Tiimi on kasassa

Mulla on nyt kasassa terapiatiimi elämänmuutosprojektia tukemaan.

Aivan paras sellainen.

Minulla on suunta.

Minulla on kartta.

Terapia on kompassi, jonka avulla suunta pysyy kohdillaan

Minä voin tassutella huolettä eteenpäin kompassin tukeen luottaen. Ilman pelkoa siitä, että jälleen kerran tämäkin etappi päätyy tilanteeseen, jossa sitä huomaa tahattomasti pyörivänsä eksyneenä yhtä ja samaa ympyrää kartasta viis.

Tänään oli ensimmäinen tapaaminen ravintoasiantuntijan kanssa.

Olen hivenen sanaton.

Kokemus oli sen verran vapauttava.

Ensimmäistä kertaa elämässäni poistuin ravintoasiantuntijan luota onnellisena ja hymyillen.

Lisää elämäntaparemontista ja ravintoasiantuntijan tapaamisesta huomenna.

Rakkaudella,

Sallamari

Luetaan toisiamme

Päivän piristykseksi pieni tarina siitä, miten me ihmiset luetaan toinen toisiamme.

Ilmassa on vauvanodotusta.
 

Keksin tuo asian jo jokunen aika sitten - totesin huomaavani raskautta ilmassa, mutten ollut satavarma.

Olin salaa äärimmöisen iloinen tuosta rakaudesta,  puolittain epävarmana omista havainnoiatani. 

Entä jos ei kuitenkaan - entä jos minä vaan kuvittelen kaiken

Uskallanko onnitella - Saako sanoa jotakin.

Entä jos hehku kasvoissa onkin jotakin muuta kuin rakkauden mukanaan tuomaa?

Entä jos pyöristynyt ulkomuoto ei olekaan uuden tulokkaan mukanaan tuomaa?

Entä jos?

Salaa maailmalta iloitsin työtoverini puolesta kaikki nämä päivät.

Sairaslomalla ollessani asiaan oli annettu vahvistus.

Tänään tiemme kohtasivat.

Minun ja odottajan.

Halasin ja onnittelin raskaudesta.

"Mä oon kyllä jo jonkun aikaa tiennyt tostasun tilassa, huomasin kerran ja sitten vaan salaa katsellut sua ja ollut onnellinen"

Vastaus onnitteluuni mykisiti minut.

"Mä oon huomannut että sä oot huomannut, kun sä katson mua aina jotenkin niin onnellisesti hymyillen."

"Mä en oo uskaltanut sanoa kun en ollut varma, enkä oo ihan varma että uskaltaako meille tälläsille vähän pyöreille tytöille sanoa mahasta jos ei se ookkaa sitä mitä luulee mutta enemmän ko mahaa mä oon vaan katsonut kun sä hehkut."

"Olisit sä voinut sanoa. Tai ei oo ees tarvinu, mä oon tajunnut että sä tiedät ja ymmärrät ja oot onnellinen kanssa."

Näin me ihmiset näköjään luetaan toinen toisiamme.

On asioita jotka on sanomattakin selviä.

Vielä kerran, onnea uudesta tulokkaasta.

Ihan avoimen onnellisena odottajan puolesta,

Sallamari

Pieniä askelin - Pari rohkeaa ajanvarausta

Ruudun tällä puolella olo alkaa hiljalleen helpottaa.

Ärhäkkä Noro-virus on enää eilinen paha muisto.

Varotoimenpiteenä lääkäri määräsi minut pysymään vielä tämän päivän 'eristyksissä' kotona - Noro kun on kuulemma ärhäkästi leviävää laatua, että on syytä suojella työtovereita ja pysyä yksi oksuton päivä kotona.

Viimeviikolla rohkaistuin Lindan innottamana varaamaan itselleni tarkastuskäynnin hammaslääkäriin.

Edellisestä hammaslääkärikäynnistäni on...useita vuosia. Suokaa anteeksi sekosin laskuissa kolmen ensimäisen jälkeen. Tiedän, tiedän - ajattelematonta toimintaa.

Muttakun olen vapaa kariesbakteerista ja muutenkin ei vihlo eikä satu

(lisää tähän satayksitoista ennaltakuultua huonoa selitystä )

Ja pelkään hammaslääkärikäyntejä niin että järki lähtee!

Fine. Siinä totuus.

Hammaslääkäripelko kohdallani ei ole sellaista  mua-kun-ei-huvita-mennä-hammaslääkäriin tyyppistä ikävän tilanteen väistelyä. Noup. Pääsen kyllä hammaslääkärin tuoliin. Suukin aukeaa kiltisti.

Sitten iskee pelko - pelko kivusta, pelko tulevista ennalta tuntemattomista tapahtumista

Minä muutun primitiiviseksi eläimeksi.

Huudan hätääni.

Isken kynteni viattoman hoitajan kylkeen.

jep. Näin on päässyt käymään.

Viisaudenhampaan poistettuaan lääkäri pahoitellen totesi, ettei välttämättä tahdo jatkossa vastata hammashoidostani.

Aikuista käytöstä minulta. Todentotta.

Hävettää.

Seuraava viisaudenhammaspari poistettiin rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alla.

Pelko kun vaan iskee niin totaalisesti.

Tässä valossa ymmärtänette miten suuri asia minulle tämä hammaslääkäriajanvaraus on.

Onneksi on hyviä ystäviä. Linda lupautui saattamaan minut odotushuoneeseen.

Tänään otin seuraavan askeleen elämänmuutosprojektissani.

Varasin ajan ravitsemusasiantuntija Patrik Borgille konsultaatioon.

Haluan löytää uuden suunnan syömistottumuksilleni  - päästää irti syyllisyydesta ja vapautua luomastani nyt-laihdun-sitten-taas-lihon vuosisyklirytmistä.

Etsin vakaata olotilaa - jotakin pysyvää.

Itsen en osaa, joten tarpeen on pyytää hyviä neuvoja.

Olen tehnyt tuttavuutta Patrikiin ennakolta hänen kirjoitustensa kautta. 

Kirjoitun sanoman perusteella Patrik vaikuttaa henkilöltä jonka ajatusmaailma adaptoituu hyvin omiin ajatuksiini ja pohdintoihini.

Tapaamisaikani on jo tulevana torstaina - ylihuomenna toisinsanoen.

Kiitos vielä kerran anonyymi, joka vinkkasit minut Patrikin kirjoitusten pariin.

Hymyillen ajattelen, että maailma puhui minulle kauttasi.

Minä pyysin uutta suuntaa ja sain vastauksen.

Kiitos.

Rakkaudella,

Sallamari

Pieniä onnistumisia

Kolme päivää ilman ahmintaa.

joista kaksi kokonaista päivää poissa kotoa - ilman ahmintaa.

Ja lähimmät päivät ovat pitäneet sisällään reilusti puoliahdistavia tilanteia.

Hetkiä jolloin sisinpäni ei satavarmasti kertoa sanoa pitäisi olla näin vain noin.

Tyydyin olemaan minä.

Sosiaalisesti epävarma ja ilmaisussaan ajoittain epäselvä.

Overthinker.

Perfectionist-used-to-be.

Partially Broken - Currently Recovering

 Socially slightly Awkward

Showing the True Colors.

Genuinity.

The Real Me.

 Minä selvisin.

Todistin itselleni voivani onnistua.

osaavani onnistua.

Tämänpäiväinen lounaani.

Rakkaudella,

Sallamari

 

Kiusallinen pieni ongelma

Oi ei, kun mua pissattaa taas.

Tai ei siis oikeasti pissata, mutta ajatuksen tasolla kyllä.

Ja ajatus ilmenee fyysisenä epämukavana tuntemuksena vatsan pohjalla.

Käsillä on nukahtamisen hetki.

Pitäisi olla hiljaa sängyssään ja antaa unen tulla.

Ja mä oon tänä iltana käynyt vessassa jo kolmesti.

Siis sen jälkeen kun valot sammutettiin.

Jännittää - ahdistaa - nolottaa

Tätäkö tää taas nyt sitten on aamuyöhön.

Vessakäyntejä 10 minuutin välein.

Ja mitä toi tossa toisessa sängyssä ajattelee musta.

Mä niin taatusti häiritsen senkin unta.

Enkä mä tosiaan oo mitään ykkösluokan seuraa öisin kun pitäisi jakaa huone työmatkalla.

Ja miten mia itseäni ahdistaa uudet ihmiset ja yöpyminen.

Sillä se nukahtaminen on niin vaikeaa.

Mitä mä sanon niille - millä mä perusten sen että on pakko käydä vessassa jopa 20 kertaa peräjälkeen ennenkuin mieli antaa periksi ja hiljenee.

Että mä voin nukahtaa.

Voisikai aina syyttää liikaa juomista tai yliaktiivisena toimivaa rakkoa.

Mutta kun ei tää ole niiden vika.

Tää on puhtaasti min oman mielen tuotos.

Psykofyysistä.

Mielestä lähtevä vahva fyysinen tunne.

100% totta.

Vessaan on mentävä.

Yhdeksän kertaa kymmenestä tuloksena on kaksi tippaa.

Joka kymmenes kerta hätä on oikesti fyysinen.

Miksi?

En tiedä.

Ehkä siksi että neljän ihmisen jakaessa ahtaat alle 60 neliötä asuintilaa vessa oli ainoa paikka missä sai olla yksin ja rauhassa. Mieli oppi, että se on paikka jonne paeta.

Jonne mennään kun keho sanoo niin.

Paikka jossa on turvallista ja hiljaista - jossa kukaan ei huuda minulle.

Pakokeinona mieli kehittää fyysisen tarpeen tunnusmerkit tyhjästä.

Jotta voisi paeta.

Epämukava pieni vaiva.

Ja niin nolo.

Junamatka ja seitsemän vessakäyntiä.

Lentokentällä kanssa matkustaja toteaa että justhan sä kävit.

Voi luoja että nolottaa.

On pakko todeta, että on vaan mentävä vessaan.

Taas ja uudelleen. Sori. 

Miten kauan?

Teinivuosista saakka kenties, ei tarkkaa muistihavaintoa.

Kenties aina.

Kiusallinen pieni vaiva, joka hankaloittaa elämää.

Lisämaisteina uni- ja nukahtamisvaikeudet.

Tekee epäsosiaaliseksi

En halua yökyläillä.

Enkä jakaa huonetta tuntemattomien kanssa reissatessa.

En viihdy ihmispaljoudessa.

Paikoissa jossa WC sijainti ei ole etukäteen tiedossa panikoidun.

Sillä kun tunne iskeeon vessaan päästävä - muuten mieli ei saa rauhaa.

Iskevä ahdistus on sanoinkuvaamaton.

Pahinta ovat yöt.

Kakkosena elokuvat, teatteri ja konsertit.

Miltä kuulostaa treffiseura, jonka on päästävä kolmesti vessaan elokuvasalin ovien avaamisen ja elokuvan alun välissä.

Houkutteleva ajatus eikö totta?

Vieläkö joku ihmettelee treffirintaman hiljaiseloakohdallani.

Sama pätee kahvilla käyntiin ja muihin tapaamisiin.

Jos jännittää ja ahdistaa pienikin asia kolisee vessan ohi ahkerasti.

Toisaalta yksinäinen hiljanen ilta saattaa sisältää kymmeniä vessavierailuja.

Lovely, voiko muuta sanoa.

Olen rehellinen, kun sanon, etten ole lainkaan sinut vessaravauksen kanssa.

Se hävetyää ja kiuluttaa minua.

Tekee kipeää tajuta mien voimaton olen tämän asian kanssa.

Monenlaista keinoa on kokeiltu.

Lantiopohjalihasten vahvistuksesta hypnoosiin.

Faktatietona on tullut selväksi että ongelma on psykofyysinen, mielen tekoja, ei fyysisestä viallisuudesta johtuvaa.

Häöeään ei kuole, sanovat he.

Ei kuole ei - mutta alkaa rajoittaa elämäänsä, vain koska ei aina jaksa selittää.

Pyytää ihmisiä ymmärtämään.

Todeta, että mun on vaan pakko.

Ja jäädä odottamaan hyväksyntää.

Maybe on day - maybe not.

Ehkä joskus opin hyväksymään nämä pissavaivat ominaisuutenani na lakkaan häpeämästä.

Rakkaudella,

Sallamari

Hiljaisten asukkaiden majatalo

Jostakin syystä oloni on kovin kotoisa ja rauhallinen näiden hiljaisten kavereiden parissa.

Jos mielestäni surmaaminen on väärin, miksi nämä kuolleet kaverit silti tuntuvat jotenkin kovasti mieltä kiehtovilta?

Kuolema kiehtoo.

Rakkaudella,

Sallamari

Hiljaiset ystäväni

Seminaaripäivä on täydessä vaudissa.

Paljon pelkoa aivan turhasta. 

Minähän pärjään kolleegoiden joukossa - ja hyvin pärjäänkin.

Seminaaripaikkamme on kaunis luonnonläheinen kokouskeskus kirjaimellisesti keskellä ei mitään.

Ympärillä vain hiljaiksta metsää ja valkoisia peltoja.

Toinen päivä ilman lohtumässyttelyä.

Päälimäisenä tunne siitä että selviän.

Kokouspaikkaa kierrellessä löysin kaksi uutta ystävää.

For the love of Taxidermy.

Rakkaudella,

Sallamari

Erilainen ilta

Ilta jolloin en ahmi.

Ilta, jolloin annan itselleni luvan elää hetkessä.

Elää hetkessä antaen tunteille luvan astua esiin.

Yksin hiljaisessa hotellihuoneessa.

Netflix ja pullo viileää vettä seuranani.

Tänään ei luvassa ähkyä.

Ei sokerihumalaa.

Ei käärepapereilla täytettyä roskakoria.

Pieniä nautintoja ja elämää tässä hetkessä.

Yksi pala juustokakkua ja kannu teetä illan viimeisessä kahvilassa.

Kanasalaatti ja teetä edellisessä.

Hotellille vein vain itseni.

Minä ja tunteet.

Koko kirjossaan.

Luvallisina.

Sallittuina.

Seurana Netflix.

On aika pärjätä itsellään - löytää uusi lohtu suklaapatukan tilalle.

Itkeä pikkunaisia ja ihastua salaa romeoon.

Kanavoida tunteet esille.

Haluan muutosta.

Ja muutokseen pystyy vain muuttamalla toimintatapojaan.

Rakkaudella,
Sallamari

Terveisiä maailmalta

Kahvilan nurkassa kaikessa hiljaisuudessa bongaan sinitukkaista tarjoilijatyttöä.

Kahvilaan on helppo kadota - vetäytyä hiljaiseen nurkkan itsekseen.

Paeta maailmaa ja arkeaan.

Ei tietoa työmatkasta - ei stressiä siitä olenko nyt varmasti edukseni ja tiedänkö ehkä tarpeeksi siitä mukatärkeästä täysin eriskummalliksettomaksi lopulta osoittautuvasta työasiasta josta kukaan ei minulle ole muistanut mainita.

Ei tarvitse vaivata päätään seikalla miellyttääkö läsnäoloni mahdollisesti muuta seurapiiriä.

Kahvilan ihana ja rauhallinen tunnelma kietoo minut syleilyynsä.

Tässä hetkessä saan olla hyvä juuri tälläisenä.

Pakopaikkani on nimeltään Crepp.
Sijaintina Tartu - Suomenlahden toiselta puolelta siis nämä terveiseni tänään.

Rakkaudella,
Sallamari

Miljoonakaksisataatuhattaseitemänkymmentä ja kolme askelta toipumiseen

Minun on edelleen vaikeaa hahmottaa, että kaikki se mitä olen juuri tässä ja nyt on pitkäaikaisen ja vaikean, ulkomaailmalle jokseenkin näkymättömän, sairauden lopputulos. 

Tämä salakavala sairaus on pitänyt minua otteessaan niin monien vuosien - vuosikymmenen - ajan, että kaikki se mikä peilistä minua takaisin tuijottaa tuntuu tänään absoluuttiselta totuudelta.

Muutos pelottaa.

Tunnustan.

Miten sairaudesta irtipäästäminen voi muka tehdä kipeää?

Eihän juuri kukaan itke sairaalan kipsaushuoneessa sitä, että murtuneen jalan ympäriltä irroitetaan kipsi toipumisajan päätteeksi.

Tahto muutokseen minusta löytyy.

Pelkoon kuolemisenkin uhalla olen vihdoin valmiina muutokseen.

Ja uskallan tunnustaa, että muutokseen en pysty omin voimin.

Joten rakkaat blogissa vierailijat, käännyn neuvojenne puoleen.

Suurin haasteeni elämäntaparemontissani siis se osa-alue missä pelkään epäonnistuvani eniten.

Koen epäonnistuneeni eniten.

Painonpudotus

Miten edetä tästä eteenpäin aivan uudella tavalla.

Minä salakavala sarjadieettaja tunnen dieettitarjonnan pussikeitosta atkinssiin.

Tried and Tested.

Itse dieetti ei kohdallani ole ongelma - ongelmaksi muodostuu kaikki se mitä tapahtuu dieetin jälkeen.

korjaus - nykyisin kai suurimmaksi ongelmaksi muodostuu aloittaminen ja viikkoa pidempi ohjeiden noudattaminen.

Nyt pitäisi löytää jotakin pysyvämpää keinoa painonpudotukseen.

Päästää irti pikapyrähdyksistä ja jatkuvaluontoisesta jojoilusta.

Mutta miten?

Mikä neuvoksi?

Apua!

Olen jumissa.

Tiedän muutaman ominaisuuden mitä haluan tulevalta painonpudotusohjelmaltani.

Ehdoton EI ovat pussiruoat ja ateriakorvikkeet - synteettistä sontaa. Tehokasta sellaista - kenties - mutta niiden maku on tähän astisien kokeilujen perusteella aina niin infernaalinen.

Vertaistuki jossakin muodossa on asia mitä muodossa tai toisessa halajan. Olen vertaistuen puolestapuhuja, ja ensimmäistä kertaa haluaisin koettaa millaisia positiivisia vaikutuksia elämäntapamuutokseen voisi löytyä vertaistuesta. Ottakaa tämä siis avoimena kutsuna, mikäli joku siellä ruudun toisella puolella pohtii omaa toipumistaan tai miettii painonpudotusta laittakaa ihmeessa mailia tulemaan. Yhdessä olemme vahvempia kuin erikseen.

Miten kovasti miten avoin blogissani haluan olla painonpudotusurakan suhteen.

Voiko syömishäiriöinen paraneva syömishäiriötaustainen henkilö kirjoitta puhdasta laihdutusblogia elämäntapamuutoksen näkökulmasta?

voinko kirjoitukseni entisestää inspiroida sairastumaan - toisaalta voisiko blogini lohduttaa jotakuta hänen omassa paranemisessa, auttaa taistelussa vaikeiden päivien yli

Uskallanko avoimesti puhua kilogrammoista ja senttimetreistä.

Olettehan huomanneet - blogini puhuu avoimesti kaikesta muusta paitsi painomääristä.

Painomäärien suhteen olen itsekin yhä liian arka katsomaan totuutta silmiin.

Pelkään aivan liikaa.

Pääni sisällä kuiskuttelee edelleen kaksi ääntä.

Järjen ääni tänään onneksi vahvempana.

Neuvojanne siis kaipailen.

Osaisiko joku vinkata miten lähteä painonpudotusprojektin kanssa alulle.

Hyviä nettisaitteja?

Paikkoja vertaistuelle?

Omakohtaisia positiivisia kokemuksia?

Pienikin eteenpäin tuuppaava vihje otetaan täällä päässä ilolla vastaan.

Olen varma, että joku jossakin tietää.

Jo etukäteen, paljon kiitoksia avusta tämänkin elämän haasteen osalta maailmankaikkeus.

Rakkaudella,

Sallamari

Ihanat turvalliset rutiinit

Olen tottunut siihen, että aamulla ensimmäisenä minua tervehtii työpaikalla Annikka.

Annikka on työtovereistani se, joka jotenkin aina vain ehtii paikalle ensimmäisenä.

Työpäivän aamurutiineihin kuuluu ensimmäisenä pikainen sääkertaus - Annikkä pyöräilee töihin, minä kävelen asemalta toimistolle - sillä ulointa vaatekerrosta kuoriessa sääkertaukselta ei voida välttyä. Naama on märkä, tukka lytyssä - ai sullakin tuli lunta vaakasuoraan.

Jaetaan aamun jäätävimmät kokemukset ja kiitellään sitä että jälleen kerran päästiin ehjin nahoin perille.

Tänään saavuin toimistoon ensimmäisenä.

Hetken aikaa katseeni haki työhuoneesta puuttuvaa tekijää.

Sitten välähti - Annikka on lomalla!

Ei siis ketään jonka kanssa jakaa auraamattoman jalkakäytävän aiheuttamat haasteet työmatkan varrella.

Ei tilaisuutta tuuttun ja turvalliseen aamupalaveriin - hetkeen jossa vaihtaa kuulumiset viikonlopun osalta.

Pakko tunnustaa, että silmänräpäyksen verran oli jotenkin orpo olo.

aamukävelyllä kastunut  hattu - olisin kaivannut myötäeläjää

Voi miten rakastankaan rutiineja.

Kaikkea tuttua ja turvallista.

Sitä tunnetta, että jo etukäteen tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tuleva viikko on osaltani kaikkea muuta kuin rutiineja.

Huomenna suuntaa Viron puolelle seminaarimatkan merkeissä.

On tunnustettava, että jännitän ja stressaan tuota reissua jo nyt.

