Tämän kuukauden kosmetiikkasuosikkini on minulle hyvin epätyypillinen tuote - kynsilakka. Hassu juttu sinäänsä tämä lähes totaalinen avuttomuuteni kynsilakkojen suhteen, minä kun rakastan kauniita huoliteltuja kynsiä ja ihailen avoimesti toisinaan kuuluvaankin ääneen nähdessäni jollakulla hyvihoidetut kädet.
Omat kynteni ja käteni ovat lähes aina aika retuperällä. Ostin ensimmäisen oikean käsivoiteeni vasta tänä talvena ja eilen hämmentyneenä kynsiä huoltaessani tajusin, etten eläissäni ole omistanut kynsinauhaöljyä tai tasvaavaa tuotetta.
Olen etsinyt kauniin punaista kestävää kynsilakkaa siitä lähtien kun edellisen kerran reilu vuosi sitten päätin luopua rakennekynsistä. Rakastan rakennekynsien tuomaa vakaata kauniilta näyttävien käsien tilaa - vaivatona ja helppo, kun joku toinen loihtii minulle kauniit kädet. Rakennekynnet ovat niin kauniit ja ihanat, mutta tunnen itseni sen verran kiireiseksi, että mietin mihin väliin minä niitä kynsihuoltoja sitten järjestelisin - vain säännällisesti huolletut kynnet ovat kauniit.
Luovuin toistaiseksi rakennekynsiajatuksesta.
Mielessäni olen pohtinut useampaan otteeseen UV.kovetteisen kestokynsilakkapakkauksen hankintaa - kohtalaisen kova hinta on toistaiseksi saanut minut jättämään kestokynsilakat kauppaan. UV kestokynsilakka olisi varmasti kaltaiselle itsensä alati kiireiseksi tuntevalle ihmiselle optimiratkaisu - kaksi kertaa kuussa tunti aikaa itselle ja kynsien huoltamiselle ja kestolakkauksen voimin kädet ja kynnet näyttäisivät kivoilta aina.
Bongasin Prismassa käydessäni Elegan Touch merkkisen "kevytversion" geelikynsilakasta. Pakkaus lupaa geelikynsille tyypillisen pitkäkestoisen ja kiiltävän lakkaustuloksen ilman UV-valon avulla tapahtuvaa viimeistelyä.
Kynsilakkapaketti pitää sisällään kaksi tuotetta, värillisen aluslakan ja värittömän päällyslakan. Tuotteen käyttö on yksinkertaista. Kynnet viilataan haluttuun muotoon ja puhdistetaan liasta ja rasvasta tavallisen kynsilakanpoistoaineen avulla. Sitten värillistä lakkaa sivellään kaksi ohutta kerrosta - kerrosten välillä lakan annetaan kuivahtaa. Manikyyri viimeistellään sivelemällä ohut kerros geelimäistä päällyslakkaa, jonka annetaan rauhassa kuivua vartin veran.
Lopputulos on kaunis ja kiiltävä - aivan kuin kynsissä olisi UV kovetteinen kestolakkaus. Lakkakerron kynnellä on perinteistä kynsilakkaa hiukan paksumpi. Tuote lupailee kynsilakan kestävän kauniina ja lohkeilematta noin 10 päivän verran. Lakka poistetaan kynsistä tavallisella kynsilakanpoistoaineella - joskin kynttä pitää lioittaa kynsilakanpoistoaineella kastetussa pumpulitupossa 1-2 minuuttia, jotta lakka irtoaa helposti ja siististi.
Olen toistaiseksi aivan myytynä tuotteeseen. Lopputulos näyttää kauniilta ja kiiltävältä sekä sormissa että varpaissa. Tuote oli helppo levittää siististi kynsille, enkä ainakaan minä saanut kuivatellessa aikaan mikään sorttisia söhryjä levitettyyn väripintaan - yleensä niin tapahtuu vähintään yhdelle kynnelle. Tuote on todella miedon tuoksuita, pensseli lakassa on ryhdikäs.
Raportoin ensi viikolla lisää tuosta lopullisesta pysyvyydestä.
Onnea on huolitellulta näyttävät kädet.
Olen todella kiitollinen ja iloinen kauniisti lakatuista kynsistäni tänään.
Lupasin itselleni omistaa yhden illan aina kahdessa viikossa kynsien hoitamiselle. Suunnitelmissani on investoida ainakin toinen väri tätä Elegan Touch Gel Rocks lakkaa.
In English
My cosmetic favorite for February is this Elegant Touch Gel Rocks nails polish.
I am super twofold person. I really admire well groomed hands and love beautiful nails and yet I am. quite inefficient to keep my own hands well manicured.
I used to wear gel nails a lot. For me the challenging part of gel nails is to fit up keeping appointments to my ever too busy monthly schedules.- everyone knows that only well up kept gel nails look beautiful. So I ended giving up well groomed gel nails like a year ago. It was the best solution.
I have been playing around with the idea of purchasing one of those UV-light nail polish kits to myself. That sort of kit sounds like convenient solution for me - something between real gel nails (those ones with glued nail tips) and regular nail polish. I could do them by myself and paint colors directly to my own nails. I have ultra short nails, but I have learned to love my nails in their natural length now days - still admire long beautiful nails, they just look so beautiful.
Sofar I have not found suitable UV-polish kit for my budget - all started kits I have seen have been a bit overprices for my liking. Well, there is Ebay and I could find a UV-polish kit in Ebay on fair price - but sofar I just been playing around with this idea.
I manged to found this Elegant Touch Gel Rocks polish kit from local market in very fair price, bit over 10 Euro. I thought instantly that this product is worth of a try.
Advertisement in the box promises "the real gel nail shine" and long lasting result - Gel Rocks polish should last unchipped up to two weeks.
Gel Rocks is easy to use. Box includes two different bottles - one colored under polish and very shiny gel like top coat polish. Process is very easy too. First file and clean up the nails with regular nail polish. Then add 2 layer of colored polish (let bottom layer dry before adding the next one). After 2 layers of colored polish coat nails with clear top coat polish. Let the nails dry for fifteen minutes and the manicure is ready.
I love the result very much.
My nails are very shiny and smooth. I put polish also to my toenails and they look absolutely fantastic too. No wrinkles or smudges on any nail (usually I have some sort of pucker on several nails).
My hands and toes are looking super pretty.
I update about sustainability later.
Elegant Touch Gel Rocks nail polish was a very good buy.
I am planning to get few more kits in different colors.
*****
Onko joku teistä kokeillut tätä lakkaa?
Millaisia ovat teidän kokemuksenne?
Rakkaudella,
Sallamari