Vintage lainekiharat

Sain syntymäpäivieni alla odottamattoman lahjan; 12 suloista Marcel Wave -klipsiä. Klipsit ovat aitoa retroa suoraan 70-luvulta. Tämä odottamaton lahja on oikea unelmien täyttymys, minä kun olen aina haaveillut taidosta loihtia hiuksiin ryhdikäs retrohenkinen lainekampaus.

Lainekampauksen luominen, jos mikä on tekniikkalaji. Eikä pidä väheksyä sitä tosiseikkaa, että laadukkaat oikeanlaiset työvälineet helpottavat lainetukan luontia kummasti. 

Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että minä hiukan huijaan oman tukan laineiden kanssa. Todellisten märkään tukkaan yksinomaan näiden klipsien avulla tehtävien kampalaineiden sijaan minun kampaukseni pohjana on pinnikiharat sekä suoristusraudalla taiteillut tavis-kiharat. Tukan pidemmän puolen etuosassa pinnikiharat taiteilen laineiksi auki kampauksen ja klipsien avulla, kun taas hiusten takaosa ja lyhyempi sivu saavat osakseen muotoiluraudalla loihdittua kiharaa.

Pinnikiharat ovat nekin opettelun takana oleva taito. On mietittävä mihin suuntaa kiharaa kuljettaa, jotta valmis lainekampaus kulkee lopuksi toivottuun suuntaan. Ensimmäisillä harjoituskerroilla on näemmä vain yritettävä, erehdyttävä ja yritettävä sitkeästi taas uudelleen.

Onneksi on YouTube, Pinterest ja Vintage Hair Styles -opukset.

Kuten sanottua, lainekampaukset ovat tekniikkalaji, jossa tulos on suoraan verrannollinen harjoittelun määrään. Rehellisyyden nimissä tunnustan olevani täysin aloittelija lainekampauksien saralla. 

Omaan tukkaani olen harjoitellut laineita alle parikymmentä kertaa. Ketään ei yllättäne tieto että näiden uusien klipsien myötä olen harjoitellut paljon aikaisempaa innokkaammin. Laineet ovat niin ihanaa katseltavaa, mutta se niiden tekeminen. Ei onnistu, niin ei onnitu - motivoidu siitä sitten. Niin ja tietnekin kivempaa olisi, kun olisikin sellainen kiva tukka tukka mihin loihtia laineita.

Rehelliset kampalaineet omaan tukkaan eivät onnistu kehuttavasti, tulos on aika tavalla sotkuisen näköistä. Kenties oikeiden aineiden valinnassa vielä kokeiltavaa ja sorminäppäryys kaipaa rutkasti lisäharjoitusta. Pinnikiharan avulla luotujen laineiden osalta olen päässyt jo tyydyttävälle tasolle. Eiväthän ne laineet vielä ole aivan sileät ja ihan niin korkeaharjaiset kuin toivoa sopii, mutta harjoittelun myötä uskon pääseväni tällä tekniikalla kerrassaan hienoihin laineisiin käsiksi.

Omaa tukkaa mieluummin taiteilen laineita muille. Minusta lainekampauksien teko on rentouttavaa puuhaa. Tosielämän kampaamotyössä lainekampauksiin pääsee käsiksi melko harvoin. Onnea on ystävät, joiden tukalla pääsee harjoittelemaan laineiden taiteilussa tarvittavaa sorminäppäryyttä.

Elättelen mieleni perukoilla toivetta, että seuraavan vuoden kuluessa jonkinlaisesta lainekampauksesta tulee osa jokapäiväistä tyyliäni. Tällä hetkellä tukka on vielä himpun verran lyhyt kovin hienoihin lainekampauksiin, mutta huiviin tai hattuun yhdistettynä lainekampauksesta saa mukiinmenevän näinkin lyhyellä tukalla.