Ahdistun lievästi ajatuksesta matkustaa tuntemattomassa seurassa ja huomiselle seminaarimatkalle meitä on lähdössä työpaikalta lisäkseni kolme muuta henkeä. Pidän matkustamisesta itsenäisesti - omat aikataulut, omat matkareitit, omat kuviot. Panikoin helposti tilanteissa joiden kulusta en voi olla 100% itse vastuussa. En pidä tilanteista joissa aikatauluni ovat riippuvaisia siitä millaisia päätöksiä tai valintoja joku muu tekee. Vieraassa seurueessa matkaaminen on kaikista pahin vaihtoehto. En jaksaisi selitellä tai perustella miksi minun on tehtävä jokin asia tietyllä tapaa - kun itselleni on itsestään selvää, että selvitäkseni tilanteesa panikoimatta asia on tehtävä juuri tietyllä tavalla.

Tulevan matkan aiheuttamaa ahdistusta purin jo eilen ympärilleni huutamalla.

Kiukkusin kaikesta mahdollisesta.

Eikä itse matkalle lähteminen ole edes se kaiksita pahin - matkaseurue ahdistaa itse matkustamista enemmän tällä kertaa.

Tänään mielialani on alistuneen tyyni - yritän jotenkin vain selvitä tästä kaikesta.

Rehellisesti itseäni arvioiden tarvitsisin juuri nyt aikaa itselleni.

Aikaa toipumiselle.

Enin energiani kuluu arjesta selviämiseen - siihen että pysyn edes jotenkuten toiminnallisena päivästä toiseen.

 Ajaudun hiljalleen kohti oman jaksamiseni äärirajoja.

ja mitä sitten tapahtuu?

Jääkö minusta jäljelle muuta kuin raivoaan alituisesti maailmalle huutava hirviö, joka pakolla puskee eteenpäin päivästä toiseen.

Mitä tehdä, kun elämä lakkaa maistumasta.

Kun kaikki värit haalistuvat hiljalleen kohti harmaata?

Entä se hetki, kun rakkaat rutiinitkin lakkaavat tuntumasta turvallisilta?

Rakkaudella,

Sallamari

Tie ulos umpikujasta

Ongelma itsessään on olemassa ainoastaan niin kauan kuin käsillä on tilanne, josta ei näe yhtäkään tietä ulos.

Yksinkin polun alku tekee umpikujasta mahdottoman.

Yllä oleva kuva on täydellinen ikkuna minuun.

Juuri tuolta minusta tuntui eilen.

Että elämässäni on tie joka johtaa liikenneympyrään.

Tämä elämäni liikenneympyrä on rakennussuunnitellun osalta pahasti keskeneräinen - yksi ainoa tie vie sisään ja ulos.

Viimeiset kymmenen vuotta mä olen pyörinyt tätä samaa tuttua reittiä - ympyrään ja ulos päätymättä oikeastaan mihinkään.

Paitsi turhautumiseen.

Tämä seuraava kuva ilmentää kokemustani terapian perimäisestä tarkoituksesta.

Terapiassa kaivellaan esiin kykyä nähdä olemassa olevan tilanteen toimimattomuus - herätellään hiljalleen kykyä havaita sisäinen tarve uusille suunnitelmille.

 Annetaan avoimesti lupa tehdä huomioita siitä, että mikään elämässä ei ole pysyvää

kiveen kirjoittettua ehdotonta lakia

jotakin sellaista jota ei voisi uudelleen suunnitella.

Terapeutti toimii kuin projektipäällikkö.

Esittelee uusia ideoita - kertoo tietoa vaihtoehtoisista ratkaisumalleista.

Ohjaa ja opastaa.

Mutta ei tee päätöksiä puolestani.

Eikä aloita rakennusurakkaa.

 Projektipäälikön roolissa terapeutti kulkee asiakkaan kanssa parhaimmillaan kohti uusia suunnitelmia.uusien Suunnitelmien selkiydyttyä toteutusvaiheeseen projektipäällikkö seisoo rakentajien rinnalla

opastaa - neuvoo - auttaa

ja järjettömpinä hetkinä projektipäällikön roolissa terapeutti valaa uskoa hankkeen onnistumiseen.

You can make it.

Tekstistä voitte päätellä, että eilinen terapiakäynti oli jälleen kerran kaikin puolin hedelmällinen.

Pienin askelin olemme edenneet isojen asioiden parissa.

Myönnän turhautuneeni - tuhansia kertoja.

Niinkuin eilen.

Painelin Henriikan juttusille ajatuksella

 'tässä maailmassa ole mitään järkeä'

'tää tästä miksikään muutu'

en tiiä, en nää, ei huvita

miksi jaksaisin

mitään ei tapahdu

samaa paskaa

ajatukseni key point oli tietoisuus siitä että mä olen taas palannut alkuun

lähtöpisteeseen

kirtänyt ympyrässä lenkin - kruisannut samaa tietä ulos 

mä olen matkalla yhä kauemmas toipumisesta

takaisin samaa tietä jota tulin kerran tuohon elämäni kiertoliittymään

haaveenani löytää tie ulos

saavuin Henriikan käsiin tihkuen 'mä oon niin vitun kyllästynyt tähän' mielialaa

päälimmäinen tunne oli tyhjyys.

tyhjyys siitä että toipuminen ei etene

tyhjyys siitä että yritysksestään huolimatta sitä palaa lähtöpisteeseen

nyt mä olen toista mieltä

itseasiassa mä ole edennyt aika paljon toipumisessani

löytänyt itsestäni uusia työvälineitä elämään

analyyttisen maailmantarkastelun tilalla on tunnepohjainen maailmantarkastelu

aikaisemmin pystyin analysoimaan asiat halki järjellä

kanavoimaan kivuntunteen järkevän ajattelun kautta

niin minut oli ohjattu tekemään

tunnepohjaisen maailmantarkastelun paskin puoli on se, että kirjaimellisesti kaikki tuntuu

sattuu

vituttaa

ilahduttaa

tekee onnelliseksi

ja itkettää

jokainen pienikin juttu saa kyyneleet valumaan

huomaa itkevänsä

ilosta

surusta

kiukusta

vihasta

pettymyksestä

onnellisuudesta

toisinaan ihan muuten vaan

ja tietenkin on tähän väliin kerrottava pettymyksestä

liian suurista odotuksista toipumisen osalta

siitä, että kuin taikaiskusta uskoin voivani kutsua itseäni toipuneeksi syömishäiriöiseksi

