Sekakäyttäjästä laatutietoiseksi nautiskelijaksi

Special Cookie 2013 - joulun erikoispipari one-of-a-kind

Rajusta otsikosta huolimatta tekstisisältö vähemmän rajua. Luvassa ei ole avautumisia huumeiden täyttämästä elämästä tai muustakaan päihteiden väärinkäytöstä - sorry, but not my cuppa tea - jos elämässäni jotakin erityisen hyvää on, tuollaisella väärinkäyttöakselilla siis, olen onnistuneesti onnistunut sinnittelemään jotakuinkin päihteettömänä läpi tähänastisen elämäni. Mutta niinhän sitä sanotaan, että ihminen voi onnistuneesti  seurata vain yhtä johtajaa - riippuvuksista ja pakkomielteisyyksissä puhuttaessa siis - ja minä valitsin ahminnan/ oksentamisen/ylensyönnin/kieltäytymisen viitoittaman polun kulkureitikseni. Not better of worse than any other option available - selviytymiskeinoja kaikki - nämä riippuvuudet ja pakkomielteisyydet siis. Täytyy myöntää, että olen harvinaisen uskollista ja tylsää tyyppiä. - yksi ja sama johtotähti on valaissut elämääni, jumalan lailla, ensivalinnasta lähtien. Ehkä se perustavaalaatua ollut minussa asunut elämänpelko on saanut minut käyttäytymään uskollisen monogamistin lailla ja turvautumaan syömishäiriöön jokaisessa hankalassa käänteessä elämässä. 

Tässä vaiheessa toipumista, on oikea aika alkaa keskittyä enenevässä määrin tähän päivään jakaen kokemuksia onnistumisesta ja muutoksesta kanssanne - sen sijaan että vatvomisen vuoksi vatvoisin aktiivisesti pahaa oloa ja kivuliaita menneisyyden tapahtumia - on hyvä hypätä hyviin kokemuksiin. 

Minä onnistuin herkuttelussa. 

Ensimmäistä kertaa [lisää tähän kohtaan mikä tahansa omavalintainen käsittämättömältä tuntuva aikamääre] herkutteluni ei riistäytynyt käsistä kymmeniä päivä jatkuviksi mättöfestivaaleiksi. Herkuttelua kesti tasan yhden iltapäivän verran. Eikä herkutteluhetkestä silmänräpäyksessä tullut ähkyynjohtavaa, aivan kaikkea syötävää - sekä suolaista että makeaa - sisälläänpitävää sekakäyttöorgiaa, vaan herkuttelu pysyi nautiskelu/makustelu asteella. Onnistumiseni tällä kertaa on siis hillitty karkkiherkuttelu, teki nimittäin eilen aivan valtavasti mieli karkkia. Herkuttelu piti sisällään vain karkinsyöntiä, ja mikä parasta vaikka talo on pullollaan karkkia (joulun ja risteilyn jälkimaininkeina) minä en ahminut itseäni totaaliseen ähkyyn avattu pussi /rasia on ehdottomasti aivan pakko syödä kokonaan tyhjäksi -mentaliteetillä.  Onnistuin kuuntelemaan itseäni ja nautiskelin suklaasta ja toffeesta makunautintoina.

Ero ahdistuksen sävyttämän pakkoherkuttelun ja tälläisen oikean huviherkuttelun välillä on selkeä. Huviherkuttelu on rauhallista ja huviherkutteluhetkellä pystyy luontevati olemaan läsnä kaikessa ympärillä tapahtuvassa, kun pakkoherkuttelussa katse kääntyy sisäänpäin ja sitä silmät sumeana mättää kaikkea mahdollista sisäänsä vain saadakseen hetken olla rauhassa omilta ajatuksiltaan, kiputuntemuksilta ja ulkopuolisilta ärsykkeiltä. Huviherkuttelussa ulkopuolisilla ärsykkeillä on tervetullut herkuttelun katkaiseva vaikutus,  ajatus eksyy hyvään televisio-ohjelmaan tai elokuvaan ja puolet suklaasta jää sohvan reunalle. Näin minulle pääsi käymään, unohdin totaalisesti herkuttelun ja jäin tuijottamaan keskittyneenä kuvaruutua.

Suurin ero jonka havaitsen itsessäni, nyt kun ahmintajakso ja herkuttellu ovat selkeästi erityineitä käsitteitä minulle, on ajan loppumisen tunteen poissaolo. Herkutellessä  minua ei nut vallannutkaan(ennen vakiona läsnäollut) salapeäinen tietoisuus ajan loppumisesta - kuin pakkomielteen kaltainen ääni (tai no enneminkin kuvaltavissa oleva äänetön tunne, kuin fyysisesti kuuluva ääni) siitä,että juuri nyt on saatava aivan kaikkea hyvää, suolaista ja makeaa, heti nyt ennenkuin aika loppuu. Tyypillisissä ahmimiskohtauksissa minulla ominaista on ollut tuo ajan loppumisen tunne, vaikken sitä yksiselitteisesti joka kerta pysty edes tiedostastamaankaan. Ylipäätäänkin pakkomielteinen suhtautuminen aikaan on hiljalleen helpottanut.

