The journey of a thousand miles begins with one step

Ajattelin tarinoida hiukan noita elämäntaparemontin kuulumisia.

Viikon iloisien kuulumisien osastoon kuuluu ehdottamasti se, että olen kivasti saanut nostettua päivittäisen askelmäärän tuonne seitsemäntuhannen paremmalle puolelle tämän viikon jokaisena päivänä. Mitään erityisiä ponnisteluja seitsemääntuhanteen päivittäiseen askeleeseen pääseminen ei ole vaatinut - kevyttä ja leppoisaa hommaa tuntuu askelmäärien nostaminen olevan, ainakin tälläisillä aurinkokeleillä.

Tulevat syksyn sadepäivät ovatkin sitten jo ihan oma haasteensa.

Kulunut työviikko on ollut olosuhteiltaan varsin vaihteleva - toimistoeloa siellä sun täällä kuorrutettuna myöhään yöhön jatkuneilla R&R aktiviteeteillä.

Syömisen suhteen kulunut viikkon on ollut todella hyvä - huolimatta vaihtelevista työskentely- ja yöpymisolosuhteista olen onnistunut pitämään kiinni suunnitelmallisesta kerran-joka-kolmas/neljästunti -ruokailurytmistä. Tallinnassa reissailu sujui ilman ruokailuahdistusta tai ahmintatarvetta, vaikka seurapiiri Tallinnassa oli minulle ennestään outo ja tämän kertainen vierailu sisälsi valtavasti ruokailuja sekä muita sosiaalisia tilanteita. Olen salaa ylpeä itsestäni.

Harkitsevasti ajoitetusta ruokarytmistä huolimatta en ole syömisten suhteen ole langennut kitudieetteilemään
- suklaata eilen, pala täytekakkua tänään töissä.

Sohva tuntuu näyttelevän tällä hetkellä suurta roolia turvallisimpana nukkumapaikkana.
Saavuin eilen illalla kotiin siinä vähän kymmenen jälkeen - kolme yötä poissa kotoa, kotiin palattuani ensimmäinen yö sohvan turvallisessa huomassa.

Ehkä tuo nukkuminenkin tasoittuu vielä joku päivä.

Rakkaudella,
Sallamari

Sometimes, it's all about fun and games

Takana on kaksi ohjelman täyteistä päivää Tallinnassa.

Palaverejä, tiimikumppaneita ympäri eurooppaa, hyvää ruokaa ja R&R- toimintaa - siinä resepti onnistuneelle työmatkalle.

Rest and Relaxation aktiviteettinä meille järjestettiin tilaisuus tutustua golfauksen saloihin. Suuntasimme R&R aktiviteetin pariin suoraan palaverista, kulkematta hotellihuoneen kautta. Todetiin yhdessä tuumin, että kymmensenttisillä koroilla varustetut toimistopiikkarit ovat kyllä säväyttävä, jonkaan eivät lyöntisuorituksen kannalta otollisin, asuste golfkentällä.  Muutama seurueemme jäsenistä golfasi suosiolla avojaloin - minulla jalkineina oli hieman maltillisemmilla koroilla varustetut balleriinat. Ensi kerralla saatan harkita kynähameen sijaan hieman urheilullisempaa asustusta golfkentälle. Voitin yhden illan aikana järjestetyistä leikkimielisistä kilpailuista, palkinnoksi mukaani kotimatkalle lähti ansaitusti pullo kuohuvaa. Malttamattomana odotan kotiinpääsyä. Ennakosuunnitelmista poiketen aion suunnata Helsingissä yöpymisen sijaan kotiin jo tänään - riittävä määrä matkapäiviä on takana tälle kerralle. Home sweet home. Tallinnan terveisin, Sallamari

Sellainen vähän parempi maanantai

 

Rakkaudella,

Sallamari

Kun ei itsekään enää tiedä

Ahmijan anatomiaa

ja kertomus ruokailurytmin säännönmukaistamisen

 mukanaantuomista tuntemuksista

Aloitettakoon kertomalla siitä, että kaikista elämäni aikana kokeilemista laihdutuskuureista kertynyt silminnähtävä tulos on merkittävä painonnousu.

The Biggest Loser -titteli voisi vaivatta olla minun - lukemattomia dieettejä, satoja pudotettuja kiloja.

Mikä tuossa yhtälössä on surullisinta ja ikäväkseni mitä totisinta totta on kilomääriestä puhuttaessa sadalla alkavien numeraalisten lukemien käyttö. For real, minä olen laihduttanut satoja kiloja.

Missä on palkinnot - lukot, avaimet, diplomit ja koristeelliset tunnustukset?

