24. joulukuuta 2017

Mistä on jouluaattoaamu tehty


Jouluaaton aamu meillä on tehty

kiireettömyydestä
yhdessäolosta
lämpimästä glögimukillisesta
vinyylilevyltä soitetusta musiikista
Pandan suklaakonvehdeista
hyvästä kirjasta
lapraen innokkaasta jutustelusta
sohvalla lojumisesta
vatsan päällä lepäilevistä kissoista
hyvästä fiiliksistä
kiitollisuudesta


Oikein hyvää joulua sinulle blogini lukija!

Rakkaudella,
Sallamari


18. joulukuuta 2017

Tuhma vai kiltti, ajatelkaas

wishlist2018


Mitä toivoo joululahjaksi hän, jolla on jo - omasta mielestään - aivan kaikkea tarvitsemaansa materiaa sekä taloudellinen tilanne, joka mahdollisestaa uuden tavaran tai palvelun hankinnan silloin kun tuntemus jonkin elämää piristävän asian puuttumisesta
mieleen sattuu juolahtamaan?

Joululahjoihin sekä saaminen/antaminen -yhdistelmään liittyvä suunnaton sosiaalisen eriarvoisuuden asetelma saa minut pohteliaaksi aina jouluisin.

Avainasemassa minun jokajouluisessa pohdiskelussa on puuttuva tunneyhteys lahjan saamisen ihanuutta kohtaan. Tutkimukset - myös vuosien mittainen oma empiirinen tutkimukseni - puhuvat paljon lahjojen vastaanottamiaen vaikeuden näkyvän korostuneena ominaisuutena toipumista tekevien sekä toipuneiden mielenterveyspotilaiden - etenkin syömishäiriöstä kärsineiden - kohdalla. Henkilöt mieluummin antavat runsaasti muille, kuin asettautuisivat lahjoja saavaan asemaan.

Muistan elävästi miten me osastohoitoon jäävät päiväosastolla askartelimme hullunkiilto silmissä - kirjaimellisesti tässä kohtaan - läksiäislahjoja jokaiselle pois pääsevälle. Koska lähes jokaisesta antaminen oli saamista kivempaa, poistuva askarteli kaksin verroin enemän tsemppitoivotuskortteja meille jääville. Poikkeuksena muutama yksittäistapaus, joka otti vastaan kaiken ja vähän enemmänkin ilman tarvetta edes kiitokseen.

Hämmentävä kokemusten sarja, joka on jäänyt pohdituttamaan minua.

Olen todennut olevani melko huono lahjojen vastaanottaja. Tähän saakka asenteeni on ollut, että ostan tahtomani/tarvitsemani asian itse kuin otan sen vastikettomana lahjana vastaan joltakulta.

Lahjojen vastaanotosta vaivaantuminen on tehnyt minusta huonon lahjojen toivoja. Halu mieluummin antaa kuin vastaanottaa on jollakin tapaa - en osaa tätä pukea sanoiksi edes itselleni - täysin liitoksissa itsensä arvottomaksi kokemisen tunteeseen.

Tunteeseen siitä, että ei ole sen vertaa arvokas että olisi oikeutettu saamaan vastikeetta jotakin toiselta.

Yhtenä toipumisaskeleena olen opetellut toivomaan ja ilolla vastaanottamaan lahjoja.

Nytkai sitten päästään koko postauksen jännittävimpään osioon eli Lahjatoivelistani 2017.

 Toivon lahjaksi:
- Suavecita hiuspomadaa (koska olen pitkään halunnut testata ko. tuotetta)
- Lola Ramona kengät. B.A.I.T kengät olisi nekin jees, mutta Lola Ramonaa olen sovittanut ja ne istuvat ihan kivasti
- purentakiskon helpottamaan hampaiden narskuttelusta johtuvaa päänsärkyä
- 1,25 ml hyalurenihappoa huulien lisätäytteeksi


Siinä lyhykäisyydessään virallinen toivelistani. Toivominen tuntuu yhä hieman hämmentävältä. Uskon rehellisesti, että vilpitön lahjojen toivominen ja taito ottaa lahjoja vaivautumatta vastaan on jotakin opittavissa olevaa. Taito, jonka voi treenata itsensä oppimaan.

Olen hyvällä alulla tässä opinpolussa.

I'm worth it.

Millaisia lahjoja on sinun toivelistalla tänä vuonna?


Mukavaa joulunalusviikkoa!

Rakkaudella,
Sallamari


11. joulukuuta 2017

Suomi 100




Viime viikolla sain kunnian ottaa osaa kahteen erilaiseen Suomi 100 -teemalla järjestettyyn juhlatilaisuuteen.

Ensimmäisen juhla oli luonteeltaan gaalatilaisuus, jonne asuksi valikoitui  vaalea Lindy Bobin asukokonaisuus. Tämä valkoinen juhlsa-asu on tuorein vaatehankintani, jonka ostamisen osalta tein päätöksen kesällä saadessani ensi kerrsn vihiä, että kyseiseen joulukuiseen itsenäisyyden sataa vuotta julistavaan gaalailtaan kutsu on minulle tulossa.

Samainen asu on aikaisemmin saanut juhlia kanssani Pin Up Finland -kilpailun palkintojenjakotilaisuuden.




Toinen itsenäisyyden satavuotista taivalta juhlistava tilaisuus vietettiin lapsen koululla. Tilaisuuteen toivottiin juhlavaa pukeutumista, joka minun etikettitajuni mukaan tarkoitti pikkumustan mekon esiin marssittamista.

 Yksinkertaista ja mustaa on minun reseptini pukeutumisen osalta etiketistä vapaiden juhlavien tilaisuuksien suhteen. 

Koitan rohkaista lastani rohkeasti pukeutumaan ilolla juhlaviin vaatteisiin aina, kun tarjolla on tilaisuus juhlavampaan pukeutumiseen. Koen itse vahvasti, että pukeutuminen on iloinen asia eikä suinkaan mikään pakkopulla. Ajatus "pukupakosta" kuulostaa minun korvaani todella vieraalta. Haluan omalla käytökselleni viestiä lapselleni pukeutumisen hauskuudesta.

Ykköset ylle ja juhlimaan.

Oletko sinä saanut ulkoiluttaa juhlavaatteita lähiaikoina?


Mukavaa maanantaita!

Rakkaudella,
Sallamari


4. joulukuuta 2017

Vekkihameiden esiinmarssi

paita : bränditön satunnaisen putiikin alekorista
hame : LIndex
nilkkuritt:  saksalainen nettikauppa

Huolimatta siitä, että kulunut marraskuu oli minulle pisin ja synkin moneen vuoteen, täällä blogin puolella se samainen marraskuu livahti läpi käsien vähän kuin varkain. Kirjoittamisen aihetta olisi kai ollut paljonkin, sanoja ja jaksamista sanojen järkevåän asetteluun sitten sitäkin vähemmän.

Hei-hei marraskuu ja ankeus - tervetuloa joulukuu.
Valoa kohti kuljetaan jälleen.

