Jokainen, joka aikaan juuttuu, juuttuu yksin

Ensimmäinen askel toipumisessa,

on se että rohkenee päästää irti menneestä.

Lakkaa kertomasta siitä,

miten aina on tehnyt kaiken väärin ja luopuu tarpeesta analyisoida

kaikki sitä mitä on joskus ollut.

Mä olen rehellisesti aika epätoivoinen deitti,

huomaan jatkuvasti uuteen ihmiseen tutustuessani vatvovani menneitä.

Sitä miten minä olin syömishäiriöinen,

seksuaalista anoreksiaa sairastava

ja sitä miten aina olen pelännyt kaikkea.

Kerron etten uskalla,

että enhän mä ole koskaan ennenkään uskaltanut.

...tuhat ja yksi imperfektilausetta,

konditionaaleja,

menneisyyden menneisyyttä

kuvaamassa nykypäivää.

Lisänä tietenkin hirveä tarve korjata menneet virheet,

tarve olla jotakin, mitä ei ole koskaan ollut.

Mä niin haluaisin usklataa,

mutta enhän mä koskaan ole ollut kyllin rohkea uskaltaakseni. 

Määrittelen itseni pluskvamperfektillä.

Välttääkseni tietoisesti katsomasta tähän hetkeen.

 Varastan itseltäni ihmisenä kasvamisen mahdollisuuden.

Suhtaudun mielenkiintoiseenkin ihmiseen yliolkaisesti.

Jääkylmää kohteliasta puolivillaista keskustelua,

sen sijaan että oikeasti avaisi silmänsä ja katsoisi toista ihmistä rehellisesti.

Koska mä olen aina ollut vähän vaikea ihmissuhteissa,

sellainen sosiaalisesti vähän jälkeenjäänyt,

että mä en vaan osaa olla ihmisten kanssa.

Vaikka oikeasti mä haluaisin huutaa ääneen,

että mua pelottaa oikeasti tutustua suhun

sillä mä pelkään kuollakseni että mut torjutaan.

Että mä en kelpaa juuri tälläisenä.

Mähän olen just saanut itseni uskomaan,

että mä olen hyvä juuri tälläisenä

- eikä mun itsetuntoni vaan kestisi sitä,

että mä yrittisin jotakuta ihan tosissasi ja se torjuisi mut sitten koska mähän olen vaan tälläinen.

Teen kaikkeni ollakseni jotakin.

Torjun ennenkuin minut torjutaan.

Mä olen ihmisiä kohtaan suunnilleen yhtä lämmin kuin huhtikuu kelit.

Mä olen toistuvasti sanonut ääneen,

että mä toivoisin syvästi seuraavani Jeesusta, paavia tai mitä tahansa gurua.

Että mä voisin sanoa, että tää mun torjuva käytös on peruja siitä,

että mun elämäni nojaa sellaiseen filosofiaan, joka päättää mun puolesta että on moraalisesti väärin olla intiimi toisen ihmisen kanssa. Voisi olla hellä ja rakastava, mutta sillätavalla henkisesti.

Tai, että mä oikeasti sisimmässäni tuntisin olevani aseksuaali,

ja voisin sanoa että mulla ei ole mitään seksuaalista viehtymystä.

ei mielihaluja

ei fantasioita

ei tyydytystä kaipaavia tarpeita

tai ainakin että mä olisin niin puhdas ja jonkun ennalta kirjotetun säädöstän lumoissa

että paremman huomisen toivossa mä olen pyhästi päättänyt

että mulla ei ole mielihaluja

että ei ole sopivaa fantasioitda

että kaikki kehon luonnolliset tarpeet ovat pahaa,

ja niiden yli pääsee kun tarpeeksi tekee töitä asian eteen

Fuck it!

Kaikki edellä mainittu on kohdallani täyttä puppua.

Mulla on mielihaluja

Mulla on fantasioita

Mulla on inhimillisiä lihallisia tarpeita

mutta ei rohkeutta tehdä mitään muutosta

Rohkeutta katsoa elämää rehellisesti,

kaikessa kauneudessaan ja raakuudessaan.
Rohkeutta pettyä ja sen perään kokea onnistuvansa.

Rohkeutta olla lihallinen.

Inhimillinen.

Rohkeutta olla elossa.

Rohkeutta elää.

Mä uskon, että murrettu varvas on viesti universumilta.

Luulen että mun jalan oli tarkoitus kertoa mulle, 

että näyt pitää pysähtyä eikä rynnätä kiireellä eteenpäin

Lakata yrittämästä niin kovasti.

Lakata metsästämästä täydellisiä treffejä.

Keskittyä itseensä rakastumiseen.

It´s not you, It´s me!

Minä voin työskennellä vain itseni hyvksi.

Avaimet minun onneen on minussa itsessäni.

ensin mä huomaan kaikessa hiljaisuudessa tuleeni onnelliseksi
ja luotan täysillä että maailma kantaa ja sitten mä voin auttaa muita
löytämään itse oman onnensa

aloitan tutkimusmatkailun siitä,

että luovun taas kerran yhdenlaisesta yrittämisestä

one, after another, after another

yhtenä aamuna jäljellä on onnellisuus

pyytteetön rakkaus elämää kohtaan

se, että voi elää tässä hetkessä,

ei tarvi ensimmäisenä uudelle ihmiselle esitellä

nykyolemistaan imperfektissä

mä kokeilen miltä rakastaminen tuntuu.

 

rakastan sen sijaan että pälkäisin

puhun futuurissa, sen sijaan että ahnehtisin imperfektejä

Stay tuned for more.

 

Rakkaudella,

Sallamari