Mikset Guinness Records kirjasta ole jo soitettu?

Kolmekymmentäviisi vuotta, toistasataa laihdutettua kiloa - kolmisen kiloa vuodessa, siis noin raakana keskiarvona. Tosin raaka jakokeskiarvo tässä yhteydessä on aika tehoton mittari, sillä laihdutuskeskustelut yleensä lähtevät siitä oletuksesta, että ensimmäisten ikävuosien aikana ihminen on lähes poikkeuksetta edes jossakin määrin tyytyväinen elopainoonsa ja on vakio-olosuhteissa autuaan tietämätön laihduttamisesta ja painontarkkailutarpeesta,
 noin konseptina siis.

Edellä esitettyjen tilastofaktojen valossa elopainoni olettaisi helposti lähentelävän tällä hetkellä sellaista keskikokoisen ankanuntuvan painoluokkaa, olettaen että olisin tämän maailman tietoisuuteen ilmestynyt esimerkiksi naaraspuolisen afrikannorsun olomuodossa.

Valitan rakkaat lukijat, todellisuus on aivan jotakin muuta.

Herää kysymys, mitä helvettiä minä puuhaa kaikkien noiden laihdutuskuurieni väliset hetket?

Minä ruokin loputonta nälkääni -  nälkää, jota ei riitä tyydyttämään mikään.

Sillä eihän ole olemassa ravintoa, jolla täyttäisit loputtoman pahan olon tunteen vuosikymmenien aikana sisällesi kaivertaneenn pohjattoman kuilun.

Vuosien saatossa olen koittanut aivan kaikkea

karkkia

suklaata

jäätelöä

pullaa

perunaa

lihaa

papuja ja soppaa

terveellistä ja epäterveellistä

hyvää

huonoa

makeaa 

suolaista

multaa

korvikkeita

aitoa ruokaa

luomua ja riistotuotettua

pohjaton nälkäni on ja pysyy.

Seitsemäntoista jäätelepuikon jälkeenkään tuosta syvästä vellovasta  kuilusta sisälläni ei peitossa ole  edes pohja. On saatava lisää. Enemmän ja lisää.

Kaikki on saatava juuri nyt.
Syötävä heti.
Tällä samaisella minuutilla,
sillä loppu voi odottaa seuraavan nurkan takana.
Sitä loppua minä sisimmässäni kaikkein eniten pelkään.

Eikä jokainen hereilläolohetkeni nyt ole ollut aivan noin onneton.

Toisinaan minä olen todella reipas - uskottelen itselleni olevani aivan kunnossa.

Kehun itseäni ja kuvitten tuon sisäisen pahanolontunteen taikaiskusta poistuneen.

Laihdutan.

Olen Dieetillä.

Vaiennen sisäistä pahaa oloania laskemalla kaloreita.

Viiletelemällä reiden lihaa.

Tai panemalla kaikkea mahdollista.

Julistan äänen käyttäytyväni onnellisen ihmisen lailla - olen hyvä ja voittamaton.

Voittaja.

Sisäisestä pahasta olosta selviytynyt.

Aina siihen hetkee, jolloin en enää jaksa näytellä.

Kulissit kaatuvat.

Korttitalo romahtaa kasaan.

Ja minä ahmin.

kaikkien laihdutettujen hetkien edestä.

Elämäntaparemonttini ensimmäinen vaihe on oppia hyväksymään itseni.

Tuon vaiheen kanssa olen nyt aika hyvällä mallilla.

Elän tietoisena siitä, että kenties koko tämän elämäni ajan minun on hyväksyttävä tietoisuus siitä, että matkaa jatketaan rinnakkain sisälläni vellovan pahanolon tunteen kanssa.

Voin kohdella tuota pahaa oloa tielleni heitetyn arvoituksen kaltaisena aarteena ja  yrittää terapian keinoin löytää reittiä sen alkulähteelle. Minulla on lupa tutustua siihen ja oppia elämään symbioosissa sen kanssa. 

Elämään antautumatta kokonaisvaltaisesti raivokkaalle tarpeelle täyttää tuota pohjatonta pahanolon sisälleni kaivertamaan kuilua loputtomalla syömisellä. Opetlla kohtaamaan tulevat päivät kadottamatta itseäni  täydellisesti pahanolon luoman kaivon loputtomiin syövereihin.

So easy to say.

Käytännössä päästään käsiksi nyt tämän elämäntaparemonttini toiseen vaiheeseen.

Pahanolon tunteen kanssa eläminen vol.1 - miten tietoistaa syömistäni

 Avaintekijä on säännöllisyys - jotakin joka toinen-kolmas tunti valveilla ollessa.

