#kutsumua

#kutsumua on Lukiolaisten Liiton kiusaamiseen puuttumiseen puolesta puhuva somekampanja.

Huono käytöstä on haastavaa lopettaa käskemällä - aktiivisella kampanjoinnilla voidaan havahduttaa ihmisiä huomioimaan, että tarvitaan muutosta ympärilläme vallitsevaan kiusaamisen hiljaisuudella hyväksyvään kulttuuriin. Huutelua, nimittelyä  ja kaikkein eniten niitä tyhmiä pieniä, muka tahattomia, en-mä-ihan-oikeasti-nyt-ihan-noinn-tota-silleen-tarkoittanut- vaikka-niin-sen-sanonkin -laudsahduksia - rumia, ilkeitä ja aliarvioivia sanoja - niitä velloo ympärillämme joka ikinen päivä. Koulussa, työpaikoilla - mikä pahinta kotona - niin ja salakavasti myös niissä kakissa sellaisissa pakollisissa kyläpaikoissa, jossa käydään tavan vuoksi tai sillä verukkeella että kun ollaan samaa perhettä tai sukua. 

#kutsumua kampanjan avulla näytetään esimerkkiä,

pannaan itsemme likoon hiljaisuuden lopettamisen nimissä

Ei ole oikein että nimittelet minua,
 päättät puolestani,

millaisessa ilmapiirissä minun tulisi muka tulla nähdyksi.

#kutsumua yliviivaa satuttavat kutsumasanat
#kutsumua luot tilaisuuden tuoda itsemme esiin
,juuri sellaisessa valossa joissa haluamme tulla nähdyiksi.

Minä kasvoin kuunnellen loputtomalta tuntuvaa veisuuta siitä,

kuinka kamalan isokokoinen ja lihava minä olen.

että tuolla syömisellä Salla vaan lihoo lisää, ei koskaan saa miestä itselleen.

Pukeutuukin vielä niin rumasti ja jätkämäisesti,

peittelee itsensä kamalilla rytkyillä

että kuka mies tuollaisesta koskaan innoistuisi

Mutta mitäpä näytettävää minulla minun mielestäni olisi ollut,

sinähän totesit tämän tästä, että minä ole lihava

ja että lihaville eivät sovi liian pienet vaatteet,

että näyttävät niiden päällä rumalta.

- ostettiin sitten ihan varmuuden vuoksi kokoa isompi talvitakkikin

Ettei kiristä lihavaa.

Niin, että minä vaan uskoin sinua.
Minä pidin sinun luonnehdintaasi minusta absoluuttisena totuutena.

Kah. enpä usko enää.
Löydin lopulta oman totuuteeni.

Ulkopuolelta tulevia määritelmiä

 ei sovi uskoa kenenkään muukaan.

Jokaisella meistä on oikeus
 tulla nähdyksi oikeassa valossa.

kotona

koulussa

töissä

kaupungilla

sukulaisien sohvalla

Lupa olla oma ihana itsensä.

Ensimmäinen askel parempaan huomiseen,

on lakata vaikeneminen.

Minä haastan sinut,

sinut ja sinut,

mukaan #kutsumua kampanjaan.

Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.

Rakkauden täyteistä lauantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Onnea on uusi työpiste

Olen vuosia haaveillut siitä, että saisin tehdä töitä seisoma-asennossa - vihdoinkin unelmiini on vastattu.

Uudessa toimistossa minulla on nyt unelmieni mukainen säädettävän sähköpöydän sisältävä työpiste, jossa työtä on mahdollista tehdä seisaaltaan. Kirsikkana kakun päälle löysin itselleni muuttotavaroiden joukosta toisen näytön (vaikkakin vanhan, mutta minun käyttööni täydellisesti sopivan).

Sähköpöytä ja tuplanäyttö - nörttiminäni hykertelee tyytyväisenä.

kiitos. kiitos. kiitos

Olen sanomattoman kiitollinen uudesta (toistaiseksi  kyllä vielä vähän keskeneräisestä) työpisteestä.

 Toivelistallani on seuraavaksi lauantai ja Siivouspäivä 

- aurinkoista keliä ja iloista tunnelmaa toivon minä lauantaille.

Miten moni teistä aikoo ottaa osaa Siivouspäivään lauantaina?

Meillä on aikomus suunnata pihakirppiselle kierrättämään vaatevarastoani.

Ehkä syksytakki odottelee minua siellä.

We'll see.

Rakkaudella,

Sallamari

Jeeper Creepers - kirpparilöytö

Pienimuotoinen rohkaisukertomus jatkoksi edelliselle Vuosi Ilman Uusia Vaatteita -haaste päivtykselle - ilosanomaa mahtavien kirpputorilöytöjen maailmasta.

Olen vuosia miettinyt creepers kenkien ostoa - katsellut, sovitellut ja ihaillut muiden jalassa. Kerran itseasiassa jo kävelin kassaa kohti creeperit kainalossa, mutta viime hetkellä peräännyin. Ajatuksen tasolla toive creeperseistä jäänyt kytemään vielä-minä-sellaiset-hankin-kun-sopiva-tarjous-tai-tilaisuus-osuu-kohdalle -periaattella.

Positiivinen yllätys odotti minua sunnutaina paikallisella kirppiksellä - käyttämättömät creepersit 14 Eurolla! Ostin itselle, olivat väärän kokoiset, oli kenkien edellinen omistaja jättänyt terveisikseen kenkälaatikon kanteen. Minulle kengät sopivat jalkaan, kengistä pyydetty hinta sopi lompakolleni.

Hetken mietin ja arastelin noita niittejä, että ovatkohan ne vähän mauttomia tällä iällä. Toisaalta hillityn asun seurana, muutama niitti kengissä sinne tai tänne - kokonaisuus pysyy minun makurajojeni sisäpuolella. Minulle se on tärkeintä.

Jes, nyt on kuivien päivien syksykengät hankittuna.

Kiitos kiitos Kirpputorit!

Seuraavan P333 kauden vaatteet ovat kasassa päällystakkia lukuunottamatta.

Viikonloppuna lisää P333 tarinoita.

Mukavaa keskiviikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

Vuosi Ilman Uusia Vaatteita -haaste

Maailma hukkuu tavaraan.
Vaatekaappimme pullistelevat käyttämättömistä vaatteista.
 Ompelijat raatavat hikipajoissa riistokorvauksella - kaatopaikat täyttyvät tekstiilijätteestä.

Tehdään nyt yhdessä ympäristöteko: ei osteta vuoteen mitään uusia vaatteita kaupasta, vaan käytetään vanhoja, ostetaan kirppareilta ja lainataan kavereilta. Koska sukkia ja alushousuja nyt ei välttämättä halua ostaa käytettyinä ja hätä ei lue lakia, sallittakoon kolme poikkeusta säännöstä

Minä lähden mukaan Vuosi Ilman Uusia Vaatteita - haasteeseen.
Tämä haastehan osuu minulle ikään kuin oivaksi jatkoksi P333 innostukselle - miten luoda tuleville kausille P333 vaatekaapit, ilman että ostaa uusia käyttämättömiä vaatekappaleitta.

Koska kirppisostelu tässä koossa on mielestäni aavistukseen haastavaa - siis valikoimaa ei löydy ihan yhtä helposti ja yhtä paljon kuin 38 koossa - otan käyttöön option kolmen uuden käyttämättömän vaatekappaleen ostoon. Kaksi ostettavista vaatekappaleista on jo listaa kirjoitettuna - uusi viileän kauden takki ja uudet syys/kevätkauden ulkokengät.

Minä haastan tänän projektiin mukaan tämän blogin lukijat.
Sinut, sinut ja sinut.

Otatko haasteen vastaan?
Lue lisää ja liity FB haasteen ryhmään tästä


Hyvä aloittaa haaste on ensi viikon lauantai, Siivouspäivä 30.8.2014.
Mukaan voit tietenkin liittyä aivan koska tahansa.


