Rauhallista pikkujoulua kotoillen - olisiko juuri tämä joulu, se ensimmäinen ahdistusvapaa joulu

Pikkujoulun tunnelma syntyy jouluverhoista, ulkovaloista, piparkakun tuoksusta ja pienen tytön pohtivista kysymyksistä
"Äiti, montako piparia voi laittaa kerralla uuniin?"

On vaikea lähteä kirjoittamaan - mieli on kerrankin ääriään myöden täynnä onnellisia ajatuksia.

Kiitollisuutta.

Rakkautta.

Onnellisuutta.

Tuntuu loogiselta aloittaa tämänkin tarina jotenkin alusta, kertoa siitä että joulu on perinteisesti minulle ollut äärimmäisen ahdistavaa ja vaikeaa aikaa. 

äidin ikävä - katkenneet jouluperinteet - väkisin yrittäminen

siinä kova kolmikko, jonka ympärille minä joulujani olen rakentanut

tai no ennnemmin ollut rakentamatta

syönyt - itkenyt - raivonnut

paastonnut - ahminut - oksentanut

Vihannut jokaista joulusta muistuttavaa asiaa.

pukkia

kukkia

kinkkua

pipareita

lahjojen antamista ja saamista

punaista, viherää, valkoista ja kaikkea kiiltävää

yrittänyt selvitä - murtunut 

ahdistunut

pelännyt

vihannut

Mitä lähemmäs joulua mennään,

sitä enemmän tuskaa on rinnassani ollut.

Olen vuosia tehnyt tietoisesti työtä kohti muutosta - kohti toisenlaisia joulutunnelmia.

Terapiaa ja siedätysharjoituksia - itkua, potkua ja hammasten kiristelyä.

Unelma sisimmän täyttämästä rauhasta ja onnellisesta olosta on vienyt eteenpäin.

Niin moni muukin on pystynyt kääntämään suuret itkut ja ikävän iloksi

- jonakin päivämä mä olen yksi heistä

Tänään on se päivä.

Tämä joulu on ehkä viimeinen se ensimmäinen aidosti onnellinen ja ahdistusvapaa joulu.

Juuri nyt näyttää tuntuu todella hyvältä.

Niin uskomattoman hyvältä.

Perinteinen Englantilainen hedelmäkakku

Minun innottamana meillä aloitettiin tänään jouluvalmistelut. 

"Joulukausi alkaa perinteisesti pikkujouluista." - näin on toitottanut JunttiPee vuosikaudet ja yleensä tässä vaiheessa meillä on koettu ensimmäinen Sallamari-vihaa-ja-ahdistuu-joulusta -räjähdys. JunttiPee on vuosien myötä oppinut puolivarovaiseksi, kuuntelemaan ja tunnustelemaan miten kovana ahdistus minussa milloinkin asuu. Että milloin uskaltaa sanoa sanan kuusi, tai pipari, tai jouluruokailu - vuosikausia mä olen kulkenut näkymärön "räjähdysvaara" -kyltti kaulassa kaikki joulunaluskaudet.

Tänä vuonna kaikessa rauhassa totesin, että nyt on viimein tullut se aika kun kaivan laatikoiden kätköistä äidin ikivanhan Perinteisen Englantilaisen Hedelmäkakun -reseptin ja korkkaan tämän vuoden joulukauden avatuksen leipomalla kakun.

Ei kyynelee kyyneltä.

Mutta aika perhanan komeita hedelmäkakkuja kaksin kappalein - vaikka henkisesti olinkin asennoitunut siihen, että tämä ensimmäinen leivotanerä on sellainen koe-erä. Siitä on kuitenkin reilusti yli kaksivuosikymmentä kun olen viimeksi hedelmäkakun teossa millään tavalla ollut osallisena. PikkuS sai auttaa ja osallistua oman kykynsä mukaan kakkutalkoisiin - aivan samalla tavalla kuin minä seitsemän vuotiaana otin osaa äidin joulukakkupuuhasteluun.

"Äiti, tää sun kakunteko näyttää tosi jännältä!"

"Eikö näytäkin rakas, niin äitinkin mielestä näytti kun äiti oli sun ikäinen ja Markettamummi leipo ihan tätä samaa kakkua ihan tälläi samalla tavalla joulun alla."

Seitsemänsortin hedelmät ja mehukas kakku - alkuperäinen ohje kakulle käskee käyttää aromiaineena brandyä,
mutta koska minun kakkuni on aivan omanlaisensa versio -  versio 2.0 - on kakku kostutettu Xantella brandyn sijaan.
My cake, my secrets.

