtaan.
Rakkaus ja kiitollisuus
- ne kulkevat käsikädessä.
Aivan kuin Matti ja Heikki,
Anna ja Elina,
Pirkko ja Juhani
Eino, Leino ja Hilkka.
- vapaina ja arvostettuina.
Kiitos sinulle,
sinulle
ja juurikin sinulle.
Olitte luomassa kanssani hyvät Pridet.
marssin,
bileet
etkot ja jatkot
Kiitos.
Haluankin toivottaa teille rakkaat blogiani lukevat
paljon rakkaudentäyteisiä päiviä tähän uuteen alkaneeseen viikkoon!
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja