Rakas menneisyyden minä,
sinä joka tänään täytät 27 vuotta,
Tämän kirjeen takana on se Sallamari, joka tänään täyttää 37 vuotta.
Halusin kirjoittaa sinulle iloisen syntymäpäivätervehdyksen.
Ensinnäkin on järistyttävän siistiä täyttää 37 vuotta. Toiseksi, on huojentavaa todeta, että elämä ei lopukkaan kolmekymppisenä. Itseasiassa olen viimeisen vuoden aikana todennut, että elämä mitä todennäköisimmin oikeasti alkaa vasta jossakin neljänkymmenen korvilla. Kolmenkymmenen puoliväliin saakka kaikki on enemmän-vähemmän harjoittelevaa haparointia.
Tässä minä olen 37. syntymäpäivänäni. Iloinen, onnellinnen ja ihana. |
Täyttäessäsi 27 olet vakuuttunut siitä, että paras aika elämässä on juuri tässä ja nyt - että kaikki se minkä elämässä voit tietää sinä jo melkein tiedät tai ainakin olet lähellä sitä tietoa. Että mitä vanhemaksi tulee, sen tylsemmäksi elämä sitten käy. Että kaikki jännittävä on käsillä muutaman seuraavan vuoden kuluessa. Sweetie Darling, on helpottavaa todeta tällätavalla jälkikäteen ei aika hakoteilla olet. Olet hiljalleen saapumassa siihen pisteeseen elämää, jossa ihmetellään, tutkitaan ja ollaan enemmän hämmennyksissä kuin aivan vakavasti varma miltei jokaisen eteen heitetyn asian suhteen. Yritetään, erehdytään ja viimein oivalletaan.
Ja mitä tulee kaikkeen kivaan, no kivoja ja jännittäviä hetkiä kokemani mukaan tippuu elämässä eteen ihan tasaisella syötöllä. Mikä kivoissa ja jännittävissä jutuissa on vielä sinun kannaltasi haastavaa on se tosiseikka, että voidakseen todella nauttia kaikesta siitä kivasta ja jännästä mitä elämällä on meitä varten varastossa - niin siitä täysillä nauttiakseen on ensin opittava pyytteettöästi rakastamaan itseään. Sad but true, sinun osaltasi eniten opeteltavaa on tuolla itsensä rakastamisen sektorilla.
Maybe Im not perfect, but at least I'm no an imitation. Ihana ainutlaatuinen minä ja JunttiPeeltä lahjaksi saatu minun näköisenni kantaaottava t-paita. |
Nyt saavuttaessani 37 vuoden iän olen viimein löytänyt itseni. Kolmannenkymmenennenkuuden ikävuoden aikana palaset loksahtelevat paikolleen - olen vihdoin ymmärtänyt miten uskomaton tyyppi olen ja uskallan nyt viimein rakastaa vilpittömästi itseäni.
Enää ei tarvitse yrittää hampaat irvessä selvitä läpi jokaisen päivän. Elämän täyttäneenn toisen ihmisen miellyttämiseen tähtäävän yrittämisen sijaan, uskallan tänään astella pää pystyssä rohkeasti eteenpäin omia unelmini kohden. Nyt vihdoinkin käsillä on se aika, jolloin muiden mielipiteistä välttämättä rohkenen toteuttaa omia unelmiani toiselle ihmiselle kelpaamiseen tähtäävän suorittamisen sijaan.
Itseasiassa edessäni oleva syksy on ptkälle samanlainen kuin edessä oleva syksy sinulle, rakas 27 vuotta täyttävä minä. Minäkin suunnittelen uranvaihtoa täällä, aivan kun sinä siellä omassa elämässäsi. Jos kaikki tapahtuu suunnitelmani mukaisesti, minäkin aloitan koulun elokussa - ihan samalla tapaa kuin sinä aloitat koulun siellä. Eronä sinun elämäsi hetken ja tämän päivän välillä on se, että siinä vaiheessa elämää jossa sinä olet ei vielä ole löytnyt tarpeeksi sisäistä rohkeutta tehdä sellaista uravalintaa, jota todellinen minäni vilpittömästi toivoo.
Sinä 27 vuotta täyttävä versio minusta, yrität jatkuvasti kaikella tekemälläsi aktiivisesti miellyttämään toista ihmistä ja toimimaan kaikilla tavoin toisten ihmisten odotusten mukaisesti. Nyt kolmekymmentäseitsemän vuotiaana olen kasvanut ihmisenä niin paljon, että ymmärrän sisäisen ääneni merkityksen ja pyrkien elämää sisäinen äänen sanomaa kuunnellen. Juuri nyt on oikea aika minun unelmieni toteuttamiselle.
Ihanat lahjakukkaset - vuodet ovat kuljettaneet elämääni ihania ystäviä. |
Siksi en kehoita sinua rakas 27 vuotta täyttävä minä, tekemään tänään ainuttakaan toisenlaista valintaa elämässä. Ne valinnat jotka sinä nyt teet, ne ovat tärkeitä ja merkityksellisiä valintoja meidän ihmisenä kasvamisen polullamme. Pyydän sinua ainoastaa luottamaan elämään, vaikeimpanakin hetkenä uskomaan vilpittömästi siihen että elämä kantaa sinua.
Rohkenen kertoa sinulle rakas 27 vuotta täyttävä minä, että edessäni oleva 37 elinvuosi tulee olemaan tähän astisen elämän mahtavin. Jaa, mistäkö tiedän ja että miten voin olla varma siitä? Kerronpa sinulle salaisuuden - elämä on valintojesi summa. Jokainen unelma rakentuu monen kymmenen valinnan varaan ja ihan tieteellisesti on todistettua, että elämässä on mahdollista saavuttaa hulluimmaltakin tuntuva unelma. Pitää vaan keskittyä tekemään omien valintojen myötävaikuteksella unelma todeksi - niin helppoa se on.
Itseään vilpttömästi rakastava ihminen tekee rakkaudellisia valintoja.
Unelmaelämä muodostuu rakkauteen pohjautuvista valinnoista.
Oikein hyvää syntymäpäivää meille!
Olet minulle rakas.
Rakkaudella,
Sallamari
Kas, meillä on sama syntymäpäivä! Onnea! ^__^
VastaaPoistaKuten kirjoitatkin, sisäisen äänen kuunteleminen on ehkä tärkeintä, mitä voi tehdä. Muuten sitä raahaa itseään väärään suuntaan, se tekee onnettomaksi. Mutta oi sitä ilon hetkeä, kun alkaa muuttaa elämänsä suuntaa, kohti sitä, mitä oikeasti haluaa tehdä.
Oikein hyvää syntymäpäivän jälkeistä päivää synttärikaima!
PoistaLisää synttärikaimoja, oi miten hienoa. Mä olin joskus teininä ihan murheen murtama, kun tuntui ettei maailmassa kellään ole syntymäpäivää samana päivänä kuin mulla ja tuntui että kaikki muut jakaa syntymäpäivänsä jonkun toisen kanssa. :)
<3
Moikka! Oon haastanut sut Liebster award - Haasteeseen minkä tarkoituksena on saada näkyvyyttä blogeille jolla on alle 200 lukijaa.Käy katsomassa haaste ja kysymykset mun blogista, ois tosi kiva nähdä sun vastaukset mun kysymyksiin! :) http://whateverattitudeforever.blogspot.fi/2015/07/liebster-award-discover-new-blogs.html
VastaaPoistaKiitos haasteesta <3
Poista