Paha olo on nimittäin katala kaveri - se kertoo minulle, etten minä et ole sen vertaa arvokas ihminen, että voisin mitenkään ottaa järkevästi suunnitellut eväät mukaan töihin. Ehei, sellaisiin päätöksiin minun ajatuskapasiteettini ei mitenkään riitä. Se uskottelee että minulla on aina liian kiire tai  että minua aivan varmasti laiskottaa liikaa jotta oikeasti varustautuisit päivän aterioihin millään tavalla - en ole varautumisen vaativan vaivannäön arvoinen. 

Paha olo sisällä saa minut uskomaan, että en ole niitä ihmisiä jotka osaavat ostaa nälän yllättäessä kaupasta yhden omenan. Omenan sijaan ostan kaksi leipää - sillä eihän yhdestä voi tulla kylläiseksi. Kokemus on opettanut, että sisällä oleva pahaa oloa heijastava levottomuus ei hiljene yhdellä leivällä - joten minä kaikessa viisaudessani koetan olla ovelampi, otan kaksi leipää.

ja suklaapatukan

pähkinöitä, sillä ne ovat tervellisiä ja ravintoneuvojakin suositteli niitä

jäätelön

kolme tarjouksessa olevaa suklaapatukkaa - kolme yhden hinnalla hei

ja pienen pussin sipsejä

käytän rahaa, jota minulla ei ole

ruokaan jota en edes halua

täyttääkseni sisälläni vellovaa pohjatonta pahaa oloa

jota toistaiseksi mikään keksimäni keino ei ole onnistunut vaientamaan.

Jokseenkin hullulta kuulostava yhdistelmä tällätavalla aukikirjoitettuna.

Eikö?

Takana on kolme päivää säännöllistä harkitsevaa syömistä.

aamupala - välipala - lounas - välipala - päivällinen - iltapala

Ennalta suunniteltuja aterioita, tuttuja ruokia  - pienempiä annoksia, vähän paremmin mietittyjä yhdistelmiä

Onko pahan olon sisälleni kaivertama kuilu nyt pienentynyt?

ei

Onko suunnitelmallinen ruokailu muuttanut olellisesti jotakin?

ei

Vähentänyt ahdistusta?

ei

Mitä helvettiä, miksi minä sitten ylipäätään yritän muuttaa jotakin?

Koska olen kehitellyt teroriaa ahmintakierteestä toipumiselle.

Paskamainen teoria siinä mielessä, että käytännön toteutus ja kokeilu vaatii aikaa.

Mitään havaittavaa ei ilmene vielä hetkeen.

On vain uskottava ja odotettava.

Luoja miten vihaankaan odottamista.

Tässä odotusajalla voisikin soittaa terapeutille.

Puhumista meillä näemmä riittää.

Ehkä vahingossa joku sivulauseen puolikas johdattaa minut vielä oikealle polulle tuon sisälläni vellovan pahanolon alkulähteen löytämisen suhteen.

Never know.

Rakkaudella,

Sallamari

ps. jos mietitte viimeaikaisten blogitekstien sisällöllistä keveyttä ja hajanaisuutta, tämä kirjoitus vastannee jotakin. Sisälläni velloo aika tavalla - oivalluksen, hyväksymisen ja tiedostamisen hetkellä ulosanti asioiden sanallisesti ymmärrettävään muotoon saattamiseksi on aika vaivalloista.

Tiedättehän tilan kun tietää itse ymmärtävänsä jotakin, muttei kuitenkaan ihan täysillä vielä itsekään ymmärrä mitä ymmärtää. Jeah.

Paljon asiaa yhteen kirjoitukseen - olisikai tässä ollut materiaali kahteen tai kolmeenkin.

Shante You Stay or Sashay Away

Ajattelin valoittaa (itsellenkin) hiukan lisää painonpudotus projektiani.

Mikä siis tänään on erilaista, kuin viime viikolla samaan aikaan?

Jos aloitetaan kysymyksen pohtiminen aikaisesta aamusta, tulee ensimmäiseksi havainnoksi mieleen eväät - pakkasin työrepun tänäaamuna pullolleen eväitä.

tonnikalaa, hapankorppuja, 

rahkaa, hedelmäsoseita, hedelmiä

Tavoitteenani on entistä paremmin keskittyä ruokarytmin optimoitiin - pieni ateria joka 3-4 tunti, jottei oikeaa nälkävelkaa pääse syntymää pitkienkään työpäivien aikana.

Toinen ruokaan liittyvä opettelunaihe on tuo annoskokojen sovittaminen hitusen verran pienemmiksi.

