6. marraskuuta 2013

Hetken olen vapaana pelosta


Onnistunut vapaapäivä.
En jäänyt sänkyyn, enkä jumahtanut tietokoneen äärelle teeveen eteen koko päiväksi. Onnistuin tekemään suunnitelmani mukaisia pieniä tekoja oman kodin hyväksi, samalla nautin paljon kaipaamastani tyhjän kodin suomasta hiljaisuudesta. Olen onnellinen ja tyytävinen aikaansaannoksiini.

Touhuamisen keskellä minulla on ollut paljon aikaa myös itselleni.
Hiljainen teehetki piirustuslehtiön seurassa - muutama jakso Bones -sarjaa kotitöiden lomassa.
Seuraavaksi vien PikkuÄssän pianotunnille.
Miten paljonkaan olenkaan ehtinyt tänään.

Olen totaalisesti kahden vaiheilla - kotona vietetty päivä tuntui niin hyvälle.
Entä jos tämä elämä on oikeasti sellaista elämää jota minä sisimmässäni haluan.
Askreita päivän mittaan omassa kodissa, enemmän tunteja yhdessä perheen kanssa.

Tälläinen aktiivinen rentoutuminen vapaapäivän keinoin on minulle uutta.
Jotakin sellaista josta todellinen minäni pitää.

Suurin syy miksi nämä vapaapäivät pelottavat minua niin kovasti, on syömishäiriön ja näkyvän minän itseinhon värittämä tarve totaalisen passiivisuuteen.
Sellaiseen tilanteeseen, että itse uskottelen itselleni että rentoutuminen kotona on sitä, että makaan liki katatonisessa tilassa tuijottaen mitään sanomatonta ohjelmaa televisiosta.
Siinä sivussa ravaan kaapilta toiselle ja syön - kun kerran ollaan vapaalla ja rentoudutaan niin kyllähän sitä silloin voi herkutella. Tai oikeastaan pitää herkutella.
Syödä, maata, syödä ja maata.

Siinä sivussa sisäinen minä on aina haaveillut aktiivisista päivistä täällä kotona.
Sellaisita päivistä, jolloin puuhaan asioita itseni hyväksi.
Laitan kotia kuntoon, nautin haaveilemistani raakaruoka-aterioista.

Viime viikolla halusin vielä perua nämä paljon tarvitsemani vapaa.
Yksinkertaisesti, pelotti vain niin paljon.

Eilen illalla pelotti vielä hiukan.
Tosin tiesin valmistautuneeni tuleviin päiviin hyvin. Totta, eikö olekin aika hassua kun joku kertoo valmistautuvansa rentoututtaviin vapaapäiviin. Että on olemassa ohjelma ja suunnitelma, miten saada irti hyvää oloa rentouttavista vapaapäivistä.

Aamulla heräsin ennen yhdeksää.
Tunnustelin olotilaani - tutkin ja kuuntelin sisältä kuuluvaa sanomaa.
Tuntui hyvälle.
Hipsin kaikessa rauhassa keittiöön aamiaiselle.
askel - toinen - kolmas
Näitä ennalta suunniteltuja askelia seuraten tälle päivälle suunnittelemani siivousurakka oli helppo toteuttaa.
Syvästi vihaamani siivousurakka hurahti ohi oikeastaan huomaamatta.

Tunnen itseni onnelliseksi.
Minä onnistuin.
Olemaan iloinen, aktiivinen ja onnellinen.
Juuri sellainen ihminen minä haluankin olla.

Huomenna kerron miltä tuntuu olla yksi päivä raakaruoalla.
Miltä näyttää yhden päivän raakaruoka-annokset.

Rakkaudella,
Salamari

2 kommenttia:

  1. Hei.

    Löysin blogiisi sattumalta, ja selaisin blogisi tekstejä summan mutikassa. Tänään diagnosoitu ahmintahäiriöni toi minut nettiin hakemaan tietoa siitä. Pari tuntia sitten asiasta kuulleena, järkyttyneenä ja vähän jopa shokissa, tämä teksti kuulosti tutulta. Vapaapäivät pelottaa, koska ei osaa nauttia niistä.

    Kiitos blogista, jään seuraamaan.

    -Nöppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Nöppis :)
      Diagnoosi pysäyttää varmaan aina, riippumatta siitä mikä tai millainen diagnoosi on. Paljon sulateltavaa ja ajateltavaa sinullakin. Olen onnellinen, että olet löytänyt tietoa ahmintahäiriöön. Kovasti tsemppiä ahmintahäiröstä toipumiseen (tai no ihan aluksi varmaankin häiriön kanssa elämäiseen)

      Poista