29. syyskuuta 2015

Kettureppu


¨
Pitkästä aikaa luvassa Project 333 -kuulumisia. Koulun myötä päivittäinen pukeutumiseni on - hyvin pitkälle käytännöllisyys näkökulmien sanelemana - vakiinnuttanut viime viikkoina itsensä tälläisen pyhän  farkut - paita - tennarit kolminaisuuden ympäirille. Värjysoppituntipäivinä valitsen ylleni mustaa paitaa,  muutoin turvauduin raitapaitasuosikkeihini.

Joten asuinspiraatiokuvien osalta ei ole inspiroivaa jaettavaa. Tässä vaiheessa käsityötaidon opiskelua käytännöllisyys sanelee lähtökohdat pukeutumiselle. Inspiroivan pukeutumisen aikakausi palannee  takaisin, kun opinnoissa on edetty Rookie -vaiheesta I kinda know what I am doing -vaiheeseen.

Opiskelijaelämään liittyy olennaisesti tämän P333 kauden toistaiseksi ainoa hankintani. Toteutin opitojen rahoituskuvioiden viimein selvittyä vuosia eläneen unelmani; hankin Fjällravenin ja liitin itseni "kettureppukerhoon". Haaveenani eli kauan ajatus oman keltaisen Kånken repun hankkimisesta. Olen  - mitä loistavimpien syiden varjolla - kuitenkin onnistuneesti siirtänyt ja taas siirtänyt tätä hankintnaa tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi.

Until now.

Nyt minunkin olallani keikkuu kettureppu.  Ei tosin alkupeäisen unelmani värinen keltainen yksilö. vaan käytännöllisempi P333 kokoelmani sävymaailmaan paremmin sointuva navy sininen versio.

JunttiP on ketturepusta riemuissaan - lupailee harva se päivä koristella reppuni oikean ketun häntäkarvoilla. Kun kerran koko ajan puhutaan kassista kettureppuna, niin pitäähän siinä olla kettua. Toistaiseksi reppuni on säilynyt koristeettomana - seikka, josta olen enemmäin kuin riemmuissani.

*****

Project 333 -kokoelmani tälle syksylle ja alkutalvelle ei vielåä ole kokonainen. Ostoslistallani ovat yhden järkevät syyskengät. Onhan minulla toki ne ihanat Minna Parikat, jotka kaapissa odottavat kuivia syyskelejä. Ne eivät vain tässä elämäntilanteessa ole kokoaikaisessa käytössä korkeutensa vuoksi ne kätevimmät - nykyään kun minä seison todenteolla päivät pitkät. Tarvisi hannkkia matalemmat fiksut kävelykengät.

Toinen P333 kokelmastani uupuva vaatekappale on välikelien syystakki. Niihin päiviin,  kun aamulla on vähän viileää, mutta päiväksi lämpenee vielä yli kymmeneen asteeseen. Sellainen minulta uupuu kokonaan.

Olen takin suhteen aivan hukkateillä - siksi sellaista ei ole vielä sattunut eteeni kirpparikierroksilla tai kaupoissa. Kun ei tiedä mitä haluaa, ei löytä mitään. Pitäisi piirtää muutama inspiroiva aarrekartta tai moodboard selkeyttämään vaatehankintoja.

Sounds like a plan. 
Pitänee toteuttaa sellaineen aarrekartta.

Mitäs tuumaatte aarrekarttaideasta?


Rakkaudella,
Sallamari




27. syyskuuta 2015

Harry ja William - kodin asukasmäärä kasvaa

Vaaleampi ja punaiseen taittava sai nimekseen Prinssi Harry

Oletteko koskaan kuulleet sananlaskua, joka puhuu siitä miten ajan kuluessa aviopari alkaa muistuttamaan enenevissä määrin toisiaan. Meidän kohdalla tuo sananlasku pitää aivan paikkaansa.

Tai oikeastaan me ollaan vaihdettu piirteitä ja ruvettu täydentämään toisiamma ajan myötä.

Minä oli suhteen alkuvaiheessa se, jonka sydämessä paloi absoluuttinen halu pelastaa jokainen surulliselta näyttävä kodittomuuden uhan alle joutunut eläin. Minä olin turvasatama, jonka kodin suojaa oli tervetullut milloin koditon rotta, milloin lopetusuhan alle joutunut kani. Yksi meni, toinen tuli ja kaikille löytyi lopulta oikea rakastava koti. Nykyään kotimme ovet pulassa oleville eläimille avaa JunttiP. Minä olen  se, joka sanoo viimeisen "kyllä" lausahduksen harkinan jälkeen.

Niin ovat roolit vaihtuneet.

Kiihkein koko maailman pelastamisen -palo sydämessäni on rauhoittunut  Minusta on tullut  harkitseva, sen sijaan että toimisin sekunnin harkinta-ajalla sydämen suuren palon voimalla. Nykyään mietin, että se eläin joka meille asutetaan tulisi pysyä meillä mielellään pitkään - hetkellisen turvasatamana toimimisen päivät ovat ohi.

Pitkällisen harkinnan tuloksena kotimme asukasluku nousi tänään, kun meille muutti kaksi kodinvaihtotarpeessa kärvistellyttä viljakäärmepoikaa. Edellisten omistajien elämäntilanne oli ajatunut sellaiseen pisteeseen, että näille herroille oli pikaisella aikataululla löydettävä uusi kotiosoite. Tähdet olivat selkeästi nyt oikeissa asemissaan, sillä meiltä löytyi herroille uusi koti.

