Happy New Year 2015

Voisiko uudenvuodenlupauksena tehdä tiedoksiannon siitä,

 että ensi vuonna ajattelin aivan totaalisesti hurahtaa paljeteilla somistettuihin juttuihin.

Tiedossa kimalteleva vuosi 2015.

Kiitoksia kuluneesta vuodesta!

Kuulemisiin taas ensi vunna.

Rakkaudella,

Sallamari

Vuoden 2014 parhaita antimia

Viimeiset päivät tätä ihanaa vuotta 2014 on käsillä, joten on sopiva hetki jakaa kiitosta kaikesta hyvästä, jota vuoden aikana olen saanut elämääni  sanoin, kuvin sekä linkkaamalla blogiin muutamia minua inspiroineita asioita ja ihmisiä.

Olen löytänyt ison palan uutta näkemystä itseni rakastamisen suhteen burleski harrastuksen myötä. Kiki Hawaijin burleskityöpajasta löysin uutta iloa elämääni ja olen sanomattoman kiitollinen siitä että sain tutustua kurssin aikana tutustua koko joukkoon ihania Leidejä ja että ystävyytemme on jatkunut viikonloppukurssin päätyttyä tasselityöpajan ja muiden yhteisten tapaamisien voimin. Lisää mukavia tapaamisia luvassa näiden ihanien leidien kanssa heti ensi vuoden alussa.

Kiki on sanomattoman inspiroiva ja ihana ihminen. Mikäli burleski millään tavalla kiinnostaa, suosittelen piipahtamaan Kikin kotisivulla, josta löytyy hyviä linkkejä suomen burleskitarjontaan.

Burleskista on luontevaa siirtyä korsettiin - yhteen tämän vuoden lempiasusteistani. Project 333  filosfiaan tutustuminen on selkeyttänyt pukeutumistani ja auttanut minua löytämään oman vahvan tunnistettavan tyylini. Vuoden Lempivaate -titteli tänä vuonna kuuluu mustalle pitkähihaiselle kellohelmamekolle - alushameella ja ilman. Tuo mekko on palvellut minua arjessa ja juhlatilaisuuksissa, muuntuen asusteiden avulla tilaisuuteen kuin tilaisuuteen kelpaavaksi kokonaisuudeksi. 

Musta mekko, tyllialushame, Vivienne Westwood laukku ja kullankeltaiset Minna Parikka Edith balleriinat - suosikkiyhdistelmäni vuodelta 2014.

Vuoden 2014 suosikki kulttuurikohde on Helsingin luonnontieteellinen museo. Olen kiitollinen kaikesta kolmesta vuoden aikana minulle suodusta tilaisuudesta vierailla LUOMUS -museossa. Museo on joka vierailukerralla yhtä hurmaava ja jännittävä - mikä parasta joka vierailulla olen onnistunut löytämään kokoemilta jotakin aivan uutta.

Kuluneen vuoden aikana sain vierailla useissa Euroopan kaupunkikohteissa sekä lomailun että työmatkojen merkeissä. Kaupungeista suosikikseni nousee Berliini - koko perheen yhteinen kevätloma Berliinissä saa minut todella kiitolliseksi yhä tänään.

Jooga on löytänyt tiensä elämääni ja olen kiitollinen siitä, että olen saanut vuoden aikana kerätä joogaqn kautta lukuisia ihania onnistumisen kokomeuksia. Hilaria Baldwinin Instagram projekti 365 days of yoga craziness on toiminut suurena ispiraationa minulle - yoga any day and anywhere.

Mitä ihanin syntymäpäivälahja tänä vuonna oli  Arto Hämäläisen rakkausrumpukurssi. Sain ottaa osaa rakkausummun valmistukseen Arton ohjauksessa ja tuloksena syntyi omin käsin tehty ihana turkoosi rakkausrumpu. Rummun avustuksella minussa on kasvanut rakkaus rumpuihin ja rummuttamiseen. 

Kulunut vuosi on kaikella tavalla tuonut paljon uutta elämääni - olen löytänyt rohkeuden luopua vanhasta ja näin tehden luonut tilaa uusille ihanille asioille. Olen toivotttanut uusia ihmisiä tervetulleksi elämääni ja kiitollisena voi todeta löytäneeni uusia ystäviä. 

Olen kiitollinen että päivä päivältä syömishäiriöllä on paikka elämässäni enää menneisyyden muistona. Päivä päivältä yhä harvempi ja harvempi asia muistuttaa minua sairaudesta.

Olen kiitollinen toipumisesta ja nykyisestä terveestä elämästä.

Olen kiitollinen SYLI ry:n tarjoamalle vertaistukitoiminnalle. Vertaistukiryhmän löytyminen ja päätös lähteä tutustumaan Turussa toimivan ryhmän toimintaan on ensimmäinen rohkea askel syömishäiriöstä toipumisen polulla - tuon askeleen ottamisesta on kulunut yli vuosikymmen, silti olen yhä syvästi kiitollinen ensiksikin itselleni, että rohkenin ottaa tuon askeleen ja toiseksi SYLI ry:lle ohjatun ryhmätoiminnan järjestämisestä.

Viimeiseksi, muttei vähäisimmin, tahdon sanoa ison kiitoksen tästä loistavasta vuodesta 2014 itselleni - kiitos Sallamari rohkeudesta tehdä vuodesta 2014 näin mahtava vuosi.

Iloineen ja suruineen, lahjoineen ja eteen heitettyine haasteineen vuosi 2014 oli mahtava.

Lisää tälläisiä mahtavia vuosia, kiitos.

kiitos.kiitos.kiitos

Rakkaudella,

Sallamari

Kaikkien vaatekerrosten alla

To put on a corset properly is as much of an ar

t as to make a corset properly.

Olen hurahtanut tiukalle kiristettyihin korsetteihin - vuoden viimeinen suuri tunnustus.

Olen viimeksi kuluneiden kuukausien aikana kaikessa rauhassa tutustunut korsetteihin ja Tight Lacing harrastuksen maailmaan todenteolla - nykyisin vietän 12-16 tuntia arkipäivästäni korsettiin pukeutuneena. Lähdin liikkeelle korsettiin pukeutumisessa todella varovaisesti - uskalsin hädin tuskin pitää korsettia päällä yhden iltajuhlan verran - nyttemmin korsetin käytöstä on tullut rakas tapa. 

Olen pukenut korsettia päälleni niin kotona kuin lentokentällä - jokainen tilaisuus on sopiva tilaisuus korsettiin pukeutumiselle. 

Olen aina rakastanut korsettien visuaalista ilmettä, sitä miten ihanasti korsetti luo kantajalleen kauniita kaarevia linjoja. Jo vuosia olen ihallut ja inspiroitunut korseteista asusteina ja haaveillut salaa jokupäivä itsekin rohkenevani pukeutua korsettiin. Minua jännitti miltä tuntuu pukeutua korsttiin pitkiä yhtäjaksoisia aikoja - yksi FetishClub ilta äärimmilleen kiristetyssä korsetissa tuntuu aina niin ihanalta. 

Mutta miten istuu päällä korsetti kokopäiväisenä asuna tilanteessa kuin tilanteessa?

I'm one of those strange beasts who really likes a corset

Kerrron seuraavaksi hieman omista korseteistani. Tämä kertomus minusta ja korseteistani on ainoastaan minun tapani toteuttaa mielihaluani pukeutua korsettiin - kertomus ei siis millään tavalla väitä olevansa sen oikeampaa ja aidompaa korsettiharrastusta, kuin jonkun toisen tapa toteutttaa korsettiin pukeutumisen mielihalujaan.

Ihan ensiksi muutama sana korseteista - omistan kolme hyvää ja yhden huonon korsetin. Vanhin korseteistani on kymmenisen vuotta sitten minulle omien mittojen mukaan ystäväni tekemä korsetti - jota on vuosien kuluessa muokattu pariin otteeseen kehoni muutosten mukaan. Tuon korsetin ehdottomasti paras puoli on kestävyys -  kymmenestä ikävuodestaa huolimatta on korsetti edelleen kuin uusi.

Muita mittatilauskorsetteja en omista. Koen, että vielä ei ole oikea aika hankkia mittatilauskorsettia, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana mittani ovat muuttuneet todella radikaalisti suuntaan ja toiseen - hell, itseasiassa raaka totuus on että viimeisen vuoden aikana kehoni on muuttunut valtavasti ja mittatilauksena tehty korsetti toden näköisesti lojuisi kaapissani käyttämättömänä epäsopivan kokonasa vuoksi.

Minulla on kokelma Ebaysta tilattuja "halpakosetteja" jokapäiväisessä käytössäni. Löysin sattumalta korsettimallin joka edukkaan hintansa lisäksi sopii keholleni täydellisesti - ei paina, eikä purista - ja kestää kovaakin käyttöä kelvollisesti. Toisessa ebay korsetissani huomasin taannoin pienimuotoista kulumaa kankaassa nyörikujan viereisen luun päällä - kulumakohdan paikkasin onnistuneesti sydämenmuotoisella itseliimautuvasta nylonpaikkalapusta leikatulla palsella. Vihreä korsettini on taas kuin uusi ja valmiina käyttöön - nykyisin sydämillä koristeltuna.

 Etsin Ebaystä korsetteja hakusanalla "heavy duty corset" ja "double bone corset". Käytössäni olevat korsetit ovat sellaista hieman pidempää mallia, mallia joka laskeutuu edestä alas häpykummun päälle.