Ahmin toistuvasti liian isoja annoksia lautaselleni.

Isoilla annoksilla ja kaiken loppumisen pelolla on minussa selkeä yhteys.

Pakko hamuta kaikkea nyt, sillä en vieläkään uskalla olla täydellisen varma siitä

,ettei kaikki oleva lopu seuraavassa silmänräpäyksessä.

Maailmanloppua joka hengenvedolla.

Itsestään selvä asia minulle on, etten halua pelata suuremmin numeroiden kanssa painonpudotusprojektin tiimoilta. Kalorilaskureista en välitä, käsinkirjoiteltava ruokapäiväkirja tuntuu haastavalta -  siitä huolimatta haluaisin kerätä jotakin informatiivista tietoa syömistäni aterioista.

Toistaiseksi ruokapäiväkirjanani toimii käteveä Iphone sovellus MealTracker. 

Kirjoittelun ja numeronäppäilyn sijaa nappasen jokaisesta syömästäni ateriasta kuvan,

jonka ohjelma tallettaa muistiinsa 'aikajanelle' tulevaa käyttöä varten.

Siitä tulevasta käytöstä en tiedä vielä sen enempää, ensisijainen tarkoitus on rehellisesti napsaista kuva kaikista päivän aikana syömistäni aterioista/herkuista/välipaloista.

Raporton MealTrackeriin tallentamani tiedon jatkokäyttötavoista, jahka sellaisia joskus keksin.

Mikäli ikinä keksin.

I

Liikuntakertojen paperille rustaaminen on myöskin hyvin anti motivoivaa toimintaa minulle.

Siitäpä syystä napsautuin Moves ohjelman jälleen aktiiviseksi.

Sinne tallentuvat ottamani askeleet.

Movesin plussapuolena minulle on sen ajoittainen laiskuus - on päiviä jolloin ohjelma ei muista tallentaa yhtään ainoaa askelta. Ne päivät muistuttavat aina osuvasti, että on lupa kuunnella omia tuntemuksia liikkumisen suhteen ja unohtaa kaiken sorttiset numeraaliset määret ja kuukausiennätysten rikkomiset.

Tänään Moves kertoo, että askelia on tarkkailtu ainakin pariminuuttia aamuisen työmatkakävelyni aikana.

Riittää tiedoksi minulle tälläerää.

Tämän päiväinen otsikko viittaa blogin oikeaan reunaan ilmestyneeseen "Elimination Round" -tietoruutuun.

Mietin kauan miten haluan ilmaista painonpudotusprojektini etenemistä.

Projektin keskipisteenä on fysikaalinen suure, massa,
joten päätin että edistymiskaavioon tarvitaan jokin numeraalinen elementti.

Otin taulukkooni mittayksiköiksi sympaattisesti tositeevee formaatteja mukaillen 'eliminoidut' ja 'jäävät'.

Ihmetellään tässä nyt sitten projektista eliminoitua ja mukaan jääviä.

Tositeeveeformaatti tukee onnistumispyrkimyksiäni, sillä jokaisessa tositeeveeohjelmassa kuka tahansa eliminoitu voidaan ottaa milloin tahan ohjelmaan mukaan uudelleen - The ultimate 2nd Change.

Mukana olleiden määrä voi nousta tai laskea viikkojen mittaan.

Mikään ei ole varmaa,

paitsi se, että jotakin tapahtuu.

You know what Im talking about.

Näissä tunnelmissa alkavaan viikkoon.

Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella?

Rakkaudella,

Sallamari

Painonpudotus vs laihdutus

Elämäntaparemonttini on hiljalleen edennyt nyt kakkosvaiheeseen

 - edessä on haastava painonpudotus urakka.

Tavoitteenani on kokonaisuudessaan pudottaa painoa huimaavat 40 kiloa.

Aikatavoitteeksi tälle projektille olen ajatellut reilua kahta vuotta.

Ilman kiirettä - kaikessa rauhassa.

The Tavoitemekko -
 tavoite tähän mekkoon mahtumiselle on asetettu ensi kesään

Miksi puhun elämäntaparemonttini kakkososiosta kliinisesti painonpudotuksena?

En halua käsitellä projektia dieettinä tai laihdutuskuurina.

Dietti tai laihari merkitseen minun maailmassani pyrkimystä täydellisyyteen.

Dieetti ja laihari on yhtä kuin onneton olo ja jatkuvat pettymyksen tunteet.

Sellaista täydellistä jatkuvaa epäonnistumista, joss tavoitetta ei koskaan saavuta.