Jäämme siis jännityksellä odottamaan minkälaisia laineita tuleva vuosi tuo tullessaan. On jännittävää nähdä, miten hiustenlaittotaitoni kehittyy tästä pisteestä eteenpäin säännöllisen harjoittelun myötä.

Kuten kuvista huomaatte, lyhyeenkin tukkaan on mahdollista loihtia kivan näköinen retrolook. Netti on pullollaan hyviä tutoriaaleja mikäli mietit mistä aloittaa harjoittelu. Esimerkiksi hakusanalla pin curl waves tutorial löytyy mielettömästi hyviä vinkkejä lainekampauksiin eri mittaisiin hiuksiin.

Kenties minäkin liityn videotutoriaalini kanssa näiden ohjeiden joukkoon jonakin päivänä. Kunhan aika koittaa - sanonpa tällä hetkellä tutorial -pyyntöön niin.

Mukavaa elokuun alkua!

Rakkaudella,

Sallamari

Parempaa luettavaa

Tämä teksti on sisällöllisesti omistettu sinulle Anonyymi lukija, joka kommentoit aika kärkevällä kielellä - jokseenkin kyllä asiallisesta asiasta - Versace Love -otsikolla olevaa blogipäivitystä.

Kerroit, miten ärsyttävää sinusta on nykyisin lukea blogipäivityksiä, sillä sinä et siedä kirjoitusvirheitä..Arvaatkos mitä - samassa veneessä ollaan. Minäkin inhoan kirjoitusvirheitä ja ennen inhosin järkyttävän paljon itseäni, sillä toisinaan suurestakin keskittymisen määrästä huolimatta tuotan aivan tolkuttoman määrän kirjoitusvirheitä.

Katsos, minulla on neurobiologinen häiriö; dysleksia, joka yhdessä kirjoittamisen erityisvaikeuden kanssa esitellään diagnostiikassa tuttavallisesti nimellä lukihäiriö.

Minun maailmassani kirjaimet eivät millään tahdo pysyä sopivilla paikoillaan sanoissa. Ne joko vaihtavat paikkaa, tai tuplaavat itsensä. Vaihtoehtoisesti voivat loikata kyllä kokonaan pois kirjoittamistani sanoista. Kaikkea tälläistä ja vieläpä niin,  että uudelleen tekstiä lukemalla minun aivoni eivät kykene huomaamaan tekstin kirjaimellista epätäydellisyyttä.

Minä luen nopeasti ja sujuvasti hyvinkin sekakirjaimista tekstiä. Häiriintynyt neurobiologia yhdistettynä nopeasti toimivaan tavanomaista laajempaan loogiseen päättelykykyyn saa aivoni huomioimaan sanoista ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen sekä kirjainten yhteismäärän. Näiden tietomurusten perusteella aivoni kykenevät  muodostamaan linkin tekstiyhteyden perusteella tilanteeseen sopivaan sanaan.

Ikävää on, että koko maailma ei kykene toimmaan näin.

Kohtalaisen persoonallisen toimintatavan ovat aivoni valinneet. Noin 0,2% muusta maailman ihmisväestöstä käyttää aivojaan samalla tavalla.

Muiden silmissä minun tuottamani teksti on aika usein kaoottista ja melkoisen sekasortoista kirjasjärjestysten osalta. Lauseissa voi olla joukkoon kuulumattomia sanoja, jotka ovat melkein kuin se sana joka tekstin loogisuuden kannalta kuuluisi olla tekstissä. Se on monesti oikolukuohjelmien vika - minä käytän apuvälineenä digitaalisia oikolukuohjelmia tuottaessani tekstiä virallisiin tarkoituksiin - mutta niin älykkäitä ne oikolukuohjelmat eivät ole, että osaisivat tekstin perusteella oikean kirjoitusasun lisäksi korjata myös samalta kuulostavan sanan tekstiin sointuvaksi oikeaksi sanaksi.
Good try, mutta vituiks män.

