Hyvä itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivän retki kotiseuduilleni vaikuttaa ainakin Timehop appsin mukaan olevan tätä nykyään meidän perheen jokavuotinen perinne - tämä oli 4 uosi perättäin kuin piipahdimme kotikylän hoodeilla näin itsenäisyyspäivänä.

Eipä siinä mitään, mukavaahan tälläinen kotiseutumatkailu aina on.

Hiukan itsenäisyyspäivävierailujen anti on vuosien varrella muuttunut - isoäidin ollessa vielä elossa tätä itsenäisyyspäivän vierailua me kutsuttiin rakkaudella Ilahdutetaan Veteraania - vierailuksi. Toki näitä rakkaita veteraaneja muistettiin tänäänkin - vierailtiin isän kanssa mamman ja papan haudalla, vietiin haudalle kynttilät valaisemaan pimenevää iltaa. 

Tämä haustausmaapyörähdys oli ensimmäinen isän ja minun kahdenkeskinen yhteinen vierailu hautausmaalla varmaa viiteentoista vuoteen. Kotona asuessani meillä oli tapana vierailla yhdessä hautausmaalla itsenäisyyspäivänä ja jouluisin - itsenäisyyspäivänä käytiin sytyttämässä kynttilä mamman sodassa kadonneen veljen sankarihaudalle ja jouluna tietenkin vietiin kynttilä äidin haudalle. Hautausmaalta poistuessani totesin hiljaa ihaillen ehkä enemmän itselleni kuin isälle - vaikka ääneen puhelinkin - että ensimmäistä kertaa milloinkaan, mulle ei tullut mitenkään paha fiilis haudalla vierailusta. Pitänee valoittaa tilannetta sen verran, että isovanhempien hauta sijaitsee sattumalta aivan äitini haudan vieressä - eli isovanhempien haudalla vieraillessa sitä automaattisesti tulee vierailtua myös äidin haudalla. Siinä me oltiin siis isän kanssa äidin haudan äärellä yhdessä taas vuosien jälkeen ja vihdoinkin mun sisällä vallitsi täydellinen rauha. 

Täydellinen hyväksyminen koko tilanteen suhteen ja kiitollisuus siitä, että mulla on olemassa isä jonka kanssa mä sain vierailla yhdessä äidinkin haudan ääressä pitkästä aikaa.

Jotenkin hassusti isä siihen totesi, että no eihan haudalla käymisestä pidä tulla paha tunne. Ja mä avasin tuntemuksia lisää kertomalla, että eihän äidin haudalla vierailussa itsessään mitään pahaa olekaan, vaan että koko tilanne - kaikki tapahtumat ovat olleet mun elämässä todella vaikeita juttuja kohdat ja että nyt vihdoinkin mun sisällä on syvä rauhallisuuden tunne ja mä tunnen että mä olen vapaa kaikesta kipeätä tekevästä. Totesin, että terapiassa käynnit on näköjään tehneet tehtävänsä - johon isäni jotenkin kiitollisen oloisella äänellä vastasi : Hyvä.

Lyhyt ja ytimekäs keskustelu selvitti meidän tytär-isä-äiti suhdetta ja tämä monimutkaisen suhteen nykytilaa. Puhdisti ilmaa. Isä oli silminnähden helpottunut siitä, että mulla on tänään viimein hyvä olla.

Vaihteeksi korsettivapaa päivä - reilu 4 tuntia autossa istumista on hieman miellyttävämpää
rennommissa vaatteissa. Minä olen mukavuudenhaluinen, korsetti jäi siis suosiolla kotiin.

Muutenkin pitkästä aikaa oli hyvä vierailla isän luona. Kahviteltiin yhdessä lämpimissä ja rauhallisissa tunnelmissa - hyvässä itsenäisyyden hengessä monellakin tavalla. Minä olen kasvanut omana itsenäni olemisen saralla sanomattoman paljon. Nykyään minä osaan mennä kyläilemään isän luokse täysin omana itsenäni -  yrittämättä kiivaasti olla jotakin muuta kuin se joka minä oikeasti olen. Olen lakannut miettimästä miten miellyttää tai miten päin tulisi olla, jotta olisi rakastamisen arvoinen. Tässä minä olen ja tälläisenä minua saa rakastaa ja juuri tälläisenä minä olen arvokas -näin minä tänään ajattelen. Sisäisen minäni ääntä kuunnellen.

Eheytyminen ja itsensä rakastaminen ilmeisesti näkyy myös ulospäin,
sillä rakkaudella ja kunnioituksella isä minut tänään otti
juuri sellaisena kuin olen.

Olen kiitollinen ja onnellinen.

Rakkaudella,
Sallamari