Niin joo, vertaistukea ja vinkkejä saa antaa!
Mikäli sinulla löytyy kätköissäsi kokoisiani ja tyyliini sopivia kierrätykseen meneviä vaatteita, vinkaa ihmeessä. Jokainen vinkki otetaan vakavalla mielellä vastaan.



Rakkaudella,
Sallamari

Back to my Dark Roots

Tukka hyvin, kaikki hyvin.

Luvassa tälläkertaa iloisia tukkatarinoita.

Blogia pidempään silmäilleet varmaankin tietävät tukkani haasteelliset ominaisuudet - hiuksia putoilee eikä väri oikein tahdo tarttua hiusten tyviosaan. Tietenkin lisäksi lyhyeen tukkaani tottunut katseeni huomioi leikkauksessa kaikki pienet häiritsevät epätasaisuudet liian helposti.

Marisen puolileikillään ääneen olevani kampaamojen painajainen 

- ja siitä ajatus tukkakriisini pelastavaan  ideaan oikeastaan lähti.

Mikset sä mene kampaamokoulun oppilaskampaamoon asiakkaaksi kaikkien noiden haasteittes kanssa, kun sä olet a, ihan loistavaa opetusmateriaalia ongelminesi ja b, hyvä käytännön harjoitus kaiken hiuksistaan tietävästä puolinipottavasta mutta mukavalla tavalla rehellisestä asiakkaasta?

Ensimmäinen värikerros

Niinpä minä viimein rohkaistuin ja varasin ajan paikallisen ammattkoulun oppilaskampaamoon AmiStyleen. Netistä löytyi ajanvarauspalvelu ja valittavana oli 1. 2. tai 3. vuosikurssin opiskelijoita. Minä ounastelin oman tilanteeni vaativan hieman teknistä osaamista ja aikaisempaa asiakaskohtaamiskokemusta, joten valitsin 3. vuosikussin opiskelijoiden joukosta satunnaisvalinnalla onnekkaan opiskelijan, Ainon, hiushaateelleni tekijäksi. Kirjoitin varauksen yhteyteen työkuvaukseen - leikkaus ja turkoosi väri (tuon värin mukanani), hiukseni ovat lyhyet. Plussaa palvelulle ehdottamasti siitä, että opetuskampaamosta löyytyy myös ilta-aikoja.

Projektin alussa kerroin rehellisesti hiusteni haasteellisuudesta. Reipas opiskelija totesi, että eipä siinä mitään käydään hommiin ja katsotaan miten käy. Ensiksi mietittiin, että mitäs tälle minun reuhkakuontalolle oikeastaan nyt sitten tehdään - kaiken rehellisyyden nimissä tukkani oli aika villissä kuosissa salonkiin saapuessani, itse leikattu ja omin käsin värjätty. Not nice - not at all.

Hyvä puoli minussa on, että minä rokkaan kyllä melkein minkälaisen kampauksen tahansa.

Ainon ehdotuksesta lähdettiin kokeilemaan jotakin aivan erilaista - tummaa lyhyttä niskaosaa ja kirkasta turkoosia pääliosaa. Such a brilliant idea! En olisi itse omasta aloitteesta osannut varmasti ikinä lähteä tukan kanssa tummaan suuntaan. Mitenkähän monta vuotta tässä olen vierähtänyt siihen, että olen hampaat irvessä koitaanut olla todellisuutta paljon vaaleampi - vaalean turkoosi, haalean oranssi, pastelli harmaa, puuterisävyinen sinertävä.

Miksi oi miksi?

Miksen itse ole osannut ajtellakkaan siniseen taittavia tummia sävyjä?

Siinä se on uusi tukka koko ihanuudessaan

Oppilaskampaamon valikoimista löytyi tukalleni haastellista Elumen väriä ja ihan kokeilumielessä hiusten pääliosaan laitettiin Elumenin turkoosi väri. Siinähän kävi juuri niinkuin ounastelinkin, hiusten tyviosaan väri ei tarttunut ollenkaan - samaa tuttua juttua, minä olen yksi heistä joihin Elumen ei tartu koko hiuksen pituudelta syystä tai toisesta.

Tilannetta paikattiin mukanani tuomalla turkoosilla värillä. Oppilaskampaamon ehdottomasti paras puoli on huolellinen työnlaatu - kolikon kääntöpuolena kiireilislle on tietenkin aika. Olin henkisesti varautunut siihen että projekti syö aikaa (opiskelijan aikataulut sotkeutuivat ehkä enemmänn tämän värjäysprojektin venymisen myötä) - maailmassa kun on kaksi asiaa joita ei voi kiirehtimällä tehdä,
 tyylikästä tatuointia ja säväyttävää kampausta.

Kotitoimistopäivän look - tukka on hyvin

Kolmen värikerronksen jälkeen kaikki on jees.
Tukka on hieman vihertävä turkoosin osan aivan tyvestä, vihertävyys sopii kokonaisuuteen loistavasti.
Olen kovin tyytyväinen uuteen kuontalooni ja varasin samalla kertaa jo seuraavan hiustenlaittoajan.

Opetuskampaamon plussat ja haasteet

+ kampaaja on oikeasti kiinnostunut siitä mitä hän tekee ja hommaa tehdäänn huolella
(jokainen työ arvostellaan ja opiskelijat saavat työstä arvosanan/pisteitä/merkinnän)
+ asiakkaana minulle jää sellainen olo, että tämä hiusprojektini kiinnosti ja on tehty mielenkiinnolla
+ kampaaja konsultoi asiakasta hyvin, myös opettajaa konsultoidaan ja kun itse ei olla aivan varmoja pyydetään apua
+ lompakkoystävällisyys

- kukaan ei tarjoile kahvia/virvokkeita sillä aikaa kun väriaine vaikuttaa tukassasi
- tekijä ei ole raudanluja aasinhermot omistava ammattilainen, vaan ottaa taukoja, miettii tekemisiään  ja epäröi (jos olet kiireinen nopeaan palveluun tottunut asiakas, tämä on sinusta takuuvarma miinuspointti minua itseäni asia ei häirinnyt laisinkaan)
- ympärillä on pajon ihmisiä, puheensorinaa ja erilaista hyörintää
(jos olet tottunut olemaan kampaajasi ainoa asiakas, tämäkin voi tuntua miinuspuolelta)
- opiskelija ei ole luottokampaajasi, opiskelija ei lue ajatuksiasi tai tiedä sekunnin nopealla vilkaisulla miten tukkasi pitää leikata, kahdensuuntainen kommunikaatio on välttämätöntä

- niin tuurilla on valitettavasti osuutta lopputulokseen,
sillä kaikista opiskelijoista ei ole parturikampaajksi.
Se on fakta - ei kritiikkiä tai kohtuutonta kauhuskenaarioiden maalailua.
Sellainen pieni riski on tiedostettava, että hän joka juuri tänään tekee sinun hiuksiasi löytääkin ehkä itsensä ensi vuoden alussa LVI puolelta sinne paremmin soveltuvana.
Onneksi paikalla on se opettaja.

Opiskelija on innokas, oppimishaluinen ja ihana.
(pohjimmiltaan ainakin)
Oppislaskampaamossa vierailu tämän kesän paras idea.

Menen uudellen.
Kiitos kivasta tukasta.


Oletko sinä koskaan kokeillut oppislaskampaamon palveluita?


Mukavaa viikonlopunalkua!

Rakkaudella,
Sallamari

Entä jos...

Syksy ja sinnetänne -olotilat. Olotila vaeltelee, mieliala on vakaa. Fiilis plussalla, silti epävarmuus kuplii sisimmässä sellaisina hetkinä kun rohkenee pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuutta.
entä jos...
pitäisikö sitä...