Rennompaa tekstiä kirjoittaessani pyrin oikolukuohjelman sijaan treenaamaan itseäni. Käyn tekstin läpi pari-kolme kertaa karsien pois kaikista pahimmat virhepirulaiset. Aukotonhan tuo systeemini ei ole - minun silmissäni aika aivotonkin teksti näyttäytyy mallikelpoisesti. Koska blogini puhuu itsensä ehdottomasti hyväksymisestä en tarkoituksellisesti ole pyrkinyt virheettömään tekstiasuun. Koska kirjoitusvirheet ovat osa minua - ovat aina olleet ja tulevat olemaan niin kauan kunnes kehitetään keino kuntouttaa ihmistä neurobiologian osalta. Toki luulen, että lukihäiriöni ei ole kuntoutusjonossa aivan etusijalla. Lukihäiriö kun on geenivirheeseen pohjautuvista erityisvaikeuksista kuitenkin sieltä lievimmästä päästä.

Versace Love -tekstistä löysi oikolukuohjelma kokonaiset 4 virhettä - joista yksi oli konsonantin tuplaantuminen (saattaa muuten käydä kelle tahansa ihan vaan näppäinvirheenä) ja yksi asiaan kuulumaton sana. 

Todellisten kirjoitusvirheiden määrä oli kaksi,

 mikä on minun häiriöni vaikeusasteella varsin loistosuoritus. 

Parahin anonyymi, sinun maailmassani nuo tekstissäni vilisevät virheet ovat niin suuri haittatekijä että kerrot nykyisin vältteleväsi blogitekstieni lukua. Harmi sinällään, en kylläkään tiedä kumman meistä kannalta. Mikäli  kirjoitusvirheistä huolimatta olisit jokusen teksteistäni kyennyt lukemaan ajatuksella läpi, saattaisit olla selvillä lukihäiriöstäni. Onhan se kuitenkin yksi sellaisia erityispiirteitäni joista puhun verraten avoimesti.

Olen useasti blogimerkinnöissä kertonut varsin avoimesti häpeän tunteista, jota lukihäiriön vuoksi olen kokenut läpi elämäni. Olen ohimennen mainunnut siitä, miltä tuntuu kun opettaja määrää sinut lukemaan koko koulun edessä jouluevankeliumin, ja ääneen lukeminen ihmisten edessä lienee pahin rangaistus jonka tiedän. Olen vertaistuen nimissä kuvaillut miten lukemisen erityisvaikeuteen linkittyvä  neurobiologinen häiriö tekee kellonaikojen  hahmottamisen minulle hyvin haastavaksi.

Miten kuormittavaa on elää kun äärimmäisestä huolellisuudesta huolimatta kirjaimet sekoittuvat sanoissa tai kun ihan arkielämässä pitää neljään kertaan tarkistaa tärkeä kalenterimerkintä kellonajan osalta, jotta voi varmasti luottaa laittaneensa  hälytyksen piippaamaan takalleen 28 minuuttia ennen toivottua ajanhetkeä.

Vastauksena pyyntöösi parahin anonyymi, 

Kyllä minä voin tehdä asialle jotakin!

Lupaan elää onnellista ja tasapainoista elämää dysleksian kanssa ja näyttää tekemisieni avulla positiivistä esimerkkiä muille samankaltaisten haasteiden kanssa painiskeleville.

En anna neuroloogisen häiriön rajoittaa tekemisiäni enkä suostu luopumaan haaveista tai unelmista sen vuoksi että aivoni toimivat aivokemian tasolla eri tavalla. Minun maailmasani kirjaimet toisinaan heittelehtivät ja minä olen täysin fine asian suhteen.

Lukihäiriö ei estä eikä hidasta minua 

- koska minä en suotu häpeämään sen olemassa oloa.

