#ihanaäiti

Ihana Äiti -Facebook ryhmässä haastettiin bloggaajia kirjoittamaan äitiydestä. 

Haaste johon oli pakko tarttua, teema kun sopii aivan nakutettuna tämän päivän ajatuksiini.

Olen pohtinut paljon omaa äitiyttäni viime aikoina. Lähtökohtana pohdintaan on sisäinen olla enemmän läsnä perheen arjessa - todellisen minäni ääni, on jo pitkään tiedoittanut maailmankaikkeudelle pyyntönä siitä että pitkän työmatkan venyttämistä arkipäivistä kumpuava etä-äitiys alkaisi olla aika nähty homma minun osaltani tähän hetkeen.

Tänään esimerkiksi nautin suunnattmasti siitä hetkestä, kun me pysähdyttiin PikkuÄssän kanssa yhdessä ruokapöydän ääreen päivälliselle - mietin hiljaa mielessäni, että kiitos näitä hetkiä lisää. Mä olen kerrankin se äiti joka on paikalla, antaa koko huomionsa tuossa hetkessä kokonaan lapselle ja kuuntelee. Syötiin rauhassa ja höpötelitiin.

- Äiti, ootsä oikeasti nyt siinä koko mun ruokailun ajan?

Mä hymyilin ja kolistelin lasia merkitsevästi pöytään.

-Äiti, juotsä nyt mun kanssa oppumehua? Mut ethän sä koskaan uskalla juoda mitään sokerista!

-Tänään mä aattelin että uskallan kun sä oot siinä mun seurana.

Kato säkin tykkäät omppumehusta niin ehkä äitikin oppii tykkäämään.

Ja niin minä sitten tiedän, että huomenna on koulussa Talentkilpailu ja että vähän jännittää, mutta sillätavalla hyvällä tavalla että on innokas ja iloinen olo. 

Koulu on yksi niitä asioita, joita #ihanaäiti on työkiireiden keskellä onnistuneesti laiminlyönyt - milloin Wilma valittaa liikuntavarusteista uupuvasta pyyhkeestä, milloin kotiin lähetettyyn koenippuun laittamatta unohtuneista allekirjoituksista. Kesti liian kauan ymmärtää että oikeasti on minun vastuullani huolehtia tälläisistä seikoista. Ymmärtää, että se pieni ekaluokkalainen kyllä huolehtii itsenäisesti oppimisesta, mutta se samainen pieni ekaluokkalainen tarvitsee kyllä vielä paljon aikuisen tukea oman oppimisensa tueksi ja kannusteeksi.

Mä kaiketi vaan kuvittelin, että kaikki vaan tapahtuu....

....no sillätavalla automaattisesti.

Että kirjat vaan menee reppuu 

ja läksyt tulee tehtyä 

ja liikuntavaatteet on 

ja kello soi aamulla oikeaan aikaan

...niinku tosta noin vaan itsellään.

Niinhän ne munkin elämässä tapahtuu.

Ihana hämmentävä äitiys.

Mä olen edelleenkin jotenkin niin ummikko koko äitinä olemisen suhteen.

Tai oikeastaan, mä en oo ehtinyt missään välissä sillätavalla oikeasti olla äiti.

Tai että mä en oo missään välissä ehtinyt olla paikalla niin paljon, 

että mä olisin ehtinyt oppimaan miten olla äiti.

PikkuS oli reilut viisi kuukautta vanha, kun mä jätin sen au-pair Charlotten hellään huomaan ja läksin töihin. Olin yöt töissä ja päivät kotona nukkumassa - länsä mutta en kumminkaan paikalla. Läsnä sillätavalla, että jos jotakin katastrofaalista olisi sattunut, niin sitten olisin tarttunut ohjaksiin mutta niin kauan kuin kaikki oli rauhallista au-pair sain hoitaa hommansa ja minä nukuin.

Seurasi uusi au-pair Julie ja äidille uusi työ. Tällä kertaa päivät töissä ja yöt kotona nukkumassa.

Uuden työn myötä muutettiin uuteen asuntoon ja PikkuS muutti tosi nuorella iällä omaan huomeeseen - koska äiti heräsi aikaisin töihin ja nukkuu vähän huonosti. 

Oma huone, paremmat yöunet äidille.

Mikä ihmeen perhepeti?

 Enhän mä nuku kenenkään kanssa mielelläni samassa vuoteessa.

Suomeen paluu - uudet kuviot, uudet työt, uusi koti,

onneksi vanha tuttu au-pair Charlotte saatiin hoitoavuksi.

Kolme vuotta täytettyään PikkuS aloitti päiväkodin ja minä työt Helsingissä.

JunttiPee hoiti tarhaan viennit ja tarhasta haut 

- minä saavuin töistä kotiin puoli kahdeksan aikaan illalla.

Uusi koti, uusi kaupunki, uusi tarha

- äidin pitkät työpäivät on arkea.

Isi vie balettiin,

isi vie pianotunnille,

isi vie tarhaan,

isi hakee tarhasta,

isin kanssa käydään uimassa,

isin kanssa käydään kaupassa,

isi on balettinäytöksissä,

isi vie soittokokeeseen,

 ja äiti on töissä.

On äitikin meidän kanssa,

niinku viikonloppuisin ja silloin kun se ehtii.

PikkuS aloitti koulun,

äiti uuden työn.

Luksusta  ne päivät kun äiti saattaa aamulla kouluun

- iso kiitos siitä kuuluu etätyöpäiville.

Että niin, en mä ihan kamalasti ole ollut paikalla opettelemassa sitä äitinä olemista.

Mun mielestä äitiys on opeteltava taito siinä missä pyörällä ajo tai ruoan laitto.

Onneksi meillä on JunttiPee.

Äitiyttä miettiessäni mä näen itse aina päällimäisenä poissaoloni.

Arjesta poissaolo on kovin korostuneesti mun tietoisuudessa päälimmäisenä.

Olen kiitollinen, että tiedän haluavani olla enemmän läsnä meidän perheen arjessa.

Olen kiiitollinen jo nyt omaavastani kyvystä jättää omat tekemiseni ja kipaista kuuntelemaan PikkuÄssän touhuja kun pieni äiti vienosti huutaa äitiä.

Olen kiitollinen, että näen omassa toiminnassani asioita,

joita haluan tehdä toisin.

Maailmankaikkeus on kaikessa hiljaisuudessa järjestellyt mulle aikaa olla enemmän äiti.

Tilaisuuden kasvaa olemaan #ihanaäiti

Sisuksiini hiipivien pelkotuntemusten ja tuntemattoman pelosta kasvavan epävarmuuden keskellä

 olen samanaikaisesti sanomattoman kiitollinen.

kiitos.kiitos.kiitos

Sillä niinhän se vain on, 

maailmankaikkeus vastaa lapsensa nöyrään pyyntöön.


******

In English

This post is thoughts about my motherhood.
My dreams about how it would be like,
 if I could be more present in our family life.

I  the mom, who is never present.
Mom who is not bringing her daughter to kindergarten in morning.
Mom, who is not taking her daughter to ballet lessons.
Mom, who is always at work or working.

When you want something with hones loving view, 
the universe does everything in helping you to achieve it

Changes ahead!
Im scared, but at the same time so grateful for everything.

Rakkaudella,

Sallamari