10 terapiakerranjälkeen uskoin painavani 50 kiloa ja uhkuvani elämänvoimaa

ahminta olisi vain kaukainen muisto

läskiajat ikävä tosiasia historiassani

näin sairaus kuiskutti korvaani

kuiskutti että näin kävisi

koska sairauden mielestä tervettä elämään on vain laihana

50 kilossa

onnellisena ja eteerisenä

nousevat painolukemat lisäsivät sairauden ahdistavaa otetta

epäonnistuja! - huutaa häiriö täyttä kurkkua

petit itsesi ja minut

et parantunut haluamallani tavalla

minun määrittelemiin mittoihin

 yhä edelleen pyörin samassa kiertoliittymässä

kuten huomaatte

vasta nyt kykenen täysin ymmärtämään, että todellinen muutos lähtee uusien suunnitelmien hyväksymisestä.

toipuminen alkaa muutoksesta

harkinnassa on uusi tiehanke elämäni kiertoliittymään

pohja hankkeelle on olemassa

väylä raivattuna

umpikujasta on olemassa tie ulos

tai ainakin hyvä alku sellaisen rakentamiselle

voidakseen rakentaa uutta, on luovuttava vanhasta

päästettävä irti

annettava tilaa kivulle

tilaa tunteille

tilaa itkulle

oloni on tänään kaikinpuolin rikkiraadeltu

silti mukana on paljon hyvää

paljon pohjaa ja materiaa mistä rakentaa uutta

sain kotiivietäväksi eiliseltä kaksi tehtävää

yhden suoran ja toisen epäsuoran

suoran tehtävän aiheena on piirtää vuosiympyrä lihomisesta ja laihtumisesta

sillä niin minä elän

lihoen ja laihtuen

kaudesta riippuen

kevät laihdutetaan syksy lihotaan

kesällä alahaisimmillaan

talvella huipussaan

painoni siis

mieliala kulkee päinvastaiseen suuntaan

epäsuoratehtä on puolestaa kirje

kirje parantuneelle minälle

sellainen jossa kuvaan ajankohtaa jolloin kaikki on hyvin

syömishäiröpotilaan näkokulmasta siis hyvin 

millainen on parantunut minä

mitä se tekee

mitä ajattelee

oletko koskaan yrittänyt - 

minäkin kirjoitin itselleni ja olen nyt pitkälti sellainen kuin kirjoittamassani kirjeessä uskoin olevani

Henriikan epäsuorasti heitetty kehoitus kirjeen laadintaan

rohkaisu katsoa tulevaisuuteen

projektipäälikön ehdotus piirtää suunnitelma rakennettavasta tiestä

että näin.

Tarina tulee jatkumaan.

tiedätte sen.

 Rakkaudella,

Sallamari

Hyvää laskiaistiistaita

Kiitos laskiaispullasta kuuluu tänä vuonna työnantajalle.

Kahvihuoneen pöydälle ilmestyi äsken laskiaispullia.

Nappasin omani.

Minun muistoissani laskiainen yhdistyy kuuman kaakaon tuoksuun.

Termoskannussa tuoksuva kuuma kaakao ja pulkkamäki.

Lapsuuteni laskiaiset.

Millaisia muistikuvia teillä on laskiaisesta?

Rakkaudella,

Sallamari

Tunkeuduit sitten reviirilleni

Tämän blogimerkinnän innoittajana toimi tuoreimmasta Trendi lehdestä bongattu artikkeli, joka kuvailee miltä tuntuu kun omalle reviirille tunkeudutaan.

Yhtenä rajaloukkauksena kuvattiin identiteettivarkautta.

Osu ja upposi.

Myös minä olen kokenut identiteetivarkauden uhriksi joutumisen.

Onneksi ajalla ennen pikavippejä.

Eletään vuotta 2005.

Hanna niminen tyttö pyrkii kaikin keinoin ystäväkseni.

Vietämme aikaa yhdessä - vierailemme toistemme kotona.

Eräänä päivänä Juntti Punaniska ottaa minut puhutteluun.

'Pankkitililtäsi on nostettu 0,01 euroa, siis mitä vittua sä hommaat?'

'Oletko sä vaikeuksissa?'

Huoli on aitoa.

Vierailu pankissa selvittää asiaa - tililtäni on pyydetty maksullinen 4 kuukauden tiliote.

Nimelläni on täytetty myös lainahakemus.

Osoitetietoni on muutettu - osoite ohjaa kaiken pankin lähettämän postin Turun ylioppilaskylässä sijaitsevaan osoitteeseen.

Tässä kyseisessä osoitteessa asui tuohon aikaan Hanna.

Viikko aikaisemmin oli puolihuolimattomasti etsiskellyt lompakostani ajokorttia.

Oletin itse laittaneeni ajokortin väärään paikkaa mahdollisen baari-illan jäljiltä.

Myöhemmin selvisi totuus.

Ajokorttini oli varastettu omasta lompakostani omassa kodissani keskellä päivää.

Varkaaksi osoittautui Hanna.

Vasta pankissa tajusin yhtälön.

Identiteettini on varastettu - ajokorttini on luvattomissa käsissä.

Siltä seisomalta ilmoitin asiasta pankille.

He kirjasivat asian ylös ja ilmoittivat poliisille tapahtuneesta.

Turvatallenteet käydään läpi ja minuun tullaan ottamaan yhteyttä.

Saman päivän iltana soitti videofirma Filmtown.

Karhusivat viikon myöhässä olevia elokuvia - Jackass ja joku roskakomedia.

Parasta yhtälössä on se, etten vielä vuonna 2013 ole itse nähnyt kyseistä Jackass elokuvaa.

Ilmoitin Filmtownille rikoksen tapahtuneen.

Seuraavana päivänä saapui kutsu poliisilaitokselle.

Vielä etsivän pöydän ääressä istuessani en uskonut näkeväni Hannaa kuvatallenteessa.

Tiesin kyllä mitä odottaa - tiesin kenet kuvassa tapaan.

En silti halunnut uskoa sitä todeksi.

Näin todella tapahtui.

Tiskillä asio Hanna - minun ajokorttini kera.

Esittäen olevansa minä.

Vietin kaksi päivää kierrellen pankkeja, matkapuhelinyhtiöitä ja muita yrityksiä joissa henkilötodistustani väärinkäyttäen oli mahdollista. Pyysin kuolettamaan ajokorttini - siitä edespäin pystyin todistamaan olemassaoloni ainoastaa passin avulla.

Kaksi viikkoa tapahtuneesta posti toi yllätyksen.

Ajokorttini.

Ajokortti ilmoitettiin tiputetun Turun ylioppilaskylän postilaatikkoon.

Identiteetti ajokortin muodossa oli nyt takaisin minulla - odottelin yhtä yllätyksiä, mitä kaikkea vahinkoa ajokortin poissaoloaikana onkaan ehditty tehdä.

*****

Aikanaan ajokorttivarkaus eteni tuomiolle.

Hanna selvisi rikoksestaan minimi sakkotuomiolla.

Tekijä todettiin oikeudessa varattomaksi.

Petos, jatkettu petos, petoksen yritys ja jatkettu petoksen yritys.

Siinä rikosnimikkeet.

Identiteetin varastamisesta kun ei voi nostaa syytettä.

Ainoastaan väärennetyn tiedon esittäminen hyödyn saamiseksi on rikollista.

Korvauspyynöt yritysten taholta minimaaliset.

Minä pystyin ainoastaan hakemaan korvausta menetetystä työajasta - siis siitä ajasta jolloin juoksin ympäri kaupunkia kertomassa liikkeestä toiseen, että identiteettini on nyt väärissä käsissä.

Hetkittäin minua jopa syyllistettiin - identiteetin menetystä pidettiin jollakin tasolla  itseaiheutettuna.

Mitäs ei pidä huolta tavaroistaan.

Eivät liikkeessä tienneet totuutta - ajokorttini katoaminen ei tällä kertaa ollut känni-illan saldoa.

Toinen ihminen oli loukannut koskemattomuuttani omassa kodissani.

Mikäli tapaus olisi tuoreempi, blogissani komeilisi oikeuden päätös tämän päivityksen kuvituksena.

En janoa kostoa. Mielestäni on oikeudenmukaista, että  maailma on tietoinen Hannan epärehellisestä luonteesta.

Oikeiden langettama tuomiopäätös tämän asian kohdalta on täysin julkinen asiakirja.
Kenen tahansa katsottavissa.

Aika kultaa muistot.

So lucky you Hanna, onnittlen sinua tässä kohden : sillä en kuolemaksenikaan kykene enää muistamaan sukunimeäsi. Mikäli muistaisin, komeilisit blogikirjoitukseni päätähtenä täydellisten nimitietojesi kera.

Kannanko kaunaa? Olenko vihainen?

Kyllä ja en.

 Vihainen eniten ehkä itselleni.

Hannaa kohden päälimäinen tunne on sääli - sääli siitä että ihminen suhtautuu rikokseen noin kevytkenkäisesti.

Mikäli halajat ja suunnittelet rikosta, tee se niin hyvin kuin osaat.

Be a master. 

Be the best you can.

Äläkä jää kiinni amatöörimäisten virheiden takia.

Käytät omaa osoitettasi.

Postitat varastamasi tavaran takaisin kotiasi lähimmästä postilaatikostasi käsin.

Menet tunnistettavassa olomuodossa valvontakameran kuvaan.

Säälin Hanna sinua myös siinä tapauksessa, että tämä rikos on parasta mihin pystyt.

Silloin maailma on sinun kohdallasi lusikalla antanut eräitä henkisiä ominaisuuksia.

Ehkä kauhalla sitten jotakin muuta sitä kompensoidakseen.

Muistathan muuten Hanna, että olemme tavanneet virtuaalisesti jo kerran näissä elämän myöhemmässä vaiheessa.

Profiilisi oli käynyt katsomassa profiiliani City-lehden verkkoprofiilissa.

Suoritin vastavierailun.

Terveisiä vaan Tampereelle.

Syöpäsairaaksi lapsettomaksi ihmiseksi olet onnekas. 

Kuvissa esiintynyt poikasi on varsin suloinen tapaus.

Maailma on täynnä ihmeitä - näin ilmeisesti myös kohdallasi.

Adoptiohan on rikostuomion jälkeen käsittääkseni mahdotonta.

Jaa, että pieniä valkoisia valheita.

I see.

Tämän kaiken jälkeen ymmärrettävää - annettakoot mennä samaan laskuun.

Kenties sinulla oli vaan niin paha olla.

Oli vaan pakko tehdä näin.

Elää hetki minun elämääni.

