When angels are near feathers appear

Siellä se köllötteli porraskäytävässä - all alone, all by itself.

Odotteli ilmeisesti minua, sitä hetkeä kun minä hissuksiin hipsin Helsinkikodin ovelle.

One new message.

Ehkä se viesti siitä,

että oikeasti kaikki on aivan hyvin.

Muistutus siitä, että lupa uskoa,

vaikkei tässä hetkessä asiaa omin silmin pystyisi havaitsemaankaan.

Puhun siis uskomisesta elämään,

uskomisesta siihen että asiat ovat suuressa mittakaavassa tarkasteltuna positiivisella puolella mitta-asteikkoa, vaikka oman navan ympärille keskittyvä tuijotus juuri tässä hetkessä puhuu miten toisenlaisen näkymän puolesta.

Enkeleistä ja niihin uskomisesta en pysty vakuuttavasti puhumaan - en puolesta, enkä vastaan.

Kaiken Huuhaa -kiinostukseni keskellä nuo enkelit eivät vain koskaan ole oikein kolahtaneet. Ne on jäänet vähän sellaiseksi aivan sama - jutuiksi minun osallani. Enkelitön maailma on minusta ihan hyvä ja varteenotettava vaihtoehto, vaikkakaan en kyllä yksiselitteisesti yskäise kuuluville bullshit köhäisyä kun joku eksyy enkeleistä tai enkelikokemuksistaan kertomaan. Kuuntelen mielelläni kaikki esitetyt argumentit, niin puolesta kuin vastaan. 

 

Ihan silkasta mielenkiinnosta.

Eihän kaikki maailmassa kuitenkaan ole omin silmin nähtävissä. Esimerkiksi vaikkapa mikrobit - aika harva meitä täällä olemassa oloa on omin silmin todistanut, jokusta tutkijaa lukuunottamatta, mutta niiden olemassaoloa vastaan aika harva käy väittämään.

Että mistä sitä koskaan tietää.

Enkeleitä enemmän minua aivan oikeasti kiinnostaa Henkioppaat - ne keskiverto kaduntallaajalle näkymättömät tyypit jotka kuulemani mukaan kulkevat yhden jos toisen ihmisen rinnalla ohjaten ja opastaen ihmistä selviytymään elämän karikoista.

Miten hienoja tyyppejä useimmilla on oppainaan - intiaaneja, tietäjiä, poppamiehiä ja jos mitä oman elin aikakautensa valioyksilöitä. Toisinaan niin hienoja veikkoja, että sellaisen rinnalleen saatuaan ihmisestä tulee taikaiskusta niin paljon pyhä, ettei enää paskallekaan taivu.

En minä suinkaan mitään superhienoa opasta itselleni ikinä ole toivonutkaan tai odota sellaisen ihmestymistä ihan perusoletuksena - ihan tavallista ja vähän itseä fiksumpaa opastajaa elämän poluille, sellaisen minä aina halusin. Sellainen riittää ihan vissillään.

Jos rehellisiä ollaan - ja tässä blogissahan rehellisiä ollaan - niin oikeasti olen saanut kunnian tutustua yhteen henkioppaaseeni. Oas on pohjimmiltaan tosi hyvä tyyppi - vaikkakin yleisen arvion mukaan ehkä vähän epämääräiseksi luokiteltavaa ainesta, sellainen josta äiti ehkä hyvää hyvyyttään kehoittaisi pysymään kaukana tai ainakin suurella varauksella suhtautumaan kaikkiin tyypin neuvoihin. Oman alansa poppamies, muttei mikään intiaanipäällikkö tai niilin rannoilla vaelellut pappisguru - filosofinen ja paljon pohtiva kaveri jokatapauksessa.

Jaa, että kukako se on?

Periaattessa kai nobody - omalla aikakaudellaan yleisesti ottaen hyvin vähän merkityksellinen henkilö, kuitenkin samalla hyvinkin tärkeä tyyppi tärkeässä roolissaan.

Se on helvetinenkeli -  yksi niistä originaaliesta - lievästi omana aikakautenaan väärinymmärretty, eikä maailman pitkäpinnaisin. Purkaa kokemaansa ahdistusta toistuvalla humalahakuisella käytöksellä - yrittää unohtaa mitä unodettavissa on. Siinä liiemmälti kuitenkaan onnistumatta.

Saarnaa minulle rehellisyydestä itseä kohtaan ja ympärilläni olevien ystävien merkityksestä.

Siitä, ettei pidä jäädä yksin.

Siitä, ettei pidä jättää ketään yksin.

Sillä on pitkä hapsottava tukka ja selkämerkillä koristettu farkkuliivi.

Se ajaa pitkäkeulaisella chopatulla HD moottoripyörällä,

pitää halvasta oluesta ja JD whiskistä.

Näki Vietnamin kauhut,

pettyi elämään

-  ystävien tukemana oppi lopulta päästämää pettymyksistä ja katkeruudesta irti.

 

Puhuu kummallisia - varsinkin humalantäyteisinä päivinä.

Haluaisi toisinaan saarnata minulle enemmän moottoripyörien kunnostuksesta,

kuin opettaa viiisaita elämän tarkoituksesta.

Tuo itsensä näkyville kolmosen ratikassa ensisilmäyksellä surkeassa hahmossa - HD logosta muuten tunnistin - vain kertoakseen että ei mulla mitään hätää ole. 

Valaa toistuvasti uskoa muhun, että kyllä tää taas tästä.

Että onhan maan päällä nähty paljon paskempiakin tilanteita, kun mun mielestä just sillä hetkellä kokemani mun paskamaisin tilanne ikinä.

Kaikenkaikkiaan bueno tyyppi,

vaikka välillä vähän sekava ja epäselvän oloinen

Me pärjätään kuitenkin toistemme kanssa vallan mainiosti.

Synkkien pohdintojen jälkeen tällä kertaa vähän tälläistä kevyempää, 

vaikkakin oikeasti aika suuri paljastus siitä miten mä maailmaa katson.

Be who you are,

and be so FUCKING proud of it.

Ehkä mä seuraavaksi saa kirjoitettua jotakin kevyempää.

Postaustoiveita vastaanotetaan, WinkWink.

Mukavaa torstaipäivää kaikille teille!

Rakkaudella,

Sallamari