Terapiahuoneen teemukinalusta

Onnistumisestaan kertoessa on reilua kertoa myös niistä muutoksista ja pienistä teoista, joita onnistuminen on vaatinut tapahtuakseen. Onnistunut herkuttelukokemus juontaa juurensa reilun vuodentakaiseen ensitapaamiseeni Ravitsemusasiantuntijan Patrik Borgin kanssa. Tuo tapaaminen oli yksi ensimmäisiä kongreettisia tekoja kohti tietoista vapaata syömisajattelua - kohti sitä suurinta unelmaani. Ensimmäisenä kotitehtävänä Patrik kehoitti minua laatimaan listan elämäni kielletyistä ja sallituista syötävistä. Myöhemmillä kerroilla pureuduimme listaan lisää, analysoimme sitä yhdessä ja mietimme miksi ja miksi ei -kysymyksiä monelta kannalta. Ensimmäisestä askeleesta toiseen askeleeseen kului reilu vuosi, toinen ottamani askel nimittäin on yksi elämäni rohkeimpia tekoja. Yksi kerrallaan pyrin siirtämään ruoka-aineksia kiellettyjen puolelta sallittujen, vapaasti syötävien, puolelle. Niin, että lopulta kaikki ruoka-aineet ovat minulle ruoka-aineita - eivät kaloreita, kilojouleja, rasva- tai hiilihydraattipommeja - itsenään jokainen aines ei edusta enää mitään ravintoa kummempaa. Tietty jaottelu on yhä olemassa, Patrikin oikeastaan kannusti minua tähän toisenlaiseen jaoitteluun. On olemassa ravintoaineita joita kannattaa, ja ehkä jopa pitääkin, nauttia päivittäin. Vastakohtana näille aineille on tuotteita, joiden nauttiminen päivittäin ei ehkä ole elopainoa ajatellen kovin kannattavaa, mutta kerta-annoksina, hyvällä sydämellä nautittuina, ne eivät ole yhtään toisen vaakakupin aineksia vaarallisempia.  Kolmas suuri askel, ravintsemusasiantuntemusnäkökulmasta katsottuna, oli oikea ruokarytmin ymmärtäminen, että oivailsin sen miten nälkävelka syntyy ja miten se on ehkäistävissä. Kylläisenä, kun tasapainossa oleva ihminen ei ole taipuvainen ahmintaa.

Muutokseen vaadittiin toki katalysaattori - paljon itsestä kumpuavaa motivaatiota ja positiivisia oivalluksia omassa olossa. Läpimurtoja terapiassa ja minärakkauden löytymistä. Omalla kohdallani kaikkein merkittävin oivallus oli häpeän tunteen ymmärätminen ja häpeästä irtipäästämisen säännöllinen opettelu. Ymmärsin, että häpeä meissä ihmisissä nousee tarpeesta olla jotakin erikoista ja hyvää jonkun toisen silmissä. Omat silmämni avautuivat, kun käsitin mikä ero on minun teollani ja sillä miten toinen ihminen tekoni käsittää - se, että jokainen meistä peilaa jokaista tekoa tai tapahtumaa ympäröivässä maailmassa minäkeskeisestä näkökulmasta. Minäkohtainen kokemuksemme, posiitiivinen tai negatiivinen, värittää kaikkea ympärillämme.  aistittavaa. Teinpä minä tässä kohden siis niin tai näin, tekoani katseleva ja analysoiva puoli näkee asian aina omasta näkökulmastaan - voisiko sanoa, että peilaa itseään minussa.

Loppujen lopuksi on väliä ainostaan sillä, mitä itse ajattelen tekemästäni asiasta. Että minun lähtökohdistani teko on ollut hyveellinen ja asianmukainen. Että teko tuottaa iloa ja positiivista mielihyvää minussa. 

Että teko kokemuksena on minulle positiivinen ja kannustava.

Minä voin vaikuttaa ainoastaan omiin mielipiteisiini,

 ottaa vastuuta vain itsestäni ja omista ajatuksitani.

Tämä on suurin oivallukseni.

Se on auttanut minua olemaan enemmän läsnä. Auttanut antamaan anteeksi ja päästämään irti.

Sisälläni vellonut ahdistus on helpottanut.

Tuon oivalluksen jäljiltä ahmintakohtaukset ovat olleet poissa.

Vielä en syvemmin osaa kertoa, mistä ja miten oivallus syntyi - kaikki ajallaan, matkaa on minulla vielä paljon kuljettavana. Siitä huolimatta halusin jakaa oivallukseni, tai oikeammin oivalluksen siemenen, kenties inspiraatioksi juuri sinulle.

Rakkaudella,

Sallamari