Tavoite on aina liian kaukana - saavuttamattoman pieniä lukemia, liian nopeita aikatavoitteita.

Epätäydellisyyden ja täydellisyydentavoittelun vuorottain aiheuttamaa ahdistusta

Painonpudotusta en ole kokeillut milloinkaan.

Painonpudotus on täysin uutta ja vierasta aluetta minulle.

Miten painonpudotus minusta sitten eroaa dieeteistä ja laihareista?

Äkkisältään ajateltuna termeistä löytyy pieni vivahteellinen ero,

vöhän niinkuin US englanti vastaan UK englanti.

Sama juttu, erilainen kirjoitusasu

Color - Colour

Ymmärrettehän?

Minulle painonpudotuksen ja dieetin ero on sanavivahdetta suurempi ja kongreettisempi.

Painonpudotus on ajatuksena yksiselitteinen mekaaninen liike - numeraalinen muutos.

Muutos, joka itsessään ei missään muoto oli linkitettynä elämäni laatuun tai onnellisuustasooni.

Tiedän olevani onnellinen kilomääristä riippumatta.

Miksi sitten ylipäätään tarve painonpudotukselle?

Terveyden ja toimivan kehon tähden.

Toistakuukautta jatkunut kipu vasemmassa jalkapöydässä on ollut viimeinen minun vakuuttanut viite siihen suuntaan, että elopainon kevennys on nyt hyödyllistä oman jaksaminen kannalta.

Muunlaista terveydellistä hätää minulla ei ole.

Olen terve ylipainoinen ihminen - mittarilla, jossa terveiksi lasketaan ne, joilla ei ole ylipainoon liitettyjä aineenvaihduntahäiriöitä: ei diabetesta, kohonnutta verenpainetta eikä kolesterolia.

Ja mitenkäs tämä painonpudotus nyt sitten eroaa niistä dieeteistä ja laihareista?

Don't totally know yet - kuten edellä kerroin, tämä on uutta ja outoa hommaa minullekin.

Yksi asia on kuitenkin selkä - se, ettei ole olemassa kiellettyjä ja sallittuja ruokia

Eikä turvaruokia tai nollakaloriherkkuja.

Uskon, että ratkaisevaan asemaan nousee ruoan määrä ja annoskoko.

Avustava rooli annettanee oman kehon liikuttelulle- voiko liiknnan vihaaja löytää onnellisuutta itsensä liikuttamisesta jossakin muodossa, satunnaisesti ja pienissä määrin,

Ja hyödyttääkö se jotakin.

Katellisena kuuntelen adrenaliinistä hullaantuneiden endorfiini narkomaanien tarinoita liikunnan ihanuudesta. Itseeni ei kolahda. Nada - nothing.

Lähinnä pakkaa vaan vituttamaan.

Mieli ei hiljene, eikä iske hehkuttettavan hyvä fiilis liikkumisen päälle.

Väittävät, salaisuuden piilevän siinä, että pitäisi löytää laji johon kokisi olevansa aivan myytynä.

Ööö, entä jos sellaista liikunta muotoa ei ole?

Entä jos minä en osaa olla myytynä mihinkään?

Näissä tunnelmissa liikunta näyttelee armotonta kakkosijaa.

Ensimmäinen tavoitteeni on vapautua epäonnistumisen pelosta.

Totuttautua siihen olotilaan, että tässä projektisssa minulla on lupa ainoastaan onnistua.

Haluan jakaa painonpudotus projektin edistymiskuulumia myös tässä blogissa.

Sellaiset kysymykset kuin miten ja millaisessa muodossa jäävät vaille vastausta vielä tänään.

Kenties pudonneina kiloina, kenties kehossa tuntuvien muutoksista kertoen.

Ehkä mielialaa ja olotiloja skannaten.

Jos jollakulla teistä lukijoista on hyviä ideoita painonpudotusprojektiani ja sen dokumentointia koskien, olen enemmäin kuin onnellinen ja iloinen mikäli haluatte jakaa niitä kanssani.

Pieniä puroja, joista ajallaan kasvaa suuria virtoja.
Yksi pisara kerrallaan.

Tälläisissä tunnelmissa.

Rakkaudella,

Sallamari

Stand still, the trees ahead and bush beside you are not lost

I am so lost in my own thoughts.

Feeling helpless.

Love, 

Sallamari

Stepping out of the Comfort Zone

Elämäntaparemonttini tämän päiväinen haaste - astua ulos omalta mukavuusalueelta ja tutkia maailmaa.

Menen iltapäivällä syömään ennestään minulle tuntemattoman ihmisen kanssa.

Sounds like an adventure.

Rakkaudella,

Sallamari