Toki tälläisiä "halppiskorsetteja" tarvitsee useamman kappaleen, kun niitä mielii käyttää aktiivisesti päivittäin. Itse en esimerkiksi käytä samaa korsettia kahtena peräkkäisenä päivänä. Huollan korsetteja käyttökertojen välissä hyvällä tuuletuksella ja tarvittaessa pesen ne käsin. Korsetin pesuväli pitenee huomattavasti, kun korsetin alla käyttää  korsettien alle vartavasten suunniteltua "alustuubia", eikä korsetti näin olle ole paljasta ihoa vasten. Oma alustuubini olen leikellyt vanhoista tank top yläosista, yhtään "oikeaa" alustuubia en omista.

Hintapoliittisesti on  aivan sama investoiko sitä yhteen hyvään mittatilauksena tehtyy korsettiin vaiko turvautuuko, niinkuin minä,  useaan edullisempaa vaihtoehtoon, joita vaihtelee käytössä. Minä tavoitteenani on hemmotella itseäni tulevaisuudessa hyvällä mittojen mukaan tehdyllä korsetilla.

Tässä kohtaa en voi sivuuttaa omaann kehoon liittyvää pohdintaa korseteista puhuessani.

Pidätkö sä korsettia jotta sun kropasta tulisi paremman näköinen?

Yllä mainittuun kysymykseen törmään aika-ajoin. Minä pidän kehostani sekä korsetilla ja ilman - tai oikeammin, korsetin käyttäminen ei saa minua rakstamaan itseäni enemmän, eikä korsetittomuus puolestaan aiheuta inhontunteita kehoani kohtaan. Korsetti on kiva piristys ja kieltämättä se luo kauniita tasaisia kaaria vartaloon. Eniten korsetissa pidän sen käytön luomasta kehotuntemuksesta - siitä miltä korsetti tuntuu päällä. Korsetti yllä olo on kuin olisi kokoaikaisen lämpimän turvallisen ja tiukan halauksen omana - lohduttava tunne  joka tuo vähän turvallisuutta mukanaan.

Pääasiassa korsetti tuntuu yllä mukavalta, mutta tässä kohtaa on reilua puhua myös ikävämmistä tuntemuksista. Rintani häiritsevät minun korsetinkäyttöäni toisinaan - tarvitsee todella tarkkaan katsoa millaiset liivit pukee päälle. Rintani ovat todella leveät, alkavat poikkeuksellisesti kainaloalueelta tavanomaisemman rinnan ulkoreuna sijaitsee solisluun ulkosyrjän korkeudella -alkukohdan sijaan. Rintojeni muodon vuoksi useimmat kaarituelliset liivit ovat itsessäänkin pitkällä käytöllä epämukavan tuntuiset - korsettien kanssa osa kaariliivistä painautuu tavanomaista ikävämmin rinnan kainalonpuoleisiin sivuihin. Mutta ei tämä korsettikäytössä huomattu epämukavuus ole mitään sellaista, jota ei voisi ratkaista vaihtamalla toisiin rintaliiveihin.

Fyysisiä muutoksia vartalossani en ole huomannut säännöllisen korsetinkäytön myötä - tarinathan kertovat  että vyötärö kapenee pysyvästi kun riittävästi pitää kireää korsettia yllään. Se mikä hyllyi ennen, hyllyy edelleen ja hyvä niin. Minulla on aina ollut selkästi erottuva vyötärölinja - yksi kehoni parhaita puolia - nyt muutaman kuukauden säännöllisen korsetinkäytön jälkeen vyötärö ehkä erottuu vielä aavistuksen selkeämmin. Ainakin omin silmin katosessa näyttää siltä. Joten kenties noissa urbaaneissa korsettitarinoissa on aavistus todenperää.

Minun päämääränäni ei ensisijaisesti kyllä ole radikaali vartalonmuotoilu korsetin avulla - vaikka ilmiönä Tight Lacing Body Modification on äärimmäisen mielenkiintoinen. 

Minä huvittelen korsettiin pukeutumalla nauttien kiristetyn korsetin luomasta tunteesta - kurinalainen BodyModification kiristely ei toistaiseksi ole vielä se minun juttuni. En siis mittaa vyötärönympärystä, enkä tavoittele tiettyjä lukemia - toistaiseksi. Luovuttuani laihdutuksen tarpeesta pakonomaiset ajatuksen omaan kehoon liittyvien lukujen suhteen ovat nekin liuenneet olemattomiin. Nautin elämääni löytämsätni "kurittomuudesta" joten säännöllinen johonkin tavoitteeseen tähtäävä korsetinkäyttö tuntuu juuri tässä kohtaa elämässä vähän vieraalta ajattelulta. Vaikka kiinnostavaa se kyllä on - ihailen muiden saavutuksia kyllä.

Nykyisellään minä tyydyn rokkaamaan juuri tälläisenä ja tämän vartalon kanssa.

Korsetilla tai ilman.

Rakkaudella,

Sallamari

Välipäivätunnelmia - Date Night ja Blogiuudistuksia

Viilea Movie Date Night.
Kirpparilöytöturkkini on 100% ystävällinen
 - kierrätetty, vanha ja keinokarvaa.

Nämä joulun välipäivät ovat sujuneet  ennakkosuunnitelmien mukaisesti aikalisän merkeissä.

Olen levännyt kunnolla ja hoitanut vähälle huomiolle jäänyttä parisuhdetta. Ottanut perheaikaa ja nauttinut kiireettämästä kotonaoleilusta. Erityisen onnellinen olen eilisestä Movie Date illasta JunttiPeen kanssa - sillä ehtihän siinä vierähtää lähes vuosi siitä, kun edellisen kerran olimme yhdessä elokuvissa - Hobitti saaga on kokonaisuudessaan nyt nähty.

Myös blogi on saanut paljon kaipaamaansa huomiota tässä välipäivien aikana - uusittua ilmettä ja hiukan tuoretta sisältöä. Yhteistyökumppanien osalta kuvasin uudelleen AfriMoodin kanssa yhteistyönä toteutetun mekon - nyt esillä olevissa kuvissa mekon räiskyvät värit pääsevät oikeuksiinsa talvista taustamaisemaa vasten.

Lisäksi blogin yleistunnelma sekä blogin kautta välittyvä sanoma oli edellisessa olomuodossaan tullut tiensä päähän. Blogihan on omalla tavallaan elossa ja ikään kuin elävä "olento", jotakin sellaista joka kasvaa ja kehittyy itsenäisesti minun rinnallani - kasvaen samassa suhteessa kuin minä kasvan omassa elämässni. 

Blogini aloitti syömishäiriöblogina - turvasatamana, jossa ensimmäistä kertaa elämässäni rohkenin rehellisesti kertoa elämästäni. Aivan aluksi blogi oli suunnattu minulle itselleni, vähitellen kirjoitin vertaistuen hengessä myös lukijalle suoraan osoitettua tekstiä. Akuutista sairastamiskertomuksesta blogi siirtyi toipumistarinaksi - jälleen kerran se oli turvasatama, jossa minä avoimesti saatoin ääneen ajatella asioita ja kaikkea elämässä tapahtunutta. Miten yksi asia teki tavattoman kipeää, vaikka samalla hetkellä toinen juttu ei tuntunut yhtikäs miltään.

Toipumismatkani varrella olen saanut tutustua BodyPositive -ajatteluun. Itseoikeutettuun lupaan rakastaa omaa kehoaan ja itseään juuri tälläisenä, juuri tässä kohtaa elämää.

Kehopositiivinen ajattelu on mullistanut elämäni.

Sen myötävaikutuksesta olen löytänyt rohkeuden rakastua itseeni.

Rakastaa itseäni ja omaa kehoa juuri tälläisenä kuin tänään olen.

Tätä rakkaudellista BodyPositive -ilosanomaa pyrin omalta osaltani levittämään ja viemään eteenpäinn. Tavoitteenani on omalla esimerkilläni rohkaista ihmisiä ympärilläni tutustumaan BodyPositive ajatteluun ja rohkaistua rakastumaan omaan itseensä.

Blogin päivittäminen toipumislogista BodyPositive Lifestyle -blogiksi tuntui luontevalta tavalta siirtyä uuteen vuoteen - uusi vuosi, uusi aikakausi blogissa.

Uusi BodyPositive ajatteluun nojaava turvasatama - paikka jossa voin jakaa itsensä rakastamisen ilosanomaa ja oman keho rakastamisen ihanuutta.

Rohkaista ja inspiroida toisia avaamalla omaa elämääni hiukan valoittamalla elämäni inspiraatiolähteistä.

Miten inspiroitunut olenkaan valkeasta maisemasta ja lumesta.

Something new and whole lotta old - siinä blogini uudet tuulet tiivistetysti. Luvassa on tuttua juttua - tarinoita, tapahtumia, MyStyle -asukuvia, Project 333 filosofiaa, liikunnan ilon löytämistä ja kehopositiivisia inspiraatioita.

Toivottavasti piipahdat lukemassa tarinoitani jatkossakin.

Rakkaudella,

Sallamari

Hän lahjan antaa ja lahjan saa

BFF ja Ihana Mies, jonka kanssa meidän polut risteää aina juuri oikealla hetkelä
- kiitos että olette elämässäni Linda ja Jiri.

Tämän vuoden osalta joulunjälkeinen lahjakatsaus tuntuu luontevimmalta aloittaa antamisperspektiivistä kuin käyden suorilta käsin luettelemaan kaikkia saamisiaan. Eipä sillä, pakko on kyllä alkusanoiksi heti täräyttää, että lahjamäärästä päätellen olen olen onnistuneesti ollut tänän vuonna kovastikin kiltti (etenkin itseäni kohtaan ) -  kiitollisena olenkin eilisen illan ihastellut saamiani lahjoja. Sanon tässä vaiheessa postausta jo ääneen kiitoksen kaikista ihanista lahjoista.

Siihen antamispuoleen. 

Paras ystäväni - Helsinkikodin Linda - sai lahjaksi minulta tänä vuonna rasiallisen Lush tuotteita. Käytännöllinen ja tarpeeseen tullut lahja - (nimittäin raaka totuushan on että minä olen Lindan luona käyttänyt ajoittain enemmän Lindan suihkusaippuoita kuin omiani kotona). Plus että tiedän Lindan pitävän valtavati Lushin tuotteista (ja tuoksuista). Onnistunut lahjahankinta - joululahja ja kiitos siitä,  kun saan majailla tuolla Helsinkikodissa ikään kuin omassa kodissa olisin.

Lahjan saaja ilahtui silminnähden.

Tein DIY joululahjaksi satsin suklaisia kaakaolusikoita (ohje niihin bongattu täältä). Niiden avulla ilahdutin useampaa ihmistä tänä jouluna - minulla kun on tapana antaa satunnaisa joululahjoja ystäville. Sillätavalla enemmiten suunnitelematta asiaa, kuunnellen sisimpäni ääntä. Sisin sanoo, että tänä jouluna lahja kuuluu ojentaa tuolle, tuolle ja tuolle.

Yksi kaakaolusikkalahjan saajista on Jiri - ihana ystävä vuosien takaa, jonka kanssa näemme tämän tästä (ilman minkäänsortin ennakkosuunnitelmaa) aamuisin rautatieaseman vilinässä. Meidän kohtaamisistamme on pakko jakaa tässä mieleenpainunut tarina. Eräänä syksyisenä aamuna polkumme kohtasivat rautatieaseman R-kioskin edessä - minä odottelen kioskin jonossa palvelua ja Jiri on kävelemässä ohi. Jiri huikkaa minulle, että odota hetki käyn pankkiautomaatilla ja tulen moikkaamaan sut ihan kohta. Minä odottelen, saan kioskin kassalla asian hoidettua ja olen aikeissa lähteä sivummalle odottelemaan Jiriä, kun muuan ruova tarraa minua hihasta. Rouva tuijottaa minua puolituikeana ja toteaa -"Se mies sanoi sinulle, että odota tässä ja hän tulee, joten eläs tyttö  karkaa mihinkään vaan odotan että se mies tulee." Joten siinä mä sitten nakotettiin rinnakkain rouvan kanssa ja odotettiin, että Se Mies tulee. Näin pitää maailmankaikkeus huolta, että me Jirin kanssa kohdataan kun tarve toistemme kohtaamiselle jälleen on.

Jiriltä sain joulun ensimmäisen yllätyksen - yllätys lahjan. Itsetehdyn taskukoisen Snow Globe purkin, täynnä glitteriä ja pieniä sydämiä. Love in you Pocket -snow globe. Se mahtuu taskuun ja sitä voi ravistella aina tiukan paikan tulle tietäen, että sama mitä tuossa tiukassa paikassa minulle eteen heitetäänkin,  maailmassa on ihmisiä joille minä olen kaikesta huolimatta rakas.

Miten kiitollinen olenkaan tästä lahjasta. Purkkia heilutellen selvisin paristakin vähän tiukan oloisesta tilanteesta itseäni kadottamatta. Shake it 'till you make it.

Kiitos Jiri.

Lindalta sain kierratyslahjan - kaksi Lindalle tuoksuiltaan sopimatonta parfyymiä löysi lahjana kodin minun kokoelmistani. Tuoksut sopivat minulle ja minä olen koko syksyn etsinyt uusia arkituoksuja  - joten täydellinen parfyymit olivat minulle täydellinen lahja. Niin aatteellisesti kuin tuoksujen sävyn puolelsta - toiselle sopimaton on toisen ihmisen aarre.

Kiitos rakas Linda.

Purkki pullollaan rakkautta.

PikkuÄssän lahjatoiveiden osalta isäni auttoi minua toteuttamaan sen suurimman. PikkuS nimittäin toivoi lahjaksi ompelukonetta ( kun äidin kone nimittäin vetelee viimeisiään, eikä äidin vanhalla louskulla pysty koneompelun alkeita harjoittelemaan)  No vaarihan siihen keksi sitten, että hänen joululahjansa tänä vuonna on yhteinen uusi kone minun ja PikkuÄssän käyttöön. Yhdessä ensin totesimme, että lasten leikkiompelukone on tässä ikävaiheessa jo ehkä vähän tylsä hankinta kun oikeaakin riittää taidot käyttämään opastettuna. Ompelukone siis osoitettiin PikkuÄssän lahjaksi sellaisella pienellä sivuhuomautuksella, että äiti saa vähän lainata konetta, kun tarvetta ompelukoneelle joskus ilmenee.

JunttiPeetä minä lahjoin terapialla.

Erilainen, mutta kovasti käytännöllinen lahja. Ostin lahjaksi kurssin, jonka oppien avulla käydään käsiksi omaan itseensä tutustumiseen. Itsetuntemus on avain onnellisuuteen.

Mikä hienointa, rakas JunttiPeeni otti lahjan kiitollisena ja suurella mielenkiinnolla vastaan.

Kerrankin minä vähä raoitin tuota Huuhaa -oveni JunttiPeen ulottuville ja näemmä kannatti. Ei sillä, että minä noita minulle kovin tärkeitä Huuhaa -juttujani mitenkään JunttiPeeltä missään kaappien perukoilla piilottelisin - kaiken se niistä tietää, mitä haluaakin tietää. Mutta en minä niitä ajatsmalleja JunttiPeelle koskaan tuputa, enkä sano että sun on tultava mukaan ja mun ilokseni nyt tutustuttava tuohon ja tähän. Nyt kerrankin ajattelin, että tämän kurssin minä rakkaalle ostan ja jos se sitä sydämestään inhoaa ja tuntee että ei ole yhtään sen juttu, niin sitten minä käytän sen kurssin itse

Antamisista saamisiin.

Joulupukki onnistuin eilen yllättämään minut täydellisesti. Lahjapinostani löytyi se vuoden odotetuin lahja, anopin kutomat villasukat, kuin kovati toivomani lahja - tehokas monitoiminen uusi blenderi. Kiitos rakas ihana JunttiPee - kulutit oikeasti reilusti aikaa ja paljon mielenkiintoa tätä blenderihankintaa kohtaan. Tekniikanmaailman testit on luettu, kuluttajakokemuksia keskustelupalstoilla käyty läpi - Kitchen Aid löysi voittajansa ja blenderiksi valikoitui testivoittaja Must Have -brändin sijaan. Ihana JunttiPee, kun edes harkitsit Kitchen Aidia - ja päädyin lopulta kuitenkin ostamaan sen paremman coolin Kitchetuoten Aid merkin sijaan.

Toimivaa laitetta minä syvällä sisimmässäni toivoin - enemmän kuin mitään coolilla tuotemerkillä varustettua vempainta. Minä luotan että tuo lahjahankistasi on superhyvä, eikä minun ikinä enää tarvitse ronkkia haarukalla blenderin teriin tarttunutta jäistä banaanimoskaa irti jotta terät pääsisivät puorimään. Niin ja sitä paitsi kylläh Crush and Blend on aika cool tuotenimi tehosekoittimelle.

HIgh Pover - uusi tehosekoitin rohkaisee minua uskomaan itseensä.
Murskaa testien mukaan tehokkaasti kovaa jäätä, tahmeaa banaania  ja mitä tahansa  näidenväliltä.
(ensimmäinen uudella kameralla napsastu kuva)

 Joulupukki ilmeisesti silmäilee myös blogiani. Näin päättelin siinä vaiheessa kun yhdestä paketistani paljastui punainen Canonin Ixus 140 pokkarikamera - pieni kätevä kamera ja vähän parempia blogikuvia. Sellainen kombinaatio olisi kiva, olen muutamaankin otteeseen täällä blogissa todennut, sen kummemmin tuolla lausahduksella mitään sen enempää tarkoittaen. Tai siis, että uusi kamera olisi kiva mutta sen ihmeemmin en ajatuksia ole uudelle kameralle vielä anatanut - mielessäni olin pohtinut, että kai sitä joskus sellainen pieni kätevä kamera olisi kiva tai että voisihan sitä tuohon järkkäriinkin jonkun valovoimaisemman putken hankkia. 

Joulupukki oli askeleen edellä minua. Käyttötestit kertovat kamerasta ihan hyvää - vähän parempilaatuisia kuvia luvassa siis jatkossa.

Kiitos JunttiPee blenderistä ja kiitos Joulupukki uudesta kamerasta.

Kiitos kaikista ihanista joulutoivotuksista ja postilaatikkoon tipahtaneista pahvisista joulukorteista.

That's it - joulu on paketissa.

Kiitollisuuden siivittämänä suuntaan katseen kohti uuttavuotta.

Pieniä muutoksia luvassa täällä blogin puolella tässä joulun välipäivinä - kun kerran on aikaa puuhastella päivätolkulla tämän blogin parissa. BodyPositive ajattelua, EffYourBeauty/BodyStandards asennetta, kiitollisuutta ja kehotietoisuutta - siinä vähän uusia blogiteemoja ensi vuodelle

kiitos. kiitos. kiitos

Kiitos ihanasta joulusta.

Rakkaudella,

Sallamari

Jouluaaton joulukortti

Mangos for Flamingos -blogi toivottaa kaikille blogissa viraileville, kuin blogia vakituiseen lukeville, ystäville ja satunnaisille tuttaville ilon täyttämää Joulua! 