Lukihäiriöisenä olen onnistuneesti kirjoittanut blogia kohta viisi vuotta. Lukihäiriöstä huolimatta, olen onnistuneesti tehnyt  pienen palkkatyöuran toimittajana aikakaudella jolloin kaikki teksti kirjoitettiin käsin tai kirjoituskoneella - aikana ennen sähköisiä oikolukuohjelmia. Vaatihan se päätoimittajalta vähän enemmän - tavanomaista tarkempaa tekstintarkastelua - muttei se tuntunut ketään haittaavan.

Joten parahin Anonyymi, lupaan jatkossakin kirjoittaa. Lukijaystävällisyyden nimissä lupaan jaksaessani panostaa entistä enemmän tekstin helppolukuisuuteen.

Se kenen kirjoitelmiin sinä investoit kallisarvoista elämääsi, se on kaikkineen pois minun vastuuni piiristä oleva juttu. Kirjoitinpa muodollisesti miten pätevästi, houkuttavat tekstini sinut lukijakseen kun aihe tai ajankohta on oikea. 

Maailma on täynnä tekstiä, toivottavasti löydät sinun näköisesi lukunautinnon niiden joukosta.

Paremmin kirjoitetun tekstin nimissä suosittelen lukaisemaan Don Miguel Ruizin kirjoittaman teoksen "Neljä tietä vapauteen". Sieltä voisi pilkahtaa oivallus, ettei mikään minun tekemäni oikeastaan aiheuttanutkaan todellista syytä kärkevänkuuloisen kommenttisi kirjoittamiselle. Kommentti on kenties pohjimmiltaan peilaus kipupisteestä sinun omassa elämässäsi. Toki täkeään asiaa liittyvä - lukijaystävällisyys on blogitekstin osalta täkeä asia ja lukijapalaute tevetullutta aina. Tekstisi piilosanoma vaan särähtää korvaan - iski tarve lohduttaa; Kyl se siitä.

Toivottavasti älähdyksen aikaansaanut kiputila elämässäsi on jo hellittännyt.

Rakkaudella,

Sallamari

Kolmas kerta toden kertoo

Nyt kestää jo varvistella oikeaoppisesti

Sopiva hetki päivittää tähän väliin jalkavamman kuulumisia.

Kuluneella viikolla näytti alkuviikosta varsin valoisalta, hihkuin keskiviikkona jo ääneen että nyt ollaan jo voiton puolella. Perjantaina oli toinen ääni kellossa, kun tavanomaista suuremman kävelymäärän - muutamaa Pokemonmunaa hautoessa tuli askellettua vähän runsaammin - plus  ahkerien asentoharjoitusten yhteistuloksena tuloksena kantapää oli aamulla heittäytynyt uudelleen todella aristavaksi. Eipä siinä auttanut Pokemonien hautomisen sijaan hoitaa kiputilaan jalkojen lämpöhautomisen voimalla - kuumaa vettä ämpäriin, jalat perään ja teeveenääreen istuskelemaan kaikessa rauhassa jalat ämpärissä.

Oltiin onneksi Marian kanssa sovittu edellisen viikon käynnillä kolmas hoitokäynti tälle illalle. On ihanaa, että löytyy yrittäjiä jotka tarjoavat palvelua virka-aikojen ulkopuolella. Tuntuu todella etuoikeutetulta, että toinen ihminen on valmis auttamaan sunnuntaina iltapäivästä ihan vain siksi, että tuo ajankohta on minun aikatauluihin se kaikkein sopivin. Siirtyessäni yrittäjäelämään aijon itse toimia Marian esimerkin mukaan - tarjota ihmisille hymyssä suin palveluitani satunnaisesti myös erikoisempina ajankohtina, kun tilanne niin vaatii.

Jaloilleni kuuluu paljon parempaa kuin kolme viikkoa sitten. Kireys on helpottanut, liikkuvuus lisääntynyt ja hyvät kinesioteippaukset vieneet omalla avullaan tilannetta parempaan suuntaan. Viimeiset avaukset on tällä erää suoritettu. Teippien avustuksella pitäisi kokonaistilanteen nyt petraantua niin paljon, että harjoitteiden avulla tilanne voisi olla pian ohi ja jalka kivuton.