Kakun lisäksi pikkujouluperinteisiin kuuluu piparien leivonta, joka näihin päiviin saakka on ollut  aivan takuuvarma räjähdyspiste jouluahdistuksessani. MINÄ olen määrännyt millaisia pipareita tehdään ja vain MINÄ olen osannut tehdä kaiken juuri oikein. Kaulinnan, piparimuottien asettelun taikinalevylle ja tietenkin sen paiston. Lapsi on ollut enemmän rasite kuin seuralainen noissa minun täydellisissä piparitalkoissani.

Shame, shame on me.

Vaan kas, ihmisellä on elämässä lupa oppia - lupa luopua pelosta ja vapautua tapeesta saada hallita kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Elämässäni on alkanut onnellisien joulujen aika - aika jolloin voin jakaa iloisia ja ihania jouluun liittyviä asioita rakkaiden ihmisten kanssa.

Se aika alkoi YHTEISELLÄ piparileipomishetkellä - sellaisella yhteisellä äiti-tytär -hetkellä. Minä maltoin pysyä taka-alalla (ahdistumatta, on tässä välissä lupa ylpeänä todeta) pipariprojektissa tänään, vastasin piparisavotan osalta vain piparien uunista poistamisesta. Tärkein tehtäväni tänään meidän hetkessä oli välitön läsnäolo - minä olin henkisesti ja fyysisesti paikalla lapsen kanssa yhteisen piparileivonnan parissa.

Minä, se alati levoton ja ahdistunut ihminen.

Tai siis että, sellainen minä olin.

Tänään minä olen rauhallinen ja läsnäoleva.

Onnistuja.

Muuttunut.

Hän, joka on saanut kokea paljon ihmisenä kasvamista.

Hän, joka nauraa ja nauttii täysin siemauksin yhdessä tekemisestä

joulunodotuksesta

kotonaolosta

viikonlopusta

lauantaista

hiljaisuudesta

lapsen loppumattomista kysymyksistä

Hän, joka nauttii elämästä.

Nyt itken.

En siksi, että ahdistaisi tai olisi onneton tai surullinen olo.

Minä itken tänään kiitollisuutta.

Kiitollisuutta sille, että elämässä kaikki on mahdollista.

Kiitollisuutta sille, että minun sisälläni on palanut loppumaton tuli - halu - siihen että tämä päivän on oikeasti mahdollinen ja että nyt se "joku päivä" on viimeinen käsilläni.

Minä elän unelmaani.

Minä olen saanut toipua.

Askel askeleelta tähän on tultu.
Joulu joululta on ollut vähän helpompaa.
Yksi askel eteen, kaksi taaksepäin - sellaisella rytmillä minä kai aloitin,
sitten yksi pieni asia kerrallaan jouluun liittyvät jutut alkoivat tuntua pala palalta aina vähän ja vähän kipeämmiltä. Pelon tilalle hiipi rakkaus - sen sijaan, että miettisin että kuolenko mä ikävään jos laitan nämä äidin ompelemat jouluverhot ikkunaan, ne voikin laittaa ikkunaan sillä ajatuksella että niitä oikeasti rakastaa ja ne on ihan sopivan retrot meidän keittiöön

Sopivat meidän jouluun.

Minun menetetystä joulusta on jalostunut
MEIDÄN joulu.

Meidän perheen OMAT perinteet.
Ne jotka kasvavat jalostuen niistä hyvistä oman lapsuuden joulumuistoista.

Minä olen onnistunut.

kiitos. kiitos. kiitos.

Rakkaudella,

Sallamari

Joulunodottaja.

Teksti on omistettu kaikille tänään synkissä ajatuksissa vaeltaville.

Teksti voisi omalta osaltaan valaa uskoa teihin - uskoa siihen, että on lupa uskoa itseensä ja ajatella, että Vielä Minä Onnistun.  "Se Päivä" on läsnä vielä joskus. Vaikka tänään kaikki tuntuu synkältä ja maailma näyttää pimeältä saa uskoa, että kaiken pimeuden keskeltä valonpilkahdus lopulta löytyy. 

Löytämiseen vaaditaan uskoa, rohkeutta ja tahtoa . Sammumaton halu ja ajatusta, että juuri tuota minä haluan ja että minä olen tuon asian arvoinen.

Minä uskon, että minä olen onnellisten joulujen arvoinen.

ask - believe -receive