Aloitetaan joulukuun blogtekstit aloitetaan asuinsspiraatioden kera. 

Vuoden synkimpään aikaan minun elämääni on valoa ja iloa tuoneet nämä ihanat vekkihameet. Vekkihamekausi alkoi jo kesällä, kun bongasin ensimmäisen vekkihameen - alla olevan kuvan sininen hame - itselleni Lindexin alerekistä kympillä. Sinisen hameen lisäksi vekkihameita on nyt kertynyt kokoelmiini neljä muuta.

Synkin kausi on tuonut pukeutumiseeni uutta rohkeutta. Rohkeutta yhdistään rennolla otteella toisiinsa rohkeasti mielestäni yksilöinä kivan oloisia vaatekappaleita. Pidän tästä ja pidän tuosta - joten yhdistetäänpä nämä kaksi vaatekappaletta tänään täysin uudenlaiseksi asukokonaisuudeksi.

Olen saanut aikaiseksi omaperäisiä yhdistelmiä. 

Vähän vintagehenkeä, ripaus pin-up lookia - siitä on minun sekoitukseni tehty. Massiiiset yläosat - villapaidat ja collegepuserot - täysin uusi tuttavuus vaatekaapissani. Olen ihaillut niitä muilla jo vuosia rohkenematta kuitenkaan kokeilla paitoja itse. Syksyn mittaan olen rohjennut viimein hannkkia muutaman lämpimän ugly-pretty-jumper -henkisen paidan itselleni ja ollen iloisena yhdistellyt nåitä paitoja vekkihameisiin.

 Yhdistelmät ovat kieltämättä ensivilkaisulla aikasta hassuja, Juui siksi minä näistä pidän. Omalla hauskuudellaan asut tuovat valtavastsi positiivista nostetta ja iloa elämääni.

Parasta on keveys, joka tulee rajojen ja normien rikkomisesta.
Kokea olevansa pin-up vaikka yllä ei olekaan retrobrändin liehuhelmainen kellomekko. Nauttia vintagesukista ilman paineita siitä, että olenko nyt ajoittanut sukat, mekon ja hatun juuri niin tarkasti samalle vuosikymmenelle niin että muutkin voivat kokea minun olevan vintage vaatteista oikeasti innostunut.

Olen innostunut ja seuraan pukeutumismuotia - tuota, tätä ja hyppysellinen jotakin muuta. Sikinsokin sekaisin kaikkea mukavaa ja kaunista. Määrielmistä ja autenttisuuspaineista vapaana.


paita : H&M
hame: Lindex
sukkahousut: villakeppiiä, aitoa vintagea 50-luvulta
kengät: Citymarket

hiusrusetti: kirppikseltä
paita: vuosia vanha kaapin perältä
hame: satunnaisen putiikin alekori
saapikkaat: saksalainen nettikauppa

psita'. H&M
hame: Lindex
kengät: Citymarket


Millaissa filiksissä sinä olet aloittanut joulukuun?
Onko jouluufiilis jo löytänyt tiensä sinun elämään?

Entä vekkihameet sinun vaatekaapissasi  - hot or not??


Rakkaudella,
Sallamari



14. marraskuuta 2017

Hiusten uusi ilme

 


Otsatukka on tehnyt paluun!
Kauan eläköön otsatukka, kuinka minä olenkaan sinua salaa kaivannut sinua.

Otsatukan leikkuun yhteidessä sai hiukseni myös uuden sävyn. Kokeilussa on tällä kertaa Loreal Dia Richesse kevytväri. Ajatuksena värivalinnan takana on testata omassa käytössä tuotteen käyttömukavuutta lähinnä pysyvyyden ja tyvikasvun osalta. Tämän sävytteen harmaanpeittokyky on 70% joten sävyte sulautuu kestoväriä pehmeämmin hiuksen omaan luonnolliseen väriin. Hiuksiini laitettu sävy valittiin tummuudeltaan luonnollisen värini kanssayhteneväksi, värissä tehosteena pieni loraus burgundin punaista (ensisijaisesti valittu taittamaan pois latvassa turkoosien vuosien jäljiltä löytyviä vihreitä sävyjä).

Olen todella ihastunut tähän sävytteeseen. Vajaat kolme viikkoa laiton jälkeen hiukset ovat edelleen kiiltavät ja kauniin väriset. Juurikasvu ei erotu ollenkaan, väri näyttää tyvestä latvaan tasaisen pehmeältä.

Ei siis ihme, että myös asiakastöissä suosin Lorealin Dia Richesse väriä aina, kun työpohja - eli asiakkaan hiukset-  sen käyttöön on otollinen. Tyytyväisiä ollaan oltu, sekä asiakkaat että tekijä.

Hämmentyneenä tajusin eeäänä marraskuisena aamuna itseäni peilaillessa hiusteni suorittaneen kuluneen vuoden aikana todellisen kasvupyrähdyksen. Pieni töpötukka, jonka vuosi sitten sain vaivoin rullille kirjautumaan, yltää tänäpäivänä reilusti poninhännälle.

Hair goal archived!

  Millaisia hiusunelmia sinulla on?


Mukavaa marraskuuta sinulle uskollinen lukijani, kuin myös satunnainen blogissani vieraileva lukija!

Rakkaudella,
Sallamari




30. lokakuuta 2017

Ihanin mahdollinen itsensä



Paikallislehti Salon Seudun Sanomat julkaisi eilisessä numerossa kauniisti kirjoitetun haastattelun minun suhteestani pun-up kulttuuriin. Sain jakaa ajatuksiani tyylistä, itsensä ilmaisemisesta ja minäralkauden löytymisestä tuoden siinä  sivussa esiin ajatuksiani pin-up kulttuurista "missikisoineen" ihmisten tietoon.




On menossa synkkä syksyfiilis. Kirjoittaminen ei naposta. Oman jaksamisen nimissä olen tietoisesti karsinut juuri tässä hetkessä pois asioita, jotka vaativat ylimääräiseltä tuntuvia ponnisteluja toteutuakseen.

Siitä ajateukaesta verkkainen bloggaustahti on lähtöisin.

Lehtijuttu on niin ihana, että halua hetimiten jakaa tämän iloisen kokemuksen kanssanne.

Nauti lukemisesta!

Mukavaa päivää sinulle!


Rakkaudella,
Sallamari


16. lokakuuta 2017

Lomalla viimeinkin, määränpää Budapest

Lomaeleganssia


Rakas lukijani,
tänään jaan kanssanne aurinkoisia kuulumisia.

Arvatkaapa mitä
- minä lomailen!

Tämä loma kuluu reissailun merkeissä. Matkaan lähdettiin eilen Turku-Tukholma -risteilyllä ja tänään matkareitti jatkui Skavstan kentältä Wizz Airin lennolla Budapestiin.

Nyt ollaan viimein perillä Budapestissä loma-asunnolla. Ensimmäiseen matkustusvurokauteen on mahtunut niin rentoutumista Viking Gracella kuin jännitystä Nyköpingiläisellä rengaskorjaamolla.

Loppu hyvin, selvittiin melkein iskeneestä akuutista rengasrikosta säikähdyksellä - plus uudella rengas setillä (joka oli ostoslistalla jokatapauksessa, nyt vain hankittuna aiottua aikaisemmin ja ruotsin tuliaisina) - ja ilahdutettiin pienen rengasliikkeen omistajarouvaa tarjoamalla hänelle tilaisuus puhua hetki suomea. Rouva kun oli Suomesta aikanaan ruotsiin muuttaneiden suomea ensimmäisenä kielenään ruotsinsuomalaisten toista sukupolvea. Valtavan iloinen tilaisuudesta puhua suomea oman liikkeen sisällä. Me saimme vastineeksi putiikista hyvää palvelua ja apua rengas ongelmaan.

Edessä viikko perheen seuraa ja totaalista rentoutumista. Lupaan postittaa tänne blogin puolellekin ainakin jokusen kuvan. Instassa löydätte minut @mangosforflamingos ja siellä luvassa paaaaljon iloisia matkatunnelmia!


Laivalla viihdytti meitä risteilijöitä iki-ihana Diandra

Päivän kuva - rengaskorjaamotunnelmia i Svenska Folkhemmet


Oikein mukavaa alkanutta uutta viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Sallamari

12. lokakuuta 2017

Kynsi mustana, apua!



Heti alkuun on ammuttava alas ajatukset revenneestä kynnestä ja kuivuneesta verestä, homeesta tai sienikasvustosta. Ei - kuvassa näkyvä tilanne ei ole mikään edellä esitetyistä vaihtoehdoista.

Väri muutos on peräisin yhdistelmästä vettä ja hiusväriä päässyt kynnen ja rakenteen väliin murtuman tai rakenteen tyvestä irtoamisen seurauksena. Kyseinen kynsi nousi irti tyvestä jokunen aika sitten tilateessa, jossa saman aikaisesti kumihanskan sisälle sujahti rukean hiusvärin ja veden seos. Pikahuoltona kuivasin kädet ja liimasin irti nousseen kynnen.

Sinne se väri-vesi -seos jää kivasti lillumaan rakenteen alle.

Tilanne huomattiin seuraavan huollon yhteydessä. Todettiin yhdessä, että jokin on nyt vialla kynnessä ja että rakenteet on hyvä poistaa ensi tilassa ja tarkastella asiaa. Kynsitekijä otti yhteyttä kouluttajasnsa konsultoiden sekä mahdollisia värimuutoksen aiheuttajia että parasta mahdollista toimintamallia.

Väiivist huolimatta kynsi sai päällensä geelikerroksen Pin Up Finaland -finaalin ajaksi. Suunnitelmissa oli hioa rakenteet pois kilpailun jälkeen ja jättää kynsi luonnontilaan muutamaksi viikoksi. Salaa toivoimme, että kynsi ilmaantuisi tyvestä ja irtoaisi nätisti kokonaisuudessaan.

...ja niinhän siinä kävikin.
Kun virallinen kisaosuus oli kokonaisuudessaan hoidettu, kynsi otti ja irtosi kauniisti paljastaen altaa oletettua rumemman totuuden. Rusehtavaksi pinttynyt kynsi - ei haise, eikä ole kipeä. Bakteeritulehdus ja sieni-infektio voitiin sulkea kokonaan pois ja olettaa värimuutoksen olevan rakenteen alle päässeen hiusvärin ja kosteuden aikaansaama.

Julma totuus on se, että minun ammaatissani kädet ovat eritysen altiina kosteusaltistukselle. Huollon yhteydessä on huolellisesti tarkastettava oman kynnen kunto ennen uuden rakenteen tekoa.


Tarinan opetus;
Kaikki mahdolliset FB fiidin ällökuvissa esiintyvät kynsivauriot ovat oikeasti olemassa ja vaurio on mahdollista tapahtua kenelle tahansa meistä - myös sinulle!

Kannattaakin kysyä itseltään
Puhuuko kynsitekijäni minulle avoimesti rakennekynsien riskeistä?
Tarkasteleeko kynsitekijäni omien kynsieni kunnon ajatuksella joka huollon yhetydessä?
Kertooko kynsitekijäni minulle avoimesti ja rehellisesti mitä kynsilleni kuuluu?
Suosittaako kynsitekijäni minulle taukoa rakennekynsistä tilanteen niin vaatiessa?
Kuunteleeko kynsitekijäsi aidosti sinun huomioitasi, kysymyksiäsi ja mahdollisia huolen aiheita kynsiesi suhteen?
Onko kynsitekijälläni joku, jonka puoleen itse kääntyä ongelmatilanteen kohdatessa?
Onko vaastuuvakuutukset kunnossa?

Hauskuudesta huolimatta keinotekoisn menetelmin kaunistautuminen ei ole leikin asia. Kynsirakenteet, ripsijatkeet ja hiuspidennykset - pysyvämmistä kosmeettisista toimenpiteistä puhumattakaan - vaativat käyttäjältään huolellista hoitoa ja vilpitöntä kehotuntemuksien tarkkailua, jotta ne toimisivat ilman teveydellisiä vaaratilanteita jokapäiväisessä arkikäytössä moitteettomasti.


Minä voin kynsitekijäni osalta vastata kaikkiin yllä esittämiini kysymyksiin kyllä. Entä sinä?


Tälläinen oman kokemuksen ympäille rakentv tietoisku tarjolla tänään.
Geelikynnet pysyvät jatkossakin osana kauneusrutiinejani. Pienistä haasteista huolimatta, olen edelleen aivan ihastunut näihin.


Rakkaudella,
Sallamari


10. lokakuuta 2017

Maailman mielenterveyspäivä




Mitäs meille tänään kuuluu?

....aloitti aikanaan avoimen kuntoutumisosastoston lääkäripalveluista huolehtiva psykiatri jokaisen tapaamiskertamme. Minä istuin sohvalla ja mietin keistä kaikista muodostuu lääkärin käyttämä subjekti "me". Minä istun sohvalla yksin ja huoneen ainoa minun havaitsemani henkilö lisäkseni on kysymyksen esittänyt lääkäri, eikä minulla ole hajuakaan siitä, mitä lähes eläkeikäiselle psykiatrian erikoislääkärille mahtaa kuulua satunnaisena sateisena lokakauisena maanantaina kello 12:23.

Hallussani olevien tietojen valossa oli mahdotonta vastata kysymykseen yksiselitteisesti oikein.

Päädyin kerta toisensa jälkeen kertomaan lääkärille, että juuri nyt minä osaan kertoa ainoastaan siitä mitä minulle  jatkaen, että meidän yhteisen hetken kuulumisista osaisin kertoa vasta huoneesta poistuessani. 

Sama kysymys-vastauspari toistui keskustelun aloituksena kerta toisensa jälkeen.

...enkä vieläkään tiedä keistä kaikista muodostuu "me".


Vuoden 2017 Maailman Mielenterveyspäivän teema on Toivoa Kirjallisuudesta.
Satu Lindmanin teos Häpeä! on toipumismatkallani yksi minua kovasti puhutelluista teoksista. Tämän teoksen kautta olen löytänyt paljon armollisuutta ja anteeksiantoa minä -suheeseeni. Häpeä on mielenkiintoinen yhteiskunnallinen teema, itsensä vapauttaminen sosiaalisien normien kautta ilmenevistä häpeän kahleesta on suurinta rakkautta mitä itselleen voi osoittaa.


Tiedätkö sinä, mitä ystävällesi kuuluu juuri tänään?
Keneltä kysyit viimeksi aidon kiinnostuneena, "Mitä sulle kuuluu"

Tärkeitä kysymyksiä. Juuri tänään, äärimmäisen ajankohtaisia sillä tänään 10.10 vietetään kansainälitä maailman mielenterveyspäivä. Mielenterveyteen keskittyneen teemapäivän tavoitteena on tiedottaa ja kouluttaa ihmisiä mielenterveyteen liittyvistä asioista. Tuoda näkyväksi mielenterveyden haavoittuvuuden yleisyyttä ja mielenterveyden haasteiden kanssa elämisen jokapäiväisyyttä.


Tuttua juttua sinulle aktiivisempi lukijani, mutta kerrottakoot se jälleen kerran.
Minäkin olen yksi heistä, mielenteveyspotilas.

Juuri tänään viimeksi mietin, että olisipa mieleni epätavallisuus sellaista laatua, että sen tasaisi säännöllisesti kerran tai kaksi päivässä napattua tablettia. Että olisi lääke, joka helpottaisi oireilua ja antaisi minulle kyvyn aistia maailmaa enemmistön kanssa samala tavalla.

Juuri tässä hetkessä tuntuu, että pimeys nielaisee minut.

Positiivinen näkökulma on se, että nukun juuri nyt todella hyvin. Nukahdan nopeasti ja mitä uskomattomimmissa paikoissa. Elämänlaatua heikentävät seikat ovat määrittämättömienn pelkotilojen lisääntyminen, vahva tunne ulkopuolelle/ylkopuoliseksi jäämisestä kaiken yhteisöllisen toiminnan osalta, keskittymisongelmat sekä poissaolevuus. Jaksamisen laita on vähän niin ja näin. Jaksan käydä töissä ja tehdä töitä ja jaksan hiukan kivoja juttuja. Kaiken muun olen sovinnolla jättänyt jaksamisen ulkopuolelle.

Kaaos on hiljaa hivuttaen vallannut kotini - minun sairauteni aktiivinen vaihe näkyy aina sotkuisena kotina, minua itseäni katsoessa sairauden aktiivisuustilaa on mahdotonta havaita. Minä en ulkoisesti näytä sairaalta huonoimmallakaan hetkellä. 

Kirjanpitäjä kiittää kun en saa toimitettua hänelle tarvittavia dokumenttejä. 
Blogi on hiljaisempi kuin milloinkaan aikaisemmin.

Olen antanut kaiken jaksamattomuuden itselleni anteeksi.
Kerron mieleni ongelmist ja jaksamiseni tämän hetkisestä tasosta avoimesti ja häpeämättä. What you see is what you get - enempää ei ole annettavaksi.

Tälläisenä minä riitän.


Tilanteen hyväksyminen ja sen myötä armollisuus itseä kohtaan on suurinta rakkautta, 
jota voi osoittaa itselleen. Armollisuuden kautta olen saannut valoa pimeimpiin hetkiini. Olen oppinut elämään sopusoinnussa mieleni epätasapainotilojen kanssa normaalia elämää.

Minun normaalia elämääni.

It's only in your head.

Aina lopulta valo voittaa pimeyden. Muuta ei voi kuin rauhallisesti hengitellen kulkea läpi synkät päivät siihen saakka, että valo jälleen pilkahtaaa esiin.


Sitä odotellessa.


Rakkaudella,
Sallamari


4. lokakuuta 2017

Pin-Up Finland Ensimmäinen Perintö Pin-Up

Mekko ja Jakku: Lindy Bop,
 mekon muokkasi kisakuntoon pikaisella aikataululla Oliina Ompelimo
Huivi: Lahja kilpasiskolta
Hiuskukka: Shirley's Sweet Desigs
Kengät: Liva Loop
Hiukset: Karin Östenstaf
Kynnet: Studio Diamond Henna

Olo on iloinen ja äärimmäisen kiitollinen yllätyksiä täynnä olleen huikean viikonlopun jäljiltä.
Mieli alkaa vasta nyt hiljalleen taipua ymmärrämään, että aikuisten oikeasti sitä ollaan nyt Pin-Up Finland perintöprinsessa. 

Yllättävän tilanteen nostattamien tunteiden havainnointi ja ymmärtäminen ottaa tällä aivorakenteella aina hetkisen pidempään.

Sydän on täynnä kiitollisutta.

Pin-Up Finland -kilpailun viralliset tulokset ovat seuraavat:
Pin-Up Finland 2017: Sin D.Skye
1. perintö pin-up: Stormin A. Teacup
2. perintö pin-up: Miss Kris
Yleisön suosikki: Miss Rosie Revolution
Some-äänestyksen voittaja: Mondy Delight
Median suosikki: Sin D.Skye

Koska kuvat kertovat tunnelmista enemmän kuin sanat, jätät pitkät tarinat tällä kertaa väliin ja ilahdutaan sinua lukijan tunnelmallisilla kuvilla kisaviikonlopulta.


Kilpailu koostui neljästä SoMe äänestyksistä ja neljästä lavakierroksesta.
Lavakierroksen asut vasemmalta ylhäältä alkaen

1. kierros: Vapaavalintainen omaa pin-up tyyliä ilmentävä asu
- mekko: Ebay, tylli: Hellbunny huivi:kirppailta, kengät: työkaveilta, vyö: lainassa kilpasiskolta

2. kierros: Sponsoroitu muotinäytös, minun asuni VeeVee Retrolta
mekko: Hellbunny, tylli: Hellbuny, huivi: H&M, kengät: kirpparilta,

3. kierros: Kalenterikuvat heräävät eroon
Joku pässi unohti kalenteriuikkarin kotii ja loihti lava-asu tyhjästä lainattuje palasten voimalla,
(tästä erheestä emme keskusttele enempää IKINÄ enää, emmehän ), huivi: matkamuisto jostakin, kengät: kirpparilta

4. kierros: Palkintojenjako
mekko ja jakku: LindyBop, tylli: ebay kengät: Liva Loop, huivi: lahja kilpasiskolta

Minun mielestäni näyttelyn ihan auto.
Pokaali on auton voittama Top 10 palkinto.

Aikuisten polkuauto sai hymyilemään. Kyllähän tälläisellä kelpaisi leikitellä.

Plus Size Squad ranttunnelmissa!
Kanssani kuvassa ihanat kisasiskot Artic Cherry ja Betty von Black

Hurmaava beibe Wilhelmina Af Fera.

Upea pin-up malli ystäväni Florrie von Cloudberry

Behind the scene otos hetkeltä jolloin poseeraamme kilpailun voittajan Sin D. Skyen
kanssa yhdssä pokaalien kera.


Tästä on mukava jatkaa matkaa eteenpäin!

What's Next? Se hyvä kysymys, johon juui tänään ei ole antaa vastausta.

Ehkä burleskia, löysinhän kisasiskoista täydellisen rikoskumppanin potentiaaliseen duoesitykseen niinkin läheltä kuin Rovaniemeltä, hanainen Sanita DeChampagne.

Muutama kuvaidea ainakin odottaa hautomossa, että universumi yhdistää minun ja oikean työparin - eli kuvaajan - elämänpolut risteämään.

BodyLove juttuja - mikä ettei. 
Uusia aarrekarttoja - kyllä. 
Vintagekampauksien treenailua - takulla.
Pin-Up aiheista bloggailua - tulee kyllä,
 vaikkakin uusia postauksia ilmestyy nylyisin kovin verkkaista tahtia



Paluu arkeen on suoritettu.
Tämään parantelen sairasloman merkeissä kohta kaksi viikkoa minua riivannutta flunssaa. Päivä lepoa on tehnyt hyvää.

Puolitoista viikkoa ahkeraa työntekoa edessä,
sitten nokka kohti Budapestiä ansaitun kesäloman merkeissä.


That's all tällä erää.

Kuulemisiin!


Rakkaudella,
Sallamari




25. syyskuuta 2017

Pin-Up Finland kisakuvat

Kuva: Mikael Häggblom
Pin-Up Finland 2017

Rakas lukijani,

Haluan jakaa kanssasi tänään pienen palan matkaani Pin-Up Finland kilpailussa. Ohessa muutama hassunhauka promokuva, jotka kilpailun tiimoilta on esillä Pin-Up Finlandin Facebook sivulla ja MTV3 verkkojulkaisussa. 


Kuva: Mikael Häggblom
Pin-Up Finland 2017

Kuvien kampaus, meikki ja vaatevalinnat ovat minun omaa käsialaani. Jälkeenpäin kuvia tarkastellessani mietin valintojeni oikeellisuutta - ulkopuolisesta näkemyksestä olisi voinut olla lisähyötyä.

Autotalli kuvan asukokonaisuus on liian tumma, eikä siten pääse oikeuksiin taustaa vasten. Koulukuvaajat ovat oikeassa kehoittaessaan pukemaan lapset luokkakuvaan värikkäästi, tummassa asussa uppoaa huomaamatta aivan liian hyvin kaikkeen taustalla olevaan. Monokromaattinen tumma kokonaisuus toimii yksin värikästä taustaa vasten.

Päätin rohkeasti valita tutusta ja turvallisesta kuvalookistani poikkeavan huivittoman kokonaisuuden toiseen kuvistani. Päähineettä - laitettua omaa tukkaa näyttäen - kuvassa esiintyminen on minulle aivan uutta ja todella suuri loikka turvalliseksi kokemani "raamien" ulkopuolelle. Tämäkään ei ehkä valinnoista viisain - vaikkakin samanaikaisesti ehkä rohkaisevin kokemus ikinä - hiusteni pienuuden vuoksi. Näyttävät tuuheat kampaukset ovat hyvin olennainen osa mielleyhtymää pin-up tytöistä puhuttaessa. Hiusten osalta minun otokseni on kilpasiskojen joukkoa katseltaessa ehdottomasti kuvasarjan vaatimattomin.

Sitä mitä ei ole, ei ole. Minun kohdallani puuttuva palanen on kaunis muhkea kampaus.

Pienistä puutteista huolimatta olen iloinen, että valitsin tuoho. yhteen kisalookin huivittomuudem. Ehkä tämän kuvan kautta voin rohkaista sinua oman tukkasi pin-up staittavuutta epäröivää mukaan pin-up iloitteluun. Jokaisessa meissä on löydettävisdä oma ainutlaatuinen hurmaava pin-up kaunotar.


Kuva: AskoJonathan Photography
Pin-Up Finland 2017
Alkuperäinen julkaisualusta: www.mtv.fi
Tästä MTV3 äänestykseen

Yksi isoimmista tämän kisan kuvien kautta kokemani ihanista asioista on valtava oivallus liittyen kehoon ja kehon näkyväksi tekemisen eri mahdollisuuksiin.

Olen todella iloinen, että kuvaaja ehdotti istuma-asentoa sohvalla vakuuttaen minut siitä, että asento näyttää kyllä hyvältä. Olen juuri oppinut löytämään itseni seisoma asennoissa, joten hurmaavan istuma-asennon oivaltaminen tuntui valtavan isolta hypyltä pois tutuilta vesiltä.

Kannatti kokeilla.

Vielä on julkaisematta kokonaan kalenterikuvauksen lopulliset vedokset. Tässä kalenterikuvassa olen niin ikään istuma-asennossa ja ennakkovilkaisujen perusteella tuo toinenkin istuma asennossa otettu kuva näyttää kivalta.

Minun osaltani tämä kisakuvaus antoi uutta positiivistä rohkeutta tehdä tutkimusmatkaa itseensä aivan uusien kuvakulmien kautta.


Kuva: Mikael Häggblom
Pin-Up Finland 2017

Lauantaina Lahdessa nähdään!
Onko joku teistä tulossa paikanpäällä pyörähtämään?


Rakkaudella,
Sallamari


17. syyskuuta 2017

Liva Loop -nilkkurit



Onko nettikauppa Klingel sinulle tuttu?
Minulle oli aivan uusi tuttavuus, kunnes nämä kengät ilmestyivät mainosbanneriin Facebook sivuni reunaan. Näihin kenkiin oli kuin kirjoitettuna, että kuuluvat osaksi minun tämän syksyn vaatekokoelmaa.

Klikkasin mainosta ja päädyin Klingel -putiikin kotisivulle. Klik-klik-klik -kengät ostoskoriin ja kassalle. Tarjolle annettu maksu vaihtoehto oli lasku - muitakin ehkä olisi ollut tarjolla, mutten edes vilkaissut niitä. 

Toimitus tapahtui Smartpostin kautta nopeasti. PAaaaketti tosin odotti postissa 2 päivää kun minkään sortin saapumisiömoitusta en puhelimeen saanut. Hoksasin paketin tulleen, kun kauppa pyysi arvostelua saamastani tuotteesta. Tarvittava postikoodikin löytyi kaupan sisälle rekisteröimästä profiilistani. Ilmeisesti missasin puhelinnumeron syöttämisen jossakin kohtaa rekisteröintiä.

Klingel toimii ilmeisesti Saksasta käsin, joten heilläkin toimii Euroopan sisällä käytyjen kauppojen periaatteen mukaan toimitus nopeasti ja helposti. Tilaussivun kieli on Suomi, joten ostotapahtuma itsessään oli helppo homma.

Kuvaa kengistä ylläni joudutte odottamaan kotvan, kenkäpari on parhaillaan suutarilla fiksattavana - ja suutari kesälomalla vielä viikon. Kengät ovat varresta sen verran napakat, että vein ne suutarin fiksaukseen mielessäni saada pieni mukavuutta lisäävä "käyntivara" varren leveyteen.

Materiaaliltaan kengät ovat ikävän rimpulat - ohutta keinonahkaa muovipohjilla. Laadusta ei tietoakaan. Ala-arvoinen ostopäätös tuotteen eettisyysnäkökulmaa miettiessä.

Ostin kengät puhtaasti ulkomäön vuoksi. Toovottavasti näillä kävelee tämän syksyn. Saattaa olla, että kengät päätyvät kuvausasusteiden joukkoon ensimmäisen käyttökerran jälkeen.

Hitti vai huti?

Visuaalisesti 4/5,
laadun puolesta täysi huti.
Ostokokemus ihan positiivinen.


Millaisia hutiostoksia sinun kohdallesi on sattunut? Jaa tarinasi hutiostoksesta kanssani, vertaistukea tarjolla.

Mukavaa sunnuntaita!


Rakkaudella,
Sallamari





11. syyskuuta 2017

Miss Pintage 2017 -kisa


And the winner is....
Yksi kilpailn tuomareista - suloinen Wilhelmina af Fera - työn touhussa.

Viikonloppu on seikkailtu Meri-Karvian Merikievarissa uusien ystävien sekä  Pin-Up Petrolsien Miss Pintage kilpailuen merkeissä. Miss Pintage kertoo olevansa Suomen bodypositiivisin Pin Up -kilpailu joka omalta osaltaan haluaa olla bodylove rintaman eturivissä rikkoen vallitsevia kauneusihanteita. Kilpailun organisaattori BeBe La Vanille halusi luoda kilpailun, jossa tuodaan esille naiseuden monimuotoisuutta sekä ajatustta, että kauneutta ja naiseutta ei määritetä kiloina, sentteinä tai vuosina.

Omalta kohdaltani kisat olivat unelmien täyttymys, sillä palasin kisasta kotiin Miss Pintage 2017 Yleisön Suosikki -tittelin kantajana.


Tittelistään kiitollinen.
Kiitos ihanat nettiäänestäjät, kiitos loistaava yleisö!


Olen vilpittömän kiitollinen, kun sain elää lapsuuden unelman todeksi. 5 vuotiaana leikin missikisoja mummolassa, 15 vuotiaana uskoin vahvasti ääniä, jotka sanoi ettei noin pulleasta oo ikinä mitään jakoa missään missikisoissa.

Kätkin salaisen unelman sisälleni ja olen rakkaudella varjellut sitä kaikki nämä vuodet. Piti kasvaa ihmisenä ja löytää ehdoton minärakkaus. Iloisena ja itseäni tänään juuri tällaisena rakastaen sain hurmata yleisön tässä kisassa.

Usko unelmiin! Kuuntele sisäisen minäsi ääntä, olkoon se ikuisesti voimakkaampi kuin se maailman pauhu joka uskottelee ettei sinusta ole siihen tai tähän.

Kannan kiitollisena tätä nauhaa ja vien bodylove sanomaa äänekkäästi eteenpäin.


Kilpailun voittaja kaismaattinen Miss Blue Jane ei jätä ketään kylmäksi.
Olen iloinen, että Blue Janen kanssa saamme yhdessä tuoda esille, ettei karisma tai kauneus ole missään suhteessa korrellaatiossa elämän numeroiden kanssa - ikä eikä kilomäää ole este tai hidaste unelmien toteutumiselle.

Toivomme yhdessä, että saamme omalla esimerkillämme rohkaista juuri sinua toteuttamaan sinun elämäsi isoja ja pieniä unelmia! Ei haittaa vaikka joku nauraisi tai koittaa viskoa kapuloita rattaisiisi ikävien kommentien voimalla. Sinä olet omana itsenäsi arvokas, ainutlaatuinen ja ihana juuri tänään.

Live you dreams!

Parasta kilpailussa oli kuitenkin huikeat kanssakisaajat ja uudet ystävät. Voitotn lisäksi kisaeissun ehdoton kohokohta oli tilaisuus tutustua supersuloiseen Wilhelmina af Feaan, yhteen omista isoista pin up idoleistani. Wilhelmina innoittaa minua niin huumaavan kauniilla ulkomuodollaan kuin supersuloisella olemuksellaan. Olen sanomattoman kiitollinen, että maailmankaikkeus toi elämänpolkumme risteämään näissä kisoissa ensi kerran.


Edessä on vielä yhdet kilpailut, Pin-Up Finland kilpailu. Niiden kisojen jälkeen minä siirryn taka-alalle kisa-areenoiden parrasvaloista ja suuntaan uusien kokemusten myötä katseen positiivisen energian jakamiseen. Ehkä jokin kurssi, pientä BodyLove sanoman ja pin up rakkauden jakoa.

Se jää nähtäväksi.


#kiitos


Kuvista kiitos Sari Ngugi


Rakkaudella,
Sallamari


pakko lienee paljastaa, että kuvat on otettu varsinaisen palkintoseremonian jälkeen juhlinnan alettua. Palkintojen jaon aikaan oli paljon ruuhkaisempaa sekä lavalla, että sen vierustoilla. Ehdinpä vielä nakata kengätkin sivuun, joten rokkasin läpi nämä kuvat paljasjalkaisena. Ei se kauneus kengistä ole kiinni - vaikkakin kauniit kengät ovat kyllä luojansa lahja meille ihmisille ja ansaitsevat tulla nähdyiksi.

6. syyskuuta 2017

Pin up my Hair - hiuskuulumisia




On kulunut hiukan vajaat kaksi kuukautta, kun päätin luopua turkoosista hiusväristä ja sitä myötä jatkuvasta hiusten vaalentamisen kierteestä. Paluu omaan väriin tuntuu yhä todella hyvältä ratkaisulta, oma silmä on hiljalleen tottunut tähän tummempaan olemukseen.

Vaalennuskierteestä irtipääsemisen myötä hiuksissa on tapahtunut muutos positiiviseen suuntaan. Hiukset tuntuvat vahvemmilta ja elinvoimaisemmilta. Iloisin huimio on ehkä se, että vihdoinkin hiusten pituudessa näyttää tapatunut silminnähtävää kasvua - vaalentaessa hiukset tuntuivat murenevan latvasta samassa suhteessa kuin uutta pukkasi tyvestä.

Evonia vitamiinillä saattaa olla oma osuutensa asiassa hiusten kasvun ja vahvistumisen osalta. Mene ja tiedä...
Olen kuukauden ahkerasti syönyt kyseistä ravintolisää ja uusi paketti on hommattu tulevia kuukausia varten. Eikai se kokeilu ota jos ei annakaan.


Koska kuva kertoo enemmän kuin sanat, on selvennettävä sen verran asioita että tuo yläpuolella oleva kampaus on loihdittu käyttäen apuna 100 gramman verran irtohiusta klipsipidennyksinä. Aivan noin järisyttävään muutokseen ei päästä yksin vitamiinien ja värjäyksestä luopumisen yhteisvaikutuksen voimin.

Ostin luottokaupastani Ebaystä super edulliset, hyväksi laadun puolesta muiden ostajien arvioimat, klipsipidennykset. Täsdä kohtaa totuus on se, että investoimalla parikympiä saa laadultaan vain parinkympin hiusta. Aitoa hiusta ovat nuo pidennykset, se on tullut todettua sävytyksen ja rautakäsittelyn kautta. Karva itsessään on kovin karkeaa, joten remy laatuisesta hiuksesta ei ole kyse.

Pidennykset tuovat uutta piristävää eloa hiusrutiineihini. Olen löytänyt aivan uudella tavalla omaan tyylini victory rollsit ja löysähkön latvakiharan. Pitkän hiuksen pinup tyyli on omassa päässä minulle todella vieras juttu - muiden tukkaan niitä kyllä on väkereltyä - pudennysten myötä olen rohjennut itse kokeilemaan pinup/rockabilly henkisiä kampauksia ihanien hiuskoristeiden kera.

Miten vaivaton arkikampauksen apu nämä pidennykset ovatkaan. Katseenkestävä arkilook syntyy alle kymmenessä minuutissa.




Olen myös ahkerasti treenannut rullapohjalla toteutettuja vintagehenkisiä kampauksia omaan tukkaani. Yrityksen ja erehdyksen opintien kautta olen viimein löytänyt hiuksilleni sopivat työkalut ja  kampauksiin alkaa hiljalleen löytyä oikeaa aikakautta henkivä muoto sekä rakenne.

Youtube on täynnä loistavia videoita wet set -rullauksen perusteiden hahmottamiseen. Hakusanoilla "wet set hair", "vintage hair wet set" löytyy koko joukko opastuksia, joiden joukosta valita omaan taitotasoon sopiva.

Julma totuus on se, että vintage/pin up hiustyylin salat oppii vain harjoittelemalla. Ennakkoluuloton työvälineisiin tutustuminen, yrittäminen, erehtyminen ja viimein toivotunlaisen tuloksen saavuttaminen. Mikä toimii yhdessä tukassa, ei ole ehkä paras valinta juuri sinulle. Onneksi on tarjolla paljon niin työkaluja kuin muotoilutuote vaihtoehtojakin.




Minä rullaan illalla suihkun jälkeen kostean tukan Wellan Perfect Styling wet set lotion -kampausnestettä pohjatuotteena käyttäen Cailapin mustille vaahtomuovirullille. Paras rullauskuvio juuri tämän hetkiseen tukkamalliini on klassinen permanentin ratarullauskuvio. Pääliosan radassa kaksi ensimmäistä rullaa rullataan kasvoille päin, loput taakse. Sivuosat rullaantuvat vaaka osioissa alaspäin.

Helppo ja yksinkertainen rullauskuvio, joka on aukikampauksella muotoiltavissa muutamaankin eri tyyliin.

 Klassinen Page Boy -kampaus (Youtube tutoriaalit hakusanoilla "page boy tutorial") syntyy minun tukkaani tälläisellä wet set rullapohjalla.

Listaan vielä tähän suosikki opastajani:
Miss Victory Violet
Diablo Rose
Cherry Dollface
Karolina Zebrowska
The Pinup Companion

Ilahduttaisiko sinua löytää tutoriaalivideo tai kuvitetut opastukset kampauksiin täällä minun blogissani?


Mukavaa keskiviikkoa!



Rakkaudella,
Sallamari





5. syyskuuta 2017

Makuuhuoneasusteita kerrakseen


"Eikös noi sukkanauhasukat oo enempi sellainen makuuhuoneasuste, niin siksi ehkä musta on se siinä mielessä se oikeampi väri."

Edellä riimitelty virke on vaateisiin erikoistuneen ketjuliikkeen antama vastaus, kun tiedustelin heiltä löytyykö heidän valikoimistaan ihonvärisissä nudesävyissä sukkanauhaliiveihin kiinnitettäviä sukkia. Toisessa liikkeessä kerrottiin reisisukkien olevan sukkanauhaan kiinnitettävinä heidän valikoimissaan juhlatuote, mutta stay up -sukkia löytyy "arkiväreissä" useampaakin paksuutta.

"Erikoisliikkeet ja netti on varmasti paras paikka löytää etsimäsi tuote."


Olen toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni, luovuin sukkahousuista ja siirryin sukkien nimeen vannovien joukkoon. Sukat ja sukkanauhaliivit - korkeavyötäröiset ja napakasti vatsalle tukea antavaa mallia - ovat osa asiani nyt jokapäiväisessä arkielämässä.

Kiitos Ebay ja What Katie Did -nettiputiikki, minun kokoelmissani on parit superihanat sukkanauhaliivit. 

Ebaystä löytämäni sukkavyö on materiaaliltaan "sairaala-alusasun" kaltaista napakkaa joustavaa sekoitekangasta. Värinä niin ikään sairaalamaailmaan mielen keikauttava arkinen puhtaan valkoinen. Pesuohjeet kielivät, että tämä vaate on tehty käyttöä varten - konepesu neljässä kympissä, eikä valkaisuakaan eeikseen kielletä. Ihan paras arkialusvaate, tuntuu päällä mukavalta ja kestää päivittäisen käytön mukanaantuomat huoltovaatimukset.

WKD merkin sukkanauhaliivit ovat väriltään mustat, tuotenimeltään kuvastossa Girdle firm control Dixie. Sukkapidikkeitä tässä Dixie mallissa on kuusi, tuossa valkoisessa arkiaemmassa vain neljä.

WKD on suosikki brändejäni retroinspiroituneiden alusvaatteiden osalta. Tilasin syntymäpäivälahjaksi itselleni parit bullet bra -liivit ja nämä sukkanauhaliivit. Muttei WKD suinkaan ole ainoa vaihtoehto retro/vintage -tyylisistä alusvaatteista innostuneille. Edukkaita vaihtoehtoja on tarjolla sukkanauhaliivien osalta Ebayssä ja kaarituettomia retrohenkisiä rintaliivejä povekkaampikin tyttö löytää jopa tavallisen tarjousmarketin valikoimista.

Haastavampaa on löytää suht edukkaita sukkia arkikäyttöön. Mustaa sukkaa on tarjolla kohtalaisesti, ihonvärisiä sukkia metsästäessä sen sijaan meinaa iskeä epätoivo. 

Nettikaupat tarjoavat huikean valikoiman ihonvärisiä sukkia - saumalla tai ilman - kivijalkakauppojen kanssa on haastavampaa.  Edes erikoisliikkeiden tarjonnasta ei löydy silikoni reunatonta sukkaa nude sävyissä. Mustaa, mustaa ja mustaa - koska makuuhuone tai talven juhlat ovat ne sesonkikaudet. Kesällä mennään stay upeilla tai paljain säärin.

Ratkaisin ongelman tilaamalla Ebaystä parit nudet sukat suoraan kiinasta. Pieni mahdollisuus on, että XL koko todella venyy reiden ympäri asti. Odotan jännityksellä pakettia. Ongelman ratkaisu numero 2 on Pirkkaniksi vailla vertaa, nimittäin Pirkka sukkahousuista saksien kanssa tuunatut pitkät sukat.

Toimivat kuin väärä raha.

Ah, vielä pitää valoittaa kysymystä reisien hankauksesta. Sukkien käyttö on minulle täysin kivutonta, ei hankauksia sisäisissä tai muita vastaavanlaisia haasteita. Ihme juttu näinkin rehevien reisien kanssa tallustellessa, mutta niin se vaan on. Tiedät, että kurvikkailla kanssasiskoilla sisäreisien yhteen hankautuminen on monella iso haaste alusvaatteista puhuttaessa.

Tälläista tänään.
Uusi viikko, energiset tunnelmat.

Tämä viikko huipentuu lauantaina Merikievari Rockabilly Cruising tapahtuman ja siellä käytävän Miss Pintage -finaalin merkeissä.

Elämme jännittäviä aikoja.


Rakkaudella,
Sallamari


1. syyskuuta 2017

Baseballtakki vs. laatikkotakki - Kumman valitset



Lämmin kesä on enää kaunis muisto, syksy ja viileät kelit tekevät tuloaan.


Ihastuin alkukeväästä KappAhlin kevätmalliton sinivalkoiseen laatikkotakkiin. Takin kuosi on todella kaunis ja takin värimaailma kiehtoi minua. Lähes 90 euron hinta piti ikäväkseni lopulta huolen siitä, että takki jäi keväällä hankkimatta, kun kevään tiukkaan budjettiin takki oli ikäväkseni liian hintava. Haave takista jäi elämään.

Kesän alennusmyynneissä minua onnisti ja löysin kotikaupungin liikkeestä  yhden kappaeen juuri tätä takkia minulle sopivassa koossa mahtavalla 70% alennuksella, 

Laatikkomallinen takki ei tasapaksun muotonsa ansiosta ole välttämättä se kaikkein imartelevin takki  vartalomallilleni. Pohdin ompelijan kanssa pieniä sisäänottoja vyötärölle, mutta takin vuorirakenteen vuoksi sisäänotot eivät ole ehkä se kätevin ratkaisu. Päädyin hankkimaan takin väriin sopivan vyön, jonka avulla vyötärölinjaan saa luotua muotoa.




Tämä kevyempi uusista syksytakeistani on täysi heräteostos.

Löysin kevyen trikookankaisen baseballtakin Prisman tarjousrekistä kymmenen euron alehintaan. Löytö on aivan loistava, sillä vaatekaapistani puuttui kokonaan hupparin kaltainen kepeähkö pitkähihainen vaate, jonka voi heittää lämpimän päivän päätteeksi hartioille. Baseball takin paras puoli on se, että se on helposti yhdistettävissä niin housujen kuin mekkojen kanssa.

Kumpikin takeista on jo päässyt käyttöön. Vaikka takit ovatkin keskenään kovin erilaisi,a on kumpikin takeista hauskalla tavalla hyvin minun tyyliini sopivia.

Hello Syksy ja tevetuloa vaan,
 minä olen valmiina!


Kumpi takeista on sinun suosikkisi?
Millaisella takilla sinä olet valmistautunut syksyn kohtaamiseen?


Rakkaudella,
Sallamari




22. elokuuta 2017

Pin-Up Finland kilpailu ja kalenterityttöunelmia




Tänään halua kertoa sinulle rakas lukijani sneak-a-peak kuvan kera iloisia kuulumisia. Minut on valittu reilun 200 hakijan joukosta yhdeksi tämän vuoden 16 Pin-Up Finland kisan finalisteista!

Minä saan olla mukana kisaamassa yhdessä suomen arvostetuimmista pin up kilpailuissa!

Kilpailun finaali järjestetään 30.9. Lahden Messukeskuksessa käytävään vuosittaiseen finaaliin Jenkkiautonäyttelyn ja Rokki Night-tapahtumien yhteydessä.




Ensiaskeleet kohti finaaliviikonloppua on otettu. Viime viikonloppuna sain tutustua ihaniin kanssakilpailijoihin kisakuvausten merkeissä. Kuvauspäivät olivat pitkiä ja hikisiä - huhujen mukaan kosteusprosentti ylitti 90% maagisen rajan lauantaina. Kisakuvaukset oli mieletön kokemus, joka sytytti intohimoni pin up kulttuuria kohtaan roihuamaan - mikäli mahdollista - entistä isommalla liekillä. 

 Ihanien kilpasiskojen tapaaminen oli kerrassaan hienoa. Jokainen meistä ilmentää rakkauttaan pin up kulttuuria kohtaan omalla ainutlaatuisella tavallaan. En ole hetkeen ollut näin innostunut ja inspiroitunut, kuin juuri tänään vietettyäni ikimuistoisen viikonlopun näiden ihanien naisten seurassa.

Kameran edessä olo itsessään oli hulvatonta. Tuntuu uskomattoman ihanalta sanoa, että nautin täysin rinnoin joka hetkestä. Hämmentyneenä heräsin kuvauspäivän keskellä kuulostelemaan omia tuntemuksiani ja voin rehellisesti kertoa, etten ole koskaan elämässäni ollut niin täydellisesti onnellisena läsnä omassa kehossani kun näiden kuvausten aikana.

Unelmieni osalta kuvausviikonloppu huipentui sunnuntaina.

Olen vuosikausia salaa haaveillut kalenteritytöksi pääsemisestä. Duck it - rehellisesti olen haaveillut kalenterityttö roolista suunnilleen siitä lähtien kun teini-ikäinen minä ensimmäisen kerran hahmotti tyttökalentereiden olemassaolon. Sunnuntaina sain elää unelmani todeksi, kun meidät kilpailijat kuvattiin Pin Up Finlandin vuoden 2018 kalenteriin.

39 vuoden kypsässä iässä kalenterikuvauksissa.
Onnellisena uikkaressa kameran linssin edessä.

Eipä tosannut aavistaa aikanaan tuo rakas 16 vuotias elämään pettynyt itsestään epävarma syömishäiriöön sairastunut nuori minä, mitä kaikkea suunnitelmia elämällä onkaan varasstossaan  minulle.

Tähän kuvaukseen sisältyy suuri määrä onnistumisen tunnetta. Kuvaussetissä tunsin itseni vapaaksi ja lliseksi onnelliseksi. Vilpitön rakkaus itsäni ja omaa vartaloani kohtaan oli täydllisenä läsnä. Sydämessä asui ilo ja mieli oli läsnä.

Iloitsin omana itsenäni olemisesta täysillä.
Ihana ihmeellinen ainutlaatuinen minä.

Elämälle kiitos.



Palataan kisakuulumisiin tuonnempana,
kun virallisia kuvia tupsahtelee julki.


Tälläsissä tunnelmissa kohti elokuun loppua.
Joko sinun elämäsi on palannut kesälomilta takaisin arkeen?


Rakkaudella,
Sallamari