Tässä kohtaa pitää ehkä muutamalla sanalla pohtia ongelmieni alkusyitä. 

Rivien välistä saa aika usein lukea enemmän tai vähemmän huomaamatonta elopainon ja jalkaongelmien yhteyttä sivuavaa vihjailua. Yleistä keskustelun kuljetusta siihen suuntaan, että kyllähän runsasa paino omalta osaltaa altistaa erilaisille rasituksille. Tai jotakin elämän keventämiseen liittyviä vinkkejä, jotta jos sitä kautta vaikka jalankin tila helpottaisi.

Kaikilla kehoon liittyvillä ominaisuuksilla ja ongelmatilanteilla on aina jonkinlainen yhteys. Mutta harvoin sillätavalla suora - elopainon muutoksella suora yhteys kiputiloihin tuki- ja liikuntaelimissä. 

Minun kohdallani asentovirheiden alkuperäinen syy elopainossa tapahtuneiden muutosten sijaan on todennäköisemmin vanhoissa vammoissa. Ensimmäisellä käytikerralla selviteltiin elämän aikana nilkan ja jalkapöydän alueelle sattuneita vammoja, olo oli aivan kuin tositeeveeohjelman "tunnustusosiossa". Että eihän mulla oikeastaan ole mitään vammaa koskaan sattunut - vähän kuin tositeeveessä sanotaan että en oo koskaan ollut kenenkään kanssa - mutta keskustelun edetessä huomaa sanovansa - vähän kuin tositeevee tähti kumppaneitaan laskiessa - että onhan mulla ollut sellaista, tälläistä ja tuollaista pientä vammaa jalan kanssa. 

Vammojen paraneminen on hidasta hommaa ja johtaa helposti varomisen kautta erilaisiin asentovirheisiin. Oikeassa jalassani oli toissa kesänä se paha murtuma pikkuvarpaassa, jota varon oikeastaan vielä tänäkin päivänä siten että pyrin välttämään painon asettamista kokonaan jalan ulkosyrjän varaan. Jalkani tarvitsisi elpyäkseen juuri nyt paljon painon siirtoja juurikin tuonne ulkosyrjän puolelle...

Ei muuta kuin tietoista harjoittelua painoa jalan eri aluille siirrellen.

Harjoittelun lisäksi olen investoinut entistä parempiin työkenkiin. Tällä kertaa kokeilun alle pääsevät nämä ihastuttavat Schollin klassikko puukengät. Olen pitkään haaveillut Schollin kengistä, onnistuen kuitenkin jättämään ne toistuvasti kauppaan. Lauantain kirppiskierroksella oli onni matkassa, kun löysin tämän käyttämättömät kaunokaiset huippuhuokeaan kolmen euron hintaan paikalliselta Aarresaari kirpputorilta. Itsepalvelukirppisten parasta antia on nämä toiselle-sopimaton-on-toisen-aarre -löydöt. Mikäli jalat eivät jostakin syystä tykkää näistä sandaaleista, ei suurta huolta. Voin miettiä seuraavaa kenkävaihtoehtoa suuremmin surematta näihin kenkiin sijoittamaani rahasummaa.

Toisinaan kirppiksellä lykästää.

Minua on onnistunut kengäostosten kanssa tänä vuonna jo kahdesti - nämä sandaalit ja ne ultrapehmeät Crocs balleriinat. Yhteishintaa jalkineille on kertynyt huimat viisi euroa.

I feel very lucky.

Tälläisiin tunnelmiin jalkavammojen osalta tällä kertaa.

Päivittelen näitä "luupiikki" kuulumisia mikäli jotakin uutta ja erityisen ihmeellistä ilmenee.

Mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari