Punaa huuliin ja baanalle

Tunnustan avoimesti haksahtaneeni minäkin kosmetiikkashoppailuun Ebaysta. Eipä sillä, että tämä on ensimmäinen kerta kun tilaan kosmetiikkaa Ebaysta tai ylipäätään jostakin nettisaitilta - tämän shoppailukierroksen tekee ainutlaatuiseksi se seikka, että tieten tahtoen sorruin ostamaan alle euron halppiskamaa.

Kun halvalla ostaa halpaa saa.

Postilaatikkoon tupsahti kiinasta pieni sievä pehmustettu kirjekuori sisältäen - yllätys yllätys - kaksi hulppean ihanaa aitoa feikkihuulipunaa! Ostokseni oli kaksi mattahuulipunaputkiloa - myyntikuvassaan täysin logottomissa tuubeissa - toinen kirkkaampi punasävyinen, toinen neutraalimpi nudesävy.

Paketista minulle paljastui Lime Crime -tuotesarjan Velvetines replikat sävyissä Red Velvet ja Riot. Värisävyissä ei mitään vikaa - omistan toisen huuliväreistä ihan originaalina tuotteena ja samalta näyttävät. Tämä replikatuote tuoksuu hassulle, aavistuksen petroolimaiselle ehkä. Rohkeasti olen kumpaakin punaa kokeillut ja vielä henki pihisee. Käyttömukavuus vitosen luokkaa - yhdestäkymppiin asteikolla - pysyvyys samoilla arvosanoilla. Hintaansa nähden siedettävä hankinta, replikapaketista iso miinus.

Hyvien punaisten huulipunien metsästysinto sai minut hankkimaan Lorealin tämän kevään uutuustuotteeseen Color Rich la Palette huulipunasetti hehkuvan punaisissa sävyissä.

Kaltaiselleni kirkkaiden punaisten huulien rakastajalle oiva valinta. Ihanat sävyt, mahdollisuus 3D huulimeikkiin yhdellä tuotteells ja rajauskynän kanssa pysyvyyskin loistavaksi todettu.

 

Kuukauden muut kosmetiikkapuolen loistohankinnat liittyvät hiuksiin. 

Ensinnäkin uusi pirteä sininen värisävy. Se on taiteiltu Crazy Color sarjan Bubblegum Blue värisävyllä mahdollisimman puhtaaksi vaalennettuun pohjaan. Tukkani on vaalennettu ihan äärirajoille ja tällä kertaa ilman Olaplexin apua - ei näin rakkaat lukijat, elkää kokeilko omaan päähänne. Do what I say, not mimicking me doing. Pitäisi vähän hävetä, että oma tukka on vaalennettu ilman Olaplex suojaa tähän pisteeseen - asiakkaille en kyllä suostuisi tekemään. Rapsakassa kunnossa on vähän tuo tukkani.

Aasinsiltaa pitkin päästään hyvää tuoteostokseen, joka tälläkertaa on lämpösuojatuote. Tukassa on sen verran pituutta, että sitä on kiva muotoilla kuumilla välineillä pöykeämmäksi. Ilman lämpösuojaa ei tämän rapeaksivaalennetun (plus huippuhienon sävyn omaavan) kuontalon kanssa uskalla kiharrushommiin ryhtyä, palaa sävy ja tukan latvat aivan karrelle.

Paul Mitchellin Hot Of the Press suihke on valintani hyvien lämpötyökalulla taiteiltujen kiharoiden pohjatuotteeksi. Vähän tyyris tuote - no kyllä - mutta on se riittoisakin. ksi putelli kestää maltillisessa kotikäytössä yllätyksellisen pitkään.

Tuote on kevyt eikä tahmaa tukkaa laiton aikana. Keveydestään huolimatta antaa hiuksille täydellisen lämpösuojan ja rakennetta kampauksen pohjalle.

5/5 tuote, aivan loistohankinta.

Yksi työpäivä ennen lomaa!

Kyllä kelpaa.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Sunday Blues

Paluu sisäisen minäni omimpaan olotilaan

Ympärilläni velloo unisen oloinen hiljaisuus. Avoinna olevasta ikkunasta hiipii nenään lämpimän pehmeä keväinen tuoksu - sateenjälkeisen maailman tuoksu.

Uninen sunnuntai-iltapäivä, 

hetki jolloin missään ei oikeastaan tapahdu mitään.

Hetki, jolloin pitäisi vain olla.

Makaan sängyllä ja kuuntelen omaa hengitystäni.

Mieli juoksee lapsuuteen, kesäloman unisiin sunnuntai-iltapäiviin mummolassa. Sateisiin sunnuntaipäiviin, kun koko talo nukkui lounaan päälle sateen rummutellessa rauhassa katoon. Todellinen minäni koittaa vakuuttaa, että juuri nyt minun olisi hyvä levätä ja rauhoittua.

Ikävä kyllä tietoinen mieli ei vielä osaa päästää irti muka-kiireestä ja hypätä pelottomasti syvälle unisen sunnuntaipäivän pehmeyteen. Tietoinen mielen osa - se vakaa suorittaja - vakuuttaa, että pitäisi kyllä tälläkin hetkellä silkan oleskelun sijaan tehdä mieluummin jotakin hyödyttävää. Aktiiviset aivoni osast koittaa muotoilla tämän pysähtyneen hetken rentoutumisen sijaan hätätilanteeksi. Vakuuttaa, että ei ole oikein makoilla sängyn päällä päiväunien merkeissä juuri nyt - juuri nyt pitäisi toimia. Jos ei toimi - jotekin on vialla.

Mitään tähdellistä toimintaa ei ympäristöni edes ole juuri nyt vailla. Pyykkikone ja kuivausrumpu on asianmukaisesti täytettynä ja käynnissä, samoin on .astianpesukoneen laita. Siivouksen alkamisajankohta on sovittu tapahtuvaksi heti formulakisojen ja kauppareissun jälkeen.

Mieli laulaa silti

NYT pitäisi, pitäisi, pitäisi

Pitäisi mitä?

Tässä kohtaa ymmärrän, minun pitää - ei pitäisi - harjoitella miten itselle voi kevyesti antaa luvan kertoen,että tässä lähiaikoina on tullut tehtyä ihan riittämiin kaikenlaista. Painokkaasti kehoittaa itseä luottamaan siihen, että kehon todellinen tarve on levon ja palautumisen hetki.

Kaikki minussa tietää, että keskiviikkona koittaa tarpeellinen loma. Keskiviikkona saa levähtää - siihen asti on painettava tauotta - vakuuttaa jokin mieleni osa.

Sunnuntai-iltapäivän hiljaisen pehmeyden keskellä mieli on koivn levoton - miltei ahdistunut. Pohtii onko viikonloppuna oltu tarpeeksi ahkeria. On annettu aikaa itselle - onnistuneesti pyydetty ihanaa kampaajakolleegaa Katariinaa avuksi oman tukan laitossa. Oman tukan lisäksion huollettu naapurissakin tukkaa kesäkuntoon. On kuunneltu lapsukaisen innokasta matkakuumeilua ja autettu sohvalta käsin pientä pakkaamisessa -ota,ota,ota,et tarvi sitä, joo, mukkaan...

Pitäii pakata ja siivota ja pohtia matkavaatteita ja varmistaa että on sitä sekä tätä ja miettiä huomista kouluruokaa ja miettiä että lemmikeillä on kaikkea hoitopaikkoja ajatellen. Pohtia että koti jää kotivahdille hyvään kuntoon.

Pohtia, miettiä, tehdä ja suorittaa.

Before and aftter.
Viime viikot ovat tuoneet elämääni paljon ihania uusia ystäviä kotiseudulla. Kiireenhallinta helpottuu, kun tietää
että joitakin suoritettavia juttuja voi jättää kotipäiville. Edessä hyviä tukkapäiviä uskon niin.

Pohdinnan ja suorittamisen sijaan päätin hypätä pehmeän leppoisiin sunnuntaifiiliksiin. Otin tietoisen riskin - eihän sitä tiedä mitä käy kun lakkaa suorittamasta.

Ainakin jotakin hyvää tästä riskinotosta poiki välittömästi. Toinen käärmeistä loi nahkansa ja minä terraarion elämää hiljaisudessa tuijotellessa sain olla mukana todistamassa tuota mahtavaa tapahtumaan. Uusi nahka, parepi mieli - sekä käärmeellä että minulla.

Mukavaa sunnunntaita kaikille teille lukijoille!

Rakkaudella,

Sallamari

Oho, on tullut otettua velkaa

Talouspuolella menee hyvin, kiitos kysymästä. 

Samaan hengenvetoon on todettava, että tuo viimeviikko toi mukanaan sievoisen velkataakan - roppakaupalla vähäunia öitä ja siitä armoton määrä univelkaa. Laskin pikaisesti viime viikolla nukuttujen tuntien määrän jääneen reiousti alle 35 - mikä pikaisella lasktoimituksella tekee vajaat viisi  tuntia yötä kohden. Ei siis ihme että tässä kohtaa vähän väsyttää.

Luokkatoverit kuittailevat hienovaraisesti, että alan olla silmin nähden väsynyt kun ei asiakkaiden kanssa juttu oikein tahdto luistaa vakiomallilla. Olen niitä ihmisiä, jotka asiakaspalvelutilanteessa keskustelevat luontevasti asiakkaan anssa mistä aiheesta tahansa - kissat, koirat, polttomoottorin, sademetsien vaikutus kahvin hintaa; kaikki kelpaa jutusteluaiheeksi. Sanainen arkkuni on puolitäysi, mitä edemmäksi viikko eneteen, sen ennemmän olen ollut puolihiljakseen ja hymyillyt.

Velka on ollut tietoinan hankinta, tai ehkä pikämminkien jotakin sellaista jonka osasin odottaa saapuvan tähän hetkeen. Aikaisen 04:40 aamuherätyksen yhdistettynä viime viikonlopunn showiltamien mukanaantuomaan luonnolliseen jännitykseen oli ennakolta laskettavissa kohtalaisen kuormittavaksi yhdistelmäsi. Itseni tuntien tiesein jo etukäteen elimistöni laskeutuvan "showtilasta" takaisin normaaliarkeen suhteellisen verkaiseen tahtiin. 

Tällä viikolla olen aktiivisesti tehnyt töitä velanmaksunn eteen. Hyvin alkanut SoMe -paastoni jatkuu edelleen, puhelin ja tietokone sulkeutuu joka ilta tasan kello 21:00 avauten uudelleen vasta seuraavana aamuna seitsemän tienoilla. Olen aikaistanut nukkumaanmenoa tunnilla ja lyhentänyt aamutoimet hetkeksi minimiin - hyvien yöunien vuoksi.

Viimeyönä Helsinkikodissa nukuin viimein onnistuneesti vajaa 12 tuntia. Ensimmäistä kertaa milloinkaan sammuin Lindan sohvalle kesken jutusten. Tuosta noin vain, minä nukahdin - eipä muten ole koskaan ennen sattunut vastaavaa.

Lupa ihastella omia kättentöitään ihan olan takaa todeten, että näköjään sitä on opittu jo  jotakin.

Edessä on neljä työntäyteistä koulupäivää ja ensi viikon keskiviikkona suuntaan iloisena lomalle Unkariin. Uskomatonta, miten kaikki on miltei vahingossa järjestynyt matkaa varten valmiiksi. Lemmikeillä on hoitopaikat, kotivahti on buukattu. Koulutyö on sellaisessa jamassa, että voi hyvillä mielin lähteä lomalle tietäen, että vihdoinkin mulla on sellainen lomailuhetki jolloin kukaan ei vaivaa mua työasioilla. Ihan muutama vuosi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi olen lomaillut täysin huolettomalla mielellä ilman että jokin kotiin jäänyt asia stressaisi mieltä erityisesti.

Opiskelijaelämän ihanuutta en voi lakata hehkuttamasta. Huoletonta ja ihanaa, ei jatkuvalla syötöllä soivaa puhelinta tai alituista pelkoa siitä, mitä paskamyrsky minua odottaa aamulla toimistolla. Hassua ajatella, että reilut vuosi sitten arkeni oli alituista pelkäämistä - pelkoa siitä, että olen tehnyt jotakin totaalisen väärin tai että jokin asia pitää juuri nyt järjestää paremin, nopeammin ja tehokkaammin. Ei huolta tekemättömistä askareista (josnka tekemisestä kukaan ei ole infonnut minua) tai pelkoa siitä, että joku suuttuu minulle koska toimin (tai en toiminut) oletetulla tavalla.

Tämä kouluviikko on pitänyt sisällään erityisen paljon onnistumisia. Olen saanut otteen minulle vaikeatajuisista töitä - hyvinraidoitetuista hiuksista ja viileistä ultravaaleistä värisävyistä. Jotenkin piristi mieltä tehdä yksi viikonloppu jotakin aivan toisenlaista palkitsevaa projektia ja palata sitten tutumpien askareiden ääreen. Oman edistymisen on tällä viikolla pannut merkille aivan toisella tavalla.

Tai ehkä se on univajeesta kärsivän mielen herkkyystila. Kenties sitä onnistuu tavanomaista hienojakoisemmin ja jotenkin kritiikittömämmin katsein pohtimaan omaa osaamistaan univajeen sumentamalla mielellä.

Tiedä häntä,hyvältä tuntuu ainakin.

Yksi suosikkisävyistäni ikinä - Bubblegum Blue

Tutustuin IRL ihanaan kampaajakolleegaan Kauan Pinnit Karkaavat -blogia kirjoittavaan Katariinaan viikonlopun ohjelman tiimellyksessä. Katariina luokkatovereineen vastasi Burleski -projektimme hius- ja meikkiosastosta. Kiitollisena luovutin tuon ison vastuualueen suurimmalta osin kahden taitavan opiskelijanaisen harteille. Tulevana viikonloppuna Katariina on luvannut auttaa minua oman tukkani kanssa - koska koulussa ei vaan ehdi. Oma tyvisävy on tarkoitus vaalentaa peittoon ja  riippuen siitä miten vanhaa väriä saadaan purkautumaan, on tukkaan mietinnässä laittaa myös uutta kesäväriä. Sunnuntaina kuulette lisää, miten meidän kävi.

Lomallelähtötunnelmia ja lomavaatekaappikuulumisia luvassa vielä tälle kuulle. Aika kuluu vilkaasti kun on mielekästä tekemistä. Bloggailu on ihan tietoisesti jäänyt tässä hetkessä vähemmälle, on ollut ihanaa antaa aikaa ihmisille reaalimaailmassa olemalla läsnä kokonaisvalaitsesti.

Ei hätää, ei blogi loppumassa ole - suvantokaudella vaan.

Tässäkohtaa ei muuta kerrottavaa.

Mukavaa iltaa!

Rakkaudella,

Sallamari

Glitterin hohtoista BodyLove -asennetta

Vähän vaille neljä sunnuntaiaamuna säihkyvän burleskin täyteisen viikonlopun päätteeksi
on juuri täydellinen hetki jakaa kiitoksia.

Järisyttävän hieno burleskin täyteinen viikonloppu takana. Tein sen, mistä olen niin kauan salaa haaveillut - minun arvomaailmani näköiset Burleski-iltamat. BodyLoveBurleski -kurssini ihanat naiset tarjoilivat teatterin lavalla yleisölle kolmen näytöksen verran Minä Rakkaudesta energiaa ammentanutta burleskihenkistä voimaannuttavaa viihdettä.

En itsekään vielä kykene täysin ymmrätämään mitä on tullut tehtyä - sydän kertoo, että oikealla tielä ollaan. Olen saanut rohkaista ja kannustaa toisia. Olen saanut sanoa lukemattomia kertoja ääneen kaikki ne sanat, jotka itse olisin tarvinut kuulla heti lähdettyäni matkalle Minä Rakkauteen, siellä Itseni Rakastamisen opettelun polun alussa.

Yleisön vilpitön palaute kertoo meidän onnistuneen.


"Kiitos vielä teille ihanat naiset lavalla! Ensi-illasta vaikuttuneena, paljon ajatuksia saitte jo minun pienessä päässä aikaan. Ja miten onnellinen lopulta olinkaan että yleisöstä niin suuri osa oli juuri naisia! Voin vain kuvitella minkä määrän hyvää saitte aikaan monen muunkin naisen itsensä hyväksymisessä.

Ja niin minäkin uskaltauduin lauantaina pyöräilemään pitsireunaisessa paidassa, hame päällä vyötärön paikan vyöllä korostaen. Niin vain pyöräilin, torin poikki ihmisvilinässä, vaikka helma nouseskeli viimassa. Ajatellen että hitto, minä, mun kroppa, just hyvä, tänään tällainen. Kellään toisella, joka ei ole minun elämää mun saappaissa kulkenut, ei ole varaa arvostella. Sanoa, kuinka pitäisi elää. Ihan riittävästi olen sellaista kriitikkoa joutunut omasta päästäni vaientelemaan. Jospa sen pikku hiljaa saisin pois päiviltä!

Lisää iloa elämiimme! Nautintoa! Kiitos!

-M-"

Sain tarjota yleisölle unelmiani kaltaisen hienoimman naiskattauksen ikinä. Sain luoda aidosti esteettömän burlesitapahtuman, jonka puitteissa sain tehdä näkyväksi haaveideni burleskitähdet - innostavat naiset jotka esimerkillään toivottavasti rohkaisevat muitakin mukaan.
   Kurssimme seniori Madame Vanharuusu, joka 75 vuoden iässä railakkaasti asteli lavalle burleskidebyyttiinsä kanssa. Pyörätuolissa esiintynyt Madame Mystical Millie, joka esimerkillään toivottavasti rohkaisee muitakin liikuntarajoitteisia burleskiin hullaantuneita rohkeasti liittymään esiintyjien joukkoon burleskilavoille. Me kaikki ihanat leidit, jotka toisistaan näkyvästi eroavilla vartalolinjoillamme haluamme haastaa vallalla olevat yksioikoiset kauneusihanteet ja sanoarohkeasti kaikkien vartaloiden olevan unelmavartaloita.

paikallislehdestä bongattua

Ylen uutiset noteerasi ihanasti Burleski-iltamat lauantain uutistarjonnan joukkoon otsikolla Pyörätuolista Burleskilavalle. Paikalliset lehdet kirjoittivat hekin iltamista ja burleskikurssistamme  kauniisti.  Myös Turun alueradio teki aihesta jutun ja haastatteli meitä kurssin tiimoilta viime viikon tiistain aamulähetyksessään.

Reilut 300 katsojaa nauttivat kanssamme BodyLoveBurleskin ilosanomasta.

Pieni teatterisali täyttyi hersyvästä naurusta, raikuvista aplodeista ja vilpittömästä kannustuksesta.

Me tarjoilimme viihdettä rakkaudella,

yleisö vastasi rakkauteemme.

kiitos.

Hetki ennen H-hetkeä

#rantakunnossa

Kiitos ihanat BodyLoveBurleski -kurssin naiset.
Yhdessä me tarjoiltiin Salon Teatterissa kahdesti jäätävän hyvä busleski-iltamat kattaus
 - niin, ihan oikeesti me tehtiin se.

Kiitos Linda ja Toni vilpittömästä rakkaudestanne ja siitä, että istuitte tukemassa meitä ensi-illan yleisössä. Kiitos naapurin Laura, joka mahdollisti sen, että tärkeät ihmiset elämässäni saivat olla paikalla todistamassa suuren unelmani todeksi tulemista tarjoutumalla toimimaan lapsenvahtina ihanaiselle kummipojalleni tärkeän illan ajaksi.

Kiitos burleskin suuret tähden suomessa ja maailmalla, olen otettu että olen saanut omaksua burleskin saloja opetuksessanne.

Kiitos terapeuttini Henriika, joka väsymättä olet istunnosta toiseen kulkenut matkaa rinnallani oman ainutlaatuisuuteni oivaltamiseen. Hellässä opastuksessasi oivaltamaani Minä Rakkautta minä vuorostani jaan nyt eteenpäin ihmisille ympärilläni koko sydämen kyllyydestä.

Kiitos luokkatoverini Heidi, joka lahjoitti pohjamateriaalin tämän viikonlopun esiintymisasuuni. Kiitos ihmisille ympärilläni, jotka väsymättä kuuntelivat intoiluani tulevan shown suhteen sneak-a-peak lausahduksina.

Kiitos Salon Teatteri ihanista puitteista luoda unelmieni BodyLoveBurleski -kurssi todeksi.

Kiitos perjantain ja lauantain ihanalle yleisölle - te elitte kanssamme läpi järisyttävän upeisen hetkien.

Kiitos todellinen Minä, joka et koskaan ole lakannut uskomasta unelmiin.

Juuri nyt olen maailman onnellisin ihminen.

Oppilaat kiittivät opettajaa 

Viimeinen vilkaisu lavan nurkkaan tämän projektin osalta

Olen viimeisen kuukauden antantu kaiken liikenevän ajan tälle projektille.
On aika kulkea kohti seuraavia seikkailuja.

Ei loppua, vain uusien seikkailujen alku.
Seuraavan kerran BodyLoveBurleskin parissa
tapaatte minut Lahti Pridella elokuussa työpajan merkissä.

Until we see again.

kiitos. kiitos. kiitos.


Rakkaudella,
Sallamari

Pidä itsestäsi huolta

Oikeastaan voisi panikoitua,
mutta kun ei ehdi.

Tutkimusmatkalla parempaan oloon osa IV

Aloitetaan tunnustuksilla.

Tunnustan, että ole viime aikoina kovasti laiminlyönyt itseäni. Vuoden alussa hyvin alkanut "remppaprojekti" - se, jossa perimmäisenä ajatuksena on korjata elintapoja kehosta paremmin huolehtivaan suuntaan vielä syvempi itsensä rakastaminen johtotähtenä - on luisunut tilanteeseen, jossa huomaa jälleen suorittavani elämää ja eläväni pääasiassa aina muita ihmisiä kuin itseäni ensisijaisesti ajatellen. No big changes - melkein samassa pisteessä ollan kuin tammikuussa.

Piipahdin eilen moikkaamassa ravintovalmentaja Mariaa. On kulunut kolme kuukautta edellisestä tapaamisestamme ja oli aika vaihtaa kuulumisia sekä kuulla hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.

Aloitan remppaprojektini mukaan tuomista positiivisistä asioista.

DiettiCola juomien kulutus on vaihtunut puolestatoista päivittäinjuodusta litrasta minimaaliseen pikkupullo-parikertaa-kuussa -annokseen. Tietoisesta vehnätuotteiden syönnistä olen onnistuneesti luopunut kokonaan. Vehnäaltistuksen mukaan tuoma ihottuma on kokonaan saatu kuriin, vaikkakin se ilmoittelee olemaolossa aika ärhäkästi pienenkin tahattoman vehnä-ärsytyksen päälle. Nollatoleranssi vehnän kanssa tuntuu parhaalta vaihtoehdolta elimistöni mielestä.

Muuten ei sitten olekaan aivan ruusuisia tarinoita kuulumisien osalta.

Ruoanlaitto on vaihtunut pieniin projekteihin, joiden sisältö pääasiassa kuuluun "...mua pyydettiin tekemään tää juttu vielä, niin mä autan tän nyt." tai "...tarvis mun napua tälläsessä pienessä jutussa." vaihtoehtoisesti ehkä "...mä teen tän kerran tän nyt ja sit mä keskityn taas mun juttuihin."

En osoita syyttävällä sormella ketään muuta kuin itseäni. Jelpin tarve ei maailmasta lopu, ainoa mitä voi tehdä on opetella sanomaan ilan huonoa omatuntua että  hei mulle ei just nyt sovi

Kaikki muu tuntuu olevan tärkeämpää kuin minä. Kakkossijalle tärkeysjärjestyksessä jää siivous tai se että olisi seuraaaksi koulupäiväksi kotona tehtyä ruokaa evääksi - koska hei, Saarioisten äidit tekee ihan kelvollista ruokaa eikä pölyvillakoirat kävele vielä ovelle vastaan.

Kakkosijan "kyl mä melkein oon pysynyt uusissa tavvoissa" -listalla ottaa nukkuminen. Paljon kivaa tekemistä - pitää vastata viestiin, pitää katsoa vielä tämä juttu teeveestä, pitää sitä ja tätä... - mä onnistuneesti siirrän hyvät yöunet vähän tuonnemmaksi. Sitten joskus kun ehtii.

Jos muuta ei keksi, niin sitte on niitä somejuttuja - kun pyörittää yhdellä kertaa parhaimmillaan viittä eri minää. On kampaajaminää, burleskiminää, vertaistukiminää, bloggariminää, opiskelijaminää

niin ja tietenkin Minäminä ja minun Facebook ystävineen.

Kaikille pitäisi ehtiä antamaan aikaa

Nipistän yöunista ja nukun sitten kun ehdin.

Vitamiinit maistuivat kuukauden-kaksi. Tai siis oikeasti maistuisi ne vieläkin, muttakun ei ne kävele kaupasta itsekseen meille kotiin. Pitäisi kaupasta hakea.

Investoin kesälomarahastoon ennemmin kuin vitamiineihin. Kulutan taskun pohjalle (tai pakkikortille) unohtuneet kolikot helpommin irtokarkkeihin, kuin että keräisin niitä viikon talteen ja ostaisin elimistölleni tarpeellisen lisäravinnesatsin.

Koska irtokarkit.

Tai ainakin haluan uskoa niin.

Tiedättekö, lounaan ja välipalan voi kevyesti korvata mukakiireen tullen irtokarkeilla. Vaikka viidesti viikossa - koska itokarkit. Ja suklaa.

Niin ja ne perhanan väärille sijoilleen jumiutuneet suolistobakteerit, oikeastaanhan ne on ne jotka haluaa jokapäiväisen irtokarkkisastsin. En sillätavalla minä - mutta heti kun on aikaa, lupaa laittaa bakteerit ojennukseen ja luopua irtokarkeista. 

Sit kun on aikaa - heti sit kunon aikaa - annan tarvittavat ravintoaineet ja yöunet kortisolille ja kesytän suolistobakteerit. Nyt on aikaa kuunella hyviä luentoja siitä, miten kortisoliarvoja tasoitetaan ja suolistobakteereja kesytellään, että osaa sitten tehdä tarvittavan.

Sit kun on aikaa.

Asioiden tuonnemmaksi siirtelyn lomassa on puolivahingossa tullut tehtyä
pari ihan oikeaa muutosta omia jokapäiväisiä valintoja tarkasteltaessa.

Parasta kaikessa on kyllä, että tilanteen pysähtyneisyys ei ahdista. On sellainen rehellinen olotila, että mä teen minkä mä pystyn ja teen asiat paremmin sitten kun ehdin.

Mieli on sitä mieltä ja hyvä niin.

Kroppa on toista mieltä.

Hetkittäin mietin, miten hiton lahjakas mä olen valehtelemaan itselleni. Paitsi, että mä en valehtele - mieli on oikeasti hyvillään eikä ahdistu paikalleen jämähtämisestä. Musta on vain tullut itsestäni huolenpitämisen suhteen siirtäjä - mä siirrän asiaa koko ajan seuraavaan hetkeen.

Koska mä pelkään, että jos mä oikeasti sanoisin yrittäväni muuttua

ja sitten epäonnistunkin siinä,

niin mitä musta sitten ajatellaan?

Mä pelkään epäonnistumista.

Mä sanoin itse eilen äänen, että mä siirän asioita koska pelkään epäonnistumista. Kun tekee itsestään huolenpitämisen puoliteholla pyörittäen mieluummin koko muuta maailmaa kaikeasta ja kaikista huolehtien - suorittaa kymmeniä itse itselleen haalimiaan rooleja - maailma näkee hyvän ihmisen.

Ei itsestään huolehtimisessa epäonnistunutta.

Voi olla vaan, että sori en mä ehdi koska mun tarvii ensin.....

....tämä

ja tämä

ja tämäjuttu

plus vähän tuota

ja sitä

ja sellasita

...ja oliko sulla jotakin jossa voin auttaa?

Mä tiedostan kaiken tämän itsessäni.

Näen selkeästi ristiriitoja omassa käyttäytymisessäni.

On selkeät hyvät lähtökohdat haastaa itseä muutokseen.

Ihana apulaiseni (toki palkattu sellainen) rohkaisee minua kohtaamaan muutokset pitkänä matkana ja pieninä askelina -  ajattelemaan aikaa pieninä jaksoina. Luodaan pieniä tavoitteita seuraavalle kolmelle kuukaudelle - ei mitään suurta tai lopullista. Jotakin pientä ja sillätavalla kevyesti.

Tavoite seuraavien 3kk tavoite alkaen 23.5 (eikä epämääräisesti ilmaisutuna heti kun ehtii...) 

1. annan aikaa itselleni, huolehdin itsestäni

uni on katkonaista --> tarvitaan rauhaa ennen unta 

= 21:00 - 07.00  ei SOMETUSTA.

irtokarkit--> suolistobakteerit--> kortisoli

 = miten tasata kortisoleja ja sitä kautta unta?

Minä aika koulussa on tärkeää = 2 x 10-20min breikki itselleni (ei, minun ei tarvitse ottaa osaa aivan kaikkeen ja ritarillisesti lupautua aina auttamaan ensimmäisenä)

2. opettelen antamaan tilaa minäminälle

Todellinen Minä vs. kaikki muut roolit ja niiden avulla suorittaminen

epäonnistuminen --> kenelle tuottaisin pettymyksen jos epäonnistuisin? 

delegoi kaikille ”minuille” oma rehti osuus ja anna lupa epäonnistua tehtävässä.

3. uusi ”paras kaveri” on maitorahka + manteleita 1rkl + kahta eri jäistä marjaa.

Aloitan Somerauhasta ja rahkaherkusta.

Puhelin ja tietokoneet ovat pannassa 21-07 välisen ajan vuorokaudesta. Vuorokaudessa on hetki, jolloin maailma saa pärjätä omillaan. Minä en ratkaise mitään enkä raportoi tekemisistäni kenellekään. Aivan aluksi täydellinen SoMe pimento.

Aamupalaleipä korvaantuu aluksi muutaman kerran viikossa rahkasekoituksella. Ruisleivän sijaan pureksin manteleita. Pyrin opettelemaan rehellisiä tunnekohtaamisia ja lohturuoka-aamupalauisleivän sijaan koitan syödä ravitsevasti rahkaa.

Ehkä leivästä saisi lohturuoan sijaa muotoiltua aivoillekin vain satunnaisen vaihtelun rahka-aamupalalle. En tiedä - mutta kokeillaan.

Romonttitarina jatkuu tälläisillä eväillä.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Muutakin kuin mustaa - asuinspiraatiokuvia

Muistaakseni lupailin ääneen täällä bloginkin puolella tämän uusimman Project 333 -kokoelman alussa, että tämän kokoelman puitteissa kokeilen rohkeasti turvaväristäni/luottovaatteestani - kokomustasta asukokonaisuudesta - luopumista. Sunnittelin rohkeasti panostavani uusissa vaatehankinnoissa väreihin ja kuoseihin.

Kuinkas kävikään?

Helpointa on aloittaa uusista vaatehankinnoista. Tunnustan rehellisesti hankkineeni viime kuukausien aikana enemmän vaatteita kuin parin viime vuoden aikan yhteensä - joskin vastapainona olen huonosti onnistunut heittämään loppuun kuluneita tai muuten sopimattomia kierratykseen. Olen varastoinut vaatteita laatikoihin odottamaan...mitä?

Ehkä maailmanloppua.
Mertenpaisumista.
Supertalvea.
Ihmettä.

Rehellisesti sanottuna laatikoihin pakatut vaatteet odottavat vain sitä yhtä hetkeä hetkeä, jolloin olisi aikaa käydä niitä vaatteita ajatuksella läpi. Sooner or later.


Uusista vaatteista iloitsen ensimmäisenä tässä nyt kevättakista! Nejän vuoden piina on vihdoin ohitse - uskokaa tai älkää minulla on nyt sopivan kokoinen ja käytännöllinen takki. Takki on peräisin KappAhlin kevätkokoelmasta, Malliltaan takki on kaulukseton 60 -luku henkinen suoralinjainen "kävelytakki" ja väriltään tummansininen.

Ensimmäistä kertaa teinivuosien jälkeen vaatekaapissani on ihan tarkoituksella ostettu college paita. Paidan hurmaava Live Your Dreams -teksi inspiroi JunttiPeetä niin paljon, että paita suhahti ostoskoriin eräänä lauantaina ruokaostosten lomassa Lidlissä - "Koska tää paita huutaa, että se kuuluu sun vaatekokoelmaan", kuuluu perustelu paitaostokselle.

Kellohelmaiset hameet - 3 kappaletta - ovat peräisin Ebaystä. Laadultaan eivät mitään loistohankintoja (eikä edes puhuta tässä kohtaa niiden valmistusolosuhteista - omatuntoni soimaa) mutta nuo kuosit ovat niin hurmaavat ja hame malliltaan toimiva. Olisi voinut ehkä toimia eettisemminkin tässä kohtaa, noin hameen valmistusolosuhteita miettien, mutta eipä osunut kohdalle vastaavanlaisia sopivia. Ehkä näistä hameista olisi kaavoitusmalliksi ja voisi teettää pari vastaavaa hametta houkuttelevalla kuosilla jatkossa (sitten kun näistä aika jättää)

Paita - Lidl (uusi)
Housut - Prisma (vanhat kaapin perukoilta kaivetut)
Tennarit - Converse (uusi)

Turbaanihuivi - viime kesältä unkarista
Paita - Ellos (uusi)
Hame - Ebay (uusi)
Kengät - 2nd hand ostos vuosien takaa

Tukkaturbaani - viime kesältä Unkarista
Paita - Ellos (sama kuin ed kuvassa)
Hame - Ebay (viime kesältä)
Takki - KappAhl
Laukku - H&M (viime kesältä)
Balleriinat - ne samat luottoballeriinat vuosien takaa

Hattu - vuodelta 98
Paita - kirpparilta vuosien takaa
Hame - Ebay (uusi)
Kengät - Irlannin tuliaisia
kirjekuorilaukku - kirpparilta (sopii kenkiin, ovat pari)

Ensi kuun alussa onkin sitten luvassa keäsinen Project 333 III/16 kokoelma. Tässä kohden elämää aika tuntuu kuluvan aivan siivillä, juuri äsken aloitin tämän hetkisen vaatekaapin kanssa ja nyt ollaan jo seuraavan kokonaisuuden suunnittelussa. Asukuvien määrä on vähäinen ja ihan suoraa verrannollinen kotona vietettyjen tuntien määrään. Koulupäivinä ei ehdi napsimaan kuvia, toi edellä esitetyt asukokonaisuudet ovat jokseenkin jokainen nähty kouluarjessa päälläni. 

Kesäkuulle asetan tavoitteeksi itselleni tehdä vanhojen vaatteiden osalta perkausta. Koitan rehellisesti käydä vaatteita läpi ja kannustan itseni luopumaan lopullisesti useammasta vaatekappaleesta. Koitan karsia "varastoon" jäävien vaatteiden kappaleluumäärään puoleen tämän hetkisestä määrästä. Eivät ne vaatteet siitä parane, että vuosikausia odottavat kaapissa oikeaa hetkeä. Uskoisin, että varastolaatikoiden vaatteille oikeampi hetki on juuri nyt - jonkun toisen yllä.

Mukavaa torstaipäivää!

Inspiroiko joko näistä asukokonaisuuksista juuri sinua?

Rakkaudella,

Sallamari

Äitienpäiväkrapula

Sunnuntailahjan ihastuttava sisältö - kierrätysmateriaaleista valmistettu Cupcake Koriste

"Sun äiti on aivan ihana!"

Tunnustan heti kättelyssä, että yksi asia mitä voin toden teolla sanoa kadehtivani muiden ihmisten elämässä on ihanat vanhemmat. Rakastavat, kuuntelevat, huomioonottavat, ymmärtävät, tasapainoiset, leppoisat, inspiroivat - vanhemmat. Sellaiset kaikkien vanhempien mallikappaleet - tiedät täsmalleen mistä puhun mikäli omistat juuri tälläiset vanhemmat  (tai tälläisten vanhempien täydellisen vastakohdan). 

Olisipa mullakin.

Aluun on alleviivaten korostettava, ettei allekirjoittaneen vanhemmissa ole mitään suurta valittamisen aihetta - toista ei enää ole ja jäljellä olevan kanssa me nyt vain katselemme maailmaa arvoasteikkon eri reunoilta kumpikin eri kieltä (noin kuvainnollisesti siis) puhuen ja täten toisiamme täysin ymmärtämättä.

Aasisinllan kautta itse asiaan. Äitienpäiväkrapula ei provosoivasta otsikkovalinnasta huolimatta johdu liiallisesta kuohujuomasta vaan verkkokalvoilleni iskeytyneestä ylenpalttisesta äiti ja äitiys -sanojen määråstä. Tärkeiden asioiden puolesta on viikonlopun aikana kampanjoinut yksi ja toinenkin. Olen kuluneen viikonlopun aikana saanut lukea kirpaisevia tarinoita tahdosta riippumattoman lapsettomuuden haavoittavuudesta kuin kehoituksia ystäville ja sukulaisille allekirjoittamaan kansalaisaloitetta tasavertaisen äitiyslain puolesta.

Istun hämmentyneenä kaiken keskellä ja mietin miten helposti ja itsestään selvästi kaikki on vain tupsahtanut elämääni. Lapsi joka tuli ensi kutsusta saa nauttia etuoikeutettua kahden vanhemmann elämää. 

Mutta, entä jos tuo lapsi ei olekaan onnellinen meidän vanhempien kanssa?

Eihän vanhemmuus ole mitenkään itsestään selvä  bibidi-bobidi-boo - homma joka taikaiskun saattelemana on ihmisen hallussa kun etuoikeutettu arpa osuu kohdalle ja lapsi ilmoittaa itsestään.

Missä on täysin väärille vanhemmille syntyneiden lasten päivä?

Puolustaako joku taho kansalaisadressilla lapsen oikeutta saada kasvuympäristökseen esimerkilliset mallikasvattajavanhemmat?

Mitä, jos seitsemän oiken lottovoiton sijaan 

onkin maanpäällinen helvetti syntyä lapseksi meidän yhteiskuntaamme?

Äitienpäivälounaan sijaan sunnuntaijäätelöä

Pohdin äitienpäivähuumassa lapsena olemisen haastavuutta. Vanhempia meistä kaikista ei tule, vaikka sitä kuinka tältä elämältä toivoisimme - meitä kaikki yhdistää kuitenkin se, että me kaikki olemme jonkun - tai pikemminkin joidenkuiden - lapsia. 

Hassua on, että lapseksi tuleminen on kaikkien kohdalla vähän tahdosta riippumatonta - vaikka oikeasti pidänin enemmän teoriasta, että me kaikki valitsemme vanhempamme tätä maallista elämää varten. Lapseksi syntyminen on siinä mielessä paskamaista, että kun maan päälle saavut on syntymävanhempien osalta peli lukkoon lyöty ensi hengenvedolla. Ne ovat keitä ovat, muita ei heru.

Syntymävanhemmat seuraavat jollakin tasolla aina lasta läpi elämän. On lapsia jotka hylätään tai muuten siirtyvät toisten vanhempien huostaan heti syntymähetkellä - muuta solutasolla syntymävanhemmat heitäkin seuraavat läpi elämän. Pohdinnoissani mietin lapsia kasvuympäristössään riippumatta siitä, millaisessa suhteessa lapsen syntymään henkilöt ovat.

Maailma on täynnä lapsia,  jotka eivät pääse rakastavaan kasvuympäristöön. Heitä,  joilla elämä on alusta lähten - tai muuttuu matkan varrella - maanpäälliseksi helvetiksi. Sosiaalihuolto ei syystä tai toisesta huomaa tilannetta, ulospääsyä vääränlaisten vanhempien luota ei ole. 

Shit.

Voitaisiinko suomeenkin kehitellä Child Devorcing Parent -käytäntö, joka mahdollistaisi lapsen omaehtoitsen lopullisen peräeron hänelle osoitetuista vanhemmista elämäntilanteen niin vaatiessa. Esimerkiksi tilanteissa, jossa vanhempien kiihkeä vakaumuksellinen suhtautuminen johonkin elämäntapaan tai uskontosuuntaukseen heikentää lapsen elämää selkeästi. Tai kun vanhemmat tuovat selkeästi julki, ettei lapsen oma seksuaalinen suuntautumus tai sukupuolikokemus ole yhtenevä heidän mielipiteen kanssa. Itsestään selvyys on kaikki hyväksikäytn uhriksi kotonaan tai vanhempien valvonnan alla joutuneet lapset.

Puolueeton taho - sosiaalihuolto tai vastaava - käsittelisi lapsen eropyyntöä ja sen johdonmukaisuutta ja  mikäli asiassa on aihetta edetä, asia etenisi oikeuden arvioitavaksi. Oikeuden päätöksellä lapsi saisi laillisesti erota hänelle huoltajiksi määrätyistä henkilöistä - vanhemmistaan  - ja ääritilanteessa näin tahtoessa nämä henkilöt poistettaisiin kaikista lasta koskevista historiatiedoista. Alaikäisen ollessa kyseessä, tulisi alaikäisen voida esittää vaihtoehtoinen holhoojataho itselleen, aikuisen ihmisen kohdalla vanhemmista eroaminen tapahtuu ilman tarvetta korvaaville henkilöille.

Erotessaan luovutaan kaikista perimysoikeuksista ja tapaamisvelvollisuuksista. Huolenpitovelvollisuus ja edustuskelpoisuus lasta kohtaan lakkaisi ex-vanhemmilta, eikä lapsella ole tästä eteenpäin mitään sananvaltaa ex-vanhempiensa asioiden hoidossa. Ääritapauksessa voisi todellakin mitätöidä kaiken tiedon vanhemmiksi soveltumattomista henkilöistä kyseessä olevan lapsen rekistereistä. Tabula Rasa -tilanne - lohdullinen alku puhtaalta pöydältä. Toki solutasolla syntymävanhemmat ovat ja pysyvät - niinkuin vastasyntyneenä adoptoitujen lastenkin tapauksessa. Mutta henkisellä tasolla surutyö epäonnistuneen vanhemmuuden osalta voisi käynnistyö eron astuessa voimaan ja kaltoin kohdelluksi tullut lapsi voisi keskittyä valoisampaan tulevaisuuteen, ilman pelkoa että vaikeat vanhemmat jossakin myöhemmässä elämäntilanteessa taas ilmestyvät elämääsi.

Painavista raskaista päätöksistä on tietenkn kyse, joten aivan kevytkenkäisesti pienen teini-iän kuohuista kipinänsä saaneen riidan jälkeen ei prosessin soisi käynnistyvän.

Painavia pohdintoja minulla toisinaan.

Tuli äitiys hetkellisesti vain korvista ulos - liika on liikaa.

Kanonisoitua myytillistä äitiyden ihanuutta ja ihanneäitiyttä.

vaatimuksia

oletuksia

standardeja

idolisointia

joskus vain miettii kaikkia niitä lapsia,

joiden äiti on kaukana  satujen ihanista pullantuoksuisista äideistä

Ehkä äitienpäiväkrapula ja äitiysähky helpottaa jo huomenna.

Pahoittelen, mikäi sanoiksi muokatut ajatukseni loukavat tässä teksissä sinua.

Rehellisesti vain eilisen päivän pyörittelin päässäni kaikkea tälläistä.

Kiitos, jos jaksoit lukea ajatukseni tähän pisteeseen.

Mukvaa maanantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

...joka ei koskaa saavuta Vuoden Äiti -titteliä

#painorauhaa

Istun kolmeksi minuutiksi saaan autoon isäni kanssa. Puolessa välissä matkaa kuskin penkiltä kuuluu  ikääntyneen miehen monotonisella äänellä totiseen sävyyn lausahdus

"Kyllä sunkin pitäis vähän laihduttaa."

Siinä toisella etupenkillä lauseen vastaanottaja - minä -  lasken rauhallisesti - syvään huokaisematta - kolmee,  jonka jälkeen tietoisena itsestäni avaan suuni vastaukseen. 

"Tiedäkkö mitä isi, mä olen ensimmäisen kerran koko elämäni aikan tyytyväinen itseeni ja onnellinen elämästäni just tämän kokoisena. Mä jaksan koulussa hyvin ja tiedän, että oon fyysisen jaksamisen puolesta valmis työelämän haasteisiin uudessa ammatissa. Mä oon just niin sopivassa kunnossa itselleni, että mä kykenen tekemään kaikkea sellasia juttuja joita mua kiinnostaa tehdä. 

Ei - mun ei tarvi laihduttaa.

Mä olen hyvä just tälläisenä."

Itsevarmuudestani selkeästi hämmentynyt etupenkki vastaa salamana

"Niin olet.

Sillätävalla mietin vaan, että sitten jaksat pärjätä elämässä - kun se kuitenkin on sillätavalla loppujenlopuksi aika pitkä taival - etteti väsyis ja olisi kevyt askeltaa sitä.

Jajuu,  pärjääthänsä kyllä."

Syvä rauha laskeutui autoon.

Mä olen aiheesta sanottavani sanonut.

En myötäillyt,

en hymissyt,

 en sanonut "kyllä isi" vain toista miellyttääkseni.

Annoin rehellisen vastauksen.

That's all folks.

Eilinen munuutin mittainen keskustelumme on todennäköisesti lajissaan viimeinen. Viimeinen kerta ikinä kun isäni antautuu kanssani keskustelemaan siitä tarvisiko minun laiduttaa vai ei. Se viimeinen oljenkorsi, joka lopulta katkaisee täyteen lastatun kamelin selän.

  Reilu parikymmentä vuotta epärakentavia keksusteluja lienee yhden aiheen vatvomiseen ihan riittävästi.

Ensimmäistä kertaa elämässän  jaoin rehellisyyden värittämällä itsevarmuudella isälleni tiedon siitä, miten omasta mielestäni minä olen hyvä juuri tällåisenä ja juuri tälläisenä minun tulee siten riittää myös ulkopuoliselle maailmalle. Mikäli ulkopuolinen maailma kokee minut tälläisenään riittämättömäksi, se on heidän valintansa jolla ei ole minkäänlaista voimasuhdetta minun sisälläni kokeman onnellisuuden määrittelemiseen. Kehoni fyysinen koko ei ole verrannaissuhteessan siihen  millaisella askeleella tavallan elämän polkua.

Ensimmäistä kertaa ikinä isäni taipui sanomaan - joskin hämmennyksen tuottaman Froidilaisen lipsahduksen muodossa kaiketi - että minä olen hyvä juuri tälläisenä. Itsenäisesti isän suusta tuli maailmankaikkeuden kuultavaksi luottamuksen sanoja sitä tietoa kohtaan, että hänkin uskoo minun pärjäävän elämässä omien itsenäisten valintojen turvin. Luottamus siihen,että pärjääminen on kiinni aivan muusta kuin vatsan ympärysmitasta.

Meidän perheessä taidetiin juuri saavuttaa painorauha.

Tänään vietetään Suomen Syömishäiriöliiton alullepanemaa valtakunnallista Älä Laihduta -päivää. Minun blogini on yksi mukaan kampanjaan haastetuista blogeista. Tänä vuonna Älä Lahduta -päivän teema on Sairaan terve elämä. Teema puhuu karua tarinaa siitä, miten  ympärillemme luodaan uskomattomia sosiaalisia paineita pyhäksi muodostuneen tehokkas-terve-ja-tärydellinen -kolmiyhteyden tavoittelussa. Yhä enevissä määrin tuota pyhää kolmiyhteyttä lähdetään tavoittelemaan epärealistisesti juuri terveyden kannalta kaikella tavalla epäloogisin keinoin. Todellisen minämme rehelliset toiveet hukkuvat kovin helposti ulkopuolisen maailman korviimme kuiskivien seireenisäveliensekamelskaan.

nopeammin - enemmän - tehokkaammin

Jaksaa jaksaa! Luuserit luovuttaa!

Valmiiksi juuri sinua varten laadittujen vaatimusten lista on pitkä - miltei loputon. Tavoite vaikuttaa siintävän jokaisen sitä kohti kuljetun askeleen myötä yhä kauempana.

Olenko se minä  joka tätä oikeasti haluan - vaiko joku toinen, joka painokkaasti vaatii minua tekemään näin tullakseni hyväksytysti osaksi onkun toisen maailmankaikkeudelle manifestoimia toiveita?

Trust your inner voice.

Mukavaa perjantaita kaikille!

Rakkaudella,

Sallamari

#painorauha

May the 4th be with You

Kevyempi kesätukka

Perjantaina, kun helatorstainvapaan jälkeen palaan kouluun on opintoni virallisesti edenneet puoliväliin. Puolet edessä, puolet takana - lasi puoliksi täynnä vaiko jo puolityhjäksi juotu? Puolimatkan onnellisuutta, sellaiselta minusta tuntuu. Tietoisuus siitä, että on saavuttanut jotakin mutta toisaalta kovin paljon on vielä edessä lämmittää sydäntä.

Kevätkelien myötä olen hiljakselleen mielessäni pohtinut Bucket List -haaveita tulevalle kesälle. Asioita joita toivon ja haaveilen tulevan kesän tuovan tullessaan.

- meriretki veneillen (viime keältä se jäi tekemättä)

- loppukesällä risteily Ruotsiin

- 10 kilon mansikkapakastuksen sijaan 20 kiloa mansikkaa talven varalle

- mustikkakelejä ja hyvää mustikkasatoa

- muutama hyvä rantapäivä

- kevyt keittiöremontti

- työhuoneen pintojen uusiminen

- parit terassisiiderit

- Korkeasaari ja Linnanmäki -retket

- uusi kesätuoksu

- joogaa ja lenkkeilyä

- iloisia ulkona vietettyjä hetkiä (kiva sää olis kiva)

- perheen kanssa aikaa

- mukavat treffit

Kesälomaa pidän suunnitellusti heti kesäkuun alussa. Kesäkuun ensimäisen ja kymmenennen päivän väliseksi ajaksi suuntaamme perheen kesken tuttuun ja turvalliseen kohteeseen Unkariin. Suunnitelmissa on kiertää auton kanssa Balaton -jävi ympäri ja viettää muutama päivä loppulomasta Budapestissä. Tarkoitus on juhlia PikkuÄssän syntymäpäivää jotenkin reissun aikana. Synttäriyllätyksen suunnittelu on vielä kesken, mutta eiköhän me jotakin mukavaa löydetä synttäriyllätykseksi. Sankari saa ainakin päättää missä ja millaista ruokaa tuona päivänä syödään.

Kesän ensimäiset mansikat

Muuten suunnitelmissa on kesälle koulua, koulua ja koulua - asiakastyöskentelyä ja etätehtäviä. Suuntaan iloisilla mielillä työntäyteistä kesää kohti. Mikäs sitä on ollessa, kun saa tehdä joka päivä työkseen sellaisia asioita joita kohtaan tuntee niin suurta sydämen paloa.

Blogi on ollut toissijaisena tärkeysjärjestyksessä tällä hetkellä. Ei syytä huoleen, en minä poistumassa blogimaailmasta ole. Kirjoitan kun siltä tuntuu ja sanottavaa löytyy - tahti on takavuosia rauhallisempaa. Tämä tahti on juuri hyvä tähän elämäntilanteeseen.

Tuo uusi kevättukka leikattiin minulle jo reilu viikko sitten,  sitlti vasta nyt esittelen sen teille täällä blogissa. Luokkatoverini houkutteli minut luopumaan tuosa minulle niin kovin rakkaasta raskaalla etutukalla varustettusta "signature look" -kampauksestani. Ei voi muuta kun kiitää Katjaa rohkaisusta tätä uutta tukkamallia kohti, sillä tämä on kerrassaan raiasta vaihtelua vakiotukkaani. 

Helposti tulee asiakkaille ehdotettua hyvinkin suorasukaisesti jotakin uutta, rohkaisten asiakasta kokeilemaan uutta leikkausta väriä. Kolikon toisella puolella itse huomaa pitelevänsä hyvinkin tiukasti kiinni yhdestä ja samasta  minäkuvasta oman tukkansa suhteen.

"En mä osaan oikein kuvitella, että mä olisin toisessa tukassa. 

Tää on ihan hyvä ja mä oon niin tottunut tähän"

Onneksi on ihanat luokkatoverit, jotka rohkaisevat kokeiluihin.

Uusi tukka,

iloinen mieli.

Fear is the path to the Dark Side. 

Fear leads to anger, anger leads to hate, hate leads to suffering.

Iloista Star Wars päivää!

Rakkaudella,

Sallamari

ps.  Onko lämpenevät päivät saaneet ketään teistä siellä ruudun toisella puolella jo miettimään tulevan kesän Bucket List -toiveita?

Perinteitä vaalien vappufiiliksissä

Aurinkoa, jäätelöä ja vuoden ensimäinen keväinen asukuva

Pohjimmiltaan olen mitä suurimmissa määrin perinteitä vaaliva ihminen. Yksi vuoden kiertokulkuun tiukasti sitoutuva minulle erityisen tärkeä juttu on Vapun päivän kukkamekko-ja-kesän-ensimmäinen-kioskilta-ostettu-jäätelötötterö -perinne.  Vanhempani alottivan  jutun joskus 80 -luvun alkupuoliskolla, läpi yhdeksänkymmentäluvun sitä jatkettiin isän kanssa kaksisteen ja nyt reilun kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin mä pidän yhä edelleen tästä perinteestä uskollisesti kiinni.

Alkuperäisessä olomuodossaan kevään ensimmäiseen mekonulkoilutukseen kuului paljaat sääret. Illuusio paljaista sääristä ilmeisesti oli jonkinlainen kevään tulon merkki äidilleni, mustien ohuiden sukkauhousujen ylimmälle ystävälle. Ilman sukkahousuja ei kyllä enää keski-ikää lähestyessä tohdi lähteä liikkeelle edes tälläisenä lämpimänä vapunpäivänä, ohuet ihonväriset sukkahousut lienee riittävän keväiset.

Vappuheilamateriaalia

Eilen illalla piipahdettiin istumassa iltaa ystäväperheen luona. Ystävät on ihana asia, heidän luonaan sai täytettyä tämän vuoden kotisimaa-ja-tuoreita-munkkeja -kiintiön. Simanhuonnin ohessa pohdimme, miksi vuosien saatossa lähes jokaisella ylioppilaslakki tuppaa jäämään pieneksi. Oma ylioppilaslakkini on 55 sentin ympärysmitallaan nykyiseen päähäni armotta liian pieni. Ilmeisesti vuosien mittaan kertynyt tieto on kasvattanut päätäni,  toki muuttuneella tukkamuodillakin voi olla oma osansa tässä asiassa.

Mahtuuko teillä ylioppilaslakki vuosien jälkeenkin vielä mukavasti päähän?

Entä vieläkö ylioppilaslakki on yhtä valkoinen kuin lakkiaispäivän aamuna,

vai onko elämä saanut tehdä tehtävänsä sinunkin lakille?

Oikein mukavaa vapunpäivää!

Rakkaudella,

Sallamari