Huomaa pohtivansa useasti olenko mä tarpeeksi,
tietäen sisimmässään että tämä tekemäni ratkaisu on sisäisen minäni ääntä kuuleva ratkaisu
Huomaa pohtivansa miten sitä selittäisi ja perustelee ratkaisunsa ympäröivälle maailmalle,
että musta tää nyt tuntuu oikealta ja että koittakaan nyt ymmärtää minunkin näkemykseni
Entä kun toivoisi, että kukaan maailmassa ei kokisi tarvetta lokeroida,
surren samanaikaisesti sitä ettei mitenkään onnistu sopimaan tiettyyn lokeroon.

Minä tuskailen polyamorisen identiteettini kanssa.
Minun silmin katsottuna näyttää siltä, että polyamorisiksi itsensä luokittelevat ihmiset ympärilläni tuntuvat treffailevan ahkerasti uusia ihmisiä iloisen ja tasapainoisen oloisina.  
Tuntuu, että jokainen janoaa seikkailuja ja uusia kokemuksia ja onnistuu treffiseikkailullaan tyydyttämään tuon janonsa täydellisesti.
Hampaat irvessä minäkin yritän samaa,
pakkohan minunkin on joskus onnistua
vaikka oikeasti ehkä täläinen toimintamalli ei ole juuri se mun juttu

Mutta com´on mitä muutakaan mä voisin tehdä vakuuttaakseni maailman,
että minäkin kuulun juuri tuohon lokeroon - mä oon yksi noista.

Tahti kiihtyy,
kolmet treffit yhdellä viikolla.
Kolme pettymystä - kun tää ei tunnu todellisesta minästäni hyvältä
Mutta jos mä teen toisin,
mut nähdään sitten jotenkin ehkä väärin tai erilaisena
sellaisena, joka ei taas kerran sovi joukkoon

Sen lisäksi mä pohdin muita ihmisiä,
niiden valintoja ja ratkaisuja
olen vuorollaan vähän kateellinen,
toisinaan ehkä hetken katkerahko
taas tuokin onnistuu, ja nyt ehkä kaikki pitää siitä enemmän

Vauhti kovenee.
Yöunet muuttu levottomammiksi.

Jooga on jäänyt aavistuksen taka-alalle
- jalkavamma, mikä ihana tekosyy
niin, koska yin jooga altistaa siihen,
että on pysähdyttävä ja kuunneltava hetki itseään
ainaisen ympäröivän maailman analysoinnin sijaan

Hetkenä,
jolloin rohkenen pysähtyä,
löydän vastaukset kysymyksiini itsestäni.

löydän itsestäni
luottamuksen,
rohkeuden,
varmuuden,
ja onnellisuuden

Todellisen olemukseni.

Eikä se edes vaadi ihmeitä,
pienen ripauksen rohkeutta

ja sen että pysähtyy
ja katsoo itseään rehellisesti.
 

Osaan sanoa itselleni,

tälläinen minä olen ja näistä asioista minä pidän.

Tälläiset asiat tekevät minut onnellisiksi,

ja näitä elementtejä toivon elämältä lisää.

Tiedän omat valintani,

tiedän että ne ovat juuri oikeita valintoja minulle,

ilman että niitä sen kummemmin tarvisi puolustella tai perustella.

Rehelliseen uteliaaseen kysymykseen pitää  kyllä vastata,

muttei perustelemalla perustella että kyllä tämä on nyt minusta minulle se oikea ratkaisu.

Keiken tietoisuuden ja tiedostamisen keskellä

 minä sisimmässäni kuitenkin kipuilen taas hiukan.

Ehkä tämä kaikki on luonnollinen osa toipumisprosessia,

yksi tarpeellinen osa ihmisenä kasvamisessa.

Voiko toivoa niin?

vahva ja samaan aikaa hieman hauras

varma nyt, seuraavassa hetkessä vähän epävarma

Onko olemassa helppoa oikotietä seuraavalle levelille?

secred shorcuts - niinkuin kaikissa tietokonepeleissä

Syytänkö syksyä,

vai onnittelisinko sittenkin itseäni uusista tunnetilakokemuksista?

Kaiken epävarmuushetkin lomassa,

tila on kuitenkin pohjimmiltaan vakaa.

Blogiin kirjoittaminen tuntuu hetkellisesti haastavalta.

Toisinaan se unohtuu ja lykkääntyy tuonnemmaksi 

- aika menee hetkien elämiseen suremisen tai suunnittelun sijaan.

Uusi ihmeellinen tilanne.

Elää.

Olla elossa.

Nauttia elämästä.

 Hetkittäin mä suren blogin kohtaloa,

entä jos mä lakkaan pohtimasta mitään sanomisen arvoista

mistä mä sitten kirjoitan?

onnellisuudesta

kiitollisuudesta

siitä miltä elämä maistuu

Kunhan nyt ensin olen vähän enemmän varma,

siitä mihin suuntaan ja millä tavalla sitä kuljetaan.

Tänään olen ehkä.

Vähän epävarma ja aavistuksen hauras.

Rakkaudella,

Sallamari

Se aika kuukaudesta

PikkuÄssän itse leipomaa mustikkapiirakkaa

Tuntuu, että aivan kaikkialla puhutaan tänään kertyneistä kesäkiloista, laihduttamisesta ja uudesta paremmasta elämästä. Se aika elokuusta, kun kunnollisten kansalaisten on taas pakko palata ruotuun.

Ryhdistäytyä ja tavoitella paremmaksi ihmiseksi tuloa

aloittaa kuntosalilla

ruveta laihikselle

mielessä risteilee ajatukset,

jos josko mäkin ryhtyisin

että ihan varmaan nyt tällä kertaa mä onnistun

musta tulee parempi

mä laihdun ihailtavia määriä

ehkä sitten viimein musta tulee jotakin

sellainen onnistuja

voi miten toisten elämä huolettaa mua juuri nyt.

nuo tyypit ympärillä, jotka ryhtyivät projekteihinsa

laihduttamaan

kuntoilemaan

tavoittelemaan parempaa minää

eniten mua vittu pelottaa,

että entä jos ne onnistuukin

miks vitussa mä en voinut koskaan onnistua?

mitä mä sitten sanon nille,

että pitäisi muka olla onnellinen ja onnitella onnistumisesta

elää samalla päivästä toiseen tiedostaen,

 että musta itsestä ei ollut koskaan onnistumaan

pudottamaan 48 kiloa

olemaan se suurin pudottaja

iltalehden viikon laihduttaja

voi vittu

saanko mä vihata noita

sitä että ne yrittää 

ja mikä pahinta, 

ihan mun kiusaksi ne varmaan vielä onnistuukin

ne onnistuu

niistä tulee onnistujia

vittu, kaikki maailmassa pitää onnistujista

ja sit, kaikki huomaa ne

mitä mä sitten olen?

mikä musta tulee?

miksi mä en voi vaan onnistua?

tai siis, että miksen mä ole voinut onnistua jo kauann sitten

olla valmiiksi jo

 hallitumpi elämässä

parempi

puhtaampi

kuin ne joiden tarvii taas aloittaa

tiedättehän

sellainen jonka ei tarvitse aloittaa 

sillä voi vaan olla

ja ylenkatsoa noita reppanoita

jotka on retkahtanut

joiden pitää taas aloittaa

vähän niinkuin lapsena,

se käärmeet ja tikapuut -peli

muistatko milta tuntui kun kaveri osui käärmeeseen

 ja liukui takaisin lähtöruudun viereen

itse jatkoi lähelle maalia,

sillä niin eihän noppa voi pettää minua ja heittää käärmeen luokse vievää lukua

miksi vitussa elämä on pettänyt minut näin

että olen lähtöruudussa

nollapisteessä

pakotettu tarpomaa samat ruudut uudelleen

siitä huolimatta en koskaa voi olla voittaja,

sillä nuo toiset ovat satoja ruutuja edempänä jo nyt

vitun onnistujat.

this way, that way
which way

Valehtelisin, jos tässä kohtaa kertoisin mitään muuta kuin että nämä siirtymäkaudet toden totta luovat painetta minullekin. Vuodenvaihde ja kesäloman loppu ovat ne pahimmat, kaikkialla hehkutetaan tarvetta muutokseen. Do it now or regret later. Vaatii kaksin verroin sitkeyttä sulkea slmänsä ja kävellä kaikkien noiden houkutusten ohi - nostaa katse rohkeasti ihmisten silmien tasolle ja todeta, että juuri tässä hetkessä mä riitän itselleni tälläisenä. Olla ostamatta kahden vuoden jäsenyyttä kuntosalille - sillä verukkeella, että nythän mä sen sitten vihdoinkin kaikkien epäonnnistumisieni jälkeen teen, aloitan uuden ja paremman elämän. Että juuri tällä kertaa, juuri tänä syksynä, musta tulee onnistuja. Mä onnistun!

Vaatii suunnattoman määrän rohkeutta päästää irti - antaa itselleen luvan vain olla.

Itkeä kotona epävarmuutta, samalla tietoisena siitä että juuri tässä hetkessä on lupa siihen, että mun on hyvä olla näin. Ettei aina tarvitse yrittää.

Tsempata itsensä tietoisuuteen siitä,

että minä olen tässä ja nyt aivan riittävästi.

Tasapainoilla terveen ja sairaan ajatusmallin välillä.

Toinen ääni huuta yhtä, 

toinen ääni täysin päinvastaista.

Selata Instagramia inspiroituen 

joka toinen kuva onnistumistarnoista  - niistä ennen ja jälkeen kuvista

joka toisena kuvana rakastua täyteläiseen onnellisesti hymyilevään fat freedom aktivistiin.

oikealle

vasemmalle

eteen 

taakse

olen keskellä taistelutannerta

kysymys kuuluu,

kenen ääni on vahvin?

Minun ääneni.

Tsemppiä heille,

joita tämä aika tästä kuukaudesta ahdistaa.

You are not alone.

Kuluttajana meillä on mahdollisuus valintaan ja vaikuttamiseen.

Miksi joka vuodenvaihde ja syksi pitäisi laihdutta,

tai aloittaa jotenkin parempi elämä -

minä haluan nauttia elämästäni juuri nyt!

Jätä jokainen laihdutusvinkkejä sisältävä lehti kauppaan,

investoi laihdutuslehden sijaan ispiroivaan  luettavaan

kalliiseen ulkomaiseen käsityölehteen jonka ostamisesta olet haaveillut

,kiiltäväkantiseenn koiralehteen jonka kanssessa on suosikkirotusi

tutustu skeittilehteen tai sukellusuutisiin

Jätä aterian korvike kauppaan,

osta niillä rahoilla vaikka ravintorikasta suomalaista superruokaa, mustikoita

kolmekymppiä kilo

-but beibe, you are worth it.

sSkippaa kuntosalin ekstrasuperjäsenyysetu, 

ja sano rohkeasti ääneen että kuntosali ja crossfit ei vaan ole mun juttuja

Varaa kuntosalijäsenyydestä säästämilläsi rahoilla aika suosikkikampaamoosi kerran joka toinen kuukausi

kampaamosta poistuessasi nouse tavanomaisen pysäkin sijaan kotibussiin kaksi pysäkkiä kauempaa

shine like the star you are!

pari pysäkkiä kauemmaksi kävlee iloisena uusi tukka hulmuten

Use your voice!

Tilaisuuden tullen, ole rohkea

onnittele ja kehu sitä onnistujaa.

Sillä toisen onnistuminen, ei ole itseltä pois.

Kenenkään onnistuminen, ei tee minusta huonompaa ihmistä,

kyse kaikessa kun on vain erilaisista tavoitteista elämässä

Minun tavoitteeni ovat hyviä juuriä sellaisena kuin ne ovat - 

samalla kertaa sinun tavoitteesi ovat yhtä lailla hyviä.

Tavoitteiden saavuttaminen ja pyrkimykissään onnistuminen on iloinen asia.

Yhtä iloinen kuin paikalleen jääminen tai pysähtyminen

- tästä hetkestä nauttiminen.

Rakkaudella,

Sallamari

Viikonloppukuulumiset kolmessa kuvassa

perjantain - roadtrip lapsuuden kotikaupunkiin

lauantai - arts and crafts, bilevaatteita tulevalle syksylle

sunnuntai - chess and politic, vihreiden paikallisjärjestö sai uuden puheenjohtajan

Try to make at least one person happy every day.
If cannot do a ind deed, speak a kind word. If you cannot speak a kind word, think a kind thought.
Count up, if you can, the treasure of happiness that you would dispense in a week, in a year, in a lifetime!

Perjantaina ilahtui isä vierailustani,
lauantaina ilahdutin pienen kaupan myyjää piipahtamalla sisälle,
tänään ilahtui PikkuS.

Ensimmäinen arkinen viikonloppu takana,
viikonloppuahdistuksen määrä vähentynyt oleellisesti.
Viikonloput ovat tässä hetkessä enimmäkseen hyviä hetkiä,
pientä ajoittasta levottomuutta, mutta pientä verrattuna pahimpiin viikonloppu ahdistuksiin.

Olen hyvin kiitollinen nykytilanteesta.

Mitenkäs teidän viikonloput vierähti?

Rakkaudella,
Sallamari

Daily Doze of Inspiration

parhaat palat

Eilen iltatorilla soitti Samuli Putro,

hypnotisoituneena tuijotin Samulin liikehdintää

 sulavasti kehoaan liikuttava kiitollisen oloinen rokkikukko

lavakarismaa

You know I know -meininkiä

keho puhui - musiikki puhutteli

kyllä kelpasi

Kiitos.

Tuhkaa korulippaassa laittoi miettimään,
elämää ja kiitollisuutta
siitä miten kiitollinen kaikesta saa olla

Elämällämme on tarkoitus
Ja joka hetkessä kauneutta
Emme ole automaatteja
virhelyöntejä ruudulla
Elämällämme on tarkoitus
Jokaisen tarina on arvokas
Emme ole tyhjänpantteja
Tuhkaa korulippaassa

Kiitos inspiraatiosta Samuli Putro


Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

Rakkaudella,
Sallamari

..and now I said it out loud

Puhuin ensimmäistä kertaa tänään ääneen kokemastani seksuaalisesta ahdistelusta

ihmiselle, jonka kanssa meillä on yhtenevää historiaa.

Seksuaalista itsemääräämisoikeuttani loukannut henkilö sai todelliset kasvot,

sillä sekunnilla kun ääneen epävarmasti lausuin hänen nimensä.

Anonyymistä tapahtumasta tuli todellisen henkilön suorittama teko - joku toinenkin tässä maailmassa tietää salaisuuteni todellisena, teolla on kasvot muuallakin kuin vain minun todellisuudessani.

Oli yhtä aikaa vapauttavaa ja hämmentävää,

sanoa toisen ihmisen nimi ääneen.

Luopua loppullisesti siitä häpeästä,

että minä millään tavalla olisin vastuullinen toisen ihmisen loukkaavaan käytökseen tai tekoihin.

Keskustelukumppanin kasvoilta luin myötätunnon.

Sain osakseni äänetöntä lämmintä lohdusta.

Kiitos.

Keskustelu eteni omia teitään siihen, että ääneen pöytäseurueen kesken pohdittiin sitä tosiasiaa miksi ihmeessä onkaan niin vaikea sanoa ääneen sitä tosiasiaa, kuka henkilönä on seksuaalista itsemääräämisoikeuttani loukanneen teon takana. Miten jossakin syvällä sisimmässään yhä teon väärydellisen luonteen tiedostettuaakin ikään kuin kantaa häpeällistä stigmaan tapahtuneesta,

miettii salaa yksin hiljaa mielessään 

entä jos minä olenkin kuvitellut vain kaiken.

entä jos minä olenkin tulkinnut kaiken tuossa tilanteessa aivan väärin

entä jos kysymys on väärinkäsityksestä ja kaikki on minun syytäni

että minä tunnen itseni loukatuksi ja tunnen pahaa oloa ilman mitään todellistä syytä

eikä oikeastaan melkein uskalla sanoa mitään ääneen

ehkä sittenkin kuitenkin olisi parempi olla hiljaa,

kokemus siitä,  että joku toinen loukkaa teollaan minun seksuaalista itsemäärämisoikeutta on todellinen

oikein käsitetty tilanne, joka minusta tuntuu loukkaavalta

oli se tarkoituksellista tai tahatonta toisen osapuolen silmin katsottuna

teko loukkaa ja loukkaus on todellinen kokemus

raja on rikottu

teko on väärä - toista ihmistä loukkaava

eikä sitä saa oikeelliseksi perustelipa tekijä asiaa itselleen tai koko maailmalle

vähätellen kenties teon merkitystä, kestoa tai todellista tarkoitusperää

seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus on loukkas

todellista

loukkaavaa

toista ihmistä vahingoittavaa

vaikka teon voisikin antaa tekijälle anteeksi

tekee kaikkensa ymmärtääkseen ja hyväksyäkseen  loukkauksen tapahtuneen

teko on silti olemassa aina

se ei katoa aikakirjoita tai ihmisen kehomuistista mihinkään

mutta loukkaavan teon aiheuttamasta itseä satuttavasta tunnekokemuksesta voi toipua.

tunneyhteydestä teon ja sisällä vellovan kivun välillä voi opetella irti

 yhtänä päivänä sisäisen ymmärryksen kasvettua herää huomaamaan,

 että itse teon aiheuttama kipu sisimmässä on kadonnut olemattomiin.

itsellä on hyvä olla asian suhteen.

on ikään kuin sinut sen kanssa,

että näin minulle tosiasiassa on tapahtunut

enkä minä ole vastuullinen tästä tapahtumasta

olen pyytämättä näyttämölle mukaan vedetty päähenkilö

tehty ei tule tekemättömäksi,

teko vain menettää merkitystään suuressa mittakaavassa.

sympatiani kaikille pienestä tai suuresta loukkauksesta toipuville.

matka eheäksi on pitkä, mutta päämäärä saavutettavissa

ihan meillä jokaisella

Rakkaudella,

Sallamari

Let's talk about sex baby

OOTD - kumisaappaat ja sadekeli

Maailmankaikkeus pyrkii antamaa kaikkea sellaista, mitä siltä nöyrästi pyytää.

Minähän olen nöyrästi pyytänyt apua seksuaalisuuteni kanssa työskentelyyn,

tänään pyyntöni vastattiin monen sattuman kautta positiivisin viestein.

Tarina alkaa siitä, että yhden ja toisen aiheen kautta päädyttiin kahvitunnilla kesksutelmaan anaaliseksin saloista. Keskustelukumppanini, ihanainen työtoverini, on hyvä tuttavani työpaikan ulkopuolellakin, tietäen näinollen syömishäiriö sairauksistani, hyväksikäyttökokemuksistani ja epävarmuudestani seksuaalisuuteen liittyvien asioiden suhteen. Hän on rohkea persoona ja sen verran varma ihmistuntija, ettei hän suostu käsittelemään minua varovasti silkkihansikkain vaan rohkaisee hersyvän naurun saattelemana meidän keskustelumme luontevasti myös minun maailmassani kovin aroille aihealueille.

Joten siinä me sitten olimme kahvitunnilla työpaikan takapihalla intohimoisesti antautuen keskusteluun anaaliseksin turvallisuudesta ja siitä miten herkkä luomus ihmiskeho oikeastaan on. Keskustelumme oli mielenkiintoinen ja rehellinen - aroista asioista puhumista niiden oikeilla nimillä.

Ensimmäistä kertaa ikinä minua ei hävettänyt - ei tipan tippaakaan, vaikka todella haastavalla alueella kaikin tavoin liikuttiin. Suoraa puhetta, rehellistä toisen nihmisen kohtaamista.

"Anaaliseksin tekniset salat saa parhaiten selville kun lukee homopornonovelleja.

Kertovat intohimoiset sivutolkulla siihen, mitenn valmistella tuo vastaanottava osapuoli tapausta va rten.Suosittelen tutustumaan, sieltä mä olen parhaat neuvoni anaaliseksin suhteen bongannut. Mulla on hyvä novellikokoelma kotona, mä voin lainata"

Näin tarinoin keskustelumme tuoksinassa minä,

Siis minä.

Voitteko uskoa?

Tunnustin rehellisesti ja punastelematta koko maailmalle lukevani eroottista kirjallisuutta,

tietäväni yhtä jos toista anaaliseksistä,

löytäväni eroottisesta kirjallisuudesta myös käytännöllisiä näkökulmia.

Minä.

Sanoin rohkeasti kaiken tuo ääneen.

Ilman häpeää.

Vapaana.

Eikä keskustelu tyrehtynyt megalomaaniseen paljastukseeni

vaan jatkui luonnollisesti eteenpäin hygeeniaseikkoja pohtien.

Rehellisesti ja häpeilemättä me surffailimme ihmiskehon ja kehotoimintojen alueella. Pohdittiin kaikkea sellaista jota yleisellä tasolla saatettaisiin piitää vähän likaisena aihealueena. Meidän keskustelusta anaaliseksistä tuli kiva ja luonnollinen osa ihmisen seksuaalisuutta ja oman seksuaalisuuden ilmentämistä.

Poissa oli häpeää ilmaisevat leimalliset käsitykset

- uteliaisuus ja rehellinen asioiden tiedostaminen oli keskustelun lähtökohtana.

Kahvitunnin päätyttyä suunnattiin takaisin työn ääreen.

Eniten kiitollisuutta tässä keskustelemme aikuismaisesti anaaliseksistä -episodissa minussa herättää työtoverini Youtubesta sattumalta esiinn löytämät positiivista asennetta huokuvat opastevideot. Olen onnellinen että työtoverini lähetti kyseiset videot minulle, ikäänkuin jatkoksi meidän positiiviselle keskustelullemme.

Minä katselin videoita hyyssä suin ja vapaana häpeästä.

Minusta nuo videot arasta aihealueesta viis olivat hirvittävän ihastuttavia.

Nuo ihmiset videoilla huokuvat sellaista positiivista energiaa oman seksuaalisuutensa ilmaisussa, jollaista minä elämääni etsin - jonakin päivänä minäkin olen seksuaalisuuden ja seksiasioiden suhteen yhtä suloinen ja mutkaton kuin nämä videoiden pojat.

Koska videot ovat minusta niin lämpimiä, luontevia ja  herttaisia, haluan jakaa ne kanssanne.

Samalla haluan rohkaista oman seksuuaalisuuden ja sen ilmaisun kanssa paineskelevia tekemään rohkean päätöksen antaumisellle. Rohkaisen hetken ajaksi heittäytymään mukaan tutkimaan monimuotoisen seksuaalisuuden maailmaa - rohkaistua edes vilkaisemaan salaa tai sivusilmällä videoita pienen pätkän verran antaen häpeän sijaann tervelle uteiliaisuudelle vallan.

Uskokaa minua, ei uteliaisuuteen välttämättä kuolekaan.

Universumi ei pyörähdä sivuraiteilleen,

vaikka minä hetkeksi eksyin pois näiltä muka turvallisilta seksuaalisuuden täysin kieltäviltä raiteilta.

Itseasiassa löysin jotakin parempaa ja mukavammann tuntuista

- löysin  ilon ja vapauden.

one by one

step by step

kohti iloisempaa ja vapaampaa olemista

Kiitos työkaverilleni tämän päivän keskustelutuokiosta.

Kiitos, että sain turvallisesti kanssasi kulkea eteenpäin tämän pienen pätkän eteenpäin polullani.

Merkitsee minulle todella paljon

You know who you are.

Rakkaudella,

Sallamari

Level Up

If there were no schools to take the children away from home part of the time,
the insane asylums would be filled with mothers.
~Edgar W. Howe

 

PikkuÄssän ensimmäinen koulupäivä.

Harvinaisia ainutkertaisia aamuja meidän perheessä, sillä sekä minä että JunttiPee oltiin molemmat aamulla saattamassa lasta matkaan. Lapsen ensimmäinen koulupäivä on niitä päiviä, hyvin merkityksellisiä hetkiä, joita minäkään en jätä väliin.

Salla, I have understood that you don't do those kind stuff much?

Thats kinda mommy stuff, and you not the traditional type of a mother.

Nuo lauseet totesi pilke silmäkulmassaan, esimieheni minulle kun kerroin että tänään minä teen työpäivän etänä kotoakäsin, koska tänään on niitä tärkeitä äitijuttuja.

Totesin nauraen olevan A Cherry Mom, sellainen äitityyppi, jolla äitiyden suhteen on etuoikeutena suotu tilaisuuksia napsia kaikki kirsikat kakkujen päältä - olla läsnä niinä lapsen elämän kaikista tärkeimpinä päivinä mutta perusarjessa olla sitten se tyyppi joka ei ole kaikissa arkipuuhissä läsnä. Tarha-aikana olin mukana viemässä lasta aamuisin tarhaan parisenkymmentä kertaa, lapsen hain tarhasta kahden käden sormilla laskettavan määrän. Pianotunneille lapseni vie isä, baletista lapsen hakee se samainen tyyppi. Minä olen toisaalla noina hetkinä - vaikka perinteisessä ajattelussa lapsen harrastuksiin saattaminen ja tarhakuljetuksen koetaan helpoki sellaiseksi äitien hoitamaksi jutuksi. Siis ihan super traditionaalisesti ajateltuna.

My mom type is more a career mom, than a soccer mom.

Ehkä juuri tästä etuoikeudestani kiitollisena, minä nostan hattua kaikille heille, joka kasvattavat lasta yksikseen. Siinä mielessä siis että läsnä säännöllisessä arjessa ei ole toista aikuista jakamassa tehtäviä. Viime aikoina olen itse kiitollisena pannut merkille, että vaikka olenkin paljon poissa arjesta (ja saanut äidiksi tulon jälkeenkin luoda omaa uraa) onnistun olemaan yllättävän monessa tärkeästtä tilanteessa lästä. Vaikka enimmäkseen yritänkin väittää olevani uraa luovan etä-äidin perikuva, olen tarkemmin tarkasteltuna hyvinkin kiinteästi jakamassa JunttiPeen kanssa lapsiperhearkea.

Olen joutunut uudelleen määrittelemään oman äitikäsityksen itsestäni.

Tähän asti olen kuvaillut kaikille kiihekästi olevani vähän etäinen paljon poissa oleva, aika huono äiti - jolle on luontaisinta sysätä vastuuta lapsesta ja lapsen kasvatusta yksinomaan isän harteille.

Jokin minusta on kovasti halunnut esittäytyä maailmalle etäisenä äitinä Soccer Mom -äidiksi tunnistauduksi joutumisen pelossa. Oli aikoja jolloin etäinen äiti ja Soccer Mom -äiti olivat käsitekartassani äitiyden ainoat (ja toisistaan täydellisesti eroavat) vaihtoehdot.

Soccer Mom -rooli tuntui minusta niin vaativalta - että pitäisi olla ehdoitta lapsen eteen kaiken tekevä ja lapsensa kautta elävä superkodinhoitajaäiti.

Onneksi on itsenään kasvamisen myötä nyt löytynyt listää vaihtoehtoja mistä valita.

Uuden ekaluokkalaisen myötä tehtävien jako meni aavistuksen verran uusiksi.

Minun tehtäväkseni uskottiin uusien koulukirjojen päällystäminen, väritykseen ja taiteeliseen näkemykseen liittyvien tehtävien tarkastus ja kouluvaatteiden valinta. JunttiPee lupasi huolehtia "lopuista käytännön järjestelyistä" koskien pikapuoliin alkavia harrastuksia ja kouluaamujen ruokatarjontaa. Perusteluina että kun sä tuut töistä kotiin millon sattuu, ja jääte helsinkiinkin aina milloin sattuu, niin parempi että mä huolehdin kaikesta tarpeellisesta ja siitä että asiat sujuu.

Arki on palannut.

Olen siitä äärimmäisen kiitollinen.

Mitenkäs teidän viikko on alkanut?

Muistatko jotakin erityistä omasta ensimmäisestä koulupäivästäsi?

Rakkaudella,

Sallamari

Twingle-twingle little bat, how I wonder what you at

Pohjanlepakko hämärtyvää iltataivasta vasten

P333 projektihuumassa meinasi kokonaan unohtua kirjoittaa perjantain kohokohdasta - vuotuisesta lepakkobongaus Mathildalenin ruukilla. Tänä vuonna myöhästyttiin kiintoisalta vaikuttaneesta alustusosuudesta, mutta itse bongausretkelle onneksi ehdittiin mukaan.

Minua vähän hirvitti miten tuo kipeä jalka kestää metsässä tarpomisen - tämähän nyt kuulostaa aivan urbaanilegendalta siinä suhteessa, että eivähän lepakot itseasissa ole mitään synkissä metsissä yksinomaan viihtymivä otuksia. Tuota ennakolta miettimääni metsäosuutta ei oikeastaan ollut ollenkaan, ruukkirakennusten läheisyydessä on vesialueita ja aukeita paikkoija joissa lepakot oli hienosti nähtävillä, että oikein hyvin retkestä selvisin kipeällä jalalla ja metsässä tarpomiseen soveltumattomilla kaupunkiballeriinoilla.

Lepakkotarjonta oli tänä vuonna huikeaa - niin paljon lepakoita, että lepakoista suunnattomasti innostuva PikkuS joutui lopulta toteamaan, että nyt näitä lepaoita on jo ihan liikaa ja ei näitä jaksa enää katsella.

Minä olen aivan haltioissani jokaisesta näkemästäni lepakosta.

Ovat ne vaan jotenkin niin kovin hupaisia otuksia.

"Lepakko on lentäessään vähän kuin humalainen lintu.

Lintu periaatteessa on systemaattinen ja lentää sillätavalla pisteestä a pisteeseen b,

paitsi joskus kun ne hairahtuvat ajatuksissaan ja lentävät miten sattuu.

Lepakko on sitten asia erikseen, ne vaan näyttää lentelevän sinne sun tänne fiiliksen mukaan.

Että lennosta ne tunnistaa, 

humalaisen oloisesti lentävä lintu on todennäköisesti lepakko."

Onnistuin nappaamaan kännykän kameralla pari kelvollista kuvaakin nopeasti lentelevistä kohteista.

Eihän nämä nyt National Geographic tasoa ole, enemminkin sellaista Seiskan papparazzi laatua

- kohde on tunnistettavissa jokatapauksessa

(hyvä mielikuvitus auttaa sinua tässä tunnistustehtävässä)

Veden pinnan tuntumassa liitelevä viiksisiippa

Huomenna se sitten on käsillä - tittelinvaihto

alle kouluikäisen lapsen äidistä, koululaisen äidiksi.

Minua jännittää varmasti enemmän kuin koululaista itseään.

Aamulla on luvassa kyyneliä.

Jännittääkö joku teistä lukijoista koulun alkua juuri nyt?

Rakkaudella,

Sallamari

Heihei helteet, olen valmiina syksyyn ja sateisiin

Pin up your gurls

Jalka on vapaa kääreistä, muttei kivutta kestä vielä täydellistä askelta

Lauantain ratoksi pohdin taas kerran tulevaa syksyä ja seuraavan kauden P333 vaatekaappia.

Näillä lämpötilalukemilla tuntuu niin hullunkuriselta ajatella, että jo kuukauden päästä sitä, kenties miettii  riittäkö että pukee takin aamulla päälleen vai olisiko syytä jo pukea se yksi ylimääräinen paitakerros.

30 vaatkappaletta, muutama tarvittaessa vaihdettava asuste - siinä suunnitelmani syksyä varten.

Minua on kesän kuluessa muutamaan kertaan haastettu todenteolla pohtimaan kysymystä pukeutumisen merkitystä anten rehellisiä tilaisuuksia tutkia sitä millainen on minun oma tyylini ja millainen haluaisin minun tyylini olevan. Mitä pukeutumisellani viestin ympäröivälle maailmalle?

Haastavia kysymyksiä eikö - sellaisella hyvällä tavalla haastavia toki?

Helpointa aloittaa oman tyylinsä tarkastelu,  on lienee hetkeksi keskittyä siihen millaisista asioistamaailmassa sitä pitää ja mistä kaikesta elämässä innostuu ja inspiroituu.

Seuraavaksi on rehellisin ja avoimin mielin katsahdettava millaista elämää todellisuudessa elää - millaisista asioista arkiviikot koostuvat, millaista - kensties säännöistä-  rytmiä vuoteen kuuluvat kuukaudet noudattavat. Entä onko elämässä selkeitä kausia - kesällä yhtä ja tavella toista - tai toistuvia tapahtumia, niinkuin joka syksyinen juhlarupeama tai kesän festarikiertueet.

Pysähdytäänpä tässä kirjoituksessa pohtmaan tähän kohtaan asioita joista minä pidän.

Ensinnäkin, minä pidän valtavasti yksinkertaisuudesta ja vaivattomuudesta - ei sillä, että olisin laiska tai haluton ja että minua jotenkin suunnattomasti häiritsee nähdä minkäänlaista vaivaa minkään eteen. Ehei, minusta nyt vain yksinnkertaiset asiat puhuttelevat minua eniten ja asioiden vaivattomuudessa on jotakin sanomattoman kaunista.

Tästä löytyy tyylini yksi kulmakivistä - yksinkertaista ja vaivatonta. 

Materiaaleja jotka eivät juurikaan vaadi huolenpitoa - esimerkiksi tärkkäystä tai jatkuvaa tarkkaa silittämistä. Selkeitä ja yksiselitteisiä muotoja ja leikkauksia - sellaisia joita on helppoa lähestyä ja ymmärtää. 

Selkeitä yksityiskohtia, jotka kenties itsessään sisältävät jotakin katsetta vangitsevaa.

Seuraavaksi on luontevaa siirty listaamaan asioita joista ammerran inspiraatiota

romantisoitu sirkusmaailma, 

huvipuistot, 

karnevaalit, 

kabareet,

epätodelliset mielikuvitustodellisuudet, 

moderni näkemys menneistä vuosikymmenistä,

liioitellusti väritetty  50-lukuinen pikkuvaimoarvomaailma, 

todellisuuden näkymätön puoli,

mielikuvituksellinen konservatiivisuus,

urbaani shamanismi,

meri,

linnut,

ristiriitaisuudet

yllä yksinkertaistettu pikalista silmänräpäyksessä mieleen nousevista asioista.

Jos tyylini kirjoittaa reseptiksi, 

resepti on jotakuinkin tälläinen -

kourallinen yksinkertaista käytännöllisyyttä, 

jotakin mustaa, 

jotakin raidallista, 

jotakin värikästä,

jotakin vintnagehenkistä,

ripaus pin-up tyttöiltä lainattuja ideoita,

hyppysellinen drag queen glamouria,

ripaus tilanteen vaatimaa kunnioitusta

koko komeus kuorrutetaan oikealla odottamattomalla elementillä, 

nojataan luottovaatteiden voimaan,

hyväksi havaittu leikkaus ja ajaton kuosi

 pukee ja imartelee vartaloa kaudesta toiseen

Uusien kumisaappaiden vilpitöntä ihailua

Syyskuussa siirryn kokonaisvaltaisesti uuden P333 vaatekaapin vaaraan.

Nyt meneillään on välikausi, tarkoituksena kartoittaa mitä kaikkea elementtejä omistan tulevaa P333 vaatekaappia silmälläpitäen. Aika pitkälle tuo vaatekaappi tulee rakentumaan vanhojen olemassaolevien vaatteiden ja asusteiden varaan. Olen varannut itselleni budjetin muutamia hankintoja varten - mekko, syystakki, yksi yksivärinen ja yksi kirjava paita ovat hankintalistalla.

Löysin tänään ruokakaupassa piipahtamisen yhteydessä aivan ihastuttavat KoneHelsinki kumisaappaat. Saappaat ovat maiharien oloiset ja valmistettu sellaisesta materiaaliseoksesta, että niiden jalkaan vetäminen ei välittömästi aiheuta ylitsepääsemätöntä suonenvetoa jalassani. Syksyiset sadekelit ovat aina haastavinta aikaa minulle - pidän kävelemisestä, mutta jalkani eivät pidä kumisaappaista. Perinteiset Nokialaiset tai hienosto Huntersit ovat materiaaliyhdistelmänsä vuoksi kokonaan poissa laskuista - saan noin puolet varpaista saappaan sisään, ennenkuin järjettömän tuntuinen suonenveto iskee. Kävely kyseisillä saappailla ei loppumattomien jalkakramppien vuoksi ole mahdollista, ei vaikka miten haluaisin. Eivätkä krampit edes lopu vaikka otan saappaan jalasta, ne jatkuvat toisinaan tunteja toisinaan jopa päiviä saappaista luopumisen jälkeen. Muutama vuosi sitten onnistuin löytämään kumisaappaat jotka kramppien puolesta olivat jalkaan hyvät - ongelmilta ei vältytty siltikään. Saappaisen sisäpohja oli porattu reikäiseksi ja sisäpohja liikkui aina kävellessä - tuloksena verirakoille hankautuneet kantapohjat parinkilometrin sitkeän kävelyn seurauksena.

Ymmärrettävistä syistä olen äärimmäisen iloinen uusista valkoisista kumisaappaistani.

KoneHelsinki kumisaappaat

Kumisaappaat on huolella valittu siten, että ne sointuvat osaksi tulevaa P333 vaatekaappiani. Saappaat olivat ennakolta suunnittelematonn yllätyslöytö, muttei mikään paniikkiratkaisu tai hetken mielijohdeosto tälläkertaa.

Saappaat ovat äydellinen täydentävä osa vaatekaappiani - sopvat sekä jalkaa, että tyyliini.

Olen onnellinen siitä miten paljon itsestäni ja omista ostotottumuksistani olen oppinut P333 löytämisen myötä. Tunnesyömisen lisäksi minä olen ollut aivan mahdoton tunneshoppailija - tarkennettuna vielä tunnevaateshoppailija. Olen koittanut antaa ja kaupata eteenpäin noita itselleni sopimattomia vaatteita - hyvästä menekistä huolimatta varastossa on vielä kaksi matkalaukullista ja ainakin yksi muuttolaatikko pullollaan epäsopivia ja täydellisesti jonkun toisen tyyliin sopivia vaatekappaleita.

Kovan yrityksen tulos tuo tuollainen vaatekokoelma.

Kovan yrityksen, siis sellaisen raudanlujan yrityksen olla jotakin muuta kuin mitä oikeati olen, tulos.

Kopioiden vuosia ihailemieni ihmisten tyyliä, 

ostin samaa tyyliä jäljitteleviä vaatekappaleita, kuin ihmisillä joiden elämäniloa ja onnellisuutta ihailin.

tai joiden laihuutta tai kauneutta.

Siinä toivossa (ja ehkä jopa vakaassa uskossa) että tietty tyyli (vaatteet tietenkin, tietyssä pieninumeroisessa koossa) taikaisi sen, että elämäni kääntäisi suuntaa ylöspäin surkeudesta.

Lakkaisin vihdoinkin olemasta yksinäinenn ja onneton,

ja minusta tulisi suosittu ja onnellinen.

Sillä onhan se niiden vaatteiden alkupeäinen kantajakin onnellinen.

Ja sillä on ihana perhe ja paljon ystäviä ympärillään.

Mikei minullakin, jos tarkasti kopioin jo olemassa olevan tyylin ja toimintamallin.

Ajattelussani oli jokunen ripaus logiikkaa takana, kuten näette 

- ei mitenkään todellinen tai toimiva logiikka, mutta logiikka jokatapauksessa.

Gootista boheemin haaremihousulookin kautta omaksi itsekseni.

Kehityskaarta kerrakseen.

Nykyisessä olomuodossaan tuo toisien ihmistenn tyylien kopiointi on enemmän inspiroitumista ja kokeilua.

Esimerkiksi tänään, alustuslauseena kerrottakoot että viikonloput minulle on parasta aikaa meikki- ja tukkakokeiluille, koetin runsaita punaiseksi maalattu huulia. Ihailen Drag Queenien muuntautumiskykyä - kykyä luoda sykähdyttäviä illuusioita. Taikoa olemattomista viivahuulista valon ja varjojen avulla täyteläiset kaarevat houkuttelevat punahuulet. 

Siitä se ajatus sitten lähti, että josko sitä minäkin.

Olihan se ehkä vähän eksoottinen valinta lauantaiaamupäivän ruokaostoksille.

Tää on ihan vaan Citymarket, ei mikään Dream Club - totesi JunttiPee hymähdellenn kokeilulleni.

Opettava kokeilu kylläkin,

punainen huulipuna on jeees, niinä päivinä kun itsestä tuntuu että on punaisten huulten päivä,

ja että omien huulten luonnollinen laajuus on aivan riittävä pinta huulipunalle.

Huulirajojen reilu ylitys tuottaa reilusti ylilyönniltä vaikuttavan lopputuloksen.

Sä näytät Cittarin lihatiskille jatkojen sijaan eksyneeltä Drag Queeniltä - jatkoi JunttiPee meikkauskokeiluni rakentavaa analysontia - Kaikelle on paikkansa ja tuonn meikin paikka ei oo täällä.

Tukkakokeilusta sentään enemmän plussaa.

Pienet kiharat huivin kanssa toimivat kerrassaan mainiosti.

Tukka ei näytä lainkaan radikaalilta (tai olemattoman harvalta) kivasti aseteltuna.

Heitelkäähän teidän tyylielementtejä ja inspiraation lähteitä kommenttiboksiin

- inspiraatioksi toisille tietenkin?

Niin, minua kiinnostaa tietää millaiseksi te blogiani lukevat kuvailisitte minun tyylini?

Mukavaa lauantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

Jokainen, joka aikaan juuttuu, juuttuu yksin

Ensimmäinen askel toipumisessa,

on se että rohkenee päästää irti menneestä.

Lakkaa kertomasta siitä,

miten aina on tehnyt kaiken väärin ja luopuu tarpeesta analyisoida

kaikki sitä mitä on joskus ollut.

Mä olen rehellisesti aika epätoivoinen deitti,

huomaan jatkuvasti uuteen ihmiseen tutustuessani vatvovani menneitä.

Sitä miten minä olin syömishäiriöinen,

seksuaalista anoreksiaa sairastava

ja sitä miten aina olen pelännyt kaikkea.

Kerron etten uskalla,

että enhän mä ole koskaan ennenkään uskaltanut.

...tuhat ja yksi imperfektilausetta,

konditionaaleja,

menneisyyden menneisyyttä

kuvaamassa nykypäivää.

Lisänä tietenkin hirveä tarve korjata menneet virheet,

tarve olla jotakin, mitä ei ole koskaan ollut.

Mä niin haluaisin usklataa,

mutta enhän mä koskaan ole ollut kyllin rohkea uskaltaakseni. 

Määrittelen itseni pluskvamperfektillä.

Välttääkseni tietoisesti katsomasta tähän hetkeen.

 Varastan itseltäni ihmisenä kasvamisen mahdollisuuden.

Suhtaudun mielenkiintoiseenkin ihmiseen yliolkaisesti.

Jääkylmää kohteliasta puolivillaista keskustelua,

sen sijaan että oikeasti avaisi silmänsä ja katsoisi toista ihmistä rehellisesti.

Koska mä olen aina ollut vähän vaikea ihmissuhteissa,

sellainen sosiaalisesti vähän jälkeenjäänyt,

että mä en vaan osaa olla ihmisten kanssa.

Vaikka oikeasti mä haluaisin huutaa ääneen,

että mua pelottaa oikeasti tutustua suhun

sillä mä pelkään kuollakseni että mut torjutaan.

Että mä en kelpaa juuri tälläisenä.

Mähän olen just saanut itseni uskomaan,

että mä olen hyvä juuri tälläisenä

- eikä mun itsetuntoni vaan kestisi sitä,

että mä yrittisin jotakuta ihan tosissasi ja se torjuisi mut sitten koska mähän olen vaan tälläinen.

Teen kaikkeni ollakseni jotakin.

Torjun ennenkuin minut torjutaan.

Mä olen ihmisiä kohtaan suunnilleen yhtä lämmin kuin huhtikuu kelit.

Mä olen toistuvasti sanonut ääneen,

että mä toivoisin syvästi seuraavani Jeesusta, paavia tai mitä tahansa gurua.

Että mä voisin sanoa, että tää mun torjuva käytös on peruja siitä,

että mun elämäni nojaa sellaiseen filosofiaan, joka päättää mun puolesta että on moraalisesti väärin olla intiimi toisen ihmisen kanssa. Voisi olla hellä ja rakastava, mutta sillätavalla henkisesti.

Tai, että mä oikeasti sisimmässäni tuntisin olevani aseksuaali,

ja voisin sanoa että mulla ei ole mitään seksuaalista viehtymystä.

ei mielihaluja

ei fantasioita

ei tyydytystä kaipaavia tarpeita

tai ainakin että mä olisin niin puhdas ja jonkun ennalta kirjotetun säädöstän lumoissa

että paremman huomisen toivossa mä olen pyhästi päättänyt

että mulla ei ole mielihaluja

että ei ole sopivaa fantasioitda

että kaikki kehon luonnolliset tarpeet ovat pahaa,

ja niiden yli pääsee kun tarpeeksi tekee töitä asian eteen

Fuck it!

Kaikki edellä mainittu on kohdallani täyttä puppua.

Mulla on mielihaluja

Mulla on fantasioita

Mulla on inhimillisiä lihallisia tarpeita

mutta ei rohkeutta tehdä mitään muutosta

Rohkeutta katsoa elämää rehellisesti,

kaikessa kauneudessaan ja raakuudessaan.
Rohkeutta pettyä ja sen perään kokea onnistuvansa.

Rohkeutta olla lihallinen.

Inhimillinen.

Rohkeutta olla elossa.

Rohkeutta elää.

Mä uskon, että murrettu varvas on viesti universumilta.

Luulen että mun jalan oli tarkoitus kertoa mulle, 

että näyt pitää pysähtyä eikä rynnätä kiireellä eteenpäin

Lakata yrittämästä niin kovasti.

Lakata metsästämästä täydellisiä treffejä.

Keskittyä itseensä rakastumiseen.

It´s not you, It´s me!

Minä voin työskennellä vain itseni hyvksi.

Avaimet minun onneen on minussa itsessäni.

ensin mä huomaan kaikessa hiljaisuudessa tuleeni onnelliseksi
ja luotan täysillä että maailma kantaa ja sitten mä voin auttaa muita
löytämään itse oman onnensa

aloitan tutkimusmatkailun siitä,

että luovun taas kerran yhdenlaisesta yrittämisestä

one, after another, after another

yhtenä aamuna jäljellä on onnellisuus

pyytteetön rakkaus elämää kohtaan

se, että voi elää tässä hetkessä,

ei tarvi ensimmäisenä uudelle ihmiselle esitellä

nykyolemistaan imperfektissä

mä kokeilen miltä rakastaminen tuntuu.

 

rakastan sen sijaan että pälkäisin

puhun futuurissa, sen sijaan että ahnehtisin imperfektejä

Stay tuned for more.

 

Rakkaudella,

Sallamari