Mikäli tässä kaikessa oli puhtaasti kysymys vain rahasta - olisit pyytänyt.

Rehelliseen pyyntöön olisin varmasti keksinyt auttavan vastauksen.

Olisin minä voinut sinulle lainata puuttuvan summan.

Rehellisin keinoin.

 Hanna hyvä, take care.

Until we meet again.

Näin tapahtuu tahdoimme sitä tai emme.

Kummallisia ovat karman lait.

Toivottavasti minä osaan kohdata sinut seuraavalla tapaamisellamme ihmismäisesti.

Viedä elämääsi omalta puoleltani eteenpäin.

Antaa jotakin hedelmällistä sinun elämäsi polulle.

Sinäkin kasvatit minua.

Opetit arvioimaan ihmisiä ja ystäviksi pyrkiviä aivan uudesta näkökulmasta.

Annat kasvun mahdollisuuden.

Vielä jonakin päivänä lupaan tuntea vihaa tekemääsi temppua kohtaan.

Tänään en sitä osaa.

Tänään kykenen vain säälimään sinua.

Mutta sääli on sairautta niin sanotaan.

Hedelmällisiä vihan tunteita odotellen,

Sallamari

Toipumisen pitkä tie

Viikoloppuahdistus päättyi yöuniin olohuoneen sohvalla.

Yksinkertaisesti en vain pystynyt nukkumaan sängyssä. 

Oma sänky tuntui turvattomalta.

liian isolta

liian kuumalta

ahdistavalta

valtavalta laajalta tilalta johon vain eksyy - eikä mikään voi löytää hyvää ja turvallista asentoa

puhumattakaan siitä, että vieressä hengittää joku toinen.

 yksinkertaisia asioita

yksinäisyyttä

rajallista pientä tilaa

viileää vanhaa sohvaa 

turvallisuuden tunnetta

 tarve käpertyä kokoon

olla yksin itsensä kanssa

pieneksi rajatulla alueella

jotta tuntisi olonsa turvalliseksi - jotta mieli rauhoittuisi

ensimmäistä kertaa osasin hakeutua sohvan syleilevään suojaan ajoissa

ennen kymmentä tavanomaisen aamukolmen sijaan

tunsin levottomuuden jo nukkumaan käydessäni

aavistelin että sohvalle pakeneminen saattaisi helpottaa

'mä meen yöksi sohvalle, koska vain siellä on turvallista ja mä saan ehkä paremmin nukutuksi'

Juntti Punanista hymähtää.

Eihän se ymmärrä - ei milloinkaan.

Ihan vain siksi ettei se pysty ymmärtämään : se näkee maailman liian erilailla.

Mutta hyväksyy mukisematta.

ei estä - ei ala väittelemään

eikä intä itse olevansa turvallisista mun maailmassa

ei halua nähdä mun pään sisään

haluaa vain että mulla on rauhallinen olla.

 tietää miten tärkeää uni mulle on

Punaniska aistii minussa levottomuuden

sen miten aallot sisälläni kasvavat

nousuvesi - laskuvesi

tyyniä vesiä odotellessa

Viikonlopuista on tullut hankalia.

Osa musta salaa inhoaa viikonloppuja.

ainaista pitäisi - pitäisi - pitäisi  olotilaa

pitäisi sitä ja pitäisi tätä

kun oikeasti vain pitäisi rentoutua

pitäisi - pitäisi - pitäisi

ahdistus alkaa kasvamaan heti lauantai aamuna

koska mä nukuin liian pitkään

ainakin 7 pätäisi asiaa olisi voinut tehdä aikana jonka käytin nukkumiseen

sitten aamupala - tai pitäisi syödä aamupala - vaikka suuhun menee suklaata

nopeaa ja muka huomaamatonta

jotta saan istua sohvalle. avata koneen ja alkaa välttelemisen

välttelen sujuvasti

vihaan pitäisi askareita

pitäisi siivota

pitäisi ommella

pitäisi olla ulkona

pitäisi käydä kaupssa

aaargh!

pakkomielteistä aikataulutusta

tiedostan sekuntiviisarin liikkeet lauantaisin

On kuulemma normaalia toipumisessa.

Se, että ensin alkaa sujua arki.

Maanantaista perjantaihin päivät vierivät omalla painolla

Viikonloput kuulemma tuntuvat vielä pitkään erityisen sekavilta - niihin ikään kuin eksyy.

Ahdistusoireet pahenevat.

ahmiminen palaa kuivoihin helpottamaan oloa

viikolla pärjään iloisesti ilman ruisleipää ja jäätelöä

lauantaina niitä on pakko saada

'lääkärinkin mielestä mun pitää syödä ruisleipää, mullahan on se anemia youknow'

valheita - kauniita pieniä valheita

totta on ainoastaan se, että lääkäri mainitsi ruisleivän raudan lähteenä

valhetta on kaikki muu

ei lääkäri käske syödä koko leipää viikonloppuahdistukseen

mieli käskee

Mutta jotakin hyvää menneessä viikonlopussa sentään oli

Kävelyteema jatkui - en sortunut sohvan pohjalle koko viikonlopuksi.

Nelisen kilometriä pakkasessa tarpomista kumpanakin päivänä.

Minä liikun tällä hetkellä aktiivisesti.

Yksi pieni muutos elintavoissa on toteutettu.

Kävelyn määrä on lisääntynyt huomattavasti.

Hassuin havainto kävelyssä - huomaan kävelyn helpottavan ahdistusta.

Aivan terävin kärki ahdistuksesta katkeaa.

Hyvää maanantaita kaikille!

Rakkaudella,

Sallamari