Seupersensuelli aim so seksi -ilme Jokea ei voi pakottaa virtaamaan, eikä kaunista hymyä naisen kasvoille - ne kaksi tapahtuvat luonnostaan |
Katse avoinna, kulmat koholla. On helpimpaa heittäytyä koomiseksi, kuin eläytyä olemaa tietoisesti sensuelli. |
"Hengitä, avaa katse ja ole läsnä."
Blogia pidempää selailleille varmaankin jo ihan tuttua juttua se miten suurella intohimolla suhtaudun kaikkiin eteeni tulesiin mahdollisuuksiin tehdä matkaa syvemmälle itsetuntemukseen. Tietoisen länsäolemisen taidon opettelu on yksi keskeisiä oppikappaleita matkalla omaan itseensä.
Miten olla luotevasti läsnä tässä hetkessä?
Miten paljon helpompaa on heittää homma lekkeriksi ja pelleilä hieman, sen sijaan että tietoisesti maadottaisi itsensä kokonaisvaltaisesti juuri tähän hetkeen. Ihmisten seurassa ollessaan on paljon helpompaa olla toisinaan jopa tahattoman koomikas seurapiirin ilopilleri. Voisiko jatkuvan ilopilleriroolituksensa sijaan ottaakin tilan haltuunsa läsnäolon voimaan luottavaan sensuellisuuteen tukeutuen - ottaa oma paikkainsa surapiirissa olemalla toisen ihmisen läsnäolollaan huomioonottava huormaava seuralainen.
Sain eilen olla yhtenä osallistujana mukana hurmaavan Bettie Blackheartin vetämässä SuperSensuelli -työpajassa, jossa kehollisten harjoitteiden ja rakentavien ryhmäkeskusteluuiden kautta pureuduttiin rauhalliseen tahtiin toteutetun itsensäilmaisun salaisuuksiin.
Kurssilla keskityttiin tunnustelemaan miltä katseen ja hetkessä olemisen voimalla tapahtuva kontakti minun ja toisen ihmisen välillä tuntuu juuri minun kehossani ja mielessäni. Millainen voimavaraa läsnäoloon kätkeytyykään ja miten tuon kätkeytyneen voimavaran voisi valjastaa parhaiten omaan käyttöönsä.
Tutkimme itseämme myös peiliä työvälineenä käyyttäen. Peilin välitykselle teimme rohkeaa tuttavuutta esimerkiksi kasvojen pieniin mikroilmeisiin ja siihen, miten pienillä kasvojen lihaksiston liikkeillä on ilmeiden kautta mahdolista viedä miua katsova ihminen mukanani tunnetilasta toiseen. Kurssin vaikeinta antia oli juurikin tämä itsensä rohkea kohtaaminen. Miten paljastaa tunteita lähes huomaamattomien mikroilmeidene avulla samalla itseään peilistä tarkkailen - olla läsnä hetkessä ja heittäytyä rohkeasti tunteeseen, kun tarjottimella annetaan helppo ratkaisu ulos hetkestä : ammu yli, totea näyttäväsi koomiselta ja naura.
Rehellinen itseilmaisun hidastamisen kautta lähtevä läsnäolo on haastavaa hommaa.
Kurssi oli erittäin antoisa, jotain sellaista jota todellakin kaipasin elämääni juuri tässä hetkessä. Oman burleskidebyyttini jäkitunnelmissa olen innostunut aivan uudella tavalla pohtimaan sensuellisuuutta ja seksikkyyttä. Mitä se on, millaista se on ja miten minä omassa elämässäni voin ilmaista seksikkyyttä tai sensuellia puolta itsessäni.
Oman seksuaalisuuden tunnustaminen ja ilmaisu on minulle yhä haastava aihe. Osaan lipsahtaa seksuaalisuuden piiriin ulottuviin tilanteesisiin tahattomasti - olla koominen ja stereotypnen. Tietoinen astuminen ja tietoinen seksuaalisessa tilanteessa läsnäolo on minulle yhä edelleen haastavaa. Vaikka olen edennyt isoja askelia oman seksuaalisuuteni eheytymisessä vielä on matkaa kuljettavana. Yhä edelleen minulle on sanomattoman vaikeaa antaa itselleni lupa astua tietoisen läsnäolon vallassa tilanteeseen joka tavalla tai toisella astuu seksuaalisuuden alueelle.
Olen monnta askelta lähempänä ehjän sekä onnellisen seksuaalisuuden kokemusta, kuin ensimmäistä kertaa kirjoittaessani seksuaalisuutta ja sen tunnustamista sivuavaa tekstiä tänne blogiin. Eilen työpajassa osasin olla mukana täysin luontevasti. Ihanien rakkaiden burleskileidien keskuudessa rohkenin katsomaan toista ihmistä ja asettumaan katsottavana olevan rooliin täysin läsnäolevana.
Pieni askel ihmiskunnalle,
suuri askel minun toipumisessani.
Burleskmaailma on tuonut mukanaan sanomattoman paljon hyvää elämääni. Rohkenen sanoa, että burlekin avulla olen onnistunut löytämään ihastuttavia työkaluja tietoisen läsnäolon harjoitteluun ja oman itsen arvostamiseen. Olen rohjennut antaa itselleni luvan olla sensuelli ja seksikäs luottamalla omassa kehossa läsnäolon voimaan - uskoen siihen, että tälläisenä minä riitän itselleni ja sitä kautta olen riittävästi myös toisille.
Huolimatta siitä, että Bettien työpajat on yleisilmeeltään suunnattu burleskilavoille tähtääville tai siellä ahkerammin viihtyille esiintyjille saa kurssista paljon oivalluksia sekä työkaluja mukaansa ihan tavalliseen arkeen. Bettien aseistariisuvan lämmin ilmaisutapa ja vilpitön hetkessä läsnäoleminen tuovat Bettien kursseihin helposti lähestyttävän ilmapiirin.
Burleskityöpajat ovat oiva valinta itsetutkiskelun työkaluiksi.
Ihana Purrrleskissat ja humaava Bettie Blackheart (takana keskellä) |
Olen suunnattoma kiitollinen ihanasta kurssista.
Rehellisesti on kerrottava, että minä salaa haaveilin saavani tilaisuuden päästä osallistujaksi ainakin yhteen burleskityöpajaan tämän ksän aikana.
Salaa sisimmässäni odotan jo seuraavaa
Oletko sinä koskaann kokeillut burleskiktyöpajoja?
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja