20. toukokuuta 2015

Lupa olla #rantakunnossa

Hey Beibe, mä olen tänä kesänä #rantakunnossa ja niin oot kyllä säkin!

Haluan aloittaa tämän #rantakunnossa teeman ruotimisen heittämällä pöydälle ensitöikseni väitteen, että rantakunto lähtee jokaisen meistä korvien välistä. Ja että todellinen rantakunto ei ole minkäänmoisessa suorassa mittasuhteessa kenenkään meistä itsetuntoon - siihen miten hyvä tai rautainen itsetunto kullakin meistä juuri tässä elämän hetkessä on. 

Sellainen #rantakunnossa -filosofia, jolla on voimaa muuttaa koko maailma lähtee siitä miten juuri Minä itse kohtaan toisen ihmisen rantavarusteissaan. Katsokaas, kun jokainen meistä on tässä elämässä vastuussa ainoastaan omista ajatuksistaan ja sitäkautta sitten siitä millaisella asenteella ITSE kohtaa toisen ihmisen. Ottaako sitä ihmisen kohdatessaan toisen vastaan avoimella mielin ja hyvin ajatuksin, vaiko oppitttuhin ajatusmalleihin tai pahoihin muistoihin perustuvien ennakkokäsitysten väritämien filtereiden läpi katsoen.

On helppo itse huutaa, että minulla on oikeus olla juuri tälläinen ja että koko maailman pitää hyväksyä minut ja minun kaltaiset ihmiset - helppoa sillä itsenä oleminen on niin tuttua juttua meille jokaisella, joten on helppo heittäytyä omakohtaisen kokemuksen kautta vaatimaan muita kohtelemaan itseään ja kaltaisiaan kaikella kunnioituksella.

Entäs kaikki ne muut rantakaverit?

Haluan herättää jokaisen pohtimaan 
miten hyvässä #rantakunnossa minun mieleni ja oma asenteeni juuri tänään on?

OMG, kato tota! Ton uikkarit on niin last season!
NÄITTEKSE tota - niin kattokaa nyt millanen!
KATO OIKEESTI miten KARVANEN selkä!
OIKEESTI, miten toin NOI roikkuu noin alhaalla - vitun riipputissi!
Onks toi niinku tosissaan?
MÄ en IKINÄ kehtais ton näkösenä!

EI JUMA!
Ei vitsit, MÄ niin repeen tolle just - ei pysty oleen nauramatta!

Tiesittkö, että jokainen ajatus on itseasiassa pieni orastava taimi teolle? Siksi jokaisen meistä olisi viisasta silloin tällöin kuulostella rakkauden valossa omia ajatuksiamme - puuttua tilanteeseen mikäli toisen ihmisen kohdatessa mieleen ensimmäisenä nousee kriittinen ajatus toisen ihmisen vaatteista, vartalosta tai itseilmaisusta - mitä tämä mieleen noussut toista ihmistä krittisoiva ajatus viestii minusta itsestäni?

Ton naisen uimapuku on niin hirveä - miten se ilkeää tulla tänne! - hetken ajatusta mutustellessasi, huomaat miten tuo uimapuku itseasiassa muistuttaa minua siitä kerrasta jouduin koulun uimareissulle siinä vanhassa uimapuvussa, kun äiti ei muistanut vielä kauppaan ostamaan uutta,  ja miten luokkakaverit nauroivatkaan minun vanhalle kulahtaneelle uimapuvulleni - kyllä muuten hävetti.

Katsokaan mikään ei ole niin rumaa rannalla kun toisen ihmisen ulkonäköä kikatuksen saattelemana ihmettelevä aikuinen ihminen.

HOLD!

Keksinpä juuri jotakin vielä rumempaa
 - nimittäin useampi aikuinen edellä kuvatuissa toimissa yhdessä.


Toiselle ihmiselle nauramisen hyväksyvä asenne
 tekee rumaa katsottavaa kauneimmastakin auringonpalvojasta.


Paras rantavaruste tänä kesänä on aurinkoinen hymy.
(Kuvaaja Nina Stolt ja kuva luvalla lainattu Ihmitenlehti Huuma:n FB sivulta)

Eilinen iltapäivä vierähti Ihana -studion tiloissa #rantakunnossa -kampanjan pressitilaisuuden merkeissä.  #rantakunnossa -kampanjan tarkoituksena on sosiaalisen media välityksellä kannustaa ihmisiä jakamaan oman rantakuvan ja haastamaan kaverit mukaan -  rohkaista oman esimerkin voimalla ihmisiä hyväksymään itsensä  ja kunnioittamaan erilaisuutta. Lausumaan ääneen tärkeä viesti siitä, että ranta, kesä ja aurinko kuuluu meille kaikille. 

Kampanjan takana ovat Huuma-yhteisö ja Etelän-SYLI ry.


Drinkkejä, rantakuvia ja arvokkaita ajatuksia siitä, miksi heittäytyä mukaan #rantakunnossa kampanjaa.

Mukana iloisessa nauruntäyteisessä menossa oli koko joukko ihastuttavia ihmisiä - meitä kampanjan kansikuvamalleja, Huuma-aktivistejä, bloggareita, bestiksiä, ihania lapsia ja valloittavia ystäviä. Minä sain houkuteltua mukaani rantabileisiin aveceista parhaan, rakkaan ystäväni Lindan.