Ilo ei esitä vaatimusta saapuakseen elämääsi. Se ei pyydä sinua jättäytymään askareista, eikä hiljentymään jonkin asian edessä. Ilo toivottaa sinut liittymään mukaansa tähän hetkeen juuri sellaisena ja siinä tilanteessa kuin sinä tässä hetkessä olet.

 Iloitse kanssani Joulusta ja ennenkaikkea tästä päivästä.

Rakkaudella,

Sallamari

Onnea on meidän yhteiset hetket

 Ihana (vaikkakin aavistuksen rankka)  päivä meillä eilen - Minä ja PikkuS vietimme yhteisen päivän kaksisteen Helsingissä. Ensin vuorossa tiukka pätkä ahkeaa työntekoa -  muutaman keskeneriäsen homman loppumetreille saattamista. 

PikkuÄssän työpäivään kuului hiukan jännittävää toimisto-oleilua sekä luistelua Rautatientorin jääkentällä ( tuo kenttä nimittäin sijaitsee aivan työpaikamme edessä). Seurakseen PikkuS sai työtoverini ihanat tytöt ja kokonaisuudesta muodotui sellainen win-win -tilanne iha kaikille osapuolille - äidit saavat työt rauhassa tehtyä ja tytöt riehakkaan hetken talvisen ulkoliikunnan parissa. Mikä ehkä hienointa tässä järjestelyssä PikkuÄssän kannalta oli se, että luisteluhetken ajan sai olla todella iso tyttö, niin iso että äiti rohkenee odoittaa isosti luottamusta ja antaa rauhan luistella ihan tyttöjen kesken ilman aikuisen kyttäävää valvontaa. Äiti kyllä kävi muutaman kerran kurkkaamasta ikkunasta, että missä kentällä mennään - hyss, eihän kerrota kellekkään tästä vakoilusta jookos?

Tiukan työputken jälkeen oli aika reissun parhaan osuuden - jännittävää seikkailua Helsingissä. Suunnattiin Stockmannille jouluikkunaan katselemaan. Oi voi miten ikkuna herätti paljon kysymyksiä ja mielipiteitä pienessä tytössä. Onko täällä aina tälläistä? Mikset sä oo tuonut mua tänne ennen? Ensi vuonnakin me kyllä tehdään tälläinen retki, koska täällä on niin kaunista ja kivaa.

. Pienen tytön kaikki toiveet tuli toteutettua - BurgerKing lounas, Starbucks kaakaota, BubbleTea välipala, Stockalla shoppailu sekä muutamat pienet itse ostetut joululahjat itselleja

Päivän parasta antia kuintenkin PikkuÄssän sanojen mukaan oli äidin kanssa olo.

Joulujuhlatunnelmia koululla
PikkuÄssällä juhla-asuna toimi tuliaisina saatu Unkarin kansallispuku.

 Ihan paras mieli yhteisestä päivästä jäi kummallekin.

Äidin ja tyttären arvokkaita - mutta valitettavan harvinaisia - yhteisiä hetkiä.

Ensi vuodelle lupaan itselleni järjestää enemmän tälläisiä rakkaita ja arvokkaita äidin ja tyttären yhteisiä hetkiä. On rohkeasti otettava aikaa itselle ja rakkaille ihmisille ympärillään.

Because I am worth it.

And furthermore my loved ones are worth it.

Rakkaudella,

Sallamari ja PikkuS

Viime hetken lahjavinkki - mitä jos et antaisikaan, vaan lainaisit

Meillä on jokavuotisena jouluperinteenä tehdä jotakin hyvää - auttaa jotakuta apua tarvisevaa jossakin päin maailmaa. Yhtenä vuonna se on joulupuukeräys ja lapsi aivan lähistöllä, toisena vuonna kymppi tai kaksi eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tänä jouluna päädytiin hiukan toisenlaiseen hyväntekeväisyyskampanjaratkaisuus -  lahjoittamisen sijaan me rahoitamme pienen murto-osan yhdestä unelmasta pienen rahalainan avulla.

Jos silmien eteen nyt nousee mielikuva minusta kadunkulmassa kaksikymppisten kanssa huutelemassa, että kuka tahtoo minä lainaan - väärillä jäljillä ollaan. Lindan avustuksella minä löysin Internetin ihmeellisistä syövereistä aivan fantastisen Kiva nimisen palvelun.

Kiva Microfunds on 501 erillistä voittoa tavoittelemattomasta järjestöstä kattava joukkorahoituspalvelu, jonka avustuksella ihmiset voivat Internetin kautta sijoittaa mikrolainasumman - 25 Dollaria - rahaa pienituloisille/huonon vastaanoton saaneille yrittäjille tai opiskelijoille 70 maassa ympäri maailmaa.

Kivan missiona on lievittää köyhyyttä yhdistämällä ihmisiä luotonannon kautta.
Auttaa ihmisiä siellä missä he elävät.

Hyväntekeväisyyttä, mutta ei  sellaista että minä yksiseliteisesti annan tämän ja sinun pitää vähempiosaisena vain ottaa kiitolliseva vastaan. Kivan kautta oman lainaosuuden avulla mahdollistaa itsenäisen yrittämisen ja osoittaa yrittäjälle, että joku jossakinpäin maailmaa uskoo häneen. Samalla luodaan työtä sinne missä sitä tarvitaan ja annetaan yrittäjälle loistava mahdollisuus positiiviseen onnistumisen kokemukseen yrittämisen mahdollisuuden, niin ja tietenkin myös onnistuneen lainan takaisinmaksun, kautta.

Kiva laina ei tuota mitään korkotuloa lainaajalle, sillä Kiva Mircofunda ei peri korkoa lainatusta rahasta. Kivan tarkoituksena on puhtaasti auttaa ihmisiä toteuttamaan unelmiaan, kaikkea tätä lainatoiminnan mahdollistavaa toimintaa pyöritetään puhtaasti lahjoitusten avulla.

Kivan kautta on mahdollista lahjoittaa monenlaisa erilaisia projekteja - naisia, miehiä, korkeakouluopiskelijoita, yksityishenkilöä, yhteisöä, vihreää ideologiaa, teknologiaa tai vaikkapa katastrofista toipuvien aluiden yrittäjää.

Minulla oli tämän vuoden rahoitusprojektillemme yksi selkeä kriteeri - minä halusin rahoittaa naista tai naisryhmää. Itsellistä naista, joka omalla työllään haluaa taata itselleen itsenäisen elämän. JunttiPee puolestaan hetken Kivan sivustolla surffailtuaan tuli sellaiseen tulokseen, että hänen osaltaan lainamme tulisi kohdistua johonkin sellaiseen hankintaan, jonka avulla lainan saaja valmistaa jotakin - siis tarvikkeita, työkaluja tai materiaaleja jonkin tavaran valmistukseen.

Näillä kriteereillä lainakohteeksemme valikoitui Barrio 3 Group Guatemalassa. Barrio 3 on yhdeksän itsellisen naisten muodostama ryhmä, joka tarvitsi lainaa ostaakseen lankaa ja neuloja, joiden avulla he valmistavat käsitöitä myytäväksi. Tämä laina, jonka rahoituksessa me saamme olla osallisina, on ryhmän toinen Kivan kautta rahoitettu laina  Ilman Kivan kaltaista järjestöä näiden itsenäisten naisyrittäjien minkään sorttinen lainansaatimahdollisuus alueella jossa he elävät olisi olematon.

Iloisena huomasin tänään Kiva sivulla piipahtaessani, että naisten hanke on saavuttanut täyden rahoituksen ja takaisinmaksu on alkanut.

Onnea Barrio 3 projektiinne!

 Hyvä mieli, parempi joulu.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Kivan sivustoon ja harkitsemaan joukkorahoitukseen mukaan lähtöä. Yhden lahjan hinnalla voi tehdä hyvää monta vuotta - sinäkin vuonna, kun sijoittaa kaikki ansaitsemansa ylimääräiset rahat lomamatkaan tai Louboutiineihin. Kiva laina palaa lainanantajan Kiva tilille Dollarisentti kerrallaan sitä mukaa kun lainan saaja lainaa takaisin saa maksettua. Barrio 3 ryhmän pyytämä laina-aika oli 12 kuukautta, joten mikäli Leidit hankkeensa suhteen pysyvät suunnitelman mukaisessa aikataulussa, ensi jouluna minä rahoitan tällä samalla parinkympin sijoituksella toista hanketta. 

Yksi sijoitus, monta hyvää lahjaa - niin tämä homma parhaimmillaan menee. 

  Mukavaa vuoden pimeintä päivää teille kaikille!

Huomenna ollaankin taas yksi askel lähempänä yötäntä yötä ja keskikesää.

Rakkaudella,

Sallamari

Vuoden pimein päivä

Koti kiiltelee puhtaana - tietoinen osa mielestäni on suunnattoman kiitollinen kaikesta siitä mitä viikonlopun kuluessa on saatu aikaan - koulun joulujuhat, koko talon siivous ja koristelu.

Olo on, kun olisi maratoonin juossut.

Huomaamattani olen taas hivuttanut itseäni hiljalleen äärirajoille.
Puskenut eteenpäin, vaatinut päivä päivältä vähän enemmän ja enemmän.

Nukkunut huonosti.
Laiminlyönyt itseäni.
Puskenut raivolla eteenpäin.
Hukannut langat - keskittynyt olennaisten asioiden sijaan kaikkeen epäolennaiseen.

Juossut päämärrättömästi karkuun,
vaikka sisin sanoo että on aika pysätyä.
Hymyillyt peilukuvalle,
vaikka oikeasti olisi itkun aika.

Nyt on pysähtymisen hetki.
Vuoden pimein päivä.
Pysähtymiselle juuri sopiva tila,
Tilausuus itsestä huolehtimiselle, hiljentymiselle ja oman itsensä kohtaamiselle.

Tarvitaan aikalisä.

Maailmankaikkeus vietii lapselleen taas uutta kautta
- tälläkertaa epäonnistumisen välityksellä.

Mokasin työssä - herätin ympärilläni ihmetystä
mitä on tapahtunut, kuinka se nyt tuollatavalla

ihan aiheesta

olen laiminlyönyt itseäni
vaatinut jälleen kerran itseltäni mahdottomia
unohtanut, että topuminen on sarja pieni askelia,
eikä yksi suuri hyppy huonosta hyvään.
Keskeneräisestä täydelliseen.

On aikalisän paikka

Onneksi ympärillä on ihmisiä, jotka rohkenevat lähestyä,
huomauttaa kevyesti asioiden todellisesta laidasta - kertoa siitä mitä he minussa näkevät -
silloin itse sulkee silmänsä ja painaa apinan raivolla vaan eteenpäin.

Olen samanaikaisesti peloissani ja kiitollinen.
Kiitollinen huolenpidosta
peloissani pysähtymisestä.

Kenties seuraava oikea askel toipumiseni tiellä on pelosta vapautuminen.
Se, että hetkeksi keskittää tarmonsa ja enegiansa itseensä
- niin että ottaa itselleen aikaa ja tietoisesti työskentelee vaikeilta tuntuvien pelkokysymysten parissa.

Katsoo rohkeasti mitä on pelon toisella puolen.
Antaa epäonnistumiselle sija,
vapautua järjettömästä pelosta kaikkia epäonnistumisia kohtaan.
Vapautua miellyttämisen tarpeesta,
uskoa entistä enemmän omaan ihanuuteensa
- juuri tässä hetkessä.
Hyväksyä, luopua ja vapautua.

Vaikeimpana päivänä, Äiti Amman viesti osui silmiini Facebookissa.
Oli pakko tallettaa se puhelimeen.
Tänään se sopii tämän tekstin kuvitukseksi loistavasti.

Työn suhteen olen luottavaisilla mielin,
edessäni on taas uusi mahdollisuus kehittää itseäni.
Loistava tilaisuus uuden oppimiselle.
Suunnitelma on valmiina - I so can make it.

Mutta ennenkuin täysillä ryntää uutta oppimaan,
on otettava hetki aikaa itselle.

aikalisän paikka

Huomenna suuntaan PikkuÄssän kanssa Helsinkiin,
hiukan töitä ja sitten pehmeästi liun tarpeelliselle joululomalle.

Rohkenen juuri tässä kohtaa sanoa,
että minä olen levon ja loman tarpeessa.
Ensimmäistä kertaa sanon ääneen,
että juuri tässä hetkessä tarvitsen aikaa itselleni.
On asioita, joita tarvisee selvitellä hetki rauhassa.

Vuodenvaihteessa on taas valmiimpi ja vahvempi.

Kiitos maailmankaikkeus,
että huolehdit hienosti lapsestasi
etenkin näinä hetkinä kun sisäisäisen äänen aidot toiveet
 kaikuvat tyhjää minun kuuroille korvilleni.
Parahin maailmankaikkeus,
seuraavaksi haluan oppia vapaaksi peloista.
Autathan minua siinä?
Minä luotan sinuun.

Rakkaudella,
Sallamari

Me käymme joulun viettohon

Eilen kaiken kiireen keskellä hiljennyttiin Helsinkikodin Hengettären Lindan kanssa Tuomiokirkossa (jo perinteeksi muodostuneen) The Festival of Nine Lessons and Carols - laulutapahtuman merkeissä. Kyseessä on suomen Anglikaanisen Kirkon järjestämä perinteinen jouluaikaan littyvä juhlallisuus joka kuljettaa perienlantilaiselta kuulostavien harrastunnelmaisten laulujen ja yhdeksän tekstipätkän viitoittamana matkan ihmiskunnan lankeamuksesta messiasennustusten kautta tuohon joulun perimäiseen ilosanomaan - lapsen syntymään ja siihen liittyvään riemujuhlaan.

Tapahtuma on lämminhenkinen ja musiikki ihanaa. Parasta antia mielestäni on taidokkaina kuorolauluesityksinä kuultavat laulut.  Joka vuosi lauluohjelmaan valitaan aavituksen eri musiikkia, kappaleissa mukana laulaminen on hauskaa vaikka samalla toisinaan aavistuksen haasteellista - laulujen melodia ja sanat vaativat toisinaan vikkelää kieltä ja vähän yhteensovittamista.

Tämä laulutapahtuma oli toinen vierailuni kirkossa tänä jouluna. PikkuÄssän kanssa vierailtiin viime viikon lauantaina Halikon kirkossa katsomassa Lucia-päivän laulutapahtumaa. Halikon musiikkiyhdistys ja pienet oppilaat järjestivät kirkossa jokavuotisen Lucia-konsertin. Tuosta lauantain kirkkovierailusta jäi minulle varsin hyvä mieli, sillä tilaisuudessa puhunut pappi yllätti minut todella positiivisesti hyvällä ja neutraalilla puheellaan.

Minä pidän kirkoista ja kirkossa vierailusta - mutta vierastan seurakuntien välittämää sanomaa. 

I do belive in god, but not in any church as an instituion.

Luciapäivä tarinoineen kuuluu minusta osana kulttuurihistoriaa ja siitä syystä PikkuÄssän kanssa käytiin tutustumassa Luciaperinteisiin kirkossa. Vaikka kasvatankin lasta tunnustuksettomassa ympäristössä, on kulttuurihistoria ja sen merkitys minulle silti tärkeä kasvatusnäkökohta. Samoin pienet yleissivistykseksi laskettavat seikat - esimerkiksi se, että on harjoiteltava sitä miten kirkossa käyttäydytään voidakseen tilanteen tullen olla kohtelias toisia ihmisiä kohtaan osaten käyttäytyä kirkossa (niinkuin missä tahansa muussakin speciaalimmassa tilanteessa) arvokkaasti. Eikä noita kohtiaan käyttäytymisen "sääntöjä" kirjasta lukemalla opi, on käytävä tutustumassa ja kokemassa tilaisuuksia laidasta laitaan.

Itseäni sivistääkseni minä tuohon eiliseen tapahtumaan paikalle lähdin. Mukava kokemus kaikenkaikkiaan - ehkä jopa aavistuksen parempi kuin viime vuonna, mielestäni tänä vuonna esimerkiksi tuo kuoro oli erityisen huikea.

Joulua mieli täynnä.

Rakkaudella,
Sallamari

Elämäni punaisia asioita

Blogin sähköpostilaatikkoon oli tupsahtanut joltakulta anonyymiltä tälläinenblogihaate, jossa pyydettään pohtimaan erilaisia punaisia asioita elämässä ja niiden merkitystä itselle.

Kun puhutaan minusta ja punaisista asioista, on huulipuna ensimmäisenä mieleeni juolahtava juttu. Minulle ainoa oikea huulipunan sävy täydelliselle huulipunalle on puhdas karmiininpunainen - aavistukseen kylmään sinisävyyn taittava hyvin puhdas punainen sävy.

Hyvänä kakkosena elämäni punaisten asioiden listalla tulee hiusväri, kirkkaasta punaisesta hentoon kupariin - punaisella tukalla on aina ja iänkaiken erityinen paikka sydämessäni. Tunnustettakoon tässä kohtaan rehellisesti, että olen aivan heikkona punatukkaisiin naisiin.

Ensimmäinen punainen muistoni liittyy - yllätys,yllätys - kenkiin. Minulla on mielikuva pienistä punaisista lakerikengistä lapsuudessani - vaikka todellisuudessa lakerikenkäni ovat kyllä olleet mustat. Jotenkin siitä huolimatta alitajuntani yhdistää lapsuuden ja punaiset lakerikengät yhdeksi visuaaliseksi muistoksi  - vaikkakin kyseessä on kyllä opittu muisto, eikä aito omiin kokemuksiin perustuva muisto niin milelleyhtymän tuottama muistokokemus on vahva. 

Punasiten lakerikenkien lisäksi en ole koskaan omistanut punaista autoa (isillä oli kyllä yksi punainen Vauxhall joskus), en ole koskaan asunut punaisessa talossa (vaalenpunaisessa kylläkin), mutta punainen polkupyörä minulla kyllä on ollut.

Meinasin hetken jo väittää, etten omista yhtään punaista vaatetta - tarkempi tarkastelu osoitti täydellistä väärässäoloa tuollaisen ajatuksen kanssa. Esimerkiksi tällä hetkellä toinen käytössä olevista ulkotakeistani on räikeän punainen, eikä värinsä puolesta miellytä silmääni ollenkaan. Eikä sitäpaitsi sovi yhteen juuri minkään asusteen tai kenkien kanssa - mutta onhan se lämmin ja jo valmiiksi olemassa - joten tuon punaisen hirviötakin kanssa mennään tämä talvi.

Punaisia alusvaatteita minulta ei löydy.

Lisää punaisia asioita joutuu pohtimaan. No punaisella kynällä en kirjoita lähes koskaan, suosin kaikessa piirtämis/kirjoitustarkoituksessa mustia ohutkärkisiä tussikyniä. Pidän punaisesta paperista - etenkin glitterikoristeltuna. Cut Out and Keep -sivustolta löytyy tekemäni Ruby Red Platform Heels -niminen tutoriaali. Dorothy. On meidän taloudessa ainakin yksi setti punaisia lakanoita. Punaisien pyyhkeiden määrä on sen sijaan nolla. Astiakaapista ei myöskään löydy oikeastaa mitään punasita, muutamaa Tupperwaren leivontakulhoa lukuunottamatta. Punaisia sisustusesineitä en näin äkkiseltään muista omistavani.

Aika monella eri tavalla punainen väri liittyy elämääni. 

Ai niin, myös minä haaveilen sellaisista punapohjaisista kengistä.

Minä laitan omalta osaltani nyt haastetta eteenpäin!

Mitä kaikkea punaista on sinun elämässäsi?

Rakkaudella,

Sallamari

Leivotaan leivotaan - Sallamarin Gingerbread Cake -resepti

KinuskiKissan reseptillä valmistettu munaliköörikakku

Väitetään, että parhaat leivonnaiset syntyvät vahingossa. Omakohtaiseen kokemukseen perustuen joudun tänään toteamaan, ettei tuo väite nyt ehkä aivan uulesta temmattu ole. Vahingosta nimittäin sai alkunsa tämän joulun paras leivonnaiseni, tuo munaliköörikakku.

Ostin Prahasta tuliaisena kermalikööripullon sijaan epähuomisossa munalikööripullon - molemmat vaaleita ja kermaisen oloisia nesteitä, joten erehdys on helppo ymmärtää. Juojaa ei munaliköörille löytynyt, mutta löytyipä sen sijaan hyvä käyttö leivontaaaka-aineena.

Turhaa ei KinuskiKissan sivulla hehkuteta, että tämä munaaliköörikaku on taivaallista. Minä sovelsin vähän kakkuohjetta ja käytin Domino keksien sijaan pohjaksi Lidlin Dominokeksi kopioita, munaliköörikin oli toista merkkiä kun KinuskiKissan ohjessa - kakku on eriomaisen maukas pienistä muutoksista huolimatta.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, ainakin jos kaapin perikoilla sattuu olemaan joku epähuomiossa tuliaisena ostettu - tai kaverilta vitsinä lahjaksi saatu - munalikööripullo.

Munaliköörikakku on takuuvarmasti joulupöydän hitti,

sen uskallan luvata.

Pala palalta näyttää tuo munaliköörikakkuni hävivän jääkaapista.

Toinen tämän joulun suosikkileivonnainen on piparkakkukuivakakku.

Leivoin kakusta jo yhden koeversion ja ilahdutin työkavereita viemällä kakun koemaisteltavaksi töihin - sillä seurauksella, että yksi jos toinenkin pyysi kakun reseptiä.

Joten siitä se ajatus sitten lähti...

Piparkakkukuivakakku

Ainekset:

 * 50g voita
* 2 munaa

* reipas 2 desiä sokeria
* puolitoista desiä turkkilaista/kreikkalaista (paksua) jugurttia
(kumpaa tahansa jääkapissa sattuu jämät olemaan)

* 3 desiä vehnäjauhoja

* puolitoista tl ruokasoodaa
* kanelia

* inkivääriä

*neilikkaa

(näitä kolme maustetta oman maun mukaan puolesta teelusikasta ylöspäin,

itse laitan silmämääräisesti hyvän hippusellisen verran)

reilu puoli desiä puolukkahilloa

Valmistus:

Vaahdotetaan muna ja sokeri. Munasokerivaahtoon lisätään jugurtti ja jauhoseos, johon on edeltäkäsin jo sekoitettu sooda sekä mausteet. Lopuksi lisätään puolukkahillo ja sulatettu rasva. Sekoitetaan tasainen massa joka kaadetaan noin puolentoistalitran kakkuvuokaan. Jos käytät silikonivuokaa kaada seos vuokaan sellaisenaan, peltisen retrovuoan käyttäjä rasvaa ja jauhoittaa vuoan ennen kakkuseoksen kaatamista.

Kakku kypsennetään uunin alaosassa - ritilän päällä - noin 200 asteessa (lämpötila vähän uunista riippuen, minulla on kiertoilmauuni ja lämmitän sen 175 asteeseen). Paistoaika noin 45-50 minuuttia. Uunista otettu kypsä kakku annetaan vetäytyä muutama minuutti ja kumotaan sitten tasaiselle alustalle.

Kakku on erinomaista vastapaistettuna, mutta säilyy hyvin jääkaissa folioon käärittynä muovipussin sisällä (ettei kerää tuoksuja itseensä jääkaapista)

Uunituore piparkakkukuivakakku

Tämä piparkakkukuivakakku on nopea ja helppo leivottava - onnistuu taatusti tumpelommaltakin leipurilta. Kakkutaikina ei soodasta johtuen oli itsessään kovin herkullista, joten bulimikolle tyypillinen en-koskaan-ehdi-paistaa-kakkua-koska-ahmin-taikinan-suoraa-kulhosta -toimintamalli ei ole suositeltavaa, eikä kertamaistiaisen jälkeen edes kovin todennäköistä, tämän kakun kanssa.

Mukavia leivontahetkiä!

Rakkaudella,
Sallamari

Starving in Suburbia - from pro ana to body positive thinking

Starving in Suburbia, oiselta nimeltään Thispiration,  on 2014 ilmestynyt tarkkanäköinen elokuva nuoren tytön uskonnollisen hurmoksen kaltaisesta etsikkoretkestä laihuutta ihannoivaan Thispiration ajatteluun. Askel askeleeta polku johtaa yhä syvemälle ja syvemmälle anokreksian valheillaan täyttämään todellisuuden verkkoon.

Starving in Suburbia  on ensimmäinen syömishäiriöstä todenmukaisilla sanoilla puhuva elokuva, jonka olen voinut katsoa läpi neutraalisti milloinkaan. Eikä tämän genren elokuvia nyt ole kyllä tarjollakaan kymmenittäin - rehellisiä ja puolueettomasti syömishäiriötä kuvaavia elokuvia kaivataan kyllä. Itse löysin elokuvan aivan sattumalta Netflixistä - aluksi skippasin elokuvan ihan suosiolla, mutta kun elokuva kolmannessa erillisessä alavalikossa tuli vastaan päätin sen lopulta katsoa.

...ja hyvä että katsoin.

Starving is Suburbia on rehellinen muttei missään nimessä mitenkään puolueeton elokuva - sanoma p proana sivustoja kohtaan on suhteellisen puolueetonta ja asiaa eri näkökulmista katsova - asia mikä saattaa herättää katsojissa tunteita puoleen ja toiseen, omasta toipumis/sairastamisvaiheesta tai sairaautta sivusta seuraavana olosta, toisinsanoen katsojan omasta roolista,  riippuen. Toisen mielestä elokuvan sairauskriittisyys on juuri hyvä, toisesta näkökulmasta katsottuna elokuva antaa jotenkin täysin vääristelevän kuvan eikä ymmärrä alkuunkaan mistä kaikessa on kyse. Minusta elokuva osuu kritiikissään maaliin ja antaa proana sivustoista sekä syömishäiriön todllisesta aika todellisen kuvan. Puheenvuoron saa niin näihin sivuihin koukkuun jääneet, kuin koukkuun jääneen elämää sivusta seuraavan näkökulmasta. Huomioitavaa mielipiteessäni on, että minä katson elokuvaa toipuneen syömishäiriöisen näkövinkkelistä.

Aktiivisen vaiheen syömishiriöiselle elokuva on kertaa armoton thispiration annos - yrittäen kuitenkin sivuhahmon traagisen tarinan kautta tarjota toisenlaisen näkökulman tuosta syömishäiriön raadollisesta todellisesta luonteesta. Ydinsanoma on yksilökeskeisyyden ulkopuolella - ei, se et välttämättä ole sinä jolle käy huonosti,-  huonosti käy hänelle, jolle niin uskoisit viimeisenä huonosti tässä maailmassa käyvän. Mikä koomisinta, te kumpikin heilasteletta aivan samalla tavalla kuoleman kanssa. Yhdessä mielessä tämä elokuva on toivottavasti todella silmiä avaava kokemus aktiivessa vaiheessa olevalle syömishäiriöiselle.

Sanallisen peloittelut siitä, että näännyttämällä itsensä kuolee tai että bulimialla saa itselleen tekohampaat alle nelikymppisenä on aika so last season tarinointia minkään valtakunnan hoitokeinona. Kun loputon nälkä on ainoa keino hallita ympärillä esiintyvää kaaosta, kuulostaa nälkiintymisen mukanaantuoma kuolema oikeasti toisina hetkin varsin houkuttelevalta ajatukselta.

Eniten elokuvassa pidin toipumisosuudesta - siitä miten ProAna uskovaisesta tytöstä kasvoi omakohtaisen syvältä viiltävän kokemuksen saattelemana BodyPositive ajattelun sanansaattaja.

 Love the Skin you are in.
 Minusta paranemistarina on elokuvan vahvinta antia.

Elokuva puhuu vahvoin sanoin Internetistä ja ProAna sivustojen voimallisuudesta. Thinspiration on erään silmiini sattuneen tutkimuksen mukaan yksi suosituinpia hakusanoja. Kaikensorttinen thisnpiration selauli on Internetissä tätä päivää ja uskomattoman arkipäiväistä, ikä/sukupuolistereotypioista viis.

Tässä kohtaa on tietekin tunnustettava, että ProAna ja Thinspiration sivuistolla minäkin olen aikanaan surffaillut verrattaen ahkerasti. On luojan onni, että Internet oli tarinansa alkutaipaleella anoreksiani ollessa aktiivisimmillaan - minä olisin ollut yksi proana/thinspiation sivustojen ylläpitäjistä, mikäli sellaisia olisi silloin olemassa ollut. Sivuni oli pursunnut itsevihaa ja näänyttämiseen kannustavia iskulauseita. Esillä olisi ollut kyllästymiseen asti tarkkanäköisiä kuvia törröttävistä kylki- ja solisluitsta.

Mitä minä tänään ajattelen proana/thispirastion sivuistoista?
Pitäisikö ne kieltää ja poistaa kaikkialta sähköisen media maailmasta?

Minun vastaukseni on ehdoton EI.
En minä noita sivustoja edistäisi tai markkinoisi,
mutta kieltäminenkään ei ratkaise tilannetta.

Thispiration/proana sivustojen poistaminen/kieltäminen olisi yksinkertaisesti ehkä maailman kaksinaamaisin teko - niin kauan kuin mikä tahansa iltapäivälehti tai uutisnimikkeellä ratsastava gossip sivusto saa viehkein sanakääntein ja houkuttelevin kuvin esitellä Victoria's Secret enkeleiden ihanuutta ja kertoa yksityiskohtaisin ohjeistuksin miten monta päivää kukakin on miten itseään rääkännyt saavuttaakseen täydellisen enkelivartalon (anteeksi Victoria's Secret ja enkelit, että jouduitte nyt tähän esimerkkiini - sorry, not sorry) ei proana sivustojen bannaamiselle ole loogista perustetta. Yksikään noista uutisista ei eroa sisällöltään tai sanomaltaan mustavalkoisesta thinspiration kuvasta millä tahansa satunnaisella itsensä näännyttämistä ja sairaalloista laihuutta ihannoivalla sivulla.

Emptiness is pure, starvation is the cure

Raaka totuus että toisinaan uutinen termien alle piilotettu tosielämänkuavus ont enemmän pro-ana ajattelua tukevia, kuin paljon parjatut proana sivut itsessään kykenevät olemaan.

Minä en siis ole Anti-Proana ajattelun kannattaja,
minä olen BodyPositive ajattelun edistäjä.

Lisää BodyPositive sivustoja ja BodyPositive aktivistejä.

Blogini on BodyPositive blogi, joka kertoo löytyneestä rakkaudesta omaa kehoani kohti. Joka kertoo oman kehon rakastaminen ihanuudesta ja samalla kuvaa kehorakkauden haastavuutta totuudenmukaisesti. Ei vaalenpunaisia ihastushuutojen täyttämiä pilvilinnoja, muttei myöskään rumia itsevihan täyttämiä sanoja. Rakkaudellistä rehellisyyttä - niin minä ajattelumaailmaani kuvaisin.

Itsensä hyväksymistä ja muiden hyväksymistä.
Oman kehon rakastamista,
rohkaisuja muille tutustua oman kehon monimuotoisuuteen
 ja oppia askel askleelta rakastamaan omaa kehoaan enemmän ja enemmän.

Instagramissa seuraan BodyPositive aktivistejä ympäi maailmaa.

ProAnan ajattelun aika oli minunkin kohdallani täynnä vaatimuksia ja kieltoja - tietoisuus siitä, ettei koskaan missään olosuhteissa voinut olla tarpeeksi teki jokaisesta päivästä vähän edellistä raskaamman. BodyPositive ajattelun löydettyäni huomasin miten paljon helpommalta hengittäminen tuntuu päivä toisensa jälkeen. Eilen oli vähän kevyempi olla kuin toissapäivänä ja tänään voin rohkeasti uskoa, että huomenna on hiukan helpompi olla kuin tänään. - vaikka jo tänäänkin olo on silmin nähden kevyempi ja tunnen olevani onnistuja.

BodyPositive ajattelu on täynnä rohkaisuja - maailma kutsuu tutkimaan ja seikkailemaan itseään.  On lupa erehtyä ja lupa onnistua. Vaatimukset ja kiellot ovat vaihtuneet ajatuksiin mahdollisuuksista ja lupaan olla ainutlaatuinen juuri omana itsenään.

Palataan lopuksi vielä elokuvaan - suosituksiin ja sellaiseen.
Suosittelen elokuvaa toipuville - akuutissa vaiheessa sairastavana pohtisin elokuvan katsomisen mielekkyyttä hoitotahon kanssa, ja mikäli mahdollista purkaisin elokuvan tuntemukset myös jonkun hoitavan asiantuntijan kanssa. Eihän tämä mikään iso kassahitti ole ja arvostelutkin ovat elokuvan aihepiiristä ja nuorisoelokuvallisesta kerronnasta johtuen aika vaatimattomat. Mutta tiedän takuuvarmasti, että minun lisäkseni meitä on aika monta jota tämä elokuva tavalla tai toisella kiinnostaa - mikäli aihen itselle läheiseltä tuntuu, suosittelen katsomaan.

Kehopositiivisissä tunnelmissa!
Love yourself.

Omaa kehoaan tänään jo sujuvasti rakastaen,
Sallamari

ps. tämän blogipostauksen GIFkuvat on lainattu Tumblrn sivujen  kautta tekstissä mainitusta elokuvasta
pps. mikäli jotakuta kiinnostaa kuulla millaisia muutoksia BodyPositive ajattelun löytäminen ja omaksuminen on tuoneet minun elämääni - miten se on auttanut minua syömishöiriöstä toipumisessa - niin vinkatkaa kommenttiosioon millaista postausta aiheesta toivoisitte 

Joulukuinen Praha

Työmatkan työosuus - hotellilta toimistolle keskustaan matkustettiin kätevästi raitiovaunulla

Piipahdettiin työtoverini Sannan kanssa mutaman päivän mittaisella työreissulla Prahassa. Reissu oli kaikin puolin - etenkin työpanoksen osalta - hyvin onnitunut. Kaikkien onneksi työpäivät eivät venyneet aivan niin pitkiksi kun etukäteen arveltiin, vaikkakin työsisällöltään päivät olivat kyllä intensiivisempiä ja täyteisempiä kuin osattiin ennakolta aavistllakaan.

Yöpaikkanamme toimi Plaza Alta Hotel - työnantajan valinta - joka sijaitsee muutman kilometrin päässä ydinkeskustasta. Seikkailija luonteina matkustettiin hotellin ja toimiston väliä kotoisasti ratikalla. Ratikkamatkustus oli vaivatonka, kun ratikat keskustaan kulkivat suoraan hotellin edestä ja lippuja sai ostettua hotellin aulasta.

Plaza Alta Hotel mainostaa itseään 4 tähden hotellina ja veloittaa yöstä perushuoneessa 150 Euroa - mielestäni hinta/laatusuhde ei ole kohdallaan, enkä varmasti itse maksaessani olisi kallistunut tähän hotelliin. But business deal is a business deal, eikä minulla ollut majoitusvalintaan tällä kertaa sananvaltaa. Hotelli on siisti ja toimiva, mutta vaatimaton. Vähän nuhruinen ja kaikin tavoin ajateltuna vähän sellainen "melkein" onnistunut kokemus. Sannan huoneessa vuoti vessa, minun huoneestani puolestaan pimeni lamppu. Kehumisen arvoista hotellissa on suihkuolosuhteet - kylpyämme ja kuumaa vettä paineella - alati palelevaa ihmistä lämmittää kummasti tieto siitä, että hotellihuoneessa odottaa mahdollisuus kuumaan hyvään kylpyyn päivän päätteeksi.

Työmatkan hyviosuus - ostoksia, turistinähtävyyksiä ja Prahan joulutori

Työpäivän päätteeksi suunnaattin katsastamaan Prahan keskustan tarjontaa - ihailtiin rakennuksia, tutustuttiin joulutorikojujen tarjontaa ja shoppailtiin kevyesti. Prahan keskustasta löytyy hyvä valikoima kauppoja - trendikkäitä muotiketjuliikkeistä yleisimmät (myös ne keikki suomesta puuttuvat suosikit ), ne luksus brändien myymälät,  Englantilaiset M&S ja Debenhams, Hollantilainen C&M sekä kemmppariliikeistä Sephora ja D&M - pakko mainita lisähuomautuksena kyllä, että ostospaikkana Prahan keskusta ja sieltä löytyvät ostoskeskukset eivät ole maailman edullisimpia. Hintataso ketjuvaateliikkeissä on samaa luokkaa suomen hintatason kanssa, kosmetiikka on vähän edullisempaa.

Aidosti edulliset ostokset me tehtiin hotellin vieressä sijaitsevassa marketissa - tuliaisherkkuja (kaikkea sellaisia karkkilaatuja joita suomessa ei ole saatavilla) ja paikallista likööriä joululahjaksi. Myös D&M yllätti minut positiivisesti, heidän valikoimissaan oli hyllytavarana myynnissä vahvuuksilla vaustettuja kuukausipiilolinssejä alle 4 euron kappalehintaan - pakkohan niitä oli hankkia muutma pari. Ihan vain kokeeksi.

Makutestissä paahdetut kastanjat - tastes like warm and sweet potatos

Joulumarkkinat Prahan keskustassa - uuden kaupungin puolella - oli elämys itsessään, vaikka eihän nuo markkinat kovinkaan paljon eronneet esimerkiksi Helsingin Tuomaanmarkkinoiden ajatuksesta. Pieniä kojuja, käsityöläisiä ja lämminhenkistä tunnelmaa. Erikoisuutena oli lähes joka viidennessä kojussa myynnissä ollut Hot Wine - glögin tyyppinen lämmitetty alkoholipitoinen talvijuoma. Myös paahdettuja kastanjoita oli myynnissä tosi monessa kojussa ja pakkohan niitä nyt oli maistaa. Kastanjat tarjoiltiin uunituoreina paperitötteröstä. Kastanjat olivat pehmeitä ja todella kuumia - syötäessä niiden kuori piti rikkoa ensin käsin ja napsia pehmeä sisus sitten kuoren sisältä. Kastanjat maistuvat minusta pehmeältä makealta perunalajikkeelta - vähän kuin hyvää pientä uuniperunaa olisi syönyt sorminensa. Ei kastanjoista tullut mitään suurta herkkua minulle, mutta ymmärrän nyt kyllä miksi jotkut pitävät paahdettua kastanjaa suurenmoisena herkkuna.

Ostossaldo jäi vaatimattomaksi - tarkasti valittuja  tarvehankintoja
Kookoksen tuosksuin body mist Bodyhopista (kotimaan hinnoissa), kovia inkiväärikarkkeja lähimarketista (parasta herkku, joita en ole nähnyt myytävänä missään aikoihin) sekä muutama pari piilolinssejä (noin 7 euroa pari)

Armoton totuus täkkäisestä työmatkaislusta on, että eihän sitä itse kaupunkiin juurikaan ehdi tutustumaan. Sen verran Praha lumosi, että  Places to visit -listalleni minä Prahan kirjoitin - uusi vierailu rehellisellä turistimeiningillä tervitaan.

Prahaan reissaaminen on helppoa ja vaivatonta - suora lento ja pari tuntia ilmassa. Prahassa pääsääntöisesti asiat toimivat mutkattomasti ja kaupunki on ainakin minun kokemuksen perusteella siisti ja rauhallinen. Erityisen hyvää tai ystävällistä palvelua ei kaupoissa juurikaan tahdo saada - myyjät enimäkseen pyrkivät seisoskelemaan odottelevan näköisinä. Huomasimme molemmat Sannan kanssa hämmentävä ja jokseenkin kiusallisen tuijotusilmiön useammassakin kaupassa - havahdut äkkisältään tunteeseen, että sinua todella tuijotetaan liikkeessä myyjien toimesta.

Well, we are totally not that unique creatures.

Pohdimme huonoa palvelua ääneen lounaalla ja ameriikkalassyntyinen (toki Prahassa vuosia jo asunut) työtoverimme valaisi meitä olemattoman palvelun (sekä ehkä myös hiukan tuon tuijotusilmiön)  taustoista - palkkaus ei yksinkertaisesti kannusta myyjiä palvelemaan, joten myyjät tekevät läsnäolonsa kaupaan astuvalle tietoiseksi tuiijottamalla sen sijaan että tulisivat tarjoamaan palvelua..

Pakko sanoa, että hieman hämmentävää kulttuuria joka tapauksessa.

Ravintoloissa puolestaan palvelu on ystävällistä (suuri plussa, että tarjoilijat puhuivat englantia). Me kyllä syötiin koko reissun ajan pääasiassa kahdessa ravintolassa - lounas työpäivänä yhdessä ja illansuussa päivällinen hotellin yhteydessä olevassa ravintolassa. Vakioaintolat on ehkä vähän vaikeasti kuvailtava syömishäiriövuosilsta jäljelle jäänyt tapa - joka yhä elää aika sitkeästi, varsinkin jos seura ei erityisesti ole ravintolaseikkailevaa - että on helpointa syödä paikassa jonka toteaa yksiselitteisesti jotenkin turvallisen oloiseksi ruoaltaan. Minä en siis itsenäni ole pahemmin ravinntolaseikkailija vaan voin syödä koko reissun yhdessä hyvässä ravintolassa.

Eikä tuo tapa minua häiritse - ehkä yksi elämäni pienimpiä syömishäiiövuosista muistuttavia jäänteitä jonka annan elämässäni olla tietoisesti yrittämättä erityisesti muuttaa sitä.

Oli reissu sen verran tiivis ja seurarikas tuo Prahan matka, että minulla on sellainen fiilis etten tahdo puhua tai sosialisoida oikeastaan  kenenkään kanssa. Tämä ilta kuulostaa oivalta illtalta pienelle leipomisprojektille - vahinkotuliainen hyötykäyttöön. Ostin epähuomiossa JunttiPeelle kermaliköörin sijaan pulollisen munalikööriä - hups. Sellaista huonosti juotavaa tököttiä tuo munalikööri kuulemma on, mutta JunttiPee ratkaisi onneksi munalikööripullon kohtalon bongaamalla KinuskiKissan reseptisivuilta munaliköörikakunn ohjeen. Luvassa tänään siis munipuolinen kakkutyöpaja - munaliköörikakkua ja piparkakkukuivakakkua.

Lupaas postittaa kuvakertomuksenn loihtimistani kakuista tännekin.

Mukavaa perjantaita!

Rakkaudella,
Sallamari

ps. Onko Praha kenellekään teistä lukijoista sellainen suosikkikaupunki?

Hui-hui-huulipunia

Viva la Diva punat ja sävynumerointi -  kämmenselkätestaus -  pakkauskuva

Seuraan Instagramissa useampaa kosmetiikkayritystä ja nspiroivia kuviaan ihaillessani huomaan kerta toisensa jälkeen haaveilevani salaa mielettömän sävyisten huulipunien käyttämisestä. Esimerkiksi Lime Crime Makeupin Unicorn huulipunat ovat kuvissa aina kerrassaan tajunnan räjäyttävän ihania. 

Voi kunpa minäkin rohkenisin.

Vo kunpa voisinkin todeta yksikantaan, että minä olen sellainen tyyppi joka ei huulipunaa osaa käyttää - eikä opi vaikka mitä tekisi. Muttakun, kyllähän minä huulipunaa käytän - mielelläni käytänkin - tosin yhtä ainoaa sävyä. Tunnen oloni kotoisaksi ainoastaan kirkkaan punaisessa huulipunassa. Pin-up lips, retro lips, 50's vintage lips - sellaisen huulimeikin minä rokkaan.

Huulipuna idolieni listalla ykkösnainen on Dita.

Ansaitulla kakkossijalla tummienen sävyjen kanssa sävähdyttävä Kat von D.

Puhtaan punaisen sävyjä kummempia värejä en oikeastaan 90-luvun jälkeen ole rohjennut kokeilemaankaan. Oi ysäri  ja aavistuksen liian tummalla omien huulten rajattu nuden värinen huulimeikki - täyteläämmän lopputuloksen aikaasaamiseksi. Big mistage, a very big mistake.

Huulieni kanssa olen ollut myös samalla tapaa - siis kun kerran joku totesi jotakin huulistni niin minulle se on ainoa totuus siitä eteenpäin -  vinoutuneiden kuvietelmien vallassa kuin ripsienikin. Yksi ihminen puoliääneen keran ihmetteli huulteni kapeutta - totta, hänen täyteläisen suunsa rinnalla minun huuleni olivat kuin kaksi värikynällä piirettyä viivaa - ja siitä lähtien minä olin omassa maailmassani maailman kapeahuulisin ihminen, jonka huulilla huulipuna ei voi koskaan näyttää hyvälle. Onneksi sairauden ääni päässäni ei onnistuneesti kehittänyt pakkomiellettä kosmeettisesta huulteinmuotoilusta - tulokset olivat ehkä oleet kaikkea muuta kuin silmää hivelevät.

Ei auttanut kuin rakastua itseensä ja huuliin juuri tälläisenä kun ne on. 

kovin pinkkiä - Mother of Goth sykistelyä - hiukan oudon oranssia

Marraskuisella Tallinanreissulla työkavereiden kanssa bongasin Anniinan innostamana laivan tax free myymälästä edullisen Viva La Diva merkin värikkäitä huulipunia. Aluksi ihastelin My Little Pony pinkkiä huulipunaa Anniinan huulilla ja mietin puoliääneen miksen uskalla hullaantua täysillä sateenkaaren kirjavien huulipunien vietäväksi - mäkun olen niin vanhakin, totesin vastustelulauseissani enemmän itselleni kuin kanssakeskustelijoille.

Reissusta jäi käteen kolme riemunkirjavaa uutta huulipunaa - oikeastaan ostin punia kaksi My Little Pony pinkin ja Mother of Goth violetin sävyn, mutta huulipunat olivat vaihtaneet tax free hyllyssä paikkaa ja kokoelmiini vahingossa pienen palauttelu-ja-vaihtelu rumban päätteeksi eksyi myös tuo hiukan oudon oranssi väri. 

Rohkeutta huulivärien käyttöön eivät tax free myymälässä kaupanneet, 

se piti etsiä ihan oman itsensä sisuksista.

Piti kokeilla, miten erilaiset tunnelmat muuten samaan perusmeikkiin punilla saa luotua. Toimistokelpoisesta tädistä kaikkien goottien äiti lookkiin. Olen minä huulipunia rohjennut jo pari satunnaista kertaa käyttää kodin ulkopuolellakin. Tuosta My Little Pony pinkistä minä pidän - jollakin hämmentävällä tavalla se väri on ihan ja saa minut hyväntuuliseksi. Vaikkakin se minun päälläni näyttää hivenen hassunkuriselta.

I rock the lipstick look

- rokkaaminen kun on kuitenkin omasta fiiliksestä kiinni eikä toisten mielipieteistä riippuvainen seikka. Eikä huulipunan kauneus mielestäni oli mitenkään huulien koosta riippuvainen, ainoastaan siitä miten sitä asennoituu huulipunan käyttöön.

Asenne muutos omissa ajatuksissa huulien muokkailun sijaan.

Siinä salaisuuteni.

Mitenkäs teillä? Millainen on suosikki huulipunasi?

Kuka huulimeikki-idolisi?

ps. jos tiedät merkin jolla on tyrmäävän ihania täyteläisellä pigmentillä varustettuja huulivärjeä, vinkkaa toki niistä minullekin - jookos?

Rakkaudella,

Sallamari