Olemme puhuneet ja haaveilleet käärmeiden hankkimisesta sieltä ihan avioliiton alkupäivistä lähtien. Silloin minä lausuin eläinkaupan vauvakäärmeitä katsellessamme sellaiset maagiset sanat kuin "Joku päivä kun meillä on tasainen elämä ja oma koti voidaan sitten ottaa meille asumaan sellainen käärme joka on kotia vailla. Annetaan hyvä loppuelämä vanhalle, eikä edes mietitä uuden hankintaa."

Ajatus jäi hautumaan moneksi vuodeksi - odottamaan oikeaa hetkeä manifestoituakseen.

Rottatyttöjä hakiessaan JunttiP oli rupatellut käärmeistä. Rottien hankinnan yhteydessä meille tuli yksi ylimääräinen terraario (ensiasunnoksi tytöille, joskin päädyimme terraarion sijaan tiivistämään häkin pinnoitusta) ja haaveet käärmeestä lausuttiin yhä vahvemmin ilmoille.

Yhtenä iltapäivänä Kodinvaihtajissa oli tämä kaksikko vailla kotia. Seurasi tehokas keskustelu ja adoptiohaastattelun täyttö - niiden pohjalta tiesimme, että meillä ollaan valmiita uusiin perheenjäseniin. Niin siinä sitten kävi, että meidät valittiin ja pojat muuttivat tänään meille.

Nyt sopeudutaan yhteiselämään puolin ja toisin. Ensiksi on hiukan selviteltävä millaisista lähtökohdista meidän yhteinen taival alkaa - visuaalista tarkkailua, numeraalista mittailua ja elinympäistön uudelleen järjestelyä, sellaisista toimenpiteistä on yhteisen elomme seuraavat päivät tehty. Tutustutaan puolin ja toisin, testailaan käsittelelytottumusta ja syömätapoja.

Tänään ollaa otettu se isoin harppaus,
pojat on toivotettu tervetulleiksi uuteen kotiin.


Rauhallisempi tummaväritteinnen kaveri nimettiin Prinssi Williamiksi


Käärmeitä, rottia, kissäkuvia ja koiraelämää 
- tässähän alkaa olla ainekset kasassa eläinblogia varten.

Pysyttelen kuitenkin tästäkin eteenpäin hyväksi havaitulla linjalla.

Lemmikkikuulumisia toki luvassa lisää.


Rakkaudella,
Sallamari



25. syyskuuta 2015

#FatshameFreeFriday - 5 BodyLove kysymystä



1, Mistä pidät itsessäsi?

Minä pidän eniten itsessäni sopeutumiskykyisestä kehostani - vaakalukemista viis kehoni taipuu ja kykenee mukanani kaikkiin kivoihin liikuntalajeihin. Kehoni myös jaksaa hyvin mukanani, esimerkiksi kun nyt vaihdoin vuosikymmenen mittaisen päätetyöskentelyn fyysiseen seisomatyöhön on kehonii pysynyt arkipäivän ohjelmamuutoksessa mukana todella hyvin.

Ei pahemmin kivisele eikä kolota.

Pidän kovasti myös kasvoistani - ne ovat aikuistuneen kauniisti ajan myötävaikutuksesta.



2, Puhutko ystävillesi avoimesti kaikesta siitä mistä itsestäsi pidät?

Kyllä. Useasti antaudumme hyvään keskusteluun esimerkiksi Helsinkikodin Lindan kanssa kaikista niistä piirteistä joista itsesämme pidämme. En nykyään tietoisesti muutenkaan puhu misään yhteydessä itsestäni negatiiviseen sävyyn.



3, Onko tekemäsi BodyLove -löytöretki elämässäsi etu vai rasite?

Ehdottomasti etu. BodyLove -löytöretkelle lähteminen on tuonut - ja tuo edelleen - valtavasti iloa elämääni. Nautin BodyLove elämästä ja rakkausajattelun jakamisesta eteenpäin.



4, Osoitatko itse itsellesi,  että olet arvokas - miten sen teet?

Osoitan kyllä. Jaan omanarvonntunnetta itselleni pitämällä kiitospuheita omalle peilikuvalleni. Toisinaan pidän ihan vain tsemppipuhehetkiä itseni kanssa peilin edessä. Hemmottelen itseäni myös säännöllisesti, esimerkiksi viemällä itseni elokuviin. Elokuvatreffit itseni kanssa on ehkä parasta mitä minä voin tehdä - nautin elokuvissa käymisestä omassa seurassani.



5, Hämärtääkö BodyLove -ajattelu henkilökohtaisen rajan käsitettä? Jaatko aivan kaikke itsestäsi koko maailman nähtäväksi?

Minä koen, että BodyLove -ajattelun löytäminen on vahvistanut henkilökohtaisia rajojani. Osaan nykyisin entistä selkeämmin sanoa, että tämä asia maailmassa on todella - ja yksinomaan - minun henkilökohtainen asiani jota en välitä jakaa kenenkään toisen kanssa. Itsekunnioitukseni on löytnyt itsensä rakastamisen oivalluksen kautta ja sinä samalla olen oppinut kunnioittamaan myös toisen ihmisen henkilökohtaista aluetta paljon aikaisempaa paremmin.



Mikäli sinä haluat kysyä minulta jotakin BodyLove -teemaan liittyen, ole kiltti ja jätä kysymys kommenttina tuohon alle. Minä kirjaa ajatuksina vastauksiksi kysymyksiinne.


Oikein mukavaa viikonloppua!


Rakkaudella,
Sallamari