Illan ohjelmallinen kokokohta oli ehdottomasti rantakuvaus. Studion nurkkaan oli rakennettu kahluualtaan ja rantalelujen avulla täydellinen #rantakunnossa valokuvaspiste. Valokuvaajat napsivat ihania nauruntäyteisiä rantakuvia juhlavieraista yhdessä ja erikseen.

Arvatkaas mitä, halutuin rantakuvakaveri oli vihreä viesnosti hymyilevä ilmatäytteinen krokotiili.

Juhlien pukukoodi oli rantateema ja paikalla oli  ihastuttavan paljon juhlavieraita bikinneissä. Minä valitsin tällä kertaa juhla-asuksi shortsit, sillä shortsit ovat minulle vielä bikinejäkin vaikeampi ranta-asu. Olen aina pitänyt iseäni liian lihavana shortseille ja olo tuntuu shortseissa vähän epävarmalta- Haluan oppia pitämään itsestäni shortseissa ja siinä syy siihen, että päätin juhlia eilen bikinien sijaan shorteissa.  Bileiden tunnelma oli niin lämmin ja rakastava, että minäkin vihdoin uskalsin rakastaa itseäni shortseissa.

Minä onnistuin olemaan oma vapautunut itseni shortseissa.
Minä onnistuin rakastamaan itseäni shortseissa!
Hyväksymään ehsoitta itseni ja sen miltä minä näytän - shortseissa.

Kiitos kannustavasta ilmapiiristä kanssajuhlijat - todellista #rantakunnossa asennetta meilä kaikilta!


Ihanat naiset kahluualtaassa - somejakelusta hyllytettyjä kuvia.
Jos olet samaa mieltä, liity mukaan! 
Postaa kuva ja siihen liittyvä viesti #rantakunnossa-hashtagilla, 
ja haasta mukaan kolme kaveria.

Minä haluan haastaa mukaa kolme bloggarikolleegaa.

Ensimmäisenä heitän rantapallolla Laraa, sillä palan halusta nähdä millaisen vintagehenkisen ranta-asun Lara saa luotua. Seuraavaksi nakkaan rantapallon blogi-idolilleni Rinnalle, toiveissani pieni vinkki meille kaikille Rinnan puolelta rantapukeutumisen egologista näkökulmaa miettien - kannustusta siihen, että se viime kesäinnen bikini on loistava valinta tällekin kesälle. Last but not Least, heitän rantapalloni positiivisuudellaan minuun vaikutuksen tehdeelle Pipsalle, toivoen että Pipsan tattuvan haasteeseen ja vievän iloisen hymyn saattelemana tätä hyvää sanomaa eteenpäin.

Kiitos ihanista #rantakunnossa lanseerausbileistä koko järjestäjäköörille!
On ilo olla mukana niin bileissä kun itse kampanjassakin.

kiitos. kiitos. kiitos.

"Ihmisellä on oikeus rakastua omaa kehoonsa!"
Sallamari Etelä,  #rantakunnossa -kampanjan kansikuvamalli

Quotasinpa muuten juuri ensimmäistä kertaa elämässäni itse itseäni.
Aikasta vinkeää.

Olkaa ihania ja ihanasti #rantakunnossa!



Todellinen #rantakunnossa haaste meille jokaiselle tälle kesälle, on pienillä teoilla ja kauniilla sanoilla tuoda julki oma avoin suhtautumisemme aivan kaikkia rantakavereita kohtaa.


Rakkaudella,
Sallamari

ps. #rantakunnossa tägin avulla Instagramissa surffaillessan voi onnistua bongaamaan tekstissä mainitun vihreän krokotiiliin :)


2 kommenttia:

  1. Aivan upea postaus❤! Olen supra and a not tuna kateellinen siitä ,miten hyvä itseluottamus sinulla on! Itseeni vaikuttavat muiden mielipiteet vielä niin paljon etten bikiineissä rannoille lähde..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halua rohkaista sinua rannalle jakamalla minuun itseeni suuresti vaikuttaneen totuuden kanssasi. Totuuden siitä, että elämässä ihminen on vastuussa ainostaan omista mielipieistä ja ajtuksistaan ja Sinun omat ajatuksesi ovat ainoa asia maailmassa johon sinä kykenet valinnoillasi ja toiminnallasi vaikuttamaan. Se mitä muut ajattelevat ja millaisia mielipiteitä he muodostavat ajatuksissaan on yksin omaan heistä lähtöisin oleva valinta. Se mitä Sinä teet tai millainen kuka tahansa meistä on maailmassa, ei vaikuta toisen ihmisen ajatteluun. Toinen ihminen herättää meissä jokaisessa tuntemuksia - positiivisiä tai negatiivisiä - samoin mielikuvia ja muistoja - rakkaudesta tai meidän peloistamme nousevia - niiden avulla muodostamme mielipiteen toisesta ihmisesta, mikä hassua kylläkään ei ole missään suhteessa riippuvainen itse tuosta toisesta ihmisestä vaan on täydellien peilikuva meistä itsestämme. Kuulostaa tällätavalla aukikirjoitettuna haastavalta, mutta on varsin yksinkertainen lopulta. Kaikki se kritisoitava mitä toinen ihminen näkee sinussa, on heijastusta hänen omista kipupisteistään ja itseasiassa kritiikkiä itseä kohtaan.

      Feel Free, rohkene rannalle kun siltä tuntuu sillä SINÄ OLET IHANA:

      (ketjuliikkeiden tarjonnasta löytyy muuten tänä kesänä tosi kauniita ja vain vähän paljasta ihoa vilauttavia uima-